Ollaan tunnettu noin 5 vuotta ja ollaan oltu puolet tosta ajasta tosi tiiviisti yhdessä ja paita ja peppu..
Noh ystäväni masentui noin 1,5 vuotta sitten todella pahasti ja se on pikkuhiljaa mennyt siihen ettei pidetä enää ollenkaan yhteyttä oikeastaan.
Ennen saatettiin soitella monta kertaa päivässä ja tekstailla ja nähtiin joka päivä, mutta ystäväni lopetti koulun ja rupesi keskittymään pelkkiin miehiin.
Nyt joulun alla hän tutustui erääseen mieheen ja asiat meni sillä tavalla että ne kaks möllöttää kotonansa ja ystäväni elää sossun rahoilla ja ei tosiaan käy koulua.
Me nähdään ehkä kerran kuukaudessa ja yleensä baarissa ja aina baarin loputtua hän rupee joko oksentamaan tai rupeaa ahdistamaan ja eräs ilta hääti minut kotiinsa kun oltiin sovittu että menen sinne yöksi koska tätä rupesi taas ahdistamaan.
Nyt lähiaikoina ollaan lähetetty ehkä 5 viestiä viikossa ja soiteltu ei olla 3 viikkoon. Mä oon yrittänyt jättää ystäväni rauhaan koska häntä ei näköjään kiinnosta mun seura.
Oon yrittänyt tukea, ymmärtänyt ja ymmärtänyt ja kuunnelluut ja tukenut mutta ei mikään tunnu tehoavan. Mä oon ihan kun ilmaa.
Hetki sitten hän sanoi että oon liian riippuvainen hänestä? Mitä helvettiä? Onko se riippuvaisuutta kun lähettää ehkä yhden viestin viikossa ja ei soittele ja ei enää ees pyydä näkemään kertaakaan.
Ainakun pyydän että voitaisko nähdä niin aina se on jotenkin vaikeeta ja tulee joku tekosyy miksei voida nähdä. Oonko mä sitten kuitenkin liian riippuvainen vai? Kun mun mielestä parhaiden ystävien kanssakäyminen on vähän enemmän kun soittelu kerran kuukaudessa?
Ja mun mielestä tällä ei ole muita ystäviä kun tää poikaystävä kenen kanssa on 24/7
Tunnen itseni tosi säälittäväks takertujaks tällä hetkellä..
Mielipiteitä asiasta?
Noh ystäväni masentui noin 1,5 vuotta sitten todella pahasti ja se on pikkuhiljaa mennyt siihen ettei pidetä enää ollenkaan yhteyttä oikeastaan.
Ennen saatettiin soitella monta kertaa päivässä ja tekstailla ja nähtiin joka päivä, mutta ystäväni lopetti koulun ja rupesi keskittymään pelkkiin miehiin.
Nyt joulun alla hän tutustui erääseen mieheen ja asiat meni sillä tavalla että ne kaks möllöttää kotonansa ja ystäväni elää sossun rahoilla ja ei tosiaan käy koulua.
Me nähdään ehkä kerran kuukaudessa ja yleensä baarissa ja aina baarin loputtua hän rupee joko oksentamaan tai rupeaa ahdistamaan ja eräs ilta hääti minut kotiinsa kun oltiin sovittu että menen sinne yöksi koska tätä rupesi taas ahdistamaan.
Nyt lähiaikoina ollaan lähetetty ehkä 5 viestiä viikossa ja soiteltu ei olla 3 viikkoon. Mä oon yrittänyt jättää ystäväni rauhaan koska häntä ei näköjään kiinnosta mun seura.
Oon yrittänyt tukea, ymmärtänyt ja ymmärtänyt ja kuunnelluut ja tukenut mutta ei mikään tunnu tehoavan. Mä oon ihan kun ilmaa.
Hetki sitten hän sanoi että oon liian riippuvainen hänestä? Mitä helvettiä? Onko se riippuvaisuutta kun lähettää ehkä yhden viestin viikossa ja ei soittele ja ei enää ees pyydä näkemään kertaakaan.
Ainakun pyydän että voitaisko nähdä niin aina se on jotenkin vaikeeta ja tulee joku tekosyy miksei voida nähdä. Oonko mä sitten kuitenkin liian riippuvainen vai? Kun mun mielestä parhaiden ystävien kanssakäyminen on vähän enemmän kun soittelu kerran kuukaudessa?
Ja mun mielestä tällä ei ole muita ystäviä kun tää poikaystävä kenen kanssa on 24/7
Tunnen itseni tosi säälittäväks takertujaks tällä hetkellä..
Mielipiteitä asiasta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielestäni et ole liian riippuvainen, jos on hyvä ystävä niin silloin yhteydenpito kuuluu asiaan. Jokainen ystävyys on tietenkin erilainen, minulla on yksi eräs todella hyvä ja läheinen ystävä. Olemme tunteneet toisemme jo 16 vuotta mutta kun tutuistuimme lapsina asuimme eri paikkakunnilla, kaikki kesät vietimme aina yhdessä kun olin käymässä mummolassani. Sen jälkeen vuodet ovat viereneet ja kolme vuotta asuimme samalla paikkakunnalla, jolloin olimme erottamattomat kuin paita ja peppu. Soittelimme toisillemme lähes päivittäin ja saatoimme nähdä päivässä useammakin kerran. Sitten lähdin itse toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, nyt saatamme aina silloin tällöin soitella mutta puhumme pitkään. Kävimme syksyllä yhdessä ulkomaanmatkalla ja aina kun näemme tuntuu kuin olisimme nähneet eilen. Tiedän että vaikka hän ei soita minulle joka viikko eikä tekstaa, hän ei unohda minua enkä minä koskaan häntä :).
Toisaalta minulla on myös ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä lähes päivittäin ja soittelen vähintään kerran viikossa. He ovat yhtä tärkeitä ystäviä kuin edellä mainitsemassani esimerkissäni.
Olen itse sitä mieltä, että ystäväsi on nyt vain uuden poikaystävänsä lumoissa ettei malta ajatella muuta kuin häntä. Hyvien ystävien kuuluisi kuitenkin muistaa pitää ystävät lähellään ja nähdä heitä myös välillä, ystävät ovat kuitenkin ne jotka pysyvät rinnalla silloin jos suhde kaatuu. Jos ei ole enää ystäviä, niin kenelle sitten voi purkaa huonoa oloansa.
On ikävä kuulla, että ystäväsi käyttäytyy noin sinua kohtaan. En usko että hän tahallaan mitään pahaa tarkoittaa mutta hän on keskittynyt elämäänsä poikaystävänsä kanssa, niin kuin sanoin ei ole silti oikein unohtaa omia ystäviensä. Mielestäni olet hyvä ystävä, koska olet todella yrittänyt ymmärtää ja tukea häntä :)
On vain harmi, jos ystäväsi ei huomaa kuinka hyvä ystävä hänellä on olemassa ja on vielä surullisempaa, jos hän ei yritä ylläpitää ystävyyttänne. Ystävyyteen tarvitaan kuitenkin aina kaksi, vaikka sinä itse kuinka kovasti yrittäisit ymmärtää niin kuin olet tehnyt, tarvitset aina myös toisen joka on valmis tulemaan ede vähän vastaan
Toivoin kuitenkin kaikkea parasta sinulle ja ystävällesi, toivottavasti asiat selviäisivät ja ystäväsi ymmärtäisi ettet yritä viedä häneltä mitään tai että olisit liian riippuvainen hänestä vain sen takia että haluat säilyttää ystävyytenne :)
Ystävä vain on hyvin viisas ja sydämellinen ihminen.
Ystäväsi on masentunut ja kärsii ahdistuneisuushäiriöstä. Hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia. Yleensä henkilöiden, jotka eivät ole tällaisista kärsineet, on kutakuinkin mahdotonta ymmärtää niitä, jotka näistä kärsivät.
Mutta masentuneena ei vain jaksa tehdä mitään, ei pysty käymään koulussa, ei tavata ihmisiä. Ahdistustiloissa, vai olisiko hänellä peräti paniikkihäiriö, hyväkin ystävä saattaa alkaa ahdistamaan, jopa pelottamaan niin, ettei tämän seurassa yksinkertaisesti vain pysty olemaan. Kuvailen tuota tilaa siitä itse joskus kärsineenä niin, että se on kuin huonon itsetunnon kohtaus, jolloin tuntee itsensä totaaliseksi surkimukseksi, noloksi, hävettäväksi olennoksi ja pelkää, että muutkin silloin näkevät tämän oman mitättömyyden, huonouden, heikkouden, surkeuden ja alkavat inhota ja halveksia minua. Silloin haluaa vain piiloutua, pois ihmisten katseilta, ihan kaikkien!
Tuosta tilasta toipuminen voi viedä vuosia. Et voi häntä auttaa toipumaan nopeammin. Voit yrittää harvakseltaan olla yhteyksissä jotta ystävyytenne säilyy, älä kuitenkaan liian usein, jottei se ahdista. Tavatessanne voit yrittää piristää jne. Onko ystäväsi hakenut apua sairauteensa, jos ei, yritä saada hänet avohoidon piiriin.
Hanki tietoa masennuksesta, ahdistus-, ja paniikkihäiriöistä jotta opit ymmärtämään ystävääsi. Minusta hänen käytöksensä ei ole loukkaus tai vihamielisyyttä sinua kohtaan, vaan se on nimenomaan näiden sairauksien seurausta ja oireilua. Älä ota sitä henkilökohtaisesti. Ystäväsi saattaa olla niin uupunut masennuksesta, että vain nukkuu päivät pitkät tai niin peloissaan ettei voi kohdata ketään saati lähteä edes kämpästä ulos.
Itse aikoinani en joskus pystynyt esim. 3 päivään käymään kaupassa enkä ulkona, koska siellä on ihmisiä, olin pelkotiloissa ulkona ollessani. En voinut mennä ystäväni luo tilaisuuksiin, jossa on ihmisiä, koska en kyennyt kuvailemani huonon itsetunnon kohtauksen takia kohtaamaan ketään.
Toki voi kyse olla muustakin kuin kuvailemistani asioista, saattaa ystäväsi olla kyllästynyt sinuun ja ottaa näin etäisyyttä kertomatta todellista syytä. Mutta jos kyse on mielenterveyden ongelmista, niin syy saattaa olla tämä.
Kiitos pitkistä viesteistä hirmuisesti :))
Miten sitten ystäväni jaksaa olla poikaystävänsä kanssa 24/7 ja minua nähdä vaan kerran kuukaudessa.
Tiedän masennuksesta ja tiedän että ihminen ei pystynyt tekemään mitään, mutta ihmettelen että miksi esim tätä kyseistä poikaystävää jaksaa?
Itse kun olin masentunut en jaksanut ketään en yksinkertaisesti KETÄÄN....
oletko yrittänyt puhua ystäväsi poika ystävälle?
no miksi mä nyt sille puhuisin.
pitää vaan hyväksyy että miehet menee ystävien edelle, itsellä ei kyllä ikinä ole mennyt niinpäin asiat
Olen itse sitä mieltä että ystävien ja poikaystävän täytyisi tulla keskenään jollain tavalla toimeen, koska silloin pystyisi pitämään ystäviinsä huoletta yhteyttä. On tärkeää, ettei missään nimessä unohda ystäviään poikaystävän takia.
Ehkä ystäväsi poikaystävä ei halua riistää ystävyyttänne mutta hän ei vain näe asiaa samalla tavalla kuin sinä. Ehkä ystäväsi antaa hänelle erilaisen kuvan kuin mitä asia on, ehkä voisit yrittää vielä puhua ystäväsi kanssa ja mikset samalla voisi yrittää myös puhua poikaystävän kanssa.
Jos se ei onnistu, niin olet ainakin parhaasi yrittänyt eikä tarvitse jälkikäteen miettiä ettet tehnyt tarpeeksi. Ymmärrän, että sinusta tuntuu loukatulta koska ystäväsi ei pidä enää yhteyttä sinuun samalla tavalla kuin ennen mutta ehkä ystävsi ei vain näe asiaa samalla tavalla kuin sinä.
Ehkä hän vain todella tarvitsee aikaa, koska luulen kyllä että hän ymmärtää kuinka arvokas ystävä olet eikä varmasti halua menettää sinua. Itse en ole ollut koskaan masentunut joten en osaa siihen asiaan valitettavasti kokemuksestani sanoa mitään.
Toivon joka tapauksessa että saisit puhuttua ystäväsi kanssa, olen varma että kumpikaan teistä ei halua luopua ystävyydestänne :) Jokaisessa ystävyydessä kuten myös parisuhteissa, on ylä-sekä alamäkiä mutta todellista ystävyyttä on selvitä niistä yhdessä :) Toivottavasti teille käy juuri niin!
Päästä irti. Se ei kuulukaan olla helppoa jos oikeesti hyvä ystävä kyseessä mutta voi ihminen elää yksinkin, eikä siinä ole mitään säälittävää. Siinä jos elää yksin eikä vaivaudu yrittämään hankkia ystäviä vaikka haluaisi.
Mun paraskaveri teki mulle niin että
Me oltiin sovittu että ollaan välitunnilla kahestaan, sitten mun bestis olikin mun kiusaajien kanssa, kysyin tuutko sä, mut se sano et en ja et tässä on mun bestikset. Ja kun yritin toivottaa hyvää pääsiäistä se oli puhelimessa eikä edes varmaan kuullu tai nähnyt mua! Sit se vaan keskeytti sen puhelun kun mun kiusaaja tuli ulos koulusta ja lähti juokseen sen luo, sit ne halas ja toivotti toisilleen hyvää pääsiäistä. Nyt mun bestis ja kiusaajat on bestiksiä. Oon besulleni vaan ilmaa...