Hei kaikki!
Mietin useaan otteeseen uskallanko kirjoittaa tänne. Olen kuitenkin lukenut paljon tästä aiheesta ja päätin nyt turvautua itsekkin kirjoittelemaan jos se edes vähän helpottais.
Olen nuori nainen, täyttänyt juuri 20 vuotta ja elelen avomieheni kanssa kolmatta vuotta.
Olemme tulleet aina hyvin juttuun, jo ennenkuin aloimme seurustelemaan. Saatoimme viettää kaiket päivät yhdessä huomaamatta ajan kulua. Nyt viimeinen vuosi on ollut yhtä helvettiä. Mieheni on aivan ihana persoona, tulee hyvästä perheestä ja arvot ovat kohdillaan. Järki on siis tallessa vaikka olemmekin nuoria! Kaikki asiat ovat hyvin ihana halpa asunto, molemmilla opiskelupaikka, omat kulkuvälineet sekä ihanat vanhemmat molemmillä lähellä. Pystyn jakamaan kaikki ilot ja surut avomieheni kanssa ja teemme kaikki kotiin liittyvät päätökset yhdessä. Vietämme omaa-aikaa näkemällä omia kavereita ja olemme aina olleet uskollisia toisillemme. Mieheni on ulkokuoreltaan kaikkien kanssa hyvin toimeentuleva, rauhallinen ja vähän hissukka.
Meillä ei varmastikkaan olisi mitään ongelmaa jos en itse olisi niin temperamenttinen. Olemme puhuneet mieheni kanssa ettei hän ole ikinä lyönyt, haukkunut tai edes huutanut edellisille tyttöystävilleen. Ja hänellä on kuitenkin ollut pitkiä suhteita. Silti hän sanoo ettei halua olla ilman minua ja ettei asuisi kanssani jos ei oikeasti rakastaisi.
Nyt viimeisen vuoden aikana on ollut ylä ja alamäkiä aivan liikaakin. Tuntuu välillä että olen aivan masentunut ja itken vain kaiket päivät. Mieheni on lyönyt riitojen aikana minua monesti, mutta silloin hän on pyytänyt minua lopettamaan huutamisen ja huutaa aina että miksen minä voi olla hiljaa. Tiedän, että olen temperamenttinen luonne, mutta olen yrittänyt elää sovussa ja puhua asiallisesti. Silti minusta on väärin, että minua lyödään niin, että tulee mustelmia. Hän itse sanoo, ettei lyö ikinä kovaa vaan varovasti. Nyt asiat ovat menneet niin pitkälle, että viime riidassa mieheni otti minua kaulasta kiinni ja pelästyin ihan tosissaan. Rupesin hysteerisesti vain itkemään ja hyperventiloimaan sillä en ikinä uskonut, että hän tekisi jotain sellaista. Kaula on muutenkin herkkä alue ja helposti voi käydä huonosti.
Hän on haukkunut minua monilla eri sanoilla; huora, idiootti, itsekäs paska, ylimielinen, sekopää, mielisairas, hullu. Mutta ei ikinä mitään ulkonäköön kohdistuvia haukkumasanoja. Hän pyytää kyllä anteeksi. Hän sanoo myös, ettei enään halua viettää aikaa kanssani sillä aina pitää stressata eikä voi ottaa rennosti.
Haluaisin vain asiallisia mielipiteitä teiltä, jos joku jaksaisi vain lukea tämän stoorin. Onko vika minussa, kerjäänkö tosiaan verta nenästä ja haastan riitaa. Miten saisin itseni rauhotettua? Tiedän, että ei ole oikein lyödä, mutta tosiaan mieheni ei tee sitä ilman mitään syytä, vain jos minä huudan, raivoan, haastan riitaa ym. Useimmiten hän pyytää anteeksi.
Olen vain niin loppu, että en tiedä kauanko jaksan. Olen miettinyt pitäisikö minun käydä puhumassa jollekkin, mutta ajatus tuntuu niin vieraalta.
Toivottavasti jaksaisitte laittaa mielipiteitänne, Kiitos!
Mietin useaan otteeseen uskallanko kirjoittaa tänne. Olen kuitenkin lukenut paljon tästä aiheesta ja päätin nyt turvautua itsekkin kirjoittelemaan jos se edes vähän helpottais.
Olen nuori nainen, täyttänyt juuri 20 vuotta ja elelen avomieheni kanssa kolmatta vuotta.
Olemme tulleet aina hyvin juttuun, jo ennenkuin aloimme seurustelemaan. Saatoimme viettää kaiket päivät yhdessä huomaamatta ajan kulua. Nyt viimeinen vuosi on ollut yhtä helvettiä. Mieheni on aivan ihana persoona, tulee hyvästä perheestä ja arvot ovat kohdillaan. Järki on siis tallessa vaikka olemmekin nuoria! Kaikki asiat ovat hyvin ihana halpa asunto, molemmilla opiskelupaikka, omat kulkuvälineet sekä ihanat vanhemmat molemmillä lähellä. Pystyn jakamaan kaikki ilot ja surut avomieheni kanssa ja teemme kaikki kotiin liittyvät päätökset yhdessä. Vietämme omaa-aikaa näkemällä omia kavereita ja olemme aina olleet uskollisia toisillemme. Mieheni on ulkokuoreltaan kaikkien kanssa hyvin toimeentuleva, rauhallinen ja vähän hissukka.
Meillä ei varmastikkaan olisi mitään ongelmaa jos en itse olisi niin temperamenttinen. Olemme puhuneet mieheni kanssa ettei hän ole ikinä lyönyt, haukkunut tai edes huutanut edellisille tyttöystävilleen. Ja hänellä on kuitenkin ollut pitkiä suhteita. Silti hän sanoo ettei halua olla ilman minua ja ettei asuisi kanssani jos ei oikeasti rakastaisi.
Nyt viimeisen vuoden aikana on ollut ylä ja alamäkiä aivan liikaakin. Tuntuu välillä että olen aivan masentunut ja itken vain kaiket päivät. Mieheni on lyönyt riitojen aikana minua monesti, mutta silloin hän on pyytänyt minua lopettamaan huutamisen ja huutaa aina että miksen minä voi olla hiljaa. Tiedän, että olen temperamenttinen luonne, mutta olen yrittänyt elää sovussa ja puhua asiallisesti. Silti minusta on väärin, että minua lyödään niin, että tulee mustelmia. Hän itse sanoo, ettei lyö ikinä kovaa vaan varovasti. Nyt asiat ovat menneet niin pitkälle, että viime riidassa mieheni otti minua kaulasta kiinni ja pelästyin ihan tosissaan. Rupesin hysteerisesti vain itkemään ja hyperventiloimaan sillä en ikinä uskonut, että hän tekisi jotain sellaista. Kaula on muutenkin herkkä alue ja helposti voi käydä huonosti.
Hän on haukkunut minua monilla eri sanoilla; huora, idiootti, itsekäs paska, ylimielinen, sekopää, mielisairas, hullu. Mutta ei ikinä mitään ulkonäköön kohdistuvia haukkumasanoja. Hän pyytää kyllä anteeksi. Hän sanoo myös, ettei enään halua viettää aikaa kanssani sillä aina pitää stressata eikä voi ottaa rennosti.
Haluaisin vain asiallisia mielipiteitä teiltä, jos joku jaksaisi vain lukea tämän stoorin. Onko vika minussa, kerjäänkö tosiaan verta nenästä ja haastan riitaa. Miten saisin itseni rauhotettua? Tiedän, että ei ole oikein lyödä, mutta tosiaan mieheni ei tee sitä ilman mitään syytä, vain jos minä huudan, raivoan, haastan riitaa ym. Useimmiten hän pyytää anteeksi.
Olen vain niin loppu, että en tiedä kauanko jaksan. Olen miettinyt pitäisikö minun käydä puhumassa jollekkin, mutta ajatus tuntuu niin vieraalta.
Toivottavasti jaksaisitte laittaa mielipiteitänne, Kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Onko vika minussa, kerjäänkö tosiaan verta nenästä ja haastan riitaa. Miten saisin itseni rauhotettua?"
Kertomasi perusteella on aika vaikeaa ruveta osioittamaan sormella kenessä on vika, koska tähän ehdottomasti kaipaisin myös miehesi kuvausta tapahtuneesta. Väkivalta on yleensä merkkinä muiden keinojen loppumisesta. Kuitenkaan lyöminen ei ole hyväksyttävää on tilanne sitten mikä tahansa.
Ehkäpä teille tekisi hyvää pieni paussi, jonka aikana molemmat kerkeisivät hieman ajatella asiaa.
Ei, jumankauta, vaikka miten kerjäisi AP verta nenästä ja haastaa riitaa, väkivallan on merkittävä välitöntä ja lopullista eroa, olkoonpa mies kuinka hyvästä perheestä ja kuinka välkky ja kuinka ihana ja kuinka rikas tahansa.
Ei siis mitään paussia eikä harkinta-aikaa vaan kohtelias ero. Ei saa selitellä asioita parhain päin eikä antaa miehen kääntää päätä. Ei kannata etsiä syyllisiä, pitää vain estää vammat.
Nyt kerrot perheellesi mitä teillä tapahtuu. Muutat joksikin aikaa takaisin vanhempien luo. Myös e-pillerien piikkiin voisi panna käytöstäsi.
Mies ei ole sinulle oikea käytöksestään päätellen. Mustelmia aiheuttaneista lyönneistä hae lääkärintodistus varmuuden vuoksi.
Lyöminen ei ole koskaan oikeutettua, ei ikinä (itsepuolustustapauksia lukuun ottamatta ja ne käsitellään aina oikeussalissa).
Jos "ylität rajat" miehen kuuluu lähteä pois paikalta ja olla vaikka sitten kokonaan palaamatta.
Tuo suhde olisi pitänyt lopettaa sen ensimmäisen lyönnin jälkeen.
Et ole 'temperamenttinen', olet typerä riidanhaastaja joka kerjää "suuria tunteita" ja antaa pahoinpidellä itseään. Siis täysin temperamenttisen, itsenäisen naisen vastakohta. Temperamenttinen nainen olisi jo lähtenyt.