Olen tavannut pari kuukautta sitten ihanan miehen, ollaan tapailtu hänen omasta aloitteesta. On ollut kaikin puolin ihanaa ja keskitytty toisiimme. Kunnes, yksi viikonloppu hän ehdotti, että jos pidetään "taukoo", tuo ehdotus tuli ihan puskista. Ollaan kuitenkin senkin jälkeen nähty ja juteltu useasti. Ongelma on täysin se, että mies sanoo, ettei ole valmis vakavaan, koska ei itse ole onnellinen ittensä kanssa...
Itse olen ihan korviani myöten ihastunut häneen ja viihdyn hänen seurassa! Hänkin on sanonut, että tykkää minusta kovasti ja välittää minusta. Olen kuulemma upea ymym, mutta jatkuvasti hän yrittää etsiä syitä itsestään, miksen sit haluis olla hänen kanssaan.
Auttakaa, mitä minä teen? En millään haluiais menettää miestä..
Itse olen ihan korviani myöten ihastunut häneen ja viihdyn hänen seurassa! Hänkin on sanonut, että tykkää minusta kovasti ja välittää minusta. Olen kuulemma upea ymym, mutta jatkuvasti hän yrittää etsiä syitä itsestään, miksen sit haluis olla hänen kanssaan.
Auttakaa, mitä minä teen? En millään haluiais menettää miestä..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siirry seuraavaan, etä sä tuollaista jaksa katsella, usko pois.
Sillä on luultavasti säätöä jonkun toisenkin kanssa. Ei kannata tuhlata aikaa tuollaiseen vaiheilijaan. Varmasti löytyisi joku joka haluaa sitoutua juuri sinuun. Varo kulkemasta ruusun punaiset lasit silmillä, ihastuneena tulkitsee tavallisetkin eleet ja kehut tyyliin rakkaudentunnustuksiksi.
Kyllä hän varmasti sinusta tykkää, mutta ei ole ihastunut. Hakee jotain joka kolahtaisi kovemmin ja haluaa siksi säilyttää vapautensa.
Kokemusta vastaavasta ja poltin siipeni todella pahasti. Minä tyhmä annoin tilaa, aikaa ja vapautta ja odottelin kädet ristissä ihmettä. Kaikki oli toisesta kuulemma paremmin kuin erinomaisesti, mutta siltikin etsi jotain muuta, jotain enemmän. Riitin mutten riittänyt. Ja samaa liirumlaarumia kuuntelin tuosta itsensä kanssa onnellisena olemisesta. Jokainen hakekoon oman itsensä omalla ajallaan, ilman että rikkoo toisen sydämen ja odotuttaa toista kuin narikassa. Samaan ansaan en enää ikinä lankea, sen ainakin opin.
Kuka haluaa vakavaan suhteeseen? Suhteen pitää olla hauska.
Suhteemme alkoi nopeasti ja kehittyi erittäin nopeasti ratkaisevaan vaiheeseen eli ajatukseen yhteenmuuttamisesta. Mutta tämä ystäväni alkoi ahdistua joka toinen päivä ajatuksesta ja joka toinen päivä oli taas onnessaan mahdollisuudesta elää yhdessä kanssani. Hänen kaverinsa alkoivat varoitella minua tulemalla juttusille ja facebookin kautta ilmaisemalla aika tylysti mielipiteitään jopa kirjoittamalla minulle yksityisviestejä FB:ssa. Ajatukseni alkoivat vaeltaa jos mihinkin suuntaan, kohta huomasin kiukunpuuskat ja niiden kohdistumisen minuun. Tein kaiken väärin, olin aina tiellä jne. Lopulta kirjoitin hänelle sähköpostiviestin lyhyestä harkitsemisajasta kun en enää kiukunpuuskia kestänyt. Sain sellaiset haukut puhelimessa, että viestitin hakevani hänen asuntoon jääneet kamat pois. Voi sitä huutoa minkä sain saapuessani asuntoon. Sain kamat sieltä ja pääsin ulos haukkujen saattelemana. Pujahdin autooni ja käänsin auton nokan kohti moottoritietä, käänsin stereoitten nupit kohti kaakkoa ja samalla alkoi kuulu Apulannan "Zombeja", jolloin ahdistukseni alkoi hälvetä musiikin jyristyksen myötä ja itsetuntoni alkoi palata. En ikinä halua enää tutustua kauan sinkkuna elänneeseen mieshenkilöön, sillä he ovat sitoutumiskammoisia ääliöitä.
" En ikinä halua enää tutustua kauan sinkkuna elänneeseen mieshenkilöön, sillä he ovat sitoutumiskammoisia ääliöitä."
Hienosti yleistetty. Niin sitä pitää. Anna kun arvaan: sama ei tietenkään koske naisia?
Minun ja mieheni suhde alkoi myös hankalasti, oltiin yhdessä tosi paljon, joka viikko yhteisiä päiviä ja öitä muutamia kertoja... humalassa ja selvinpäin. Kun suhdetta oli kestänyt 6kk, halusin sitoutua ja vaadin miestäkin sitoutumaan minuun. Hän ei pystynyt, oli sanonut aikoinaan, että ei näe tulevaisuutta kanssani. Jokin koko ajan esti häntä, sanoi aina, että tykkää minusta, olen mukava, kaunis ja kanssani on hauskaa sekä hänen ystävänsä pitävät minusta, mutta että hänestä vain tuntui siltä, eikä osannut sanoa, että miksi.
Luulen itse, että se oli vain "juurtunut" tapa ja pelkoa, koska mies oli ollut viimeiset 7 vuotta sinkku ja hänellä oli vain 1 seurustelusuhde elämässään, joka oli päättynyt ikävästi.
Koska itse en voinut jatkaa suhteessa, jossa en voinut olla varma sitoutuneisuudesta. Mies yritti vielä, että eikö voisi olla vaihtoehtona, että suhde jatkuu kuten ennenkin. En pystynyt siihen ja laitoin välit poikki. Meni muutama viikko ja mies soitteli humalassa, että voiko tulla luokseni, en päästänyt. Kului kuukausi, kun tapasimme jälleen ja edelleen oli tunteet toista kohtaan kovat, ja aloitimme taas tapailun satunnaisesti, mutta tällä kertaa itse esitin kovempaa kuin olin ja en enää puhunut edes sitoutumisesta.
Kului aikaa taas lisää, tapasin toisen miehen ja ihastuin hieman tähän. Samaan aikaan oli satunnaisesti tämä ensimmäinen mies kuvioissa. Hän kuuli, että minulla on toinen mies ja ilmeisesti säikähti menettävänsä minut tai jotain, koska sitten hän yhtenä kertana itse ehdotti, että alkaisimme seurustella. Mietin aluksi, mitä teen, tutustunko uuteen mieheen paremmin, vai annanko mahdollisuuden vanhalle rakkaudelleni. Meni muutama viikko ja tein päätökseni. 9kk se kesti, ennen kuin aloimme kunnolla sitoutuneesti seurustella ja siitä lähtien olemme olleet joka ikinen yö yhdessä. Ja pian myös asumme yhdessä.
Tosin silti yhä vieläkin mietin sitä, että vieläkö mies ei näe yhteistä tulevaisuutta kanssani.....
En vaan jaksa enään, sovittiin miehen kanssa maanantaina, että emme enään ole tekemisissä, tai no minä sen sanoin, mutta siltikin hän minulle tiistaina soitti töitte jälkee ja kertoili töistään kaikkee (puhelun aika mietin, miksi hän minulle soittaa?). Mies soitteli minulle myös keskiviikkona useamman kerran. Illalla kun puhuimme puhelimeen, hän pyyteli anteeks käyttäytymistään ja toivoi etten vihaisi häntä. Mutta en edelleenkään ole saanut kunnon vastausta kysymykseeni; miksi hän sanoo välittävänsä minusta ja tykkäävänsä minusta, jossei halua olla vakavasti mun kanssa kuitenkaan?
Pelkkä kaveri en hänen kanssaan pysty olemaan, tunteen ovat sen verta kovat häntä kohtaan ja hänellä on myös omien sanojensa mukaan. Mies on vaan niin täydellinen minulle, sovimme kaikin puolin yhteen, viihdymme yhdessä ja täytämme toisemme, kumpikin pitää toisesta semmosenaan ku on, ei vaadi mitää muutoksia ihmisenä! Mutta en käsitä, mikä häntä nyt askarruttaa ?? En millään haluaisi luopua hänestä, koska olen varmasti tulisesti rakastunut häneen, hän vaan tuntuu oikealta ! Mutta miten saan hänet tajuamaan tämän... ?
Ps. Olen siis keskustelun aloittaja, en oo vaan tajunnu liittyä jäseneks...vielä :)
Pst. SINÄ olet rakastunut. Ei hän. Siinä on merkittävä ero. Ei sinun rakkautesi saa häntä rakastamaan sinua!!
Eiköhän vaan turvaudu varmaan hoitoon ja etsii siinä samalla itselleen täydellistä naista. Eli hoito vrt. Nainen ?!
Taidat tapailla miestä, joka on sinua tasokkaampi ulkonäöltään tai muuten? Siksi et riitä miehelle, koska hän tietää saavansa näyttävemmänkin naisen, vaikka pitääkin sinusta.
SINÄ olet ehkä rakastunut, mutta mies ei, jos taukoakin ehdotteli. Et voi myöskään pakottaa ketään rakastumaan sinuun. Taidat olla miehelle sellainen mukava nainen, jota tapaillaan sen aikaa, kunnes löytyy se nainen joka kolahtaa oikein kunnolla.
Ei nainenkaan halua vakavaa suhdetta. Keskustelemalla voi
vaan kiintyä kuitenkin.
Vaikka mies jollain tapaa olisikin sinusta kiinnostunut joku/jokin estää häntä sitoutumista. Se ei muutu tulevaisuudessakaan
Minulla on takana yli kahden vuoden ajan kestänyt erikoinen tapailututustumus-suhde, jossa kuuntelin, ymmärsin ja kannustin. Mitä minä sain......en mitään. Sydän särkyi, oma arvomailma horjui ja nyt olen yksin ( en yksinäinen ),koska en vaan pysty ........ Edes aloittamaan mitään ennen kuin olen päässyt hänen jättämistään möröistä ja harvoista eroon.
Älä vaan tee samaa virhettä. Kyllä sen oikean tuntee ja tietää kun kohtaa. Ei pakolla, ei ymmärtämällä vaan rakastamalle ja rakatettuna. Sitä kohti minäkin tavoittelen nyt sydän muruina ja itsetunto rippeitä.