tuulivoimaa

Lentoesterajoitukset eivät enää hidasta Kemijärvelle suunnitellun tuulipuistohankkeen etenemistä.

Lentoturvallisuudesta vastaava Finavia julkaisi joulukuussa uudet lentoestekorkeuspinnat, jolloin korkeusrajoitus poistui tuulivoimapuiston alueelta.

Finavian aiempien selvitysten mukaan vaaroilla ja tuntureilla sijaitsevat korkeat tuuliturbiinit olisivat aiheuttaneet vaaraa lentoturvallisuudelle. Tuulivoimayhtiö wpd Finland päätti tällöin viivästää hankkeen YVA-selvityksiä, kunnes rajoituksiin saataisiin muutoksia.

Yhtiö suunnitelee enintään 11 voimalan tuulipuistoa Kemijärven Ailangantunturille.

Yle Lappi
24161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Toivottavasti tämä kusetus loppuisi joskus, ennen konkurssia.
-Aivan saman lopputuloksen saisi polttamalla pihalla satasen seteleitä.

Äänestä

Joo unohtas nyt suosiolla tälläsen ja keskityttäs ydinvoimaan.

Äänestä
  • joo,joo mutta miten käy ketolan miehittämättömille pienkoneille,ne kun ei tuulimyllyjä väistele.

    Äänestä

Upeita uutisia, nyt vaan hihat heilumaan ja sitten myllyt pyörimään.
Tuollanen 11 myllyn puisto Ailangalle kerää varmasti paljon kävijöitä kunhan on valmis.
Mikäpä on sellaisessa puistossa käyskiä, kun komiat tuulimyllyt pyörittävät suuria lapojaan ja maisemakin on siinä sivussa upea.

Äänestä

Hyvä asia. Ydinvoimaa ei pidä rakentaa enää yhtään ja olemassa olevat laitokset ajaa loppuun suunnitellussa ajassa. Ydinvoima saatuttaa maapalloa vaarrallisesti.

Ydinvoima on liian riskialtista. Kaikki ydinvoimalat pitäisi rakentaa helsingin keskustan alueelle koska siellä sitä sähköä tarvitaan.

Uusiutuva energia ja maa lämpö on jokaisella mittapuulla oikeita ratkaisuja. Ydinvoima ,hiili on järjenvastaisia ratkaisuja.

Ydinvoiman puolesta puhujat ovat täysin vastuuttomia ihmisiä. Tutkikaa asioita niin tajuatte toivottavasti.

Liika kulutus on myös idioottimaista. Esim lentokoneessa viinaa on paha asia. 1 kg nostaminen 3 km korkealle on täysin turha energian tuhlaustoimenpide. Itse viina on myös turha aine huvittelumuotona aiheuttaa paljon pahaa . Saatu raha on mitätön vero.

Äänestä

Näillä tuulimyllyilläkö tätä energian tarvetta paikkaillaan? nyt lopettakaa koko kallis turhake, ydinvoima on turvallista suomen oloissa.

Äänestä

Tuulimyllyjä tarvitaan jo imagon vuoksi. Kemijärvi kun on lähinnä ahdasmielkisyyden ja syrjäytyneisyyden kehto tässä maassa. Vähän jos päästäisiin kiinni nykyaikaan, niin hyvä alkaisi ruokkia itseään.

Äänestä

On se kumma ko Lappi pitäs nyt pilata näillä myllyillä. Ryöstäjät ovat liikkeellä yhteismettän suosiollisella avustuksella. Luulis isäntien jotaki älyävän mutta ei. Huijarit viemässä verorahoja kymmeniä mijoonia euroja vuojessa ja ukot saa muutaman kymmenen euroa ja hyrisevät tyytyväisenä. Pilataan maisemat lopullisesti. hyvä perintö lapsille jäämässä.

Äänestä

Tässä on semmoinen isäntä joka ei kehu härveleitä! (yhteismetsän osakas) Jotka puolustaa saa muuttaa sinne missä niitä tarvitaa, meillä on jo vedet pilattu eikä yhtään enempää se riittää meille, kuuletteko? tiedät ketä tarkoitetaan!! Äänestys!

Äänestä

JOO meidän maista on kysymys, eikä yhteismetsän pulivaanien. Äänestys osakkaille ja nimet näkyviin ei mitään salailua, vaikka tämän hallituksen tyyli on!

Äänestä
  • Yhteismettän osakaskokous on kait yksimielisesti päättäny että myllyille vuokrataan maat ? Onko siellä poikkiteloin oleviaki isäntiä joukossa ?

    Äänestä

Onhanse selevää ettei meistä kaikki ole persaukisia!

Äänestä

JOOOOOOOO ÄÄÄÄÄnestys se on demokratiaaa!!!"!

Äänestä

Päätökset on tehty, nyt mölyt mahaan ja tuetaan mitä on päätetty

Äänestä

Kemijärven yhteismetsän "utunuijat"päättää.Minun mielestä pieni porukka (hoitokunta) on asialla.Osakkaitten mielipidettä ei ole kysytty.Näin se demokratia pelaa nykysuomessa.

Äänestä
  • Vastaako ja korvaako yhteismettä maanarvojen ja rantattonttien ja muitten kiinteistöjen arvonmenetykset niitten omistajille ympäri Kemijärveä ? Kemijärvessä on yli 1000 km rantoja. Aina kun aiheutetaan toisille taloudellsia menetyksiä niin aiheuttajien on korvattava ne. Se on yleinen oikeuskäytäntö. Tässä kait pitää syyttää kait yhteissmettää ja muita maanvuokraajia ko ne vuokraa maata mylly-yrityksille? No Mikä on kaupungin rooli ? Onko sekin korvausvastuussa ? Jos se kaavotta myllyalueet. Ilman kaavaahhan ei tuu yhtään myllyä .

    Äänestä

  • epätietoinen lehtola kirjoitti:

    Vastaako ja korvaako yhteismettä maanarvojen ja rantattonttien ja muitten kiinteistöjen arvonmenetykset niitten omistajille ympäri Kemijärveä ? Kemijärvessä on yli 1000 km rantoja. Aina kun aiheutetaan toisille taloudellsia menetyksiä niin aiheuttajien on korvattava ne. Se on yleinen oikeuskäytäntö. Tässä kait pitää syyttää kait yhteissmettää ja muita maanvuokraajia ko ne vuokraa maata mylly-yrityksille? No Mikä on kaupungin rooli ? Onko sekin korvausvastuussa ? Jos se kaavotta myllyalueet. Ilman kaavaahhan ei tuu yhtään myllyä .

    Soon tontin omistajien maksettava arvon ylennyksestä jotaki, koska isot lapamyllyt senkun nostaa mökkerön hintoja.

    Äänestä

Kyllähän se koreaa, kun naapurin palstassa tuulivoima jauhaa sähköä ja hahaa.

Äänestä
  • Kyllähän se KORPEAA, kun naapurin palstassa tuulivoima jauhaa hähköä ja RAHAA.

    Äänestä

Mikähän sitä härveliä pyörittää,kun ei tuule?
Kyllä on varmaan aamuyön lapset asialla.

Äänestä

Aina senverta ilmaa virtaa, jotta iso lapa pyörähtää. Siinä valtavat hammasrattaan sitten hierävät sähköä tulemaan, vihreää sähköä vieläpä.

Äänestä

Mitä vihreää sähköä se tuottaa?Maiseman pilauksen lisäksi, pyöriessään aiheuttaa melua.Lavan nokassa melu yli 100 desipeliä.Kannattais vähän guuklettaa ja tutustua tosiasioihin.Moni on varmaan kuullut,kuinka sähkölangat "ulisee"tuulella.Sitä kun kuuntelee (melu tunkeutuu myös sisätiloihin),muutaman vuoden,niin onkohan toinen ääni kellossa.

Äänestä
  • Onkos sähköllä väri?

    Mistä voi ostaa sinistä ydinsähköä, punaista hiilisähköä, vihreää tuulisähköä,
    pinkkiä vesisähköä, mustaa öljysähköä entä violettia aurinkosähköä, valkoista
    puusähköä tai keltaista turvesähköä, täh?

    Mulla tulee voimavirta-töpselistä vaihtovirta sähköä, 50 hz taajuus, 16A virtana, 240V jännitteellä per vaihe kuparinvärisestä kaapelinipusta.
    Minkä värinen sähkö on?

    Äänestä

Höpsistä vaan, et kuule ole tullu kattoneeksi sen väriä, otat töpsölistä sähköä ulos ja laitat langat oikariin, niin väristä näkee mitä sähköä tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lissää voimaa kirjoitti:

Lentoesterajoitukset eivät enää hidasta Kemijärvelle suunnitellun tuulipuistohankkeen etenemistä.

Lentoturvallisuudesta vastaava Finavia julkaisi joulukuussa uudet lentoestekorkeuspinnat, jolloin korkeusrajoitus poistui tuulivoimapuiston alueelta.

Finavian aiempien selvitysten mukaan vaaroilla ja tuntureilla sijaitsevat korkeat tuuliturbiinit olisivat aiheuttaneet vaaraa lentoturvallisuudelle. Tuulivoimayhtiö wpd Finland päätti tällöin viivästää hankkeen YVA-selvityksiä, kunnes rajoituksiin saataisiin muutoksia.

Yhtiö suunnitelee enintään 11 voimalan tuulipuistoa Kemijärven Ailangantunturille.

Yle Lappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu