Netissä seuraa etsivissä on paljon suhteessa epäonnistuvia

Treffisaiteilla on suurin osa niitä, joilla ei oikein suhde ole toiminut. Sitten etsivät uutta ja lopulta ovat kyllästyneet etsimiseen ja ovat siirtyneet nettiin etsimään. Todennäköisyys on pieni, että löytäisi netistä jonkun sellaisen, jonka kanssa suhde voisi toimia. Saattaa löytyä, mutta on aika harvinaista. Joskus joku joka kykenee pitkäaikaiseen parisuhteeseen, saattaa eksyä profiilien joukkoon. Monelta netissä seuraa etsiviltä puuttuu pitkäjänteisyyttä parisuhteen rakentamiseksi. Etsivät mielummin netistä uuden, eikä senkään kanssa homma toimi. Jos sattuu olemaan niin, että sulla ei ole kovin montaa epäonnistumista suhteissa, niin netistä suhdetta etsiessäsi on suurempi todennäköisyys että epäonnistumisia tulee enemmän. Enemmistö siellä olevista on epäonnistujia.

Nää epäonnistujat voivat muuttaa tilannettaan lopettamalla aina uuden suhteen etsimisen ja kääntymällä itseensä, miettimään miksi suhde toisen perään ei vaan toimi?
5248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Netissä etsivät voivat itseasiassa löytää paremmin hyvän kumppanin, koska lähestyminen tehdään profiilin ja kuvan perusteella eikä pelkän ulkonäön perusteella.
Moni on nykyaikana löytänyt netistä kumppanin.
Epäonnistujia on pieni joukko, mutta olet vissiin kohdannut vain heitä...
Profiilissa oleva massiivinen itsekehu ja yltiöpostiivisten ominaisuuksien odottaminen toiselta voivat enteillä ettei suhteet tule kestämään koska luullaan itsestä liikoja ja odotetaan toiselta vieläkin enemmän. Kiertääkö ne profiilit sitten kaukaa, se on jokaisen oma valinta.

Äänestä

Kaikki sinkuiksi tulleet ovat epäonnistuneita edellisessä suhteessaan, haki seuraa sitten livenä vai netistä :D

Jos itselläni on netissä profiili niin ei se poissulje sitä että seuraa ei haettaisi myöskin livenä. Verkot voi olla vesillä monessa eri kohteessa.

Äänestä

Suurimmaksi osin olen samaa mieltä.
Netin treffisaitit ovat kuitenkin korvanneet tavallaan omista kaveripiireistä solmitut suhteet. Että tietynlaista elämää viettävät ihmiset tutustuvat keskenään nopeammin ja helpommin netissä, kuin niissä iänikuisissa kavereiden illanistujaisissa. Meillä kun ei ole sellaista sosiaalista kulttuuria, että tuolla ulkona kaduilla tutustutaan ihmisiin. Kun nyt taas kesä tulee, niin niin sanottuja terassi-tuttavuuksia tapahtuu, kun ihmisillä ei ole kiire tai välttämättä aikomus tehdä muuta kuin rentoutua. Toki sekin voi olla toisille ongelma, että jos haluaa rentoutua yksin ja joku toinen tulee hieromaan tuttavuutta (tökerösti tai ei).

Äänestä

Itse olen tarkkaillut korkeammin koulutettujen naisten profiileja, ja vuodesta toiseen samat profiilit keikkuvat palstalla. Joskus saattavat häipyä, mutta profiilit ilmestyvät sitten taas takaisin jonkin ajan kuluttua. En usko, että kukaan löytää nettideiteistä mitään. Kynnys treffeille menemiselle näyttää myös olevan hyvin korkea. Tuli vain mieleen, että eivät treffit velvoita vielä mihinkään. Jos ei ole halukas pistämään itseään likoon, niin ei voi mitään odottaakaan.

Äänestä
  • Olen täsmälleen samaa mieltä tuosta, että kynnys treffeille lähtemiseen tuntuu välillä olevan hyvin korkea. Tai itseasiassa kynnys taitaa olla hyvin korkealla jo siinä, että voisi edes vaihtaa pari viestiä toisen kanssa. Mikään ei tosiaankaan velvoita mihinkään ja se pitäisi aina muistaa. Mutta jos on oikeasti halukas löytämään seuraa, niin omia mahdollisuuksiaan parantaa ainoastaan sillä, että on itse spontaani ja uskaltaa laittaa itsensä likoon. Uskaltaa lähteä tutustumaan uuteen ihmiseen vaikkei heti profiilissa tuntuisikaan maailman parhaimmalta ihmiseltä (mielestäni on hyvin epätodennäköistä, että profiilista voisi tehdä niin pitkälle meneviä päätelmiä toisesta, perustuu ihan omaan kokemukseen) ja uskaltaa laittaa siis itsensä likoon. Sellaista toimintaa nettideittailulta alunperin odotin ainakin itse. Luulin, että kun ihmiset ovat niin selvästi seuraa hakemassa, niin suurin osa olisi heistä myöskin avoimia ja halukkaita spontaanisti tutustumaan kun ovat itsensä profiilissa jo esille uskaltaneet laittaa. Todellisuus on kuitenkin monesti antanut nettideittailusta hieman toisenlaisen käsityksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin se menee kirjoitti:

Treffisaiteilla on suurin osa niitä, joilla ei oikein suhde ole toiminut. Sitten etsivät uutta ja lopulta ovat kyllästyneet etsimiseen ja ovat siirtyneet nettiin etsimään. Todennäköisyys on pieni, että löytäisi netistä jonkun sellaisen, jonka kanssa suhde voisi toimia. Saattaa löytyä, mutta on aika harvinaista. Joskus joku joka kykenee pitkäaikaiseen parisuhteeseen, saattaa eksyä profiilien joukkoon. Monelta netissä seuraa etsiviltä puuttuu pitkäjänteisyyttä parisuhteen rakentamiseksi. Etsivät mielummin netistä uuden, eikä senkään kanssa homma toimi. Jos sattuu olemaan niin, että sulla ei ole kovin montaa epäonnistumista suhteissa, niin netistä suhdetta etsiessäsi on suurempi todennäköisyys että epäonnistumisia tulee enemmän. Enemmistö siellä olevista on epäonnistujia.

Nää epäonnistujat voivat muuttaa tilannettaan lopettamalla aina uuden suhteen etsimisen ja kääntymällä itseensä, miettimään miksi suhde toisen perään ei vaan toimi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu