tää on niin tätä

Tuttua kauraa täälläkin. Samassa tilanteessa joskus olen ollut. Epäilen, että miehet eivät huomaa naisen ihastumista kovinkaan helposti. Rautalankamalli olisi hyvä näissä asioissa meille! =)
Tuskaahan se välillä voi olla, kun tietää, että kaikki muuttujat ovat tilannetta ja varsinkin sen (sinulle) suotuisaa etenemistä vastaan. Eli toinen tai molemmat varattuja, mahdollisesti lapsiakin vielä, onko toinen osapuoli samoilla aaltopituuksilla jne...En osaa oikein neuvoja antaa, mutta voin kuitenkin eläytyä 100% tilanteeseesi ja siihen päänsisäiseen sekamelskaan, mikä siellä nyt pyörii. Aika tietty parantaa monta asiaa, mutta se vaatii...niin, aikaa. Tsemppiä sinulle...et ole yksin...jos se nyt yhtään lohduttaa..toivottavasti.

Kovin tutulta kuulostaa tännekin suuntaan.. Enkä valitettavasti osaa neuvoa, miten sen ihastuksen saa laantumaan; oma ihastukseni ei ainakaan näytä kun kasvavan vaan, vaikka miten muuta yrittäisi :)
Oma ihastuksen kohteeni on minua lähes 20 vuotta vanhempi..ja naimisissa..ja lapsia, ei tosin enää kovin pieniä.. Hän ainakin huomasi tunteeni jo ennenkuin itse ehdin niitä edes kunnolla ymmärtämään..

Samallaisia tuntemuksia täälläkin ja asia pyörii liian usein mielessä. Onneksi vastapuoli puhuu usein kumppanistaan, mikä käytännössä viestittää heidän parisuhteensa olevan ok.

Vajaa viikko sitten Hän tuli ensimmäisen kerran uniin minkä muistaa tarkasti päivienkin päästä. Unessa olleellisia asioita olivat tablettinäyttö ja vedenkeitin. Nyt joutuu ponnistelemaan ettei mene möläyttelemään mitään hölmöä.

Nauti ihastumisen tunteesta täysillä! Mitään muuta ei sitten kannata tehdäkään tuon miehen suhteen.

Olen esimiehenä erään yrityksen tuotekehitysosastolla, ikää noin 45 vee. Niin, olen miesesimies. Viime syksynä osastolle palkattiin neljä uutta suunnittelijatasoista ihmistä, heistä kaksi naista. Heidät oli henkilöstöosasto todennut todella päteviksi ja kehityskelpoisiksi. Eräs tulokkaista on noin 25-vuotias nainen. Työnsä ja tehtäviensä äärellä todella hyvä, mutta ihmettelin sitä, että kommunikoinnissaan hän tuntuu menevän lukkoon, punastelee, joskus tarkoituksettomasti naurahtaa, usein ei katso silmiin ja vilkuilee ikkunasta ulos, hypistelee paitaansa ja selvästi jännittää. Kun sitten kerroin asiasta kollegalleni, sanoi hän ettei ole huomannut nuoressa naisessa mitään sellaista kuin minä; "sehän on niin reipas ja rohkea nainen että". Olin vähän äimän käkenä.

Ennen joulua kotiini ajaessani huomasin että hän seisoskeli bussipysäkillä. Oli myös menossa kaupunkiin päin. Minä tietenkin pysäytin ja sanoin että hyppääpä kyytiin, pääset keskustaan. No, hän tuli .... ja silloin havaitsin tai vaistosin (ja ihmettelin), että tuohan taitaa jännittääkin MINUA, miksiköhän. Tietenkin minä kysyin asiaa suoraan; "olenko minä ollut liian vaativa, tai onko sinulla jotain toiveita minun suhteeni" .... mitähän oikein sanoinkaan, ja hän puhui jotain niin epämääräistä että minulla välähti: uskomatonta, tuo on ihastunut minuun!

En tietenkään halua sotkea mitään romansseja työyhteisööni enkä varsinkaan itse olla toinen osapuoli, joten päätin tilanne pitäisi jotenkin "normalisoida". Menomatkalla kävimme juomassa kahvit (vaikka työoaikalla pannu porisee koko ajan) ja juttelimme niitä näitä. En antanut - en halunnut antaa - mitään merkkejä siitä mitä olin havainnut enkä tietenkään aloittanut mitään flirttailua. Kieltämättä tunsin olevani imarreltu

Nyt tilanne on "normalisoitunut", juttumme työssä luistaa todella hyvin. Syrjäsilmällä vieläkin huomaan että kyllä hän minua seurailee. Mutta näissä puitteissa en missään nimessä ryhdy suhteeseen. Joskus olen fantasioinut että olisipa nainen toisaalla töissä, niin voisimme yrittää jotain läheisempääkin. Uskon että hän olisi siihen valmis ...... ja taitaisin (toisenlaisissa puitteissa) olla minäkin. Nyt en ole huomaavinani eroottis-sävyisiä värinöitä.

eikös se loppunut jo?