Teinitähti Robinin esikoisalbumi myi helmikuun lopulla yhdessä päivässä 60 000 kappaletta eli kolminkertaista platinaa. Nyt levyjä on myyty jo noin 72 000.
Näin siis kevyen musiikin saralla. Mitenkäs klassisella menee, onko joku jo saanut kultalevyn? Poppilevyjen valtaisan myynnin ymmärtää, kun popmusiikiissa on parhaat melodiat ja harmoniat. Klassinen jää tästä jälkeen, kun se on enemmänkin vain säveltapailua. Siinä ei ehdi melodia muodostua.
Klassisen musiikin kulta- ja timanttilevyt - onko niitä?
9
704
Vastaukset
- Poppi myy paremmin
mutta kukaan musiikin ammattilainen ei osta niitä juttuja.
- Huono ei kelpaa
Maailman parhaimmat musiikin ammattilaiset soittavat maailman parasta poppia maailman parhaimmissa bändeissä. Kyllä maailman parhaimmat muusikot tietävät mitä tekevät. Maailman parhaimpien muusikoiden musiikki myy miljoonia ja biljoonia.
Mitenkäs klasari menee kaupaksi? Teinitähti Robinin levy lienee jo nyt myynyt enemmän kuin Suomen kaikki klasarilevyt yhteensä. Tasan ei käy onnen lahjat. Klasarifania harmittaa osansa ja musansa vähyys. - Myykö Batman?
Ei harmita. Katsos kun toiset kuuntelevat sitä mistä pitävät, eikä sitä mikä milloinkin myy parhaiten. Mutta tuo klassisesta marisevien katkeruus kyllä huvittaa.
- Pörrätään
Miljoona biljoona kärpästä tietää sen varmasti. Paska on hyvää!
- Pörrätään
Anteeksi, esim. lehmän uloste siis.
- Surkeuden huiput
Ei vieläkään näy klassisen kulta- ja timanttilevyjä.
Onko klasareille joku oma systeemi, jossa jaetaan tina- ja alpakkalevyjä huonoiten myyville artisteille? Jos ei ole, niin sellainen pitää toteuttaa. Kyllä huonoiten myyvää musiikkigenreä pitäisi muistaa muutenkin kuin tukirahoilla. - Let's humppa
Mistä moinen katkeruus? Kiusasivatko isot pojat/tytöt sinua soittotunneille mennessäsi?
- Anonyymi
Voi luoja. Kyllä maailman kauneimmat melodiat ja harmoniat löytyvät klassisesta musiikista: Puccini " laulu iltatähdelle", Donizetti " Una furtiva lacrima", Dvozak 4. Slaavilainen tanssi, Brahms 5. Unkarilainen, Tsaikovski joutsenteema, Mozart pianokonsertto 23 largon teema.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830