Kuitua tulisi syödä enemmän

Ruisleipä on suomalaisten tärkein kuidun lähde.

Suomalaiset syövät kuitua, mutta eivät riittävästi. Määrää pyritään lisäämään uusilla ruistuotteilla. Tärkeämpää on kuitenkin korvata huono ruokavalio kuitupitoisemmalla.

Suomalaiset ovat johtavia rukiin kuluttajia, mutta vieläkään sitä ei syödä tarpeeksi täyttämään kuidun tarve.

Kuitua suositellaan syötäväksi 25–30 grammaa päivässä. ”Tällä hetkellä saamme keskimäärin 22 grammaa”, akatemiaprofessori Kaisa Poutanen kertoo.

”Ruisleipä on tärkein kuidun lähde.”

Suomessa kuituasiat ovat kuitenkin lähes kohdillaan, jos vertaa esimerkiksi Amerikkaan.

”Yhdysvalloissa tilanne on epätoivoinen. Ruista ei saa mistään”, kertoo professori Alice Lichtenstein Tuftsin yliopistosta.

Lichtenstein kertoo, että amerikkalaiset saavat keskimäärin puolet kuitusuosituksesta. Ongelma on koulutuksessa ja harhaanjohtavissa tuotenimissä.

”Kuluttaja ei saisi katsoa tuotteen nimeä vaan tulisi lukea tuotteen sisältö ja kuidun määrä.”
Tuotekehittelyllä suuri rooli

Kuitutuotteilla on vaikutusta vain, jos kuluttaja todella käyttää niitä, Poutanen huomauttaa. Riittävä kuidunsaanti voisi toteutua tuotekehityksen avulla. Valinnanvaraa perinteisen reikäleivän lisäksi löytyy jo.

”Sipsimäiset ruistuotteet ovat selvästi nousussa.” Lisäksi tuotteita on alettu yhdistellä uudella tavalla, akatemiaprofessori iloitsee. Tästä esimerkkinä ovat erilaiset marjatuotteet, joissa on ruista.

Tärkeintä ruokatottumuksissa on kuitenkin se, että kokonaisuus on kunnossa. ”Kuitu epäterveellisemmän ruuan lisänä saattaa auttaa, mutta tärkeintä on, mitä rukiin avulla korvataan”, Poutanen sanoo.

”Esimerkiksi kahvin kanssa harvoin tarjotaan ruistuotteita.” Pullaa sen sijaan löytyy lähes aina.
Tuula Lehtonen

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/kuitua-tulisi-syödä-enemmän-1.14356?localLinksEnabled=false
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja kun vähentää höttöhiilareita, ei tarvitse niin paljon kuituakaan kuin aiemmin. Vehnä ja margariini yhdessä muodostavat ilmeisesti vatsassa möykkyjä, jotka eivät liiku.

Kasviksista tulee hyvää liukenevaa kuitua ja riittävästi, kun massan määrä pienenee.

Tämä kokemuksesta.

Äänestä

"Muita terveysväittämiä sisältävät merkinnät onkin poistettava elintarvikepakkauksista tämän kevään aikana. Tämä uutisoitu tutkimus on taas yksi osoitus leipäteollisuuden panikoinnista.
Viljakuidun ruuansulatusta edistävä vaikutus perustuu siihen, että sulamaton sellukuitu ärsyttää herkkää suolinukkaa kuin lasivilla. Suoli parka sitten puolustautuu erittämällä limaa, joka kyllä edistää ruuansulatusta. Se mitä suolistofloora syö, ovat liukoiset kuidut ja vihanneksia, hedelmiä ja marjoja mahtuukin vatsaan mukavammin kun sitä ei täytä ruisleivällä.
Täysjyväruis ei ole hidas hiilihydraatti, glykeeminen indeksi huitelee yli 70:nen. Mutta diabeteslääkkeiden valmistajat toki kärsisivät, jos Suomessa luovuttaisiin tästä "syö 6-8 palaa täysjyväleipää ja piikitä sitten vain enemmän insuliinia"-suosituksesta. Ruotsissa on jo hyväksytty VHH vaihtoehtoiseksi tyypin 2 diabeteksen hoitomuodoksi. Miks"

http://www.foorumi.info/hiilaritietoiset/viewtopic.php?t=3520

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ä-ölkmjnhbgvfbgh kirjoitti:

Ruisleipä on suomalaisten tärkein kuidun lähde.

Suomalaiset syövät kuitua, mutta eivät riittävästi. Määrää pyritään lisäämään uusilla ruistuotteilla. Tärkeämpää on kuitenkin korvata huono ruokavalio kuitupitoisemmalla.

Suomalaiset ovat johtavia rukiin kuluttajia, mutta vieläkään sitä ei syödä tarpeeksi täyttämään kuidun tarve.

Kuitua suositellaan syötäväksi 25–30 grammaa päivässä. ”Tällä hetkellä saamme keskimäärin 22 grammaa”, akatemiaprofessori Kaisa Poutanen kertoo.

”Ruisleipä on tärkein kuidun lähde.”

Suomessa kuituasiat ovat kuitenkin lähes kohdillaan, jos vertaa esimerkiksi Amerikkaan.

”Yhdysvalloissa tilanne on epätoivoinen. Ruista ei saa mistään”, kertoo professori Alice Lichtenstein Tuftsin yliopistosta.

Lichtenstein kertoo, että amerikkalaiset saavat keskimäärin puolet kuitusuosituksesta. Ongelma on koulutuksessa ja harhaanjohtavissa tuotenimissä.

”Kuluttaja ei saisi katsoa tuotteen nimeä vaan tulisi lukea tuotteen sisältö ja kuidun määrä.”
Tuotekehittelyllä suuri rooli

Kuitutuotteilla on vaikutusta vain, jos kuluttaja todella käyttää niitä, Poutanen huomauttaa. Riittävä kuidunsaanti voisi toteutua tuotekehityksen avulla. Valinnanvaraa perinteisen reikäleivän lisäksi löytyy jo.

”Sipsimäiset ruistuotteet ovat selvästi nousussa.” Lisäksi tuotteita on alettu yhdistellä uudella tavalla, akatemiaprofessori iloitsee. Tästä esimerkkinä ovat erilaiset marjatuotteet, joissa on ruista.

Tärkeintä ruokatottumuksissa on kuitenkin se, että kokonaisuus on kunnossa. ”Kuitu epäterveellisemmän ruuan lisänä saattaa auttaa, mutta tärkeintä on, mitä rukiin avulla korvataan”, Poutanen sanoo.

”Esimerkiksi kahvin kanssa harvoin tarjotaan ruistuotteita.” Pullaa sen sijaan löytyy lähes aina.
Tuula Lehtonen

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/kuitua-tulisi-syödä-enemmän-1.14356?localLinksEnabled=false

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu