Tämän sivu kirjoittelu on varsin kaunaista ja ennakkoasenne sidonnaista. Ne ovat kun katkeran avio- tai avovaimon vuodatuksia, jossa vastapuolen suuhun laitetaan sanat jo valmiiksi. Taustalla on myös tarkoitushakuinen yleistys; ikään kun kaikki karppaajat ovat 100% samanlaisia.
Toisaalta eihän tähän yleistämiseen ja vääristelyyn syyllisty vain joku anonyyminä kirjoittava, vaan sen tekevät myös THL:n viranhaltijat. Tämä ei tarkoita sitä, että puolustelisin karppaaajien ylilyöntejä. Karppaajilla on kuitenkin omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Usein juuri näiden kokemusten ja tulosten mitätöinti jonkun virkamiehen suulla aiheuttaa suurimman närän.
Karppaajat keikuttavat venettä; ryhmä siitä erikoinen että se on pystynyt tekemään omalle terveydelleen jotain, vaistoin julkisen vallan ohjeistusta. Mitä tekee julkinen valta ? Pelottelee ja levittää tutkijoiden suulla väärää informaatiota aiheesta. Ongelmana on vielä sekin, että karppaajilta ei löydy kaupallisia kytköksiä, joihin mm. THL voisi tarttua ja jos olisi niihin tartuttaisi heti.
Tähän disinformaatioon kuuluu asioiden paisuttelu. Puhutaan äärikarppauksesta 0% hiilareilla ja karppauksen soveltuvuudesta liikunnan extreme lajeihin. Kaikessa painotetaan: liikunnan, rasvattomuuden, kuitujen ja ruisleivän tärkeyttä. Näillä ikään kun johdatetaan keskustelu pois siltä alueelta jossa karppauksella saadaan parhaat tulokset. Ylipainoiset 40..80 vuotiaat, joilla isolla osalla on jo 2-tyypin diabetes ja joukko muita sairauksia. Nämä ovat juuri se ryhmä joka tuottaa lääketeollisuudelle eniten. Tästä ryhmästä visusti vaietaan kun puhutaan karppauksesta THL:n virkamiesten tai laitokseen liittyvien toimijoiden suulla.
Vaikka sanoja laitetaan karppien suuhun, kukaan karppaaja ei väitä, että VHH eri lajeineen sopii kaikille. Se on varmaa, että suurimmalle osalle ihmisiä sopii ja he saavat karppauksesta apua erilaisiin vaivoihin ja sairauksiin. Tälläkin sivulla tekaistaan näitä "yksittäistapauksia" joille sokerin vähentäminen ei sovi, rasvojen lisäyksistä puhumattakaan. Näillä yksittäistapauksilla pyritään romuttamaan koko VHH - ruokavalion idea.
Mitä on karppaus? Paluu luonnonmukaiseen terveeseen ruokavalioon.
Karpeille sanat suuhun ?
28
126
Vastaukset
Se on aivan oikein että karppaajat keikuttavat Puskan paattia koska kansa kärsii virhellisestä ravitsemuspolitiikasta ja valheisiin perustuvista ravitsemussuosituksista.
Kyllä VHH-ruokavalio sopii kaikille. Miksi eivät kaikki voisi syödä terveellisesti, luonnonmukaisesti ja ravinteikkaasti.- pahakarppi1
"Kyllä VHH-ruokavalio sopii kaikille. Miksi eivät kaikki voisi syödä terveellisesti, luonnonmukaisesti ja ravinteikkaasti"
Näin puhuu kaveri joka kehuu syövänsä siankylkeä aamupalalla, lounaalla ja menikö vielä illallisellakin. Ylenmääräinen lihansyönti ei ole todellakaan terveellistä. Ei ne kyljykset myöskään tule sinne jääkaappiin luonnonmukaisesti vaan tarvitaan teollinen ruuantuotanto ja jakelujärjestelmä että homma toimii. Luonnonmukaisuus on jotain ihan muuta. pahakarppi1 kirjoitti:
"Kyllä VHH-ruokavalio sopii kaikille. Miksi eivät kaikki voisi syödä terveellisesti, luonnonmukaisesti ja ravinteikkaasti"
Näin puhuu kaveri joka kehuu syövänsä siankylkeä aamupalalla, lounaalla ja menikö vielä illallisellakin. Ylenmääräinen lihansyönti ei ole todellakaan terveellistä. Ei ne kyljykset myöskään tule sinne jääkaappiin luonnonmukaisesti vaan tarvitaan teollinen ruuantuotanto ja jakelujärjestelmä että homma toimii. Luonnonmukaisuus on jotain ihan muuta.Kyllä VHH-ruokavalio sopii kaikille. Miksi eivät kaikki voisi syödä terveellisesti, luonnonmukaisesti ja ravinteikkaasti.
Sopii edelleenkin ja siankylki on vain yksi terveellinen osa VHH-ruokavaliota. Eläinrasva on sydänystävällistä rasvaa jota elimistö tarvitsee. Tärkeintä on korvata peruna, pasta, riisi ja nuudelit monipuolisilla ravinnerikkailla kasviksilla.- pahakarppi1
"Se on aivan oikein että karppaajat keikuttavat Puskan paattia koska kansa kärsii virhellisestä ravitsemuspolitiikasta ja valheisiin perustuvista ravitsemussuosituksista"
A) Kansa ei noudata niitä ravitsemussuosituksia. Kaikkein vähiten ravitsemussuosituksia noudattaa ylipainoiset.
B) Kerrohan yksikin valhe joka niihin suosituksiin sisältää. - pahakarppi1
kj.mattila kirjoitti:
Kyllä VHH-ruokavalio sopii kaikille. Miksi eivät kaikki voisi syödä terveellisesti, luonnonmukaisesti ja ravinteikkaasti.
Sopii edelleenkin ja siankylki on vain yksi terveellinen osa VHH-ruokavaliota. Eläinrasva on sydänystävällistä rasvaa jota elimistö tarvitsee. Tärkeintä on korvata peruna, pasta, riisi ja nuudelit monipuolisilla ravinnerikkailla kasviksilla."Eläinrasva on sydänystävällistä rasvaa jota elimistö tarvitsee"
Siinä siankyljessä on ihan samoja rasvahappoja kuin mitä elimistö itsekin valmistaa. Sian ja ihmisen aineenvaihdunta on aika lailla samanlainen. Elimistö ei tarvitse esimerkiksi sian ihraa grammaakaan päivässä. Terveelliseen ruokavalioon sinänsä kuuluu rasvan syöminen joten ei siitä sian ihrasta haittaakaan ole jos ruokavalio on muuten tasapainossa.
Sian ihran todistaminen sydänystävälliseksi taitaa jäädä taas kerran "vaiheeseen"
- Heh !
>
Heh, mielenkiintoista tekstiä hihhulilta, joka yritti väittää, että tunnettu terveysviranomainen olisi sanonut sanoja, joita hän ei todellisuudessa ole koskaan sanonut.
Pistää oikein naurattamaan. Ensin riemuidiootti laittaa sanoja viranomaisten suuhun ja sitten tulee nyyhkyttämään, että VHH-laisten suuhun laitetaan sanoja. Ei vittu, millaisia idiootteja täällä onkaan.Sinähän Heh heh ! nuolipäinesi olet ollut tämän palstan suurin idiootti ja näytätä sellaisena pysyvänkin.
- HJ
Mistäs se HEH taas tullut tänne sivuille. Olen kysynyt aikaisemminkin, mikä sinua karppauksessa risoo?
Laitan vähän omia näkemyksiäni sinulle henkilökohtaisesti.
Noin kolme vuotta sitten sairastelin jonkun verra, ei kylläkään mitään vakavempaa. Lääkkeitä alko tulla kuitenkin erilaisilla nimikkeillä ja käytiin kokeissa, jne. Oli kasvavaa verenpainetta. Statiineitakin kokeiltiin. Suunta ei näyttänyt mitenkää hyvältä. Sinä talvena meidän piti lähteä ensinmäiselle reissulle Meksikoon (ystävät houkutteli). Haaveeksi jäi edellä mainitujen syiden takia.
Sitten tuli tämä karppaus kuin tilauksesta. Kuntoni alkoi kohota aika nopeasti ja olen edelleen hyvässä kunnossa. Eikä ole enään lääkitystä. Niin kysymys on mikä tässä on väärin, kun niin kovasti vastustat? - Heh !
kj.mattila kirjoitti:
Sinähän Heh heh ! nuolipäinesi olet ollut tämän palstan suurin idiootti ja näytätä sellaisena pysyvänkin.
Heh, kyllä se suurin idiootti istuu ihan oman tietokoneesi edessä.
Minähän olen murskannut Sinun idiotismejasi täällä vaikka huru mykke.
Etkä Sinä pysty koskaan sanomaan minulle mitään vastaan. Et koskaan. Kyykistyt oitis kun kirjoitan tänne. - Heh !
HJ kirjoitti:
Mistäs se HEH taas tullut tänne sivuille. Olen kysynyt aikaisemminkin, mikä sinua karppauksessa risoo?
Laitan vähän omia näkemyksiäni sinulle henkilökohtaisesti.
Noin kolme vuotta sitten sairastelin jonkun verra, ei kylläkään mitään vakavempaa. Lääkkeitä alko tulla kuitenkin erilaisilla nimikkeillä ja käytiin kokeissa, jne. Oli kasvavaa verenpainetta. Statiineitakin kokeiltiin. Suunta ei näyttänyt mitenkää hyvältä. Sinä talvena meidän piti lähteä ensinmäiselle reissulle Meksikoon (ystävät houkutteli). Haaveeksi jäi edellä mainitujen syiden takia.
Sitten tuli tämä karppaus kuin tilauksesta. Kuntoni alkoi kohota aika nopeasti ja olen edelleen hyvässä kunnossa. Eikä ole enään lääkitystä. Niin kysymys on mikä tässä on väärin, kun niin kovasti vastustat?>
Vähän heikonlaisesti on taas aikaa kirjoitella. Sitten vielä kun olisi niin paljon kommentoitavaa, ettei oikein jaksaisi edes aloittaa, mutta mutta voin tällä tavalla joihinkin puupäisyyksiin tarttua kuten nyt teenkin edes silloin tällöin.
>
Ei mikään. Olen itsekin VHH:lla.
En kuitenkaan halua alkaa valehdella tieteellistä tietoa vastaan täällä vain sen vuoksi, että joku hihhuli on myös ruokavaliolla, jossa on vähemmän hiilihydraatteja kuin ravitsemussuosituksissa kehotetaan. Minulla ei ole mitään tarvetta tuntea jotain veljeyttä VHH-ruokavalion sisällä vaan aivan varmasti oikaisen propagandaa, valehtelua ja hihhulointia. Onko se Sinulle ongelma ? - jep...
Heh ! kirjoitti:
Heh, kyllä se suurin idiootti istuu ihan oman tietokoneesi edessä.
Minähän olen murskannut Sinun idiotismejasi täällä vaikka huru mykke.
Etkä Sinä pysty koskaan sanomaan minulle mitään vastaan. Et koskaan. Kyykistyt oitis kun kirjoitan tänne.hellan lettas voi perkele kohteliaisuus ei kuulu sun paheisiin.
- HJ
Heh ! kirjoitti:
>
Vähän heikonlaisesti on taas aikaa kirjoitella. Sitten vielä kun olisi niin paljon kommentoitavaa, ettei oikein jaksaisi edes aloittaa, mutta mutta voin tällä tavalla joihinkin puupäisyyksiin tarttua kuten nyt teenkin edes silloin tällöin.
>
Ei mikään. Olen itsekin VHH:lla.
En kuitenkaan halua alkaa valehdella tieteellistä tietoa vastaan täällä vain sen vuoksi, että joku hihhuli on myös ruokavaliolla, jossa on vähemmän hiilihydraatteja kuin ravitsemussuosituksissa kehotetaan. Minulla ei ole mitään tarvetta tuntea jotain veljeyttä VHH-ruokavalion sisällä vaan aivan varmasti oikaisen propagandaa, valehtelua ja hihhulointia. Onko se Sinulle ongelma ?On sinulla aika omituinen asenne, muita VHH laisia kohtaa, jos kerran olet itse ko. ruokavaliolla.
Hihhuli nimitys vanhemmasta henkilön ollessa kyseesä on pikkasen loukkaavaa.
Käsittääkseni en ole jakanut tarkoituksen mukaisesti tieteellistä tietoa, vaan haluaisin kertoa hyvistä kokemuksistani. Ei kait ne ole suuren mitatkaavan tutkimuksiksi luettavissa, vaan todellista elämää. Näin minä sen näen. Luulen jokaisen,kuka ryhryy VHH:le lukee ja ottaa asioista aika paljon selvää ennen ruokavalion muutosta. Se on kuitenkin iso muutos.
Olenkin lukenut aika paljo ja täytyy sanoa, vaimoni on vielä inokkaampi ottamaan yleensäkin asioista selvää, mitkä häntä kiinostaa. Hän on kolutuksensa vuoksi tottunut siihen ja nyt, kun eläkkeellä ollessa on sitä kuuluisaa aikaakin. Tällähetkellä juuri hänellä on menossa Gary Tabesin kirja WHY WE GET FAT: Lisäksi on luettu paljon muita teoksia. Täällä on saatavana valtavat määrät tietoutta, jos vain kiinostaa.
Niin ja kyllä niitä tieteellisi todisteluita on tullut tetinkin toimesta kirjoitettua. Tällä palstalla tuntuu muutenkin olevan paljon asiantuntioita.
Kaikkea parasta sinule ja Iloista Pääsiäistä - Heh !
HJ kirjoitti:
On sinulla aika omituinen asenne, muita VHH laisia kohtaa, jos kerran olet itse ko. ruokavaliolla.
Hihhuli nimitys vanhemmasta henkilön ollessa kyseesä on pikkasen loukkaavaa.
Käsittääkseni en ole jakanut tarkoituksen mukaisesti tieteellistä tietoa, vaan haluaisin kertoa hyvistä kokemuksistani. Ei kait ne ole suuren mitatkaavan tutkimuksiksi luettavissa, vaan todellista elämää. Näin minä sen näen. Luulen jokaisen,kuka ryhryy VHH:le lukee ja ottaa asioista aika paljon selvää ennen ruokavalion muutosta. Se on kuitenkin iso muutos.
Olenkin lukenut aika paljo ja täytyy sanoa, vaimoni on vielä inokkaampi ottamaan yleensäkin asioista selvää, mitkä häntä kiinostaa. Hän on kolutuksensa vuoksi tottunut siihen ja nyt, kun eläkkeellä ollessa on sitä kuuluisaa aikaakin. Tällähetkellä juuri hänellä on menossa Gary Tabesin kirja WHY WE GET FAT: Lisäksi on luettu paljon muita teoksia. Täällä on saatavana valtavat määrät tietoutta, jos vain kiinostaa.
Niin ja kyllä niitä tieteellisi todisteluita on tullut tetinkin toimesta kirjoitettua. Tällä palstalla tuntuu muutenkin olevan paljon asiantuntioita.
Kaikkea parasta sinule ja Iloista Pääsiäistä>
Miksi ihmeessä pitäisi alkaa valehdella, jos on VHH:lla ?
>
Kannattaako sitten hihhuloida ? Jos täällä saarnaa valheeksi tai täydeksi uskomukseksi todettua kuvitelmaansa, niin eikö se mielestäsi ole hihhulointia ?
Aivan.
>
Ne tutkimukset on tehty havainnoimalla tarkasti todellista elämää.
>
Onko nuo kaikki lukemasi kirjat samanlaista huuhaapaskaa ? Eikö ole koskaan tullut mieleen, että lukisit ihan oikeasti tieteeseen perustuvaa kirjallisuutta - joka ei ole tehty kauppaamaan mitään uskomuksellista näkemystä ? Jep, luepas joskus. Kieltääkö uskontosi lukemasta muita kuin VHH-hihhulointeja ? - asdfasldkjfalksdf
"Pistää oikein naurattamaan. Ensin riemuidiootti laittaa sanoja viranomaisten suuhun ja sitten tulee nyyhkyttämään, että VHH-laisten suuhun laitetaan sanoja. Ei *****, millaisia idiootteja täällä onkaan."
Äläpä muuta sano!
- 83iqwkl
"Mitä on karppaus? Paluu luonnonmukaiseen terveeseen ruokavalioon."
No joo ja siksipä siihen kuuluu myös viljat ja hedelmät ja peruna.- :P
""Mitä on karppaus? Paluu luonnonmukaiseen terveeseen ruokavalioon."
No joo ja siksipä siihen kuuluu myös viljat ja hedelmät ja peruna. "
...
Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot.
Vai miten sen menikään?
PS. Speltti tosiaankin sopii ihmisille paremmin kuin nykyvehnä korrenvahvistajineen. Sitä voisi jopa maistaa. Ei kukaan väitä, että vanha vehnä olisikaan ollut yhtä turmiollista kuin yltiöpäinen nykykäytäntö kuorittuine vehnineen.
Hedelmän syön päivässä, vaikka olen täysin vhh. :D :P kirjoitti:

Hedelmän syön päivässä, vaikka olen täysin vhh. :DKarppaukseen ei kuulu viljat, sokeriset hedelmät eikä tärkkelyspitoinen peruna.
- pahakarppi1
:P kirjoitti:
""Mitä on karppaus? Paluu luonnonmukaiseen terveeseen ruokavalioon."
No joo ja siksipä siihen kuuluu myös viljat ja hedelmät ja peruna. "
...
Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot.
Vai miten sen menikään?
PS. Speltti tosiaankin sopii ihmisille paremmin kuin nykyvehnä korrenvahvistajineen. Sitä voisi jopa maistaa. Ei kukaan väitä, että vanha vehnä olisikaan ollut yhtä turmiollista kuin yltiöpäinen nykykäytäntö kuorittuine vehnineen.
Hedelmän syön päivässä, vaikka olen täysin vhh. :D"Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot"
Perunaa on syöty Etelä-Amerikassa todella kauan, siitä asti kun siellä yleensä on ollut ihmisiä. Silloin kun manner asutettiin niin kyllähän sen asukkaat oli kivikautisella tasolla. Jotkin heimothan siellä on eläneet kivikaudella ihan viime aikoihin saakka. Euroopassa perunaa ei kivikaudella tunnettu, mutta erilaisia juureksia on syöty ihan aikojen alusta saakka. - weeddfgg
pahakarppi1 kirjoitti:
"Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot"
Perunaa on syöty Etelä-Amerikassa todella kauan, siitä asti kun siellä yleensä on ollut ihmisiä. Silloin kun manner asutettiin niin kyllähän sen asukkaat oli kivikautisella tasolla. Jotkin heimothan siellä on eläneet kivikaudella ihan viime aikoihin saakka. Euroopassa perunaa ei kivikaudella tunnettu, mutta erilaisia juureksia on syöty ihan aikojen alusta saakka.Jotkut heimot syövät matojakin. Ja heinäsirkkoja.
Eivät ne Etelä-Amerikassakaan syöneet perunaa joka aterialla joka päivä. Eivät muuten syö nytkään. Ruokabanaanikin tuntuu Väli-Amerikassa olevan perunaa suositumpia... Mutta eipä tähn ole lähdettä minulla, huomioin vain käydessäni.
Se, mikä sopiii yhdelle, on kiinni siitäkin, mitä suolistobkateereja hänellä sattuu olemaan. Sitten erikseen on vielä se, että genetiikka saattaa olla muuttunut, minulla ei ainakan ole intiaaniverta. Kolmas juttu on se, että perunan genetiikka on muuttunut. Perunaa on jaostettu aika lailla sitten kivikauden!
Ja vielä tärkein: kuinka paljon syödään ja paljonko kulutetaan! Peruna nykyisellään nostaa veren sokeria ja sitiä ei vaan päsätä mihinkään. Katsopa noitaa uusia tutkimuksia, joissa emlko yksiselitteisesti osoitetaan,e ttä korkean GI:n ruoka aiheuttaa terveysongelmia: ensin lihomista, sitten diabetestä, sydän- ja verisuonitauteja... pahakarppi1 kirjoitti:
"Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot"
Perunaa on syöty Etelä-Amerikassa todella kauan, siitä asti kun siellä yleensä on ollut ihmisiä. Silloin kun manner asutettiin niin kyllähän sen asukkaat oli kivikautisella tasolla. Jotkin heimothan siellä on eläneet kivikaudella ihan viime aikoihin saakka. Euroopassa perunaa ei kivikaudella tunnettu, mutta erilaisia juureksia on syöty ihan aikojen alusta saakka.Perunan voittokulku alkoi Euroopassa vasta, kun Preussin kuningas Fredrik II Suuri vuonna 1763 määräsi käskykirjeellä 57 000 talonpoikaa viljelemään perunaa. Perunaa tarvittiin sotilaitten ruuaksi koska se oli halpaa tuottaa ja ei sotilaille kannattanut parempaa syöttää kun kuolevat sodassa kuitenkin.
- mnnbbrth
pahakarppi1 kirjoitti:
"Niin, kuuluihan peruna jo kivikautiseen ruokavalioon, sitä syötiin Euroopassa ihan yhtenään, varsinkin Irlannissa. Ja viljoja syötiin jo miljoona vuotta sitten Afrikassa, siellä oli koko Sahara viljavana vehnäpeltona. Vehnänvaaleat lettipäiset naiset hoitelivat puinnit ja miehille laitettelivat uutispuurot"
Perunaa on syöty Etelä-Amerikassa todella kauan, siitä asti kun siellä yleensä on ollut ihmisiä. Silloin kun manner asutettiin niin kyllähän sen asukkaat oli kivikautisella tasolla. Jotkin heimothan siellä on eläneet kivikaudella ihan viime aikoihin saakka. Euroopassa perunaa ei kivikaudella tunnettu, mutta erilaisia juureksia on syöty ihan aikojen alusta saakka.Historian tietämyksessäsi on pienoisia aukkoja.
mnnbbrth kirjoitti:
Historian tietämyksessäsi on pienoisia aukkoja.
Ei tässä mitää aukkoja ole. Selvää faktaa.
Perunan voittokulku alkoi Euroopassa vasta, kun Preussin kuningas Fredrik II Suuri vuonna 1763 määräsi käskykirjeellä 57 000 talonpoikaa viljelemään perunaa. Perunaa tarvittiin sotilaitten ruuaksi koska se oli halpaa tuottaa ja ei sotilaille kannattanut parempaa syöttää kun kuolevat sodassa kuitenkin.
- ukoille...
Miksi vanhat miehet kirjoittelevat täällä näin kiihtyneinä karppauksesta, eikös teidän iässä ole jo ihan sama mitä syö...??
nm. sattumalta sivuille osunut. - karppiatri
"Miksi vanhat miehet kirjoittelevat täällä näin kiihtyneinä karppauksesta, eikös teidän iässä ole jo ihan sama mitä syö...??"
1) Onko kirjoittelussa jokin yläikäraja, jos on mikä se mahtaa olla ?
2) Mistä tiedät anonyyminä kirjoittavien oikean iän ?
3) Käsitykseni mukaan ikä tuo mukanaan myös elämänkokemusta, mutta kokemus on kai haitaksi.
4) Onko 50 ihmisille eutanasia ainoa oikea hoitomuoto?
5) Oletko itse teini 15w ?- Janttersson
Jos ikä tuo mukanaan viisautta ja tietoa, mikset sitten osoita siitä mitään merkkejä kirjoituksissasi? Moni ylä-asteikäinenkin (15-v. teini) tietää ravitsemuksesta enemmän, kuin sinä, tai tämä Mattila. Karppausta en vastusta, vastustan väärän tiedon levittämistä ja suoranaista valehtelua, jota jotkut vhh:lla olevat kiihkolla levittävät. Mihin ajanjaksoon ihmisen kehityshistoriassa muuten viittaat, kun puhut karppauksesta luonnonmukaisena ruokavaliona?
- laardia napaan
Janttersson kirjoitti:

"Mihin ajanjaksoon ihmisen kehityshistoriassa muuten viittaat, kun puhut karppauksesta luonnonmukaisena ruokavaliona?"
Siihen yltiörasvaiseen ajanjaksoon, jolloin syötiin LCHF:n mukaisesti 70 E% rasvaa. Tämä ajanjaksohan alkoi muutamia vuosia sitten. - Ehheh
laardia napaan kirjoitti:
"Mihin ajanjaksoon ihmisen kehityshistoriassa muuten viittaat, kun puhut karppauksesta luonnonmukaisena ruokavaliona?"
Siihen yltiörasvaiseen ajanjaksoon, jolloin syötiin LCHF:n mukaisesti 70 E% rasvaa. Tämä ajanjaksohan alkoi muutamia vuosia sitten."Siihen yltiörasvaiseen ajanjaksoon, jolloin syötiin LCHF:n mukaisesti 70 E% rasvaa. Tämä ajanjaksohan alkoi muutamia vuosia sitten. "
Joo. Lueskelin joskus huvikseni paleo- ja Välimeren diettejä koskevaa vertailua ja kävi ilmi että Välimeren dietti oli se rasvaisempi :D. Janttersson kirjoitti:
Jos ikä tuo mukanaan viisautta ja tietoa, mikset sitten osoita siitä mitään merkkejä kirjoituksissasi? Moni ylä-asteikäinenkin (15-v. teini) tietää ravitsemuksesta enemmän, kuin sinä, tai tämä Mattila. Karppausta en vastusta, vastustan väärän tiedon levittämistä ja suoranaista valehtelua, jota jotkut vhh:lla olevat kiihkolla levittävät. Mihin ajanjaksoon ihmisen kehityshistoriassa muuten viittaat, kun puhut karppauksesta luonnonmukaisena ruokavaliona?
Kyllä viisaus näkyy karppiatrin viesteissä. Terveellä pohjalla suhtautuminen ravitsemukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027