Teinimiehenä (14-19) olin kyllä seksuaalinen mutta varsinkin ikävuosien 14-18 välissä en kokenut mitään varsinaista tarvetta tutustua tyttöihin. Olin vielä aika hukassa itseni kanssa. Minulla oli netti käytössä mutta olin niin häveliäs etten edes ikinä käynyt pornosivuilla ennen kuin joskus kahdenkympin korvilla. Nykyäänhän niin tehdään viimeistään 12-vuotiaana. Silloin 15-16 iässä minulla olisi ollut kohtuullisen välimatkan päässä seksistä vihjaillut tyttöystävä mutta ei kiinnostanut niin paljon että olisin matkustanut. Kävin kyllä siinä suunnassa mutta jostain syystä (mitä en enää muista) menimme ristiin.
-
Ja se mihin olen tulossa on se että tästä syystä pystyn hyväksymään miniseksuaalisuuden, arkuuden ja passiivisuuden teininaisille mutta en itseni ikäisille naisille. Minun ikäisilläni tai selvästi nuoremmillakin naisilla on ollut koko nuoruutensa aikaa tutustua itseensä, omaan seksuaalisuutensa, miehiin, kaikkiin tieteellisiin ja kulttuurillisiin pariutumista koskeviin juttuihin ym.sellaiseen.
Minun ikäisilläni naisilla (joista 99% on minua kokeneempia ja altistunut kokemuksille jo varhaisessa teini-iässä) ei ole mitään syytä jahkailla, arastella ja olla miniseksuaali mistään puhtaasti ei-biologisesta syystä.
-
Minä olen pystynyt hyväksymään viime vuosina punastelematta olevani mies ja olen tullut jopa jossain määrin avoimeksi itseni ja näiden juttujen suhteen. En voi uskoa että minun ikäiseni nainen enää eläisi samanlaisessa sielullisessa usvassa ja kaaoksessa kuin alaikäinen.
Passiivisuudesta
23
146
Vastaukset
- Jemina8
MInusta on kiva tavata sun kaltasia miehiä, viestistäsi vaan kävi ilmi että elät niinkuin maailma haluaa, onko se nyt sitten sinun tavoitteesi, olla joku macho mies? Paljon kivempi on olla oma itsensä. Miksi te miehet muutenki elätte pelkän seksin perusteella eikö teille muu ole yhtään tärkeää?
Naiset saavat helposti sen kuvan , että miehet elävän seksin kautta ja onhan se varmasti totta että miehet ovat seksiorientoituneempia kuin naiset. Mutta se, miksi nbaiset eivät sitten voi hyväksyä sitä, on ihan yhtä hyä kysymys kuin se, että miksi miehet ovat niin seksikeskeisiä. Pitää myös muistaa että miehet eivät useimmiten harjoitu elämän aikana kovinkaan hyviksi ihmissuhteista puhujiksi, koska se ei kuulu loikein miehen rooliin. Siksi voi olla että seksistä puhuttaessa mies puhuu myös kaikesta muustakin läheisyydestä, mutta seksin varjolla, koska onhan se kulttuurisesti vähän epämiehekästä puhua läheisyyden puutteesta tai siitä että haluaisi rakastaa.
Minusta on hieman nurinkurista että kulttuurissamme on ihan hillitön paine siihen, että miesten tulisi ymmärtää naisia, mutta siihen ei ole oikein mitään painetta että naisten tulisi ymmärtää miehiä. Naiset kuvittelevat hyvin usein ymmärtävänsä miehiä, mutta aika harvoin se on muuta kuin sitä että he kuvittelevat tunnekylmän narsistin, joka tyydyttää vain omia itsekkäitä himojaan toisten kustannuksella.- Mies1985
En oikein ymmärtänyt miten sait tuollaisen kuvan. Mielestäni olen kyllä oma itseni ja olen varmaan tulossa yhä enemmän siihen pisteeseen missä seksi onkin minulle yhä arkipäiväisempi asia ja enemmän 'vitsi' vaikkei sitä varsinaisesti omassa elämässä näy.
Eikä miehet elä pelkän seksin perusteella mutta naiset = seksi. Kaikki naisiin liittyvä liittyy jotenkin myös seksiin ja seksuaalisuuteen. Kun puhutaan siitä asiasta niin puhutaan siitä. - Jemina8
game_on kirjoitti:
Naiset saavat helposti sen kuvan , että miehet elävän seksin kautta ja onhan se varmasti totta että miehet ovat seksiorientoituneempia kuin naiset. Mutta se, miksi nbaiset eivät sitten voi hyväksyä sitä, on ihan yhtä hyä kysymys kuin se, että miksi miehet ovat niin seksikeskeisiä. Pitää myös muistaa että miehet eivät useimmiten harjoitu elämän aikana kovinkaan hyviksi ihmissuhteista puhujiksi, koska se ei kuulu loikein miehen rooliin. Siksi voi olla että seksistä puhuttaessa mies puhuu myös kaikesta muustakin läheisyydestä, mutta seksin varjolla, koska onhan se kulttuurisesti vähän epämiehekästä puhua läheisyyden puutteesta tai siitä että haluaisi rakastaa.
Minusta on hieman nurinkurista että kulttuurissamme on ihan hillitön paine siihen, että miesten tulisi ymmärtää naisia, mutta siihen ei ole oikein mitään painetta että naisten tulisi ymmärtää miehiä. Naiset kuvittelevat hyvin usein ymmärtävänsä miehiä, mutta aika harvoin se on muuta kuin sitä että he kuvittelevat tunnekylmän narsistin, joka tyydyttää vain omia itsekkäitä himojaan toisten kustannuksella.Ahaa siis jos mies puhuu seksistä, tarkottaa se myös läheisyyttä? Mulle kun noi on ihan kaksi eri asiaa mitkä tietysti liittyy yhteen. Puhuttaessa vaan vähän eri lailla kuin käytännössä. Nojoo menin itekki jo sekasin, dont worry :D Miksi luulet että on paine että miesten pitää ymmärtää naisia? Ehkä se on vaan sun oma näkemys? Minä voin ainaki ihan suoraan sanoa että mun on vaikea ymmärtää miehiä. Siis meillä on erilaiset aivot ja ajatellaan erilailla, sehän on tullut jo todettua monta kertaa. Ei siinä minusta mitään pahaa ole, vastakohdat täydentää toisiaan....
Jemina8 kirjoitti:
Ahaa siis jos mies puhuu seksistä, tarkottaa se myös läheisyyttä? Mulle kun noi on ihan kaksi eri asiaa mitkä tietysti liittyy yhteen. Puhuttaessa vaan vähän eri lailla kuin käytännössä. Nojoo menin itekki jo sekasin, dont worry :D Miksi luulet että on paine että miesten pitää ymmärtää naisia? Ehkä se on vaan sun oma näkemys? Minä voin ainaki ihan suoraan sanoa että mun on vaikea ymmärtää miehiä. Siis meillä on erilaiset aivot ja ajatellaan erilailla, sehän on tullut jo todettua monta kertaa. Ei siinä minusta mitään pahaa ole, vastakohdat täydentää toisiaan....
Yleisellä tasolla, esimerkiksi mediassa on miljoonittain juttuja mitkä kerrotaan naisnäkökulmasta ja "joka puolella" vaaditaan miestä ymmärtämään naisten oikkuja olivat ne mitä tahansa.
Miesten omiin tyypillisiin piirteihin taas erittäin harvoin lisätään oletusta siitä että naisten tulisi jotenkin erityisesti ymmärtää niitä.
Toki tämä on omaa spekulaatiotani, mutta näin minä sen koen. Enkä minä tiedä mitä muut miehet ajattelevat seksistä, mutta kyllä minulle seksi on osoitus muustakin kuin itse siitä aktista. se on ainakin osoitus kokonaisvaltaisesta hyväksynnästä naisen puolelta. Jopa silloin jos se on esim. yhden illan panpo, niin siitä saa ihan uskomattoman buustin itsetuntoon.
Tätä naiset eivät ehkä ymmärrä kun teillä usein tilanne on se, että seksiä on tarjolla mutta ei sitä seklsiä mitä haluatte.
Jos mies ei taas kuulu siihen pieneen joukkoon miehiä, kenelle on koko ajan tarjolla, niin silloin seksi itsessään, oli se hyvää tai huonoa, on arvo, joka kertoo paljon muustakin kuin siitä oliko toimitus hyvä vai huono.- Jemina8
Mies1985 kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt miten sait tuollaisen kuvan. Mielestäni olen kyllä oma itseni ja olen varmaan tulossa yhä enemmän siihen pisteeseen missä seksi onkin minulle yhä arkipäiväisempi asia ja enemmän 'vitsi' vaikkei sitä varsinaisesti omassa elämässä näy.
Eikä miehet elä pelkän seksin perusteella mutta naiset = seksi. Kaikki naisiin liittyvä liittyy jotenkin myös seksiin ja seksuaalisuuteen. Kun puhutaan siitä asiasta niin puhutaan siitä.Ai ok nyt rupes pikkusen pelottaan. Jos mä aattelisin että miehet = seksi, niin ei tulis mitään. Voisin aatella että mies = seksi ehkä 20%, muut 80% onki sitte jotain ihan muuta. Ja anteeksi tietysti olet oma itsesi ja hienoa jos tulet toimeen itsesi kanssa ja olet mitä olet. Minusta miehet on vaan jotenki liian "seksuaalisesti ajattelevia", mutta ehkäpä se olen vaan minä joka aattelen oudosti. :D
- Jemina8
game_on kirjoitti:
Yleisellä tasolla, esimerkiksi mediassa on miljoonittain juttuja mitkä kerrotaan naisnäkökulmasta ja "joka puolella" vaaditaan miestä ymmärtämään naisten oikkuja olivat ne mitä tahansa.
Miesten omiin tyypillisiin piirteihin taas erittäin harvoin lisätään oletusta siitä että naisten tulisi jotenkin erityisesti ymmärtää niitä.
Toki tämä on omaa spekulaatiotani, mutta näin minä sen koen. Enkä minä tiedä mitä muut miehet ajattelevat seksistä, mutta kyllä minulle seksi on osoitus muustakin kuin itse siitä aktista. se on ainakin osoitus kokonaisvaltaisesta hyväksynnästä naisen puolelta. Jopa silloin jos se on esim. yhden illan panpo, niin siitä saa ihan uskomattoman buustin itsetuntoon.
Tätä naiset eivät ehkä ymmärrä kun teillä usein tilanne on se, että seksiä on tarjolla mutta ei sitä seklsiä mitä haluatte.
Jos mies ei taas kuulu siihen pieneen joukkoon miehiä, kenelle on koko ajan tarjolla, niin silloin seksi itsessään, oli se hyvää tai huonoa, on arvo, joka kertoo paljon muustakin kuin siitä oliko toimitus hyvä vai huono.Ymmärrän tuon että mediassa on aikalailla naisnäkökulma valloillaan mutta ehkä se johtuu juuri siitä että naiset osaa keskustella kaikenlaisista asioista. En osaa sanoa oikeen mitään tohon seksi juttuun kun itse en harrasta irtosuhteita mutta aika jännä että se antaa miehille itsetuntoa lisää voisin luulla että naiset aattelee samoin myös ehkä.
Jemina8 kirjoitti:
Ymmärrän tuon että mediassa on aikalailla naisnäkökulma valloillaan mutta ehkä se johtuu juuri siitä että naiset osaa keskustella kaikenlaisista asioista. En osaa sanoa oikeen mitään tohon seksi juttuun kun itse en harrasta irtosuhteita mutta aika jännä että se antaa miehille itsetuntoa lisää voisin luulla että naiset aattelee samoin myös ehkä.
Totta kai naisnäkökulma on siinä mielessä tavallisempaa kuin miesten, että miehet eivät itse pidä omaa näkökulmaansa ja etenkin oikeutusta siihen aktiivisesti yllä. Mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi triviaali, merkityksetön tai vähemmän tärkeä asia.
Jemina8 kirjoitti:
Ai ok nyt rupes pikkusen pelottaan. Jos mä aattelisin että miehet = seksi, niin ei tulis mitään. Voisin aatella että mies = seksi ehkä 20%, muut 80% onki sitte jotain ihan muuta. Ja anteeksi tietysti olet oma itsesi ja hienoa jos tulet toimeen itsesi kanssa ja olet mitä olet. Minusta miehet on vaan jotenki liian "seksuaalisesti ajattelevia", mutta ehkäpä se olen vaan minä joka aattelen oudosti. :D
Minä en osaa kirjoittaa missä määrin nainen edustaa minulle jotakin, kun kaikki nuo asiat liittyvät minsuta aikalailla toisiinsa. Mutta jos pitäisi kiteyttää yhteen sanaan mitä haluan, niin se on: "toiseus".
Eli nainen on kiehtova, erilainen kuin mies. Kokonaisvaltaisesti toisenlainen.
Ja jos lähetään erittelemään, niin tietystio rakastan naisen kurvejä ja pehmeyttä. Tykkään paljon rinnoista, niinkuin varmaankin valtaosa miehistä, ja pyöreästä, epämiehekkäästä pepusta. Naisen vartalo on kaunis ja siitä tulee mieleen lämpö ja pehmeys, mutta toisaalta seksuaalinen viettelevä seireeni, joka kutsuu koskemaan.
Naisen öpersoona on myös useimmiten miellyttävämpi kuin miehen siinä mielessä että nainen hyväksyy helposti erilaisia näkemyksiä, ja hänen kanssaan ei tarvitse olla niin kova ja kilpailullinen kuin miesten kanssa. Parhaimmillaan naisen edessä voi olla emotionaalisesti alastomana ja tuntea hyväksyntää, mitä ei missään miesporukassa koskaan voisi kuvitella saavansa. Tietysti naiselle voi joutua esittämmänkin kovaa roolia, mutta tällaisiin naisiin en edes ihastuisi.
On minulla varmaan muutakin, mutta tuossa nyt jotain.- Jemina8
game_on kirjoitti:
Totta kai naisnäkökulma on siinä mielessä tavallisempaa kuin miesten, että miehet eivät itse pidä omaa näkökulmaansa ja etenkin oikeutusta siihen aktiivisesti yllä. Mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi triviaali, merkityksetön tai vähemmän tärkeä asia.
Ei tietenkään. Aatteletko niin? Miten haluaisit että miesnäkökulmaa saataisiin paremmin esiin?
Jemina8 kirjoitti:
Ei tietenkään. Aatteletko niin? Miten haluaisit että miesnäkökulmaa saataisiin paremmin esiin?
No enhän minä osaa sanoa. näillä taidetaan mennä :)
- Jemina8
game_on kirjoitti:
Minä en osaa kirjoittaa missä määrin nainen edustaa minulle jotakin, kun kaikki nuo asiat liittyvät minsuta aikalailla toisiinsa. Mutta jos pitäisi kiteyttää yhteen sanaan mitä haluan, niin se on: "toiseus".
Eli nainen on kiehtova, erilainen kuin mies. Kokonaisvaltaisesti toisenlainen.
Ja jos lähetään erittelemään, niin tietystio rakastan naisen kurvejä ja pehmeyttä. Tykkään paljon rinnoista, niinkuin varmaankin valtaosa miehistä, ja pyöreästä, epämiehekkäästä pepusta. Naisen vartalo on kaunis ja siitä tulee mieleen lämpö ja pehmeys, mutta toisaalta seksuaalinen viettelevä seireeni, joka kutsuu koskemaan.
Naisen öpersoona on myös useimmiten miellyttävämpi kuin miehen siinä mielessä että nainen hyväksyy helposti erilaisia näkemyksiä, ja hänen kanssaan ei tarvitse olla niin kova ja kilpailullinen kuin miesten kanssa. Parhaimmillaan naisen edessä voi olla emotionaalisesti alastomana ja tuntea hyväksyntää, mitä ei missään miesporukassa koskaan voisi kuvitella saavansa. Tietysti naiselle voi joutua esittämmänkin kovaa roolia, mutta tällaisiin naisiin en edes ihastuisi.
On minulla varmaan muutakin, mutta tuossa nyt jotain.Joo tuota juuri meinasin että se 80% joka ei ole seksiä, on tuota persoonaa ja esim. sellaisia tunteellisia juttuja. Voikun te miehet osaisitte puhua niistä paremmin. Esimerkiksi minua ärsyttää jos mies kysyy minulta Miksi itket? Jos olen pari kyyneltä vierittäny jossain tilanteessa. Miten sen sitte selittää...Sitä kun itkee sillon kun siltä tuntuu, ei siinä mitää selittämistä ole sillon.
Jemina8 kirjoitti:
Joo tuota juuri meinasin että se 80% joka ei ole seksiä, on tuota persoonaa ja esim. sellaisia tunteellisia juttuja. Voikun te miehet osaisitte puhua niistä paremmin. Esimerkiksi minua ärsyttää jos mies kysyy minulta Miksi itket? Jos olen pari kyyneltä vierittäny jossain tilanteessa. Miten sen sitte selittää...Sitä kun itkee sillon kun siltä tuntuu, ei siinä mitää selittämistä ole sillon.
Miehelle julkinen itkeminen on niin vierasta, että kun nainen tirauttaa kyyneleen, niin sitä jotenkin automaattisesti ajattelee että nyt on asiat todella pahasti pois tolaltaan ja suuri hätä. Miehenä on vaikea käsittää itkemistä, vaikka järjen tasolla tietääkin, että naisille se on eri asia.

Millon te miehet sitte itkette? Sillonko joku kuolee vai? Mitä siihen tarvii. Harvoin sitä näkee itkeviä miehiä kyllä.
Jemina8 kirjoitti:
Millon te miehet sitte itkette? Sillonko joku kuolee vai? Mitä siihen tarvii. Harvoin sitä näkee itkeviä miehiä kyllä.
Kyllä minulla voi joskus olla surullinen olo vaikka ihan jostain kappaleesta ja kyyneleen päästää kotona sitä kuunnellessani. Tai elokuvakin voi vaikuttaa. Että ei sen aina tarvitse olla mitään suurta ja mahdollisimman ikävää. Mutta ehkä noin keskimäärin tulee kyllä aika harvoin tilanteita että alkaa itkettää. Mistä näistä tietää etukäteen. Luulen että osiltaan kysmys on siitä, että miehen on tavallaan sosiaalinen paine olla itkemättä ja siksi sitä harvemmin tapahtuukaan ja toisaalta taas luulen että mies ei vain yksinkertaisesti herkisty niin helposti asioille. Mies on siinä mielessä ihan oikeastikin tunnekylmempi.
Jos vaikuttaa että miehillä ei ole normaalielämässä tunteet pinnalla, niin se onb juuri sitä miltä se näyttää: ei olekaan. se että miehen tunteet saa pinnalle, johtaa aika nopeasti johonkin erikoiseen tilanteeseen, koska aika moni mies ei ole lainkaan tottunut käsittelemään jokapäiväisiä asioita tunteen kautta.
Kyllä ne tunteet silti siellä ovat, mutta älkääpä naiset odottako että ne olisivat samalaisia kuin teillä itsellänne tai yhtä helposti kaivettavissa esiin, kun haluaisitte.- Mies1985
Jemina8 kirjoitti:
Ai ok nyt rupes pikkusen pelottaan. Jos mä aattelisin että miehet = seksi, niin ei tulis mitään. Voisin aatella että mies = seksi ehkä 20%, muut 80% onki sitte jotain ihan muuta. Ja anteeksi tietysti olet oma itsesi ja hienoa jos tulet toimeen itsesi kanssa ja olet mitä olet. Minusta miehet on vaan jotenki liian "seksuaalisesti ajattelevia", mutta ehkäpä se olen vaan minä joka aattelen oudosti. :D
Naiset samaistuvat pikkukoiriin ja lapsiin. Miehet samaistuvat pikkukoiriin ja nuoriin naisiin.
Ei miehellä tarvitse olla seksi mielessä kun mies pitää naisen äänestä, naamasta, vartalosta ja maneereista sekä asioista ja perspektiiveistä mitä nainen tuottaa kirjallisesti tai suullisesti. Siinä on kuitenkin seksuaalinen ulottuvuus koska vaikka naiset osittain arvostavatkin toistensa kauneutta niin eivät naiset halua olla tekemisissä tuntemattomien naisten kanssa. Miehet ovat erilaisia.
-
Naiset ovat mielellään tekemisissä tuntemattomien pikkukoirien ja vauvojen kanssa mutta eivät miesten kanssa. Miehet ovat mielellään tekemisissä tuntemattomien pikkukoirien ja teinityttöjen kanssa mutta eivät miesten kanssa. Kumpikin sukupuoli karttaa enimmäkseen miehiä. Miehelle jo se pelkkä naisen seurassa oleminen on jotenkin itsetuntoa kohottava ja mukavalta tuntuva kokemus. Naiset eivät tunne samoin miehiä kohtaan, ellei mies ole joku tunnettu filmitähti.
-
Miehet liittävät aina naisiin kaikkia positiivisia mielikuvia joista osa perustuu totuuteen (esim.suhteellinen empaattisuus ja turvallisuus) ja osa pelkkään kulttuurilliseen aivopesuun (puhtaus, hygieenisyys, hajuttomuus jne.). Toki voidaan sanoa että biologiset halut aiheuttavat tilauksen näille harhakuvitelmille. Miehet eivät esimerkiksi ole tietoisia tai halukkaita ajattelemaan naisen vartalon vastenmielisiä puolia ja toimintoja vaikka älyllisesti tiedostavat niiden olemassaolon. Kaikki ällöttävyys ulkoistetaan miehille. game_on kirjoitti:
Kyllä minulla voi joskus olla surullinen olo vaikka ihan jostain kappaleesta ja kyyneleen päästää kotona sitä kuunnellessani. Tai elokuvakin voi vaikuttaa. Että ei sen aina tarvitse olla mitään suurta ja mahdollisimman ikävää. Mutta ehkä noin keskimäärin tulee kyllä aika harvoin tilanteita että alkaa itkettää. Mistä näistä tietää etukäteen. Luulen että osiltaan kysmys on siitä, että miehen on tavallaan sosiaalinen paine olla itkemättä ja siksi sitä harvemmin tapahtuukaan ja toisaalta taas luulen että mies ei vain yksinkertaisesti herkisty niin helposti asioille. Mies on siinä mielessä ihan oikeastikin tunnekylmempi.
Jos vaikuttaa että miehillä ei ole normaalielämässä tunteet pinnalla, niin se onb juuri sitä miltä se näyttää: ei olekaan. se että miehen tunteet saa pinnalle, johtaa aika nopeasti johonkin erikoiseen tilanteeseen, koska aika moni mies ei ole lainkaan tottunut käsittelemään jokapäiväisiä asioita tunteen kautta.
Kyllä ne tunteet silti siellä ovat, mutta älkääpä naiset odottako että ne olisivat samalaisia kuin teillä itsellänne tai yhtä helposti kaivettavissa esiin, kun haluaisitte.Mistä tulikin mieleen, että kun sanotaan että on haitallista että nuoret pojat ja miehet ottavat mallia pornosta, niin mielestäni yhtä haitallista parisuhteelle on se, että nuoret tytöt ja naiset kuluttavat hirvittävät määrät sellaista romanttista viihdettä, missä miehet eivät ole lainkaan sitä mitä keskimäärin todellisuudessa.
Mies1985 kirjoitti:
Naiset samaistuvat pikkukoiriin ja lapsiin. Miehet samaistuvat pikkukoiriin ja nuoriin naisiin.
Ei miehellä tarvitse olla seksi mielessä kun mies pitää naisen äänestä, naamasta, vartalosta ja maneereista sekä asioista ja perspektiiveistä mitä nainen tuottaa kirjallisesti tai suullisesti. Siinä on kuitenkin seksuaalinen ulottuvuus koska vaikka naiset osittain arvostavatkin toistensa kauneutta niin eivät naiset halua olla tekemisissä tuntemattomien naisten kanssa. Miehet ovat erilaisia.
-
Naiset ovat mielellään tekemisissä tuntemattomien pikkukoirien ja vauvojen kanssa mutta eivät miesten kanssa. Miehet ovat mielellään tekemisissä tuntemattomien pikkukoirien ja teinityttöjen kanssa mutta eivät miesten kanssa. Kumpikin sukupuoli karttaa enimmäkseen miehiä. Miehelle jo se pelkkä naisen seurassa oleminen on jotenkin itsetuntoa kohottava ja mukavalta tuntuva kokemus. Naiset eivät tunne samoin miehiä kohtaan, ellei mies ole joku tunnettu filmitähti.
-
Miehet liittävät aina naisiin kaikkia positiivisia mielikuvia joista osa perustuu totuuteen (esim.suhteellinen empaattisuus ja turvallisuus) ja osa pelkkään kulttuurilliseen aivopesuun (puhtaus, hygieenisyys, hajuttomuus jne.). Toki voidaan sanoa että biologiset halut aiheuttavat tilauksen näille harhakuvitelmille. Miehet eivät esimerkiksi ole tietoisia tai halukkaita ajattelemaan naisen vartalon vastenmielisiä puolia ja toimintoja vaikka älyllisesti tiedostavat niiden olemassaolon. Kaikki ällöttävyys ulkoistetaan miehille.Jos sinulla on fiksaatio nuorista naisista, niin älä kuitenkaan yritä tuputtaa sitä muiden miesten ajatukseksi. Minä olen aina ollut kiinnostunut lähinnä omanikäisteni seurasta, olen yli 30 ja suurinpiirtein ikäisteni seurassa. Tämä siksi, että samanikäisillä on eniten juttua toisilleen ihan elämäntilanteesta johtuen.
Myös ihan seksuaaliseltakin kannalta haluaisin mieluiten about ikäiseni naisen. Kunhan vain olisi pitänyt itsestään huolta.- Jemina8
game_on kirjoitti:
Kyllä minulla voi joskus olla surullinen olo vaikka ihan jostain kappaleesta ja kyyneleen päästää kotona sitä kuunnellessani. Tai elokuvakin voi vaikuttaa. Että ei sen aina tarvitse olla mitään suurta ja mahdollisimman ikävää. Mutta ehkä noin keskimäärin tulee kyllä aika harvoin tilanteita että alkaa itkettää. Mistä näistä tietää etukäteen. Luulen että osiltaan kysmys on siitä, että miehen on tavallaan sosiaalinen paine olla itkemättä ja siksi sitä harvemmin tapahtuukaan ja toisaalta taas luulen että mies ei vain yksinkertaisesti herkisty niin helposti asioille. Mies on siinä mielessä ihan oikeastikin tunnekylmempi.
Jos vaikuttaa että miehillä ei ole normaalielämässä tunteet pinnalla, niin se onb juuri sitä miltä se näyttää: ei olekaan. se että miehen tunteet saa pinnalle, johtaa aika nopeasti johonkin erikoiseen tilanteeseen, koska aika moni mies ei ole lainkaan tottunut käsittelemään jokapäiväisiä asioita tunteen kautta.
Kyllä ne tunteet silti siellä ovat, mutta älkääpä naiset odottako että ne olisivat samalaisia kuin teillä itsellänne tai yhtä helposti kaivettavissa esiin, kun haluaisitte.Niin sitähän se on että naiset aattelee enemmän tunteella ja miehet järjellä. Mutta kyllä naisilla järkipuoli on myös hyvä, niin sit ihmettelee että miehillä ei tunnepuoli olekkaan niin esillä. Luulen että naisilla on kyky ajatella sekä tunne että järkipuolella samanlaisesti, miehet taas enemmän pelkkä järkipuolella. Tai siis tietysti myös tunteellisesti, mutta ei niin vahvasti kuin naiset. Onhan kulttuurilla vissiin vaikutusta myös, mutta jos mies on vaikka yksin, eikä kukaan näe, niin eihän sillon ole mitää sosiaalista painetta ja voisi itkeä jos siltä tuntuu, eli en tajua mikä siinä estää itkemästä. Ja minä en todellakaan halua "kaivaa" kenenkään tunteita esiin, monesti kun juttelen naiskavereitteni kanssa niin olen kuuntelevana osapuolena, jos he haluavat kertoa tunteistaan niin kertovat, jos ei halua niin sitten ei, se on ihan normaalia.
game_on kirjoitti:
Jos sinulla on fiksaatio nuorista naisista, niin älä kuitenkaan yritä tuputtaa sitä muiden miesten ajatukseksi. Minä olen aina ollut kiinnostunut lähinnä omanikäisteni seurasta, olen yli 30 ja suurinpiirtein ikäisteni seurassa. Tämä siksi, että samanikäisillä on eniten juttua toisilleen ihan elämäntilanteesta johtuen.
Myös ihan seksuaaliseltakin kannalta haluaisin mieluiten about ikäiseni naisen. Kunhan vain olisi pitänyt itsestään huolta.Viihdyn kyllä miestenkin seurassa ihan hyvin, mutta miesten seurassa ei vain saa kaikkea sitä mitä naisten seurassa, vaikka olisi ihan vain ystäväkin naisen kanssa.
Jemina8 kirjoitti:
Niin sitähän se on että naiset aattelee enemmän tunteella ja miehet järjellä. Mutta kyllä naisilla järkipuoli on myös hyvä, niin sit ihmettelee että miehillä ei tunnepuoli olekkaan niin esillä. Luulen että naisilla on kyky ajatella sekä tunne että järkipuolella samanlaisesti, miehet taas enemmän pelkkä järkipuolella. Tai siis tietysti myös tunteellisesti, mutta ei niin vahvasti kuin naiset. Onhan kulttuurilla vissiin vaikutusta myös, mutta jos mies on vaikka yksin, eikä kukaan näe, niin eihän sillon ole mitää sosiaalista painetta ja voisi itkeä jos siltä tuntuu, eli en tajua mikä siinä estää itkemästä. Ja minä en todellakaan halua "kaivaa" kenenkään tunteita esiin, monesti kun juttelen naiskavereitteni kanssa niin olen kuuntelevana osapuolena, jos he haluavat kertoa tunteistaan niin kertovat, jos ei halua niin sitten ei, se on ihan normaalia.
Oletus siitä, että kumpikin sukupuoli olisi samanlainen, mutta kulttuuri olisi meidät vain erilaisiksi pakottanut on myöskin minusta väärä. Miestä ei vain itketä niin paljon kuin naista, koska hormonit tms.
- .....
Jos nyt hyväksyisit vain oman "miniseksuaalisuutesi" sen sijaan että yrität projisoida sitä muihin.
- Mies1985
Ainakin naisten kriteereillä seksuaalisuuteni on ihan EM-tasoa ainakin. Tehoja riittää vielä ja kiinnostusta. Kuten sanoin, minulla oli miniseksuaalisuutta teininä joten siksi voin hyväksyä ja ymmärtää sen teinityttöjen kohdalla.
Jos pitää valita frigidin, monta miestä saaneen ja usein vielä raskauksia kokeneen naisen ja frigidin teinin väliltä niin kyllä vaan valitsen sitten teinin. Teinin kohdalla semmoinen pieni frigidiys ja hajamielisyys voi olla parhaillaan jopa vähän kaunista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944