Laitoin tämän vastaukseksi yhteen toiseen ketjuun, mutta laitanpa sen vielä tähän omaksi avauksekseen:
"Miksi teillä on niin huono itsetunto. Miehet, te teette nämä ongelmat ihan itse."
Väittäisin että suomalainen mies ja suomalainen nainen ovat kulttuurin tuotetta ja tässä vähän ajatuksiani asiasta:
Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu tietty nöyryys ja itsensä vähättely. Täsmälleen samat luonteenpiirteet, kuten nöyryys ja kiltteys koskevat myös naisia, josta puhutaan usein "kiltin tytön syndroomana". Suomalainen on vielä 2000-luvullakin usein se, joka ei juuri omilla saavutuksillaan kersku, eikä rehentele paljon muutenkaan. Suomalainen yrittää saada toisten kunnioituksen sanattomasti, tekemällä asioita hyvin ja säntillisesti, usein yrittämällä ylittää asetetut tavoitteet. Se on toisaalta joskus merkki liiallisesta kuuliaisuudesta ja toisten miellyttämisen tarpeesta, ja huonon palautteen pelosta, toisaalta uskon että suomalainen useimmiten uskoo, että kun tehdään asiat kunnolla ja mukisematta, niin se on kaikkia hyödyttävä asia. Niinkuin se onkin.
Tämä ns. huono itsetunto on aika usein perua juuri siitä, että meitä ei olla oikein missään opetettu ottamaan oma tila aggressiivisesti (en tarkoita vihaa tai negatiivisia tunteita, vaan tiettyä suurta määrätietoisuutta), vaan meidät laitostetaan hyvin aikaisella iällä toimimaan osana massaa ja olemaan sen massan ehdoilla menestyviä. Tasapäistämisestäkin voitaisiin puhua.
Tuota laitostumiskehitystä tukevat suuret tarhakoot, suuret koululuokat, pakollinen armeija ja nykyinen raaka työelämä, jossa on suurilta osin työnantajien markkinat. Sitä tukee myös esim. peruskoulun opetusohjelma, missä ei panosteta niinkään yksilön ominaisuuksien vahvistamiseen, vaan mikä päinvastoin korostaa enemmänkin kaikenlaista keskiarvoistumista.
Suomalaiset oppivat hyvin nuorella iällä että paras tapa menestyä on pitää turpa kiinni, oma persoona kurissa ja tehdä asiat niinkuin esivalta, oli se sitten kerhotädit, opettajat, kapiaiset tai työnantajat haluavat. Sama kierre toistuu kodeissa, joissa useimmiten kai halutaan että mennään tietyn viralistetun koulutusputken läpi, saadaan jotkut tietyt paperit ja sitten mennään tiettyyn virkaan tai ammattiin, joka on ikäänkuin ympäröivän yhteiskunnan hyväksymä.
Onko mitenkään ihme, että tällaisessa yhteiskunnallisessa ympäristössä toisaalta kasvaa paljon miehiä, jotka ovat omia tarpeitaan vähätteleviä tai tukahduttaneita suorittajia tai myös toisaalta paljon yhteiskunnan ulkopuolelle asettuneita "hulttioita", jotka eivät tunnu millään löytävän omaa paikkaansa osana tuottavaa yhteiskuntaa? Tässä yhteiskunnassa kun on hyve tehdä asiat juuri tietyllä tavalla, kaikkia muita mielistellen ja pitämällä turpa kiinni siitä, mikä on omasta mielestä parhaaksi tai järkevää. Voin vain kuvitella kuinka paljon tuottavampia monetkin yritykset olisivat, elleivät työntekijät olisi niin turpa kiinni poskelleen menevistä asioista, irtisanomisen tai epäsuosion pelossa.
Suomalainen mies on laitostettu kastraatti, joka heiluttaa häntää kaikille, joilla on muodollisesti korkeampi asema hierarkiassa, eikä tämä asia ei ole sellainen mistä voi päästä eroon millään mielikuvaharjoittelulla tai yksilön omalla päätöksellä, vaan yhteiskunnallisella muutoksella. Jos sellaista ylipäätään halutaan.
"Miksi teillä on niin huono itsetunto. Miehet, te teette nämä ongelmat ihan itse."
Väittäisin että suomalainen mies ja suomalainen nainen ovat kulttuurin tuotetta ja tässä vähän ajatuksiani asiasta:
Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu tietty nöyryys ja itsensä vähättely. Täsmälleen samat luonteenpiirteet, kuten nöyryys ja kiltteys koskevat myös naisia, josta puhutaan usein "kiltin tytön syndroomana". Suomalainen on vielä 2000-luvullakin usein se, joka ei juuri omilla saavutuksillaan kersku, eikä rehentele paljon muutenkaan. Suomalainen yrittää saada toisten kunnioituksen sanattomasti, tekemällä asioita hyvin ja säntillisesti, usein yrittämällä ylittää asetetut tavoitteet. Se on toisaalta joskus merkki liiallisesta kuuliaisuudesta ja toisten miellyttämisen tarpeesta, ja huonon palautteen pelosta, toisaalta uskon että suomalainen useimmiten uskoo, että kun tehdään asiat kunnolla ja mukisematta, niin se on kaikkia hyödyttävä asia. Niinkuin se onkin.
Tämä ns. huono itsetunto on aika usein perua juuri siitä, että meitä ei olla oikein missään opetettu ottamaan oma tila aggressiivisesti (en tarkoita vihaa tai negatiivisia tunteita, vaan tiettyä suurta määrätietoisuutta), vaan meidät laitostetaan hyvin aikaisella iällä toimimaan osana massaa ja olemaan sen massan ehdoilla menestyviä. Tasapäistämisestäkin voitaisiin puhua.
Tuota laitostumiskehitystä tukevat suuret tarhakoot, suuret koululuokat, pakollinen armeija ja nykyinen raaka työelämä, jossa on suurilta osin työnantajien markkinat. Sitä tukee myös esim. peruskoulun opetusohjelma, missä ei panosteta niinkään yksilön ominaisuuksien vahvistamiseen, vaan mikä päinvastoin korostaa enemmänkin kaikenlaista keskiarvoistumista.
Suomalaiset oppivat hyvin nuorella iällä että paras tapa menestyä on pitää turpa kiinni, oma persoona kurissa ja tehdä asiat niinkuin esivalta, oli se sitten kerhotädit, opettajat, kapiaiset tai työnantajat haluavat. Sama kierre toistuu kodeissa, joissa useimmiten kai halutaan että mennään tietyn viralistetun koulutusputken läpi, saadaan jotkut tietyt paperit ja sitten mennään tiettyyn virkaan tai ammattiin, joka on ikäänkuin ympäröivän yhteiskunnan hyväksymä.
Onko mitenkään ihme, että tällaisessa yhteiskunnallisessa ympäristössä toisaalta kasvaa paljon miehiä, jotka ovat omia tarpeitaan vähätteleviä tai tukahduttaneita suorittajia tai myös toisaalta paljon yhteiskunnan ulkopuolelle asettuneita "hulttioita", jotka eivät tunnu millään löytävän omaa paikkaansa osana tuottavaa yhteiskuntaa? Tässä yhteiskunnassa kun on hyve tehdä asiat juuri tietyllä tavalla, kaikkia muita mielistellen ja pitämällä turpa kiinni siitä, mikä on omasta mielestä parhaaksi tai järkevää. Voin vain kuvitella kuinka paljon tuottavampia monetkin yritykset olisivat, elleivät työntekijät olisi niin turpa kiinni poskelleen menevistä asioista, irtisanomisen tai epäsuosion pelossa.
Suomalainen mies on laitostettu kastraatti, joka heiluttaa häntää kaikille, joilla on muodollisesti korkeampi asema hierarkiassa, eikä tämä asia ei ole sellainen mistä voi päästä eroon millään mielikuvaharjoittelulla tai yksilön omalla päätöksellä, vaan yhteiskunnallisella muutoksella. Jos sellaista ylipäätään halutaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä, taa taa tasapää, niinhän se jo eräässä vanhassa elokuvassakin todettiin elämän ohjeeksi mitä isä pojallensa antaa.
Mikäli työyhteisössä alkaa kovin turpaansa aukomaan niin ei todellakaan saa mitään muuta kuin hankaluuksia itselleen.
Nykyisellä ulkoistetulla (Pöyry) rekrytoinnilla haetaan nimenomaan olemassa olevaan organisaatioon sopivaa vähiten häiritsevää tyyppiä.
Juuri tämän vuoksi työyhteisöistä ei löydy enää persoonia vaan kaiki ovat samanlaista harmaata joo joo massaa.