Poissa silmistä, poissa mielestä?

Muistan yhden tosi vaikean unohtamisprosessin, vaikka suhde oli tosi lyhyt. Toipumiseen kului vuosi. Sydän tuntui aivan särkyvän surusta. Yritin tapailla muita miehiä, mutta mikään ei tuntunut miltään. Pää oli niin sekaisin rakastumishuuruista. Vuoden kuluttua alkoi helpottaa. Kai aivojeni kemia vihdoin palautui rakastumista edeltävään tilaan. Sitten tapasinkin miehen, joka - kas vain - oli juuri tullut jätetyksi ja suri exäänsä. Eihän se sitten toiminut sekään. Ja vuodet vierivät ja tuli yksi talvi-ilta ja puhelin soi ja tämä mies kertoi rakastaneensa minua ja halusi aloittaa uudelleen. Oli vain liian myöhäistä.

Tämä oli ehkä esimerkki tykkäämisten oudoista kiemuroista.

En tosiaan osaa auttaa. Itse olen roikkunut nyt viisi vuotta sellaisen miehen muistossa, joka ei koskaan kunnolla ollutkaan minun. Olen todennut, että rakkaus ei taida olla minua varten.

Mulla on ongelmana unohtaa ex vaimoni. Sitä syvää rakkautta jota häntä kohtaan tunnen ei vain voi kääntää napista pois päältä. Lisäksi, että hän oli vaimoni oli hän myös hyvä ystäväni ja sen, että ystävyys säilyisi vaikka ei enää ollakkaan naimisissa onkin aika haastavaa, koska haluaisin vielä olla enemmän kuin pelkkä ystävä. No niinhän se kulunut sanonta menee, että aika parantaa haavat, mutta tässä tapauksessa sitä aikaa voi kulua todella paljon ennenkuin rakkauden tunteet häntä kohtaan hiipuvat, mutta kai se joskus helpottaa vaikka nyt tuntuu aika vaikeelta.

Silmistä poistaminen varmastikin nopeuttaisi mielestä poistumista. Tuskin kuitenkaan ihan *naps* ja se oli siinä.

Itselläkin on vielä tekemistä edellisen unohtamisessa. Vaikka suhde olikin melko lyhyt, en ole vielä parin kuukauden jälkeen pystynyt unohtamaan häntä. Itse olin rakastunut ja kuvittelin ihan oikeasti, että saatettaisiin olla loppuelämämme yhdessä. Kun jonkun ajan jälkeen vastapuoli toteaa, että tunteet on jääny kaveritasolle ja ei ole mihinkään muuttumassa, niin sydänhän siinä särkyy.

Kavereiksi jäätiin vaikka ei etäisyyden takia ollakaan pahemmin tekemisissä mutta voisin kuvitella, että olisi helpompaa unohtaa jos vain sulkisi toisen kokonaan pois elämästä. Tyhmä ja rakastunut kun olin niin en vain pystynyt täysin irrottamaan otetta enkä pysty vieläkään. Vaikka tiedän ettei homma miksikään tule muuttumaan niin pää ei vaan suostu unohtamaan. Pitäisi kai löytää joku ketä rakastaa.. laastarisuhteita en siis kannata vaan kyllä sitten pitää jo oikeasti olla tunnetta mukana tai muuten homma tulee kariutumaan ennemmin tai myöhemmin kun et saa exää ajatuksista.

Ihastuin vahingossa varattuun naiseen, joka antoi ymmärtää olevansa vapaa, kunnes kertoi totuuden. Olimme vain opiskelukavereita ja kerrottuani hänelle tunteistani, lupasin samalla, että katoan hänen näköpiiristään. Näimme eilen viimeistä kertaa. Tunne oli haikea ja menin niin lukkoon, etten saanut viimeistä sanaa sanotuksi. Ero on kuitenkin helppo, koska siihen ei liity draamaa ja olen varma, että tunteeni palautuvat ajan kanssa.

On hienoa tavata toinen ihminen, jolla on samanlaisia arvoja ja asenne elämään. Silloin, kun mitään mahdollisuuksia ei ole, niin pitää kuitenkin tiedostaa, ettei meitä kahta olekaan tarkoitettu toisillemme ja katsoa elämässä eteenpäin.

Pääsisitkö paremmin jos hän, se sinun kaivattusi ilmoittaisikin että haluaisikin sinut takaisin?

Itse kamppailen saman asian kanssa. Tahtoisin niin jatkaa elämääni.

Olimme melkein vuoden yhdessä poikaystäväni kanssa, kunnes hän muuttui etäisemmäksi ja ehdotti pelkkää ystävyyttä väliaikaisesti, koska asiat olivat niin monimutkaisia etäsuhteen takia. Olimme kyllä puhuneet mahdollisesta yhteen muutosta yms. Aikaa kului jonkin verran ja poikaystävä muuttui aina vain etäisemmäksi ja oudommaksi. Hetki sitten tajusin, että hän oli alkanut seurustelemaan toisen tytön kanssa. Ei vain pystynyt sanomaan sitä minulle. Eikä edelleenkään pysty. Heidän suhteensa taitaa myös olla etäsuhde..ainakin vielä.. ja heillä on jonkinlainen yhteinen historia entuudestaan, josta minä en tiedä sen enempää.
Olen pettynyt siihen, että hän valehtelee ja oli niin nopea liikkeissään. Taisi alkaa juuri silloin seurustelemaan, kun ehdotti väliaikaista ystävyyttä. Olen aivan rikki, enkä tiedä miten jatkaa elämää tästä eteenpäin. Kaikki elämässä tuntuu tällä hetkellä olevan muutenkin huonosti ja kysymysmerkin alla. Kaikki neuvot suruista yli pääsemiseen on tervetulleita.
Mitä mieltä olette.. kerronko poikaystävälleni tietäväni hänen touhuistaan vai katkaisenko yhteydet vain lähes kokonaan? Ongelmana on se, että tahtoisin olla hänen ystävänsä, mutta hänen valehtelunsa pistää miettimään, onko ystävyydellä arvoa.
Olen itkenyt tätä samaa asiaa muissakin keskusteluissa.

Tämä on nyt ehkä virhe edes aloittaa kirjoittamista, mutta oma "tilanteeni" on vaikuttanut välillä elämääni samalla tavalla.

Kaikki alkoi siitä, kun ihastuin erääseen mieheen. Olin silloinkin varattu, pitkässä suhteessa. Siinä sitten kului vuosi pari pienessä ihastuksessa, lähinnä sellaista silmäilyä ja moikkailua. Ei edes tunnettu toisiamme, mutta joku vaan tuntui klikkaavan pelkästä katseesta.

Jossain vaiheessa sitten oltiin erinäisten törmäilyjen jälkeen vaihdettu pari sanaa ja eräänä iltana tuli tekstiviesti, lähtisinkö kahville tai syömään. Muistan sanoneeni, että suhteeni on vähän hankalassa tilanteessa. Mies oli kuullut tutun tutulta, että olisin eroamassa. Pitihän se osittain paikkansa, koska suhde ei silloin oikein ottanut toimiakseen. Kuitenkin lähdin kahville ja voi luoja, että olin ihastunut. En vain näytä tunteitani kovin helposti, joten pidättelin itseäni ja puheitani. No, erosin ja käytiin varmaan kahvilla uudelleen. Itselleni tuli kaikenlaista silloin ja exä halusi minut takaisin. Arvasi kuka ihastukseni on, ja väitti kuulleensa hänestä kaikenlaisia pelimiesjuttuja. Ihastukselleni en maininnut asiasta, mutta aloin kuitenkin epäröidä. Palasin exäni luo, koska pelkäsin pelimiespuheiden pitävän paikkansa.

Kului jonkin aikaa ja ikävöin ihastustani. En ole koskaan ihastunut keneenkään sillä tavalla. Hänkin oli kertonut katselleensa sillä silmällä jo pari vuotta (josta yllätyin). Olin taas häneen yhteydessä ja varmaan vaikutin täysin idiootilta, kun soudin ja huopasin. En maininnut pelimies-asiasta ja lopulta hänen puoleltaan tuli sitten toteamus, etten ole tarpeeksi räväkkä hänelle tai vastaavaa. Se kouraisi niin pirusti ja tunsin itseni täydeksi paskiaiseksi, kun olin kuunnellut hänen juttujaan.

Nyt kuitenkin olen viimeisen vuoden pari nähnyt häntä hyvin vähän ja kaivannut näkemistä. Pelkään näkeväni hänet naisen kanssa, koska tiedän sen tuntuvan pahalta. Ei mun tunteet mihinkään hävinneet, peitin ne ja peittelen edelleen.

Ei siihen oikein muu auta, kuin pidät huolen ettet ole yhteydessä kyseiseen henkilöön... etkä rääkkää itseäsi katsomalla kuvia, tunteita nostattavaa musiikkia tms. Olisi hyvä jos keksisit jotain uutta ja mielenkiintoista tekemistä, että saisit edes hieman muutakin ajateltavaa. Itsellänikin oli rankkaa joskus, kun tapasin miehen joka vei järjen ja jalat alta täysin ja niitä ihania haaveiluja tuli tehtyä yhdessäkin. Suhde oli pakko katkaista mahdottomuuteensa aika pian. Ensimmäinen vuosi oli hirveän rankkaa, senkin jälkeen tuli vielä retkahteluja kun olen vähän liian menneiden vatvoja. Vielä 3 vuoden jälkeenkin kyseinen mies vielä joskus eksyy kaukaisesti kummittelemaan mielessä, mutta enää erittäin harvoin tulee jossiteltua "mitä jos..."

Ei siihen vaan auta mikään muu kuin aika. Helpotusta tuo tietenkin jos sattuu siinä ajan kuluessa kohtaamaan sen oikean. Ehkä se tuo myös jonkinlaista kipinää elämään, semmoinen salainen haaveilu.

Hieman liian tutulta kieltämättä kuulostaa.
Itse ihastuin vanhaan koulukaveriini, jonka löysin uudestaan n. 10 v jälkeen. Meillä oli mukavia juttutuokioita, ja (ehkä itse ymmärsin kaiken väärin)
Yhtäkkiä ilmoitti että oli tavallaan varatttu mutta ei seurustellut vielä silloin sen toisen naisen kanssa. Lisäksi ilmoitti saavansa perheenlisäystä.

Ihmetteli tosin mun vaisua reaktiota. Nytoon yrittänyt epätoivoisesti unohtaa vaikka huonolla menestyksellä

Kannattaa pitää etäisyyttä mieheen ja koittaa jatkaa elämää. Keksiä vaikka uusia harrastuksia tai mitä vaan mielenkiintoista jotta päivät täyttyisivät muilla ajatuksilla. Monesti tunteet lievittyvät kun ei ole tekemisissä.

Itse olen yrittänyt samaa vaihtelevalla menestyksellä. 'Rakastuin ensisilmäyksellä' tai hullaannuin eräästä miehestä yli kymmenen vuotta sitten, mutta mies on varattu. Jonkunasteisia tunteita saattaisi olla myös hänen puoleltaan, mutta ei olla lähdetty niitä kokeilemaan. Olen vaan tehnyt kaikkea muuta, ollut myös hyvissä pitkissä suhteissa ja en useinkaan ajattele tuota toista miestä. Toinen juttu on sitten se kun jossain näen hänet. Silloin kaikki tunteet nousevat sekunnissa pintaan. Nyt näin monen vuoden jälkeen ne myös menevät pois helpommin, mutta vaikeaa on. Onneksi maailmassa on monia ihania ihmisiä ja joku uusi voi saada sinutkin rakastumaan vaikka huomenna!

Meidän oli hyvä olla! Vaan kun siihen meidän suhteeseen (avioliittoon!).....sisältyi niin paljon sellaista jota mä en voinut vaan hyväksyä! Ja näistä asioista keskusteltiin USEIN ja PITKÄÄN....exän kanssa. Ja aina luvattiin että kyllä se siitä....ELÄ HÄTTÄELE! Vaan kun mikään asia ei näyttänyt muuttuvan...niin mä otin ja lähdin(20/12/2011)....ja panin eron vireille! Nyt asun ulkomailla...koska exä (mun oma vikani) haki lähestymiskiellon mulle...koska yritin tekstiviestein yrittää korjata jotenkin meidän suhdettamme, siinä onnistumatta! Koskaan en ole ollut väkivaltainen häntä (enkä kylläkään ketään muutakaan kohtaan)...nyt pyydänkin neuvoja: MITÄ MUN PITÄS TEHDÄ? Kun.....kuitenkin.....tulen rakastamaan vaimoani elämäni loppuun saakka!! EN VAAN SAA HÄNTÄ MIELESTÄNI...kun hän on mielessäni iltaisin kun käyn nukkumaan....ja aamuisin kun herään! Ja välillä hän kummittelee öisinkin unissani!

Ensinnäkin ei tossa ole mitään säälittävää!
Sulla on tunteita ja oot tunteva ihminen, ei sellaista voi "lakaista maton alle", se kaipuu pysyy vaikka et häntä näkisikään.
Elämä jatkuu ja kannat häntä sydämessäsi, ehkä pitkäänkin, voi olla että koko loppuelämäsi, mutta se kaipuu muuttaa muotoaan, ei siihen koskaan toto, mutta sen kanssa oppii elämään.

Ootko ihan varma, ettei hällä ole tunteita sinua kohtaan?
Joskus liian voimakkaasti esitetyt tunteet tekee vastapuolen epävarmaksi tai jopa pakokauhun valtaan, jospa ottaisit hieman välimatkaa vain ja katsoa mitä tapahtuu?