Milloin lapsia parisuhteessa? Ja sen vaikutus naisen työuraan.

Kirjoituksesi keskittyy työuravaikutuksiin. Et tietenkään osaa arvata, miten lapset tulevat muuttamaan sinua ihmisenä sekä parisuhdettasi, joka ei ehkä muutosta kestä.

Lasten tekemisen kannalta olisi tärkeintä selvittää, otaksutko kestäväsi sen, että sinä ja unelmasi eivät enää olekaan kovin merkittäviä asioita. Kestääkö puolisosi sen? Jaksatteko pysyä yhdessä ne kaksi vuosikymmentä, vaikka oleminen ei olisikaan niin ihanaa, kuin nyt kuvittelet?

Siksi suosittelen, että rupeat lapsentekoon vasta, kun olet saavuttanut henkilökohtaiset unelmasi tai olet valmis luopumaan niistä. Ja varmista, että miehelläsi on yhtä vakaat aikeet. Teidän molempien ura tulee kärsimään. Keskinäinen hellyys tulee kärsimään, koska muututte hemmottelun kohteista työpariksi ja suuntaatte hellyyden lapsiinne.

Vastineeksi lapset antavat uudet elämän tärkeimmät ihmiset, joiden kehitystä voi jännityksellä seurata, sekä elämän tarkoituksen, jota ei koskaan tarvitse epäillä.

Kiitos vastauksestasi.

En kuitenkaan täysin ymmärrä sinun kommenttiasi.. Tai oikeastaan juuri yhtään. Vastauksesi oli suorastaan outo.

"Kirjoituksesi keskittyy työuravaikutuksiin. Et tietenkään osaa arvata, miten lapset tulevat muuttamaan sinua ihmisenä sekä parisuhdettasi, joka ei ehkä muutosta kestä."
- Kirjoitukseni keskittyi työuravaikutuksiin, KYLLÄ, koska se minua askarruttaa ja mietityttää. Osaan arvata, miten lapset muuttavat elämäni ja vaikuttavat parisuhteeseeni, mutta en ole siitä HUOLISSANI, enkä tullut siitä tänne puhumaan. Eihän mikään parisuhde "ehkä kestä tulevaa muutosta", jos pessimistiksi heittäytyy. Mutta tuolla ajattelulla, ei kenekään tässä maailmassa kannattaisi lisääntyä, koska aina "VOI KÄYDÄ HEIKOSTI". Minulla on luotto parisuhteeseeni - ja vain minä ja kumppanini tiedämme, miten parisuhteemme toimii.

"Lasten tekemisen kannalta olisi tärkeintä selvittää, otaksutko kestäväsi sen, että sinä ja unelmasi eivät enää olekaan kovin merkittäviä asioita. Kestääkö puolisosi sen? Jaksatteko pysyä yhdessä ne kaksi vuosikymmentä, vaikka oleminen ei olisikaan niin ihanaa, kuin nyt kuvittelet?"
- Miksi minä ja unelmani eivät olisi merkittäviä asioita enää lapsenhankinnan jälkeen? Automaattisestiko lapsen saaminen tarkoittaa sitä, että oma itsensä ja oma parisuhde heitetään roskikseen, samoin omat unelmat? Kuule, kyllä maailma on täynnä lapsellisia pareja, joilla edelleen on unelmat ja haaveet - ja ihan ovat lapsetkin pysyneet elossa sen vanhempien "itsekkyyden" keskellä!

"Siksi suosittelen, että rupeat lapsentekoon vasta, kun olet saavuttanut henkilökohtaiset unelmasi tai olet valmis luopumaan niistä. Ja varmista, että miehelläsi on yhtä vakaat aikeet. Teidän molempien ura tulee kärsimään. Keskinäinen hellyys tulee kärsimään, koska muututte hemmottelun kohteista työpariksi ja suuntaatte hellyyden lapsiinne."
- Miksi luopuisin henkilökohtaisista unelmista? Öööö? Ja kun minun keskustelun avauksessa kyse oli ihan sellaisesta simppelistä unelmasta, kuin TYÖPAIKKA ja työkokemus. Onko se ylitsepääsemättömän suuri unelma? Mielestäni ihan normaali etappi elämässä? Enkä myöskään allekirjoita sitä, että automaattisesti parisuhteesta tulee kylmä, ja että meistä tulee vain "työpari". Se, että sinä olet epäonnistunut liitossasi, tai olet pessimisti, ei tarkoita sitä, että muut epäonnistuisivat.

"Vastineeksi lapset antavat uudet elämän tärkeimmät ihmiset, joiden kehitystä voi jännityksellä seurata, sekä elämän tarkoituksen, jota ei koskaan tarvitse epäillä."
- Ehkä ainoa järkevä asia sun suusta. Kiitos tästä.

Loppuun vielä sanoisin, että olen itse 8 henkisestä perheestä, eli minulla on 5 sisarusta. Olen saanut vuosien ajan seurata isääni ja äitini elämää, kasvatusmetodeja, heidän keskinäistä parisuhdetta sekä avioliittoaan. He ovat olleet naimisissa 30 vuotta ja edelleen halivat, pussaavat ja käyvät treffeillä - kuten ovat tehneet koko elinikänsä, niin kauan kuin minä muistan. Ja kyllä, heillä on edelleen myös UNELMIA (matkailu, harrastaminen), ja he ovat unelmiaan aina tavoitelleet - samalla kun ovat antaneet minulle ja sisaruksilleni parhaan mahdollisen kasvatuksen. Ja hyvin on pyyhkinyt.

Kiitos vain.

En ole esittänyt, ettet tekisi töitä. Esitin, että lapset vaikuttavat moniin isoihin elämänasioihin, myös molempien vanhempien urapäätöksiin. Ei ole esimerkiksi suotavaa muuttaa perheestä erilleen toiselle paikkakunnalle ylennyksen perässä tai viettää toimistolla tai työmatkoilla kaikkea aikaa, vaikka se olisi uralle edullista. Harrastuksetkin pitää jättää vähälle moneksi vuodeksi, jos niihin edes riittää energiaa.

Eikä tosiaankaan pidä luottaa tyhmänrohkeasti siihen, että parisuhde jatkuu yhtä helppona ja onnellisena lasten synnyttyä. Luuletko, että sinä olet jotenkin erilainen kuin ne lukuisat muut, jotka eroavat tai -- kaikesta huolimatta -- eivät eroa. Suurin osa niistä muistakin rakasti ja toivoi ihan yhtä vakaasti kuin sinä nyt.

Ei sulla ole vielä kiirettä, joten älä hanki jos yhtään epäilyttää. Vajaa kolmikymppisenä tai ainakin alta kolmevitosena on kumminkin ihan hyvä alkaa ekaa yrittää, jos elämäntilanne sen sallii ja periaatteessa haluaa lapsia, koska osalla naisista hedelmällisyys laskee jo pian kolmenkympin jälkeen. Ei kaikilla, mutta et voi tietää omaa tilannettasi.

Jos taas olet epävarma haluatko lapsia ylipäänsä, niin ei niitä tarvitse muiden ehdottelujen mukaan hankkia missään iässä. Tosin harva kuitenkaan lapsiaan katuu, mutta on kai niitäkin. Mitään velvollisuutta sulla ei ole hankkia lapsia minkään ikäisenä.

Katsele rauhassa, tilanne voi olla eri jo 1,5 vuoden päästä.

Ehkä kannattaa myös asua vähän aikaa samassa kämpässä kahdestaan ennen lapsentekoa, koska monet eroavat siinä yhteenmuuttovaiheessa.

Tuosta työjutusta vielä. HUOM, olen lamasukupolvea ja näen työelämän aika raadollisessa valossa, joten voit suhteuttaa nämä mun työelämämielipiteet siihen!

Jos et ole omaa yritystä perustamassa tai ei ole jotain suhteilla hankittua työpaikkaa odottamassa, niin et sä varmaan tradenomin papereilla kovin kummallista työtä saa. Mahdollisesti menet johonkin työpaikkaan tai pätkätöihin muutamaksi vuodeksi ja tienaat vähän säästöjä, eläkettä ja työkokemusta, mitkä kaikki ovat hyviä asioita. Pian kyllästyt. Silloin joko menet opiskelemaan tai hankit lapsen tai todennäköisimpänä vaihtoehtona teet molemmat. Aikuisopiskelijana on ihan hyvä tehdä lapsia, jos on vielä rahaakin säästössä työssäkäyntiajalta.

Toisaalta jos löydät tradenomina vakinaisen kivan työpaikan, niin siinähän on hyvä niitä lapsiakin hommata. Työhönotossa kylläkin juuri siitä lapsentekosyystä vähän karsastetaan nuoria naisia, vaikka nykyään mieskin voi jäädä kotiin hoitamaan lasta.

Sehän on nyt varmaa ettei kukaan raskaana olevaa naista palkkaa, ikävä kyllä.


Olen vähän samaa mieltä muiden kanssa. Eka pitäisi omat unelmat toteuttaa, sitten vasta lapset. Ja ennenkaikkea pitäisi ainakin pari vuotta asua yhdessä, jotta varmasti tiedetään jaksatteko yhdessä.

Helposti parisuhteet pysyvät hyvänä kun ihmiset asuvat eri kodeissa ja varsinkin eri kaupungissa, kun ei tarvitse jatkuvasti olla läsnä.... mutta kelkka niin usein kääntyy, kun saman katon alle joudutaan. Ja ajattelitte siihen samaan vielä hankkia lastakin? Voisin sanoa että ero taitaa olla aika varma juttu, ihan kirjoituksestasi päätellen.

Teette juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Perhetaustasi tietäen olet vankalla pohjalla ja tulet "putoamaan aina jaloilleen" toisin kuin monet muut haihattelijaprinsessat. Koskaan ei ole hyvä aika lasten tekoon, jos laskin kädessä räknätään.
Ei ole mitään järkeä lykätä (naisena) äitiyttä 30-35-vuotiaaksi. Nuori vartalo kestää paremmin raskaudet ja imetykset ja palautuukin kauniiksi (vrt ikä 30 -). Kyllä te pärjäätte jos halua ja sisua piisaa. Menkää toki naimisiin jossakin välillä ennen vauvan tuloa. Onnea elämäänne!

Itse tein niin, että ekaksi halusin valmistua ja saada työpaikan. Vasta sen jälkeen lapset. Itselläni ainakin ollut aina kohtuullisen helppoa työllistyä, kun ei ole ollut liian nirso työn suhteen. Työkokemusta pitää saada ehdottomasti.

Ehdotan, että panosta täysillä opintoihisi ja jos mahdollista, yritä hankkia työkokemusta jo opintojen ohessa. Kun muutatte yhteen, niin panostakaa parisuhteeseen ja tehkää asioita, joita vielä pystytte kahdestaan tekemään (esim. matkustelu, mahdollisesti työtä ulkomailla). Kun olet saanut vakituisen työn ja koeaika on ohi, niin voit pikkuhiljaa ajatella raskaaksi tuloa. Silloinhan ehdit olla vielä noin 8 kk töissä. Itse olin töissä 1,5 vuotta ennen kuin aloimme yrittää lasta.

Kun lapsi on syntynyt ja äitiysloma pidetty, niin mene takaisin töihin, jotta saat lisää työkokemusta ja saat perheeseen lisää rahaa. Jos haluat sitä toista lasta, niin ehdit saamaan hyvät ansiosidonnaiset päivärahat. Tee töitä esim. 1-2 vuotta ja sen jälkeen uudestaan raskaaksi. Jos lapsiluku on täynnä sen jälkeen, niin sinulla on madhollisuus olla vaikka 3-4 vuotta kotona, jos taloudellisesti mahdollista.

Muista, että työurassa ei saisi olla useiden vuosien katkoksia, mikäli aiot työllistyä takaisin omalle alalle.

Itse olen pitänyt äitiyslomaa rahasyistä minimit, mutta kun lapset ovat menneet kouluun, olen siinä vaiheessa pystynyt taloudellisesti pitämään jo työajan lyhennystä. Avioeron jälkeen olin tosi kiitollinen, että minulla oli ammatti, vakituinen työ ja hyvät tulot. Jos olisin ollut monta vuotta kotiäitinä ja joutunut kortistoon, niin olisin varmasti ollut todella järkyttävässä taloudellisessa sudenkuopassa.

naisena olo ei välttämättä ole kauhean helppoa, kun pitää yhdistää koti, perhe, mies, lapset, työ, rahat ja ura. Kaikella on kuitenkin oma aikansa ja paikkansa. Rahaa ja työtä ei pidä yliarvioida, muttei aliarvioidakaan. Ratkaisut kantavat aina pitkän ajan päähän.

Siis asutte viikonloput yhdessä ja mietitte lasta? Hohoi.. Onko yhtälössä jotain outoa mielestäsi? Kannattaisiko asua ensin se vuoden pari yhdessä ja miettiä vasta sitten perheen perustamista. Yhteiset vkonloput kun ei ole vielä yhteinen arki.

Jos haluat oikeasti uran, et vaan työtä, hanki nyt ihmeessä se ennen muuta. Työtä varmasti saat lasten jälkeenkin, mutta uralla kiipimisen mahdollisuudet vähenee hyvin usein poikimisen jälkeen jo senkin takia, että lapset muuttuu tärkeämmäksi, niin kuin kai pitäisikin kun kerran niitä kovin haluaa....

Ota myös huomioon se tosiasia, että jos haluat uran ja lapset, jää suhde mieheesi helposti hiukan taka-allalle. Me emme ole mieheni kanssa lisääntyneet, mutta päässeet seuraamaan vierestä kuinka monen parisuhteen tuo vaihe on tuhonut täysin. Ollaan perhe, isä ja äiti, kaksi erillistä yksikköä, ilman mitään läheisyyttä. Eli ensisijaisesti pitäkää kiinni toisistanne näistä kaikista tulevaisuuden pakko saada -teeseistä huolimatta.

Kaikkein tärkein läksy opittavaksesi on varmasti se, että elämää ei voi suunnitella etukäteen -noh, tulet huomaamaan sen hyvässä ja pahassa :)

Onnea ja avaraa mieltä, kykyä kohdata elämä sellaisena kuin se tulee!

Niin, avaraa mieltä tässä juuri kaivataan. Useimmat keskustelijat lähtevät olettamuksesta "minä tein näin ja tämä on oikein hyvä tapa". Lapsia syntyy ja jopa tehdään kesken opiskelujenkin.
Toiset haluavat lasta enemmän kuin uraa, toiset eivät halua lasta koskaan tai ainakaan pitkään aikaan. Ja ei sitä lasta yleensä noin vain "tehdä" yhdeksän kuukauden tilausajalla, lapsia saadaan jos Luoja suo. Harvinainen mies joka haluaa perheellistyä jo nuorella iällä. Olette ilmeisesti molemmat harvinaisen lapsirakkaita ihmisiä nuoriksi suomalaisiksi.
Toisin kuin tämän palstan useimmat kommentoijat.
Sanoisin niinkin päin, että jos kuuden vuoden päästä haet hyvää työpaikkaa ja voit sanoa että lapset on jo tehtynä, nyt on uran vuoro, sekin on meriitti tavallaan.

Yhtä hyvin isä voi olla se joka pitää vanhempainvapaat. Tai 6 6 6 malli eli molemmat käyttävät kuusi kuukautta ja viimeiset kuusi kuukautta käyttää jompi kumpi perheen oman päätöksen mukaisesti.

Oletteko keskustelleet siitä kumpi jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa?

Ei sitä uraa kannata miettiä niin mahdottomasti, voi käydä niin nimittäin ettei missään vaiheessa ole sopivaa aikaa lapsille. Mutta asukaa ainakin se puoli vuotta yhdessä, ennen kuin alatte lapsentekohommiin. On paljon parempi lapsellekin, että vanhemmat ovat löytäneet yhteisen rytmin elämälle ja kokeneet jo miten toinen työskentelee arjessa. Ihan oikeasti, uskon että paljon paremmin menee lapsenhoito, kun malttaa vähäsen odottaa ja panostaa parisuhteen kestävyyteen ja laatuun.

Vai olitko ajatellut, että kaikki vaan sutviintuu, ja siinähän teillä on aikaa löytää yhteiset pelisäännöt ja elämänrytmi (kotityöt, ruuanlaitto, nämäkin vievät enemmän aikaa kun on kaksi suuta ja sotkijaa)? Jos näin olet ajatellut, niin lue enemmän raskaudesta ja sen tuomista muutoksista sinuun ja parisuhteeseenne. Voi olla että ensimmäisen kuukauden oksentelet (jotku jopa koko raskauden ajan), varmasti tiuskit ilman syytä, mikä on toki luonnollista koska elimistösi ja psyykkeesi valmistautuu pitämään lapsesi ensisijaisena asiana parisuhteeseen nähden, voit kärsiä loppuraskauden armottomasta väsymyksestä, niin kovasta ettet jaksa sängystä nousta. Haluttomuutta voi esiintyä puolin toisin, kehosi muuttuu niin nopeaa, ettette kummatkaan meinaa pysyä perässä.

Raskaus toki on suurimmalle osalle ihanaa, mutta parisuhteeseen se vaikuttaa varmasti (puhumattakaan vauvan syntymästä), siksi kannattaakin todellakin miettiä sitä, että haluatteko eka katsella jonku aikaa rauhassa sitä kahdenkeskistä elämää, ikäänkuin tankata hyvää oloa isoon koitokseen. Koska sekin vaara on olemassa, että alat raskaushormoneissa kuvitella että teillä ei menekkään hyvin, ettekä sovi toisillenne, siinä vaiheessa todellakin tarvii muistoja siitä että yhdessähän on ihan kiva ollut asua. Toivottavasti ymmärrät mitä ajan takaa, tuon paremmin en oikein osaa selittää asiaa.

Sekin tuli mielee, että jos teillä on pitkä kaukosuhde takana, niin etkö halua nyt vai nauttia ajasta miehesi kanssa kahdestaan samassa asunnossa. MInusta ainakin oli niin ihanaa muuttaa kaukosuhteen päätteeksi yhteen, niin että saatiin vain asua ja jakaa kahden kesken arki, ilman mitään ylimääräistä häiriötä...

no eihän tommosilla perusteilla perhettä!

Kannattaa asua pidempään yhdessä poikaystäväsi kanssa. Teillä on vielä aikaa. Kunhan olette naimisissa, voitte hommata lapsia. Parasta olisi lapsen kannalta että olisitte molemmat töissä. Voi olla hankalaa pitkän vauvaajan jälkeen miettiä töitä. Älä kiirehdi!

Kannattaa myös katsoa lapsien hankkimista realistisestikin, eikä vain ruusunpunaisten lasien läpi:
http://isaywhattheywont.wordpress.com/2009/07/19/happily-childfree/