Pidätkö sinä nainen kunnostasi huolta?

Niin, se onkin just 86-vuotiaana se päällimmäinen murhe, et miksei vaan löhöä jo letkuissa kiinni. Sillä sillähän se kunto ei romahda kun ei mitään tee.
Vahinkoja voi käydä aina, jos sen mukaan alkaa elämään, niin kyllä on tylsä ja kuiva elämä tiedossa: ehkei se mummo halua että sen elämä on kuivaa ja tylsää 86-vuotiaana. Kuolee sitä kumminkin. Jos se ois normimummo, se ei hyppiskään, mutta ei se olisi kunnossakaan. Se ois heikko, ei jaksaisi edes punnertaa, puhumattakaan mistään käsilläseisonnasta, sen luut olis heikommat ja tasapaino surkea, vatsalihakset antaneet periksi. Totta! Kyllä sitä siinä oiskin jänää, että koska pääsee sairaalan petiin ilman että mitään tekee...

Et varmaan joo hyppelisi.
Mä hyppelisin. Tasan niin kauan kun pystyn. Enköhän mä 86-vuotiaana osaa jo kartottaa riskitkin.
Mä hyppelisin, koska siihen tilaan, ettei pysty enää hyppimään päätyy jokatapauksessa, ja sen nopeammin mitä vähemmän hyppelee. Kehon säästäminen ei säästä sitä.

Ja kuolet kuitenkin kirjoitti:

Niin, se onkin just 86-vuotiaana se päällimmäinen murhe, et miksei vaan löhöä jo letkuissa kiinni. Sillä sillähän se kunto ei romahda kun ei mitään tee.
Vahinkoja voi käydä aina, jos sen mukaan alkaa elämään, niin kyllä on tylsä ja kuiva elämä tiedossa: ehkei se mummo halua että sen elämä on kuivaa ja tylsää 86-vuotiaana. Kuolee sitä kumminkin. Jos se ois normimummo, se ei hyppiskään, mutta ei se olisi kunnossakaan. Se ois heikko, ei jaksaisi edes punnertaa, puhumattakaan mistään käsilläseisonnasta, sen luut olis heikommat ja tasapaino surkea, vatsalihakset antaneet periksi. Totta! Kyllä sitä siinä oiskin jänää, että koska pääsee sairaalan petiin ilman että mitään tekee...

Et varmaan joo hyppelisi.
Mä hyppelisin. Tasan niin kauan kun pystyn. Enköhän mä 86-vuotiaana osaa jo kartottaa riskitkin.
Mä hyppelisin, koska siihen tilaan, ettei pysty enää hyppimään päätyy jokatapauksessa, ja sen nopeammin mitä vähemmän hyppelee. Kehon säästäminen ei säästä sitä.

Lue lisää

Joo no mulle ainakin olisi päälimmäinen murhe. Kun on tullut katottua kuinka mummo omn murtanut lonkkansa ja sille tielle voi sanoa jääneen kun ei sitä koskaan saatu oikeasti kuntoon. Ne solut siinä ihmisessä yhtään sen paremmin uusiudu ja paikat parane tuossa iässä vaikka kiipeilisitkin kaiket päivät katon rajassa tai vaikka hyppelisi sademetsissä liaaneissa. Että senkus hyppelet menemään vaan, vähäsen vaikuttaa siltä että sinulla ei ole edes etäistä aavistusta siitä minkäköhänlaista murhetta sulla on vielä odotettavissa. Sanot osaavasi silloin kartottaa jo riskit, mutta näytät kartoittavan ne jo nyt ja olet ihanan varma siitä mikä tulee olemaan fiiliksesi... parikymppisen mieli satavuotiaassa kropassa, mitään kehitystä ei tapahdu?

Ja minkäköhän takia niitä lipsahduksia nuoremmille ikinä sattuu, eikös niillä ole kaikki paikat sitten kunnossa jo ihan reenaamattakin, saati reenattuna? No, jos käsiseisonta on ainoa kuviteltavissa oleva tapa vahvistaa lihaksia niin anna mennä vaan. Onhan siinä se kaipaamasi jännitys kuitenkin. Itse aion vältellä sitä sairaalan petiä hoitamalla kuntoa tavoilla joissa ei ole ainakaan suurentunutta riskiä pudota tai kaatua, kato niinkin sen VOI tehdä.

onpa fiksua.... kirjoitti:

Joo no mulle ainakin olisi päälimmäinen murhe. Kun on tullut katottua kuinka mummo omn murtanut lonkkansa ja sille tielle voi sanoa jääneen kun ei sitä koskaan saatu oikeasti kuntoon. Ne solut siinä ihmisessä yhtään sen paremmin uusiudu ja paikat parane tuossa iässä vaikka kiipeilisitkin kaiket päivät katon rajassa tai vaikka hyppelisi sademetsissä liaaneissa. Että senkus hyppelet menemään vaan, vähäsen vaikuttaa siltä että sinulla ei ole edes etäistä aavistusta siitä minkäköhänlaista murhetta sulla on vielä odotettavissa. Sanot osaavasi silloin kartottaa jo riskit, mutta näytät kartoittavan ne jo nyt ja olet ihanan varma siitä mikä tulee olemaan fiiliksesi... parikymppisen mieli satavuotiaassa kropassa, mitään kehitystä ei tapahdu?

Ja minkäköhän takia niitä lipsahduksia nuoremmille ikinä sattuu, eikös niillä ole kaikki paikat sitten kunnossa jo ihan reenaamattakin, saati reenattuna? No, jos käsiseisonta on ainoa kuviteltavissa oleva tapa vahvistaa lihaksia niin anna mennä vaan. Onhan siinä se kaipaamasi jännitys kuitenkin. Itse aion vältellä sitä sairaalan petiä hoitamalla kuntoa tavoilla joissa ei ole ainakaan suurentunutta riskiä pudota tai kaatua, kato niinkin sen VOI tehdä.

Lue lisää

Ainiin ja se piti vielä sanomani että eihän se kuoleminen mikään ongelma olekaan vaan kivuliaana ja puolikuntoisena eläminen ne vuodet kun on itsensä loukannut eikä saada kuntoon. Onko mitään tajua moisen vaikutuksista mielialaan, esim. jatkuvien kipujen?

Kuvittelet että sitä pelätään kuolemaa niin siksi ei riehuta.... ihan vaan joskus tulee mieleen että kukakohan sitä kuolemaa pelkää kun aika monilla on niin hirveä tarve korostaa sitä että vielä tässä ollaan viisivuotiaan tasolla vaikka mittari näyttäisi mitä....

onpa fiksua.... kirjoitti:

Joo no mulle ainakin olisi päälimmäinen murhe. Kun on tullut katottua kuinka mummo omn murtanut lonkkansa ja sille tielle voi sanoa jääneen kun ei sitä koskaan saatu oikeasti kuntoon. Ne solut siinä ihmisessä yhtään sen paremmin uusiudu ja paikat parane tuossa iässä vaikka kiipeilisitkin kaiket päivät katon rajassa tai vaikka hyppelisi sademetsissä liaaneissa. Että senkus hyppelet menemään vaan, vähäsen vaikuttaa siltä että sinulla ei ole edes etäistä aavistusta siitä minkäköhänlaista murhetta sulla on vielä odotettavissa. Sanot osaavasi silloin kartottaa jo riskit, mutta näytät kartoittavan ne jo nyt ja olet ihanan varma siitä mikä tulee olemaan fiiliksesi... parikymppisen mieli satavuotiaassa kropassa, mitään kehitystä ei tapahdu?

Ja minkäköhän takia niitä lipsahduksia nuoremmille ikinä sattuu, eikös niillä ole kaikki paikat sitten kunnossa jo ihan reenaamattakin, saati reenattuna? No, jos käsiseisonta on ainoa kuviteltavissa oleva tapa vahvistaa lihaksia niin anna mennä vaan. Onhan siinä se kaipaamasi jännitys kuitenkin. Itse aion vältellä sitä sairaalan petiä hoitamalla kuntoa tavoilla joissa ei ole ainakaan suurentunutta riskiä pudota tai kaatua, kato niinkin sen VOI tehdä.

Lue lisää

Niin, varmaan on ollut mummosi samassa kunnossa kuin tuo 86-vuotias. Joo, eihän se mitään auta onko kunnossa, huippukunnossa tai ei. Ei tosiaan...
Siltä se on näyttänyt, kun ottaa tuon ap:n huomioon, että sinun neuvojasi ja pelkojasi tässä ekana kannattaakin kuunnella. Kyllä, elämässä voi sattua mitä vaan... Se on totta. Kannattaa siis, jos tuntuu omalta. Minusta ei tunnu. Sinä varmaan et siis hyppisi: älä ota niin itseesi, kun itse niin sanot.

Tuokaan mummo ei liiku yhtään yli oman tasonsa, kuten ehkä huomaat, hän ei tee suuria hyppyjä, puolivoltteja, voltteja jne. jne. että kyllä hän on osannut pikkuhiljaa luopua, - ja varmaan on pakkokin ollut luopua, suurimmista ääriponnistuksista.

Mutta jatka sinä näennäisesti turvallista elämääsi, toivottavasti mitään ei koskaan satu.
Mutta tämä on jo vähän säälittävää:"...vähäsen vaikuttaa siltä että sinulla ei ole edes etäistä aavistusta siitä minkäköhänlaista murhetta sulla on vielä odotettavissa."
Niin, en tosiaan ole ennustaja. Oletko sinä? Täytyy kyllä sanoa, että en todellakaan nää tulevaisuuteen, enkä tosiaankaan elä liikoja jossitellen tai murehtien, mitä jos sitä ja tätä.

Muista että sinä et tiedä tulevaisuudesta myöskään yhtään mitään. Voit luulla ja veikkailla, mutta mitään et tiedä. Minun tulevaisuudestani tai edes nykyhetkestä, et tiedä sitäkään.
En tosiaan aio tuhlata aikaani miettimällä etukäteen murheita mitä en tiedä ja todellakin aion hyppiä niin pitkään kun vaan pystyn. Jos et muuta keksi kun nämä pariinkin otteeseen toistamasi "ikä- ja kypsyyskysymykset" pelkojesi turvaksi, niin eipä siinä kummempia.

No, en myöskään haaskaa aikaani tämän enempää tähän.

onnea valinnoillesi kirjoitti:

Niin, varmaan on ollut mummosi samassa kunnossa kuin tuo 86-vuotias. Joo, eihän se mitään auta onko kunnossa, huippukunnossa tai ei. Ei tosiaan...
Siltä se on näyttänyt, kun ottaa tuon ap:n huomioon, että sinun neuvojasi ja pelkojasi tässä ekana kannattaakin kuunnella. Kyllä, elämässä voi sattua mitä vaan... Se on totta. Kannattaa siis, jos tuntuu omalta. Minusta ei tunnu. Sinä varmaan et siis hyppisi: älä ota niin itseesi, kun itse niin sanot.

Tuokaan mummo ei liiku yhtään yli oman tasonsa, kuten ehkä huomaat, hän ei tee suuria hyppyjä, puolivoltteja, voltteja jne. jne. että kyllä hän on osannut pikkuhiljaa luopua, - ja varmaan on pakkokin ollut luopua, suurimmista ääriponnistuksista.

Mutta jatka sinä näennäisesti turvallista elämääsi, toivottavasti mitään ei koskaan satu.
Mutta tämä on jo vähän säälittävää:"...vähäsen vaikuttaa siltä että sinulla ei ole edes etäistä aavistusta siitä minkäköhänlaista murhetta sulla on vielä odotettavissa."
Niin, en tosiaan ole ennustaja. Oletko sinä? Täytyy kyllä sanoa, että en todellakaan nää tulevaisuuteen, enkä tosiaankaan elä liikoja jossitellen tai murehtien, mitä jos sitä ja tätä.

Muista että sinä et tiedä tulevaisuudesta myöskään yhtään mitään. Voit luulla ja veikkailla, mutta mitään et tiedä. Minun tulevaisuudestani tai edes nykyhetkestä, et tiedä sitäkään.
En tosiaan aio tuhlata aikaani miettimällä etukäteen murheita mitä en tiedä ja todellakin aion hyppiä niin pitkään kun vaan pystyn. Jos et muuta keksi kun nämä pariinkin otteeseen toistamasi "ikä- ja kypsyyskysymykset" pelkojesi turvaksi, niin eipä siinä kummempia.

No, en myöskään haaskaa aikaani tämän enempää tähän.

Lue lisää

No älä sitten sinäkään viitsi ottaa itseesi. Huvittavaa vetää johonkin pelkojen äärilaitoihin ja täydelliseen rapakuntoon samantien jos ei aio heitellä voltteja satavuotiaana? Mutta ei minunkaan puolestani tästä tämän enempää, hauskaa elämää vaan ravinto- ja liikuntauskovaisuuden viitoittamalla tielläsi.... :-D Ehkä et tosiaan kuole ollenkaan kun tarpeeksi hyppelet, kun eihän ne luutkaan tietenkään haurastu ollenkaan kun vaan hei TEKEE asialle jotain... ;-) Ikä on vaan numeroita, eiks je? :-D