Avautuminen peruskoulusta

Itse jouduin myös peruskouluaikoina koulukiusatuksi. Kiusaaminen oli lähinnä muutamia poikkeusta lukuunottamatta henkistä väkivaltaa, ja ulkopuolelle jättämistä. Kiusaaminen alkoi todenteolla 6. luokalla, ja jatkui koko yläasteen.

Nykyään tilanteeni (23-vuotiaana) on sitten se että minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja estynyt persoonallisuus. Psykoosin olen myös kerran sairastanut. Tällä hetkellä käyn kiusaamisesta aiheutuneiden traumojen vuoksi psykoterapiassa. Kavereita ei ole kovinkaan montaa, enkä ole koskaan seurustellut. Olen kyllä muutaman kerran ihastunut tyttöihin, mutta en ole koskaan uskaltanut kertoa heille tunteistani ja tehdä aloitetta. Kiitokset vaan kiusaaja-paskiaisille elämäni pilaamisesta!

Toivon mukaan tänä vuonna elämänlaatuni parannee.

Mitenkähän muuten on, jos urospuolinen on yläasteella jäänyt ulkopuolelle kaiken, kiusattunakin, eikä ole autettu siinä vaiheessa, eikä myöhemminkään, kuinka monella
elämäntie käy siitä etiäpäin näin. Koulutus vähäistä, pätkätöitä, jos niitäkään, yhä
enempi syrjäytymistä, ehkä alkoholisoitumista, epäterveellisiä elämäntapoja, lisää
syrjäytymistä, sitten kaikenlaisten vaivojen ja masennuksen, vaikeankin jälkeen
työkyvyttömäksi. Ja minkätakia olemassaolevia systeemeitä ei kaikkien kohdalla vaan
käytetä auttamiseen riittävän ajoissa? Hiljaa alistuen kaiken p*askan niskaansa ottavat
kärsivät tämmöisestä systeemistä kaikista eniten.

Niin se tuppaa olemaan, että jos peruskouluaikana joutuu pahastii kiusatuksi, se voi vaikeuttaa sosiaalisten suhteisen luomista aikuisiällä. Itse olen tämän hyvin huomannut. Vaikka tiedän ettei meninki ole enää tässä iässä samanlaista kuin yläasteella, on se silti vaikeaa. Lisäksi jotkut ajattelevat, että sosiaaliseksi pitäisi opetella jo peruskouluaikana, kun vanhempana se on hankalampaa (varmaan osittain totta) mutta minkäs teet jos joudut kiusaamisen takia opettelemaan sitä myöhemmin.

Kiusaamine ei lopu ennen kuin vedät kunnolla turpaan kiusaajia. Opettajat ei usko et tilanne on paha ja hyväksyvät sellaisen nälvimisen ja solvaamisen. Itse hakkasin pari kiusaajaa ja yhen työnsin koulun rappusia alas. Sai aivotärähdyksen ja jalka poikki. Ei tullut kouluun enään. Et kyllä muakin kiusattiin silloin 20 vuotta sitten ja tein asialle jotain. Sain myös poliisit ja soskutädit kimppuuni. Sanoin haastavani koulun oikeuteen koska ne salli kiusaamisen. Opttajat tiesi meinaan siitä mut eivät tehneet mitään ennen kun itse etin. Eli turpaan veto on paras keino.
Opettajat on säälittäviä ja niihin ei kannata luottaa. voit ainoastaan itse tehdä jotain.

että se on kamalaa varsinkin jos ei ole koulussa ketään kaveria, jonka kanssa jutella joskus. Koulukiusaaminen johtuu yksinkertaisesti kasvatuksen puutteesta! Lapset eivät saa mitään kuria kotona tai saavat väkivaltaa. Vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan oikein. Opettajat eivät periaatteessa saa kurittaa oppilaita, mutta sentään rehtorille voi tehdä valituksen, jonka pitäisi vähintään koulunsa maineen tähden ryhtyä kitkemään kiusaaminen pois!

Toista on maissa, joissa lapset kasvatetaan kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja myös ikätovereitaan. Esimerkiksi kiinalaiset opetetaan kuuntelemaan vanhempiaan... kaikilla kiinalaisilla onkin hyvät käytöstavat aikuisina. Toista se on esim. somalipojilla, jotka saavat rellestää miten lystäävät ja välttää kaiken vastuun, samoin muslimipojat! Låänsimaalaisista löytyykin kaikkea sorttia, riippuen lähinnä vanhempien "sosiaaliluokasta."

Ikävää on, että kaikki sullotaan samaan sillipurkkiin eikä kukaan saa puuttua lasten touhuihin tai joutuu itse ongelmiin. Silti sanoisin, että vanhempien/opettajien ja rehtorin todellakin kuuluisi puuttua asiallisesti mutta määrätietoisesti lastensa kolttosiin!!!! Alkoholistien lapset tulisi ottaa huostaan.

Tässä kans yksi koulukiusattu ja sen vaan sanon et itse olis pitäny se kiusaaminen tai paremmenki väkivalta henkinen ja fyysinen sellanen lopettaa. Ei muutaku turpiin, mutta ei ollut kanttia moiseen kuseen olisi vain itse joutunut. Muistan yläasteella kun siellä kävi poliisisetä lässyttämässä että kun joku käy päälle ei saa tehdä mitään, pitää juosta karkuun. Ja niinhän juuri tein hakkajat/kiusaajat saivat oleilla kaikessa rauhassa mutta mun piti poistua paikalta. Ei voinut mennä diskoon tai nuokkarille millon mihinkin kun tiesi et siellä ne paskiaiset hengailee. Yksin piti vain toljottaa kotona. Ryhmätöistä puheenollen niissä eniten vitutti se että ei saanut sitä tiettyä aihetta joka olis itseä kiinnostanut vaan kiusaajat saivat ne aina uhkailemalla eikä opettaja puuttunu siihen mitenkää. Vielä armeijassakin jouduin kiusatuksi mutta ei siitä sen enempää. Se vaan on niin että ilkeistä ihmisistä ei pääse koskaan eroon täysin.

Kiusaamisesta voi tehdä myös rikosilmoituksen, sitähän ne opetkin odottaa koska ovat itse niin voimattomia kiusaamisen suhteen. En kyllä menis tollaseen paikkaan enää päiväksikään kiusattavaksi.

Se on melko yleistä, että opettajat saattavat omalla toiminnallaan lisätä kiusaamista, tai ainakin hypätä kiusaajien kelkkaan. Itse muistan, kuinka yhdeksännellä luokalla, fysiikan tunnilla opettaja näki sattumalta vihkoon kirjoittamiani muistiinpanoja jaikaisemmilta tunneilta a sanoi " Sinun käsialasi on niin huonoa, että ekaluokkalaistenkin käsialasta saa paremmin selvää!". Osa luokasta tietysti naureskeli sen jälkeen. Itseäni ei kyllä tuo naurattanut yhtään. Jo aikaisemmin olin kuullut muilta oppilailta piruilua käsialastani.

Muutenkin jälkikäteen noita aikoja muisteleena, tuntuu siltä, että varsinkin ylä-asteen luokanvalvojamme olisi kaiketi halunnut vain päästä nopeasti minulaisistani oppilaista eroon ja opettaa vain niitä suosittuja, sosiaalisia ja hyvin pärjääviä oppilaita. Noh, ovathan tällaiset oppilaat ehkä mielekkäämpää seuraa myös opettajille, koska he todennäköisesti pystyvät tuottamaan opettajille enemmän hyvää mieltä, jos he saavat hyviä arvosanoja ja heillä on muutenkin hyvä tulevaisuus edessä. Lisäksi jotkut opettajat voivat kahvitauoilla kehuskella kollegoilleen esim. siitä, kuinka hänen luokassaan on koulun paras urheilija ja siten yrittää tehdä toiset opettajat kateelisiksi.

Loppupäätelmä on se, että opettajat tosiaan ovat kiinnostuneita vain niistä suosituista ja menestyvistä oppilaista. Huonommin pärjäävistä ei olla kiinnostuneita kuin vain sen verran, mikä on pakko. Todennäköisesti ajattelevat tällaisista oppilaista vain että "oma vikansa jos ovat kiusattuja, eivätkä tule menestymään elämässään." Itsestään opettajat eivät viitsi vikaa etsiä.

Nostan hattua niille opettajille, jotka ovat oikeudenmukaisempia, heitä tuntuu olevan harvassa. Lopetan oman avautumiseni tähän.

No, mä en nyt jaksa tähän omaa tarinaani kirjoittaa, mutta kaikki nuo asiat ovat aivan liian tuttuja. Kun viettää kolme vuotta samassa lukiossa ilman, että kukaan ryhmäläinen edes moikkaa, alkaa itsetunto pikkuhiljaa rapistua. No, tiedän että vikaa on itsessäkin, mutta kyllä minun elämäni on ollut täynnä aivan kauheita ihmisiä. Täytyisi oikein kiittää niitä kahta ihmistä, jotka eivät pitäneet minua tylsänä ja outona ihmisenä.

Nyt täytyisi vielä jaksaa. Vielä kerran mennä sen "lauman eteen" töllisteltäväksi. Vielä kerran jaksaa sitä yksinäisyyttä, toisten naurua käytävillä, niitä tappavia katseita ja sitten pitäisi vielä jaksaa opiskella : ( Toivottavasti selviän, kyyneleet silmissä ajattelen uutta helvetillisen lukiovuoden alkua. Opinnot ovat jo venyneet tarpeeksi. Kumpa edes olisin pärjännyt opinnoissa, mutta vaikeaa on ollut, eikä nämä edellä mainitut asiat ole yhtään asiaa parantaneet. Aikamoista rääkkiä, kaikenkaikkiaan. Sen voin sanoa, etten ylläty enää mistään. Koko helvetti on jo koettu eri muodoissaan : ( Olen kyllä vahva ihminen, kun olen näinkin hyvin selvinnyt.

En mä ala tässä muistelemaan omakohtasia, menis viikkoja tai kuukausia, mutta kerrotaan ny ees yks nähty tositarina, ei omakohtainen, 8-9 luokka. Tämmöinen mukamas fyysinen tapaus kun sattui näkemään heikommalla
uudet bootsit jalassa, nosti tän nilkoista ilmaan ja irvi niitä siinä kaikkien
hengailijoiden nähden. Sitten nosti kaiteen yli, edelleen nilkoista roikottaen -
pudotusta oli kaiteen takana alaspäin betoniportaikkoon varmaan 5-6 metriä -
ja kyseli että pudotanko. Ei sitten kuiten sillä kertaa pudottanut, nosti takaisin.
Tuntiopettaja tulee sitten siihen lopulta, en muista näkikö osaa tapahtumasta,
mutta kuiten tää otus nosti tän miespuolisen opettajankin rinnuksista seinälle.
Tää hieman heiveröisempi opettaja ei muuta ku koetti tyynnytellä tätä ääliötä.
Ei erotettu koulusta, ei mitään seuraamuksia.
Nuinhan se siellä meni, ite kävin tämmöisessä äärimmäisen mädössä
paikassa yläastekouluajan. Jos siellä jouduit jollain tapaa vainotuksi, ne
alkoi pönkittää niitä vainoajia, uhrit jäivät kärsimään omilleen.
En tiedä sitten, mitä tämmöisellä systeemillä on virkaa, minkä takia nuoria
ihmisenalkuja pakotetaan menemään semmoiseen s*ontaan, päivästä
päivään, viikoista ja kuukausista toisiin.
Kaikkia h*elvetin mätäsysteemeitä, p*skamätöineen.

Kyllä sitä koulukiusaaminen on jättänyt niin isot arvet, ettei ne ikinä tuu täysin paranemaan. Mieleen ajoittain palaavat ne hetken, kun itki koulun vessassa ja kesken oppitunnin, huudeltiin perään välitunneilla jne. Kiitoksia vaan kiusaajilleni. Kaikki alkoi yläasteella. En amiskan jälkeen yksinkertaisesti uskaltanut takaisin opiskelemaan, kun jäi niin hirveät pelot kaikesta. Töissä käynti oli vaikeaa, olin kauan työttömänä. Sitten vuosien kuluttua, kun vihdoin olin pikku hiljaa saanut kerättyä voimia ja palasin koulunpenkille, poistuin välillä kesken tunnin vessaan itkemään, koska ne kamalat muistot palautuivat mieleen. Mutta tällä kertaa sainkin luokaltani kavereita enkä joutunut kokemaan samaa nöyryytystä. Nykyään ei kyllä kukaan tule päätään aukomaan, takaisin uskallan sanoa.

Kiusaaminen vaikuttaa vieläkin elämääni, en uskalla seurustella, itsetunto on ihan pohjalukemissa, vaikea solmia uusia kaverisuhteita jne. Ymmärrän siis täysin muita kiusaamisen kokeneita...

Olen kyllä samaa mieltä, että arviointia voisi muuttaa peruskoulussa. Itse pärjäsin hyvin juuri noissa luovemmissa aineissa ja liikunnassakin, mutta ymmärrän kyllä miltä lapsesta saattaa tuntua, jos saa esim.jostain kuvaamataidontyöstä huonon numeron. Taidetta on monenlaista!!!! Jos menee taidenäyttelyyn, niin sielläkin saattaa olla vaikka minkälaista töherrystä. ;D Opettajilla tulisi olla sen verran ammattitaitoa, etteivät arvostele huonommin pärjääviä oppilaita, heitä tulisi vaan kannustaa siitä, että yrittävät.

Kirjoituksesi on täyttä asiaa! Minusta jokaisen opettajan ja rehtorin tulisi nähdä kirjoituksesi - se kertoo kaunistelematta totuuden siitä, miten asiat oikeasti ovat. En tosin tiedä, olisiko siltikään valtaosalla opettajista pienintäkään pokkaa puuttua kiusaamiseen järeämmällä tavalla eli ottaa yhteyttä vanhempiin ja lopulta laittaa kiusaajan vaihtamaan koulua, jos meno ei muutu.

Kirjoituksessasi oli myös pointteja aineiden arvioimisesta. Oikeasti järkevintä olisi vaikkapa antaa S-merkintä eli Suoristusmerkintä luovista aineista, kuten musiikista ja kuvataiteesta. Kyllä se vetää mielen matalaksi, kun LAPSELLE sanotaan, ettet osaa piirtää. Siis mitä vittua nyt oikeesti. Kaikki lapset osaavat piirtää! Moni herkkä lapsi voi ottaa sen rankasti ja sammuttavat luovuutensa ja se kyllä näkyy aikuisuudessa. Myös liikunnassa sama homma; minulle liikunnannumero oli aina aika rankka paikka. Vaikka miten yritin tehdä parhaani, numero liikkui aina 6-8 asteikolla. Opettaja sanoi, etten ollut tarpeeksi liikunnallinen tai etten kannustanut muita joukkuepeleissä (eli ottanut osaa huutelemalla posiitiivisia juttuja kanssapelaajille; ei kukaan muukaan minulle huudellut, lähinnä haukkuivat, jos emme voittaneet). En vapaa-ajalla harrastanut kilpaurheilua, niin varmaan siitä syystä ei ysiä koskaan tippunut. Ne oppilaat, jotka harrasti sitä, saivat automaattisesti kympin.

"Puuttuminen kiusaamiseen oli puutteellista, tai siis olematonta."

Kunhan päästelen höyryjä... Kävin ala- ja yläasteen vuosina 1997-2006. En tiedä, millaista peruskoulussa meininki on nykyään, mutta epäilen, ettei se merkittävästi ole muuttunut omista ajoistani. Käyn nykyään terapiassa ja juttelen aika paljonkin peruskouluajoista, koska niiden aikojen takia minusta on tullut hyvin katkera ja vihamielinen ihminen. Kokonaisuudessaan pelokas. Terapeuttini ihmetteli suu auki, että miten niin kiusaamiseesi ei puuttuttu. Että siihenhän puututaan aina, hän sanoi. Hän jopa epäili, että valehtelin. No, vikaa löytyy terapeutistanikin, mutta se on toinen tarina. Hänen kanssaan keskustellessa kävi ilmi, että hän taitaa olla yksi heistä monista muistakin, jotka elävät sellaisessa harhaluulossa, että opettajat puuttuisivat kiusaamiseen nopeasti ja tehokkaasti. Hevonpaskat ne mitään puuttuvat. He, jotka ovat puuttuneet ja lopettaneet kiusaamisen, niin nostan teille hattua!

Minulla luokanopettajani seurasi vieressä, kun olin aina yksin ja hiljaa, eikä reagoinut mihinkään millään tavoin, vaikka joku tuli sanomaan todella pahasti ja ilkkumaan olemustani ja persoonaani yksityiskohtaa myöten. En uskaltanut arkana tehdä mitään ja luulisi sitten (ainakin nyt näen asiat näin, lapsena ajattelin, ettei aikuisia saa vaivata asioilla, joista he eivät ole kiinnostuneet), että aikuinen ihminen ottaisi tällöin ohjat käsiinsä ja auttaisi lasta parhaansa mukaan. Mutta ei, todistuksen käytösnumerossa oli aina se sama virsi: "Ole rohkeampi ja puhu enemmän." Eli vika oli täysin minussa. Epäilen, että puheliaaksi muuttumalla olisi kiusaamistilanteet miksikään muuttuneet. Puheliaita n ja ulospäinsuuntautuneitakin kiusataan!

Toisella luokalla oleva opettaja puuttui, mutta väärällä tavalla: hän patisti minua menemään joukkoon mukaan. Mene nyt, kyllä he sinut ottavat mukaan, kun menet kysymään. No eivät ottaneet. Otin joko ihan vääriin ihmisiin kontaktia tai sitten koko pieni koulu tunsi minut hylkiönä, johon ei kannattanut koskea pitkällä tikullakaan. Miten mennä mukaan joukkoon, joka ei hyväksy sinua sellaisena kuin on? Ja sitten kun on vielä arka, niin vieraampiin opiskelijoihin on sitä vaikeampi tutustua.

Aikuiset ihmisetä tätä systeemiä pitävät yllä, koska heillä on valta puuttua ja muuttaa asioita.

Joskus lapsi itsekin voi muuttaa systeemiä lyömällä kiusaajaa turpiin. Lukioni opettaja on elävä esimerkki siitä, miten häin sai lopetettua kiusaamisen eli hän löi ja se loppui siihen. Kaikilla tämä ei toimi. Paras toimintatapa olisi häätää kiusaaja tai kiusaajat hiiteen koulusta, niin ei tarvitsisi kiusatun kastaa nyrkkiäänsä vereen pelkuriopettajien takia.

En tiedä, alkoi ottaa ihan tosissaan päähän, kun muistelen kouluaikojani. :/

Mua kohtaan osoitettiin halveksuntaa ja jätettiin ryhmän ulkopuolelle yläasteella. Olin siis yksinäinen. Ysillä oli ainoastaan yksi kaveri ja se oli kasiluokkalainen. Täyttä halveksuntaa ja väheksyntää ne eivät uskaltaneet osoittaa, koska pärjäsin matikkakilpailussa, kuviskilvassa ja kirjoituskilvassa. Ja kun tämä kaikki tuli kaikkien tietoon. Siis eivät nyt tyhmäksi pahemmin uskaltaneet nimitellä, ainakaan noitten kaikkien kilpailutulosten julkaisemisten jälkeen. Mutta kaveriksi eivät alkaneet. Lähinnä karttoivat. Mutta mitäpä minäkään ylempiarvoisten seurasta - siis sellaisten, jotka pitävät itseään parempina ihmisinä.

Joo, muakin ärsytti se yläkoulussa, kun olen harrastanut kilpaurheilua ja silti sain vaan seiskan liikkanumeroks. No, tää on tällänen pikkujuttu, mutta silti se on jääny mieleen. Ainoa asia missä onnistuin, sitäkään ei arvostettu. Silloin teki kyllä mieli viedä koko porukka kattoon mun palkintokaappia. Ja tää on vaan yksi asia muiden joukossa ja vielä sieltä helpoimmasta päästä. Vähän kritiikkiä opettajille myös minulta! Tälläistä hiljaista oppilasta ei arvosteta yhtään : (

Enkä siis tahdo arvostella ketään ton liikuntanumerojutun takia. Mulle olisi vaan kuulunut parempi numero, koska urheilin kilpatasolla. En ilmeisesti ollut opettajan mieleen : (

Olipa hyvä tiivistys tai jotain

Voisinpa kertoa hieman lisää omia kokemuksiani/ajatuksiani peruskouluajoilta.

Kuten aikaisemmassa viestissäni totesin, opettajat ovat kiinnostuneita vain niistä oppilaista, jotka jollain tavalla menestyvät koulussa. Äitini on joskus kertonut että kun hän kävi peruskouluaikoinani noissa vanhempainilloissa, sielläkin luokanvalvojamme puhui vain niistä oppilaista, jotka olivat opinnoisaan hyvin pärjääviä. Yhtäkin kehuttiin aina siitä, kuinka hän harrastaa jääkiekkoa (noh, toki hän siinä hyvä olikin, mutta silti tuollainen jatkuva korostaminen ärsyttää). Minusta ei kuulemma koskaan puhuttu vanhempainilloissa, paitsi kerran ja silloinkin luokanvalvoja vain valitteli kuinka olen huono matikassa. Mitään positiivista ei koskaan sanottu.

Koululiikunnasta ei minullakaan ole mitään hyvää sanottavaa. Esim. pesäpallossa en saanut koskaan kannustusta, mutta haukkuja kyllä, jos emme voittaneet tai muuten emme pärjänneet. Kaiken lisäksi liikunnassa aina ne urheilullisimmat saivat päättää mitä pelaamme. Ja lähes aina se oli jotain sählyä. Koskaan ei näiltä ei-urheilullisilta kysytty mitä he haluisivat tehdä. Paskaa, sanon minä.

Arvosanoista puheenollen, itseäni on aina ärsyttänyt se miten käytösnumeroita annetaan tänäpäivänä. Itselläni oli yläasteella aina käytösnumero 8. Sinänsä sekin on ehkä ihan hyvä numero. Itse kyllä koen että olisin ansainnut kyllä paremmankin, sillä en koskaan kiusannut ketää, jhäiriköinnyt tunnilla tai muuten käyttäytynyt huonosti. Olen melko varma, että syy miks en saanut parempaa numeroa oli se, että olin niin rauhallinen ja hiljainen. Itseäni kuitenkin ärsytti (ja ärsyttää edelleen) se, että 9 tai 10 sai vain sellaiset oppilaat, jotka olivat sosiaalisia ja ulospäinsuuntauntuneita. Usein tätä perustellaan sillä, että sosiaaliset pärjäävät paremmin myös peruskoulunjälkeisessä elämässä, eikös koulu sitten pitäsi jollain tavalla kannustaa näitä hiljaisempia, sen sijaan että heitä ei huomioida. Miten sitä voi edes tulla sosiaalisemmaksi kun siihen ei edes koulussa annettu mitään kannustusta? Se että hiljaisempia vähätellään ja kiusataan, ei tee heistä sosiaalisempia van pikemminkin päinvastoin. Eli tälläkin tavalla taas eriarvoistetaan oppilaat.

Näistä kokemuksista johtuen vihaan ylä-astetta yli kaiken ja nykypäivänä olen katkera sen ajan kiusaajille ja opettajille paria hyvä opettajaa lukuunottamatta. Itsekkin joudun käymään nykypäivänä psykoterapiassa käsittelemässä näitä juttuja.

Päätän tämänkertaisen avautumiseni vaihteeksi tähän.

Lisätäänpä vielä vähän löylyä. Mun tarina ei ole mennyt sen jälkeen kovinkaan hyvin, useimmilta osin. Minkäänlaisia kavereita ei juurikaan ollut enää yläasteiässä eikä sen jälkeenkään. Peruskoulun jälkeistä koulutusta n. 1,5 vuotta, siitäkin puoli vuotta ammattiin valmistavaa. Huonopalkkaisia pätkätöitä, pitkiä työttömyysjaksoja, vähitellen etenevää syrjäytymiskehitystä.
Alkoholi alkoi jossain vaiheessa astua kuvioihin yhä enemmän ja enemmän.
Vain sen vaikutuksen alaisena kapakoissa toisien ihmisten näkemisiä ja
tekemisissä oloa, toki täysin yksin sielläkin. Terveys alkoi pettää vähitellen,
jossa vaiheessa systeemi vasta otti "käsittelyyn". Sen jälkeen lukuisien mielenterveystoimisto käyntien jälkeen arviointi työkyvyttömäksi ja passitus
työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja muuten täysin yksin sielläkin, mt-toimistoissa!
Että kyllä se sitten koulun jälkeen helpottaa, koittaa paremmat ajat.
Mulla ne oikeastaan on jatkuneet ne p*ska ajat taukoamattomana putkena
näihin päiviin asti. Jos kouluissa oli p*skamätöjä oma määränsä ja sitä niiden
kehittämää p*skaa, myöhemmin se on mennyt aina vaan pahemmaksi ja
pahemmaksi. Viimeisimpänä villityksenä nämä nettiajat, sieltä tulvii sitä samaa
s*ontasakkia haittaohjelmineen elämää p*skomaan satakertasin määrin,
kouluaikoihin verrattuna.
Että tämmöinen syrjäytymiskehitystarina.

No voin omasta puolestani sanoa, että elämäni helpottui sinä päivänä, kun ostin tietokoneen. Jos ei tiedä jotain asiaa voi helposti googlettamalla ottaa asiasta selvää.... Helpottaa myös lukea kohtalotovereiden kirjoituksia, ne muistuttavat siitä, ettei todellakaan ole ainoa kenellä ei mee hyvin elämässä. Saa piristystä päivään, jos omalla tekstillään on saanut jonkun toisen ihmisen paremmalla mielelle jne. :)

kiusaamiseen ei tosiaankaan aina puututa,tai ei ainakaan silloin puututtu kun kävin peruskoulua,siis vaikka se kiusaaminen tapahtui AIVAN opettajan silmien alla.

en vieläkään ymmärrä,miksei kukaan opettaja sanallakaan sanonut kiusaajille,että toi on VÄÄRIN. ymmärsin vasta aikuisena,että eihän se kiusaaminen tosiaankaan ollut mun omaa syytäni,vaikka olisin kuinka p**** ihminen mutten tee pahaa toisille,ei kenelläkään ole oikeutta v**** minulle.
tunnen aivan hirveää vihaa vieläkin kun ajattelen niitä kiusaajia ja toivon,että ne joutuisi kärsimään samalla tavalla kuin mä kärsin,vuosia ja vuosia. häpeää,pelkoa, itseinhoa ja masennusta,päällimmäisenä kuitenkin kauhea pelko mennä kouluun ja kohdata taas ne kiusaajat.

tulipas tästä katkera kirjoitus,onneksi elämäni on monin tavoin helpottunut niistä kauheista kouluvuosista,mutta viha ja katkeruus vain nousee pintaan,jos lukee tai kuulee jossain näistä asioista.kiusaamista sentään kesti monen monta vuotta,joka päivä.
jos joku on päässyt yli samantapaisista kokemuksista,olisin kiitollinen tietämään, miten se onnistui? pystyitkö antamaan kiusaajille anteeksi tai vaan unohtamaan sen kaiken vihan?

Mä työnsin yläasteella yhen kiusaajan rappusia alas pää edellä. Se loukkaantui tosi pahasti ja oli 3 kk pois koulusta ja sen lukuvuosi meni piloille. Jäi luokalle siis. Tein sen siks ettei opettajat välittäneet. Reksi ja opettajat oli sen jälkeen ihan vaikeina ja väittivät ettei tiedä kiusaamisesta mitään vaikka ne näki ja olin monta kertaa sanonut. jouduin poliisi ja sosku ämmien kuulusteluihin mut nä vaan lähinnä naureskelin ja sanoin et teen sen heti uudestaan jos joku kiusaa tai vit.tuilee. No Sit yks jätkä vittuili niin heitin sitä lumipallolla silmään ja se joutus silmäklinikalle tai johonki. Eipä sit kiusattu enään

Toi on erittäin hyvä tapa saada semmoisten vainolaisten touhut loppumaan.
Mutta se toimii vaan niillä joilla on rahkeita semmoiseen. Silmä silmästä ja
hampaasta koko leukaluu. Mutta vastaan nyt hieman tohon nettikuvioonkin.
Olen tietoinen kaikesta siihen liittyvästä, toisaalta tämä kuvio antaa erittäin
hyvän mahdollisuuden tavallaan opiskella lisää ihmisen luonnetta, sen
mädännäisyyttä. Aatteles ny, koneellas on näppäimistönluku haittaohjelma, jolla joku tai jotkut pystyvät seuraamaan kaikkea mm. tänne kirjoittamaas tekstiä, sitten tulevat tänne hyökkäilemään sua vastaan semmoisella aiemmin näillä haittaohjelmilla hankituilla tiedoilla, mitä ne ei vois mitenkään muuten tietää. Eihän tällaista "elämänkoulua" vois mitenkään missään muualla käydä,
säännöllisin väliajoin näiden rikollisten kans täällä kamppaillessa, siinä oppii
todellakin näiden luonteesta paljon. Tai oikeastaan vaan tulee siihen
lopputulokseen, että sitä samaa sontaa mitä siellä yläasteilla ja muuallakin
myöhemmissä paikoissa, sitä on myös tää netti täynnä, niitä on myös täällä.
Ymmärtääköhän kaikki minkälaisten ihmisten kanssa täällä ollaan tekemisissä. These r bad boyz, they r here.
Ne yrittää nää Wikileaksin porukka tuoda julki osaa siitä kuviosta, mutta se on vaan pieni osa. Eri käyttöjärjestelmien ja merkkien fanaattisten kannattajien välinen sota haittaohjelmalevityksineen, eri maiden välillä käytävää kisailua, se maailma täällä on myös.
Mutta näiden kanssa tässä teutaroidaan. Ne tukkeusi myös minun maailmaan
nää nettitouhuajat, mut toisaalta onpahan jotaki mielenvirikettä, tuntee vielä
edes jollain tavalla olevansa elossa, edes silloin tällöin.
Ei ole vielä päähäni kirkastunu, onko masennukselle haitallista vai ei.
Tiedä sitten josko tää mun kohilla oliski tämmöinen "tehohoito" vaan eduksi.

Mulla peruskoulu päättyi nyt kesän alussa. Oon niin helpottunut ja aloin itkemään päästyäni kotiin kevätjuhlasta, kun tajusin, ettei mun tarvitse enää koskaan mennä siihen rakennukseen. Ei tarvitse enää kohdata joka ikinen arkipäivä niitä samoja naamoja joiden ilmeet kertovat, että mä en kuulu joukkoon ja että olisi parempi jos mua ei olisi.

Ala-asteella kaikki alkoi siitä, että olin niin hemmetin ujo. En yksinkertaisesti uskaltanut mitään ja tuntui, ettei kukaan edes huomaa. Itkin usein ja hermostuin helposti. Liikuntatunnit ovat olleet jo ekaluokasta asti yhtä paskaa ja pakonomaista suorittamista. En uskaltanut osallistua ryhmäpeleihin, joten jäin vaan itkemään kentän laidalle. Parina kertana opettaja yritti väkisin työntää mut keskelle peliä, otti äitiinkin yhteyttä, mut sit se vaan unohti mut. Jätti mut kentän laidalle jos tahdoin jäädä. Haluaisin tietää, että miten mulla, pienellä 7-vuotiaalla ekaluokkalaisella on voinut olla jo noihin aikoihin sellanen olo, etten sovi joukkoon.
No ala-asteen ekoilla luokilla mulla sentään oli kavereita. Kaikki leikkivät iloisesti yhdessä, leikittin hevosia ja oravia ja muuta mukavaa. Just sellasta, mitä lasten kuuluukin. Vierailtiin toistemme luona eikä silloin istuttu todellakaan koneella vaan leikittin ulkona. Pidettiin kaverisynttäreitä ja ne olivat aina siihen nelos tai vitosluokkaan asti aina kouluvuosien kohokohtia.

Jossain vaiheessa, ehkä vitosella tai kutosella muut meidän luokan tytöt alkoivat muuttua. Värjättiin hiuksia, meikattiin ekoja kertoja. Ruvettiin pitämään yökyläsynttäreitä (jollaisiin pääsin vain kerran tai kaksi...). Oltiin kuitenkin kavereita ja hengailtiin välitunneilla. Se ei vaan ollut sitä sama kuin vielä vuosi sitten. Mä en sopinut kuvioihin. Tietyt tytöt kerääntyivät pienemmäksi porukaksi ja puhuivat jo pojista ja muista joista mä en tiennyt mitään. Oon aina laahannut perässä. Mua pojat alkoivat kiinnostaa kunnolla vasta yläasteella. Aloin meikkamaan vasta yläasteella. Vaatteet ja shoppailu alkoivat kiinnostaa vasta kasin lopussa. Laittomuudet (kuten alkoholi) vasta ysin keväällä. Seiska meni vielä jotenkuten ja mulla oli paras kaveri. Kasilla mun elämä romahti, tein varmaan yhden elämäni suurimmista virheistä (en voi kertoa tänne. 1) liian pitkä juttu ja 2) liian henkilökohtainen). Kaikki alkoivat vihaamaan mua. Masennuin, ahdistuin. Lapsuuden ujous kehittyi sosiaalisten tilanteiden peloksi. Aloin pukeutua mustaan ja pidättelemään itkuani. Välillä kaikki se kasaan kerääntynyt ahdistus ja tuska purkautui raivokohtauksina. Siitäkös ihmiset saivat lisää syytä naureskella päin naamaa. Aloin pelkäämään käytävillä liikkumista koska en jaksanut kaikkia niitä tuijotuksia ja ilmeitä ja perään huudeltuja sanoja. Kotona kukaan ei ottanut tosissaan niinä harvoina kertoina kun yritin kertoa etten jaksa. Yläasteen aikana mulla oli vaan muutama kaveri joista yhden kanssa oli kaks isoa riitaa. Kaveri väitti ettei se johdu musta miks se halua välillä olla erossa musta, mutta en usko. Silti annoin anteeksi jokaisen tahallisenkin ilkeän sanan ja kaikki riidat aina. En halunnut menettää yhtään kaveria.

Tässä ois vielä jotain miljoona asiaa, mut yritin vaan jotenkuten kertoa, että peruskoulu on herkemmälle ihmiselle yleisesti ottaen helvetinmoista paskaa jossa oppii hyödyttömiä asioita, masentuu, kadottaa elämänhalunsa, tulee harhaluuloiseksi, alkaa pelkäämään kaikkea... Itse en kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä ja psyykkistä senkin edestä. Oon aina tiennyt et olen herkkä ja helposti haavoittuva ihminen. Kukaan muu vain ei tunnu huomaavan sitä...

Ainiin. Hain muualle paikkakunnalle opiskelemaan juuri siksi, että pääsisin aloittamaan alusta. :) En tahdo olla luovuttaja, joten otin asiakseni lähteä muualle opiskelemaan ja aloittamaan elämääni alusta.

Tää on taas tämmönen feikki ku se enekeli-elisakin

Voisinpa itsekkin kertoa omat mielipiteeni peruskoulun oppilaskunnista, kun se aikaisemmista viesteistäni jäi sanomatta.

Meidänkin koulussa oli oppilaskunta, en tosin muista kuinka vanha se oli. Niinkuin ketjun aloittaja totesi, niiden peruskoulun oppilaskunnan tarkoituksena ei mielestänin ollut juuri muu kuin ylistää suosittuja oppilaita ja alistaa ja vähätellä ei-suosittuja. Meidänkin oppilaskunta yritti saada kouluun limuautomaattia, mutta sitä ei ainakaan minun aikanani koskaan tullut. Tiedä sitten onko sellainen siellä nykyään. Ainoat saavutukset, mitä oppilaskunta koulussamme sai oli se, että joka vuosi kaikilla ylä-asteen vuosiluokilla oli sähly-ottelu, johon myös opettajat osallistuivat muodostamalla oman joukkueensa. Lisäksi minun ollessa kahdeksannella luokalla, ylä-luokkien välillä oli myös jalkapallo-ottelu, jonka lopulta opettajan joukkue voitti. MItään muuta oppilaskunta ei minun aikanain saanut aikaan. Mutta tulipahan kuitenkin selväksi se, mikä sen pohjimmainen tarkoitus oli. Eli oppilaiden naurettava luokittelu hyviin/suosittuihin ja huonoihin/ei-suosittuihin.

Ylipäänsä minulle ei todellakaan jäänyt ylä-asteajoilta juuri mitään hyviä muistoja. Olenkin sitä mieltä, että ylä-asteesta voi jäädä hyviä muistoja vain suosituille ja hyvin pärjääville oppilaille. Heidänlaisensa voivat ehkä vielä peruskoulun jälkeen muistella hyvillä mielin niitä aikoja. Jotkut suositut saattavat ehkä jopa ajatella että, ne oppilaat ketkä eivät kuuluneet silloin suosittuihin oppilaisiin, ovat itse siihen syypäitä, eivätkä muka voi syyttää siitä opettajia. Noh, ainahan löytyy sellaisia idiootteja, jotka puolustavat opettajia, tekivät nämä millaisia virheitä tahansa. Jos on itse suosittu ja opettajien pitämä, niin tottakai sellainen oppilas rupeaa opettajia puolustamaan.

Lopetan taas oman avatumiseni tähän.

Ikäviä tarinoita tässä ketjussa. Se kuitenkin osoittaa sen, että peruskoulu (ja ehkä joskus myös lukio) voivat aiheuttaa sen, että lapsen opiskelumotivaatio kärsii myöhemmällä iällä. Itse muistan hyvin omilta peruskouluajoiltani sen kuinka jotkut opettajat kohtelivat oppilaita hyvinkin eriarvoisesti. Varsinkin sosiaaliset olivat todellakin usein opettajien suosiossa. hiljaiset sen sijaan jäivät takaalalle. Toki sosiaalisuus on hyvä piirre ihmisessä mutta se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Hiljaisemmatkin tarvitsevat huomiota.

Yhdyn kyllä useiden kirjoittajien näkemykseen siitä, että peruskoulu on usein syypää siihen jos joku oppilas ei pärjää myöhemmissä opinnoissa tai elämässä ylipäätään.

Minun luokkani luokanvalvoja ylä-asteella oli sellainen nössö naisopettaja, joka ei osannut ollenkaan pitää omilla tunneillaan minkäänlaista kuria, eikä puuttunut siihen kiusaamiseen joita eräät muut oppilaat harjoittivat. Kovasti kyllä teeskenteli jotain tekevänsä kiusaamisen lopettamiseksi (esim. laittamalla kerran pahimman kiusaajan jälki-istuntoon, joka ei kuitenkaan todellisuudessa toteutunut), mutta todellisuudessa hän selkeäsit oli sitä mieltä että näillä kiusaajillani on jokin syy kiusata, kun olin kaiketi niin "ärsyttävä persoona". Pojat ovat poikia-asenne myös paistoi läpi hänestä.

Lisäksi kuten jossain aikasemmassa viestissäni taisin mainita, niin tämä naisopettaja ei vanhempainilloissa tehnyt muuta kuin kehunut näitä hyvinpärjääviä oppilaita. Tästä voidaan vetää sellainen johtopäätös, että opettajalla itsellään oli kaiketi heikko itsetunto, ja käytti näitä suosittuja oppilaita oman itsetuntonsa jatkeena, joilla voitaisiin sitten toisille opettajille kahvitauoilla tyylin "kuinka minun luokassani on koulun paras urheilija käykö kateeksi?" Tuskinpa nämä oppilaat itse tiesivät olevansa opettajan itsetunnon jatkeena, mikä oli ehkä heidän onnensa.

Lisään vielä että se mikä myös minussa on aina peruskoulun opettajissa ihmetyttänyt on se että heti vedetään herne nenään, jos joku oppilas tai hänen vanhempansa esitää jotain kritiikkiä opettajaa kohtaan. Heti ollaan valittamassa kuinka jonkun oppilaan vanhempi oli taas niin "kauhean ilkeä". En halua vähättellä opettajien kokemuksia ja tiedän että jotku heistäkin saavat turhaan sontaa päälleenvanhemmilta, mutta ainakin omasta mielestäni opettajien saama arvostelu usein on todella pientä verrattuna siihen paskaan mitä esim. ei-urheilulliset oppilaat saavat liikuntatunneilla. Sen vuoksi itseäni tosinaan ärsyttää kuinka joku opettaja ruikuttaa esim. jossain netin keskutelupalstalla, kuinka oppilaiden vanhemmat muka haukkuvat. Väitän, että jos tällaiset opettajat pääsisivät hetkeksi kokemaan sen kiusatuksi ja syrjityksi tulemisen tunteen, minkä minä ja moni muu koulukusattu on peruskouluaikoinaan kokenut, niin kyllä ne opettajan omat kokemukset vanhempien haukkumisesta ja syyllistämisestä siinä tuntuisivat sen jälkeen varmasti vähäpätöisemmiltä.

No joo, tulipahan taas vaihteeksi avauduttua.

Itsekin olin koulukiusattu, poikkeuksena se että minua kiusasi opettaja! Tuo opettaja tavallaan tuhosi itsetuntoni täysin epäreilusti järjestämällä aina minulle rangaistuksia joka asiasta, olinpa syyllinen tai en! Jos naapuripulpetin Mikko teki jotain minä jouduin eteiseen, reilua eikö! Ok, olin aika villi poikatyttö mutta silti, opettaja on aikuinen ja hänellä on myös jonkinlainen vastuu oppilaidensa kehityksestä, näin nyt aikuisena itse ainakin aattelen. Joku täällä mainitsi et opettajatkin ovat vain ihmisiä, valitettavasti, lataavat omat baggagensa viattomiin lapsiin joihin niitä ei todellakaan pitäisi purkaa!! Itseni takia olen antanut anteeksi vajavaiselle opelleni, mutta unohtaa en voi koskaan. Hänen ansiostaan en vieläkään uskalla olla aina oma itseni vaan usein koen että teen taas jotain väärin vaikka en todellakaan tee. No semmosta se on, yleisempää lienee olla muiden koululaisten kiusaama, siltä itse onneksi jotakuinkin vältyin, lapset saattavat olla toisilleen tosi julmia.

Eipä minullekkaan juuri hyviä muistoja peruskoulusta jäänyt kun sieltä vuonna 2005 pääsin. Aina jätettiin porukoiden ulkopuolelle, ja vinoiltiin vähintään joka toinen päivä.. Sitten kun vähänkin sanoi jotain takaisin, sanottiin, että olen muka tosikko. Fyysistäkin väkivaltaa oli josku, mutta hyvin harvoin

Oli minun luokallain muutama, jotka eivät näiden kiusaajien kanssa juurikaan kaveraaneet, mutta silti tuntuivat näitä kiusaajia "ymmärtävän" ja olivat itse suht suosittuja. Eräskin melko suosittu poika sanoi yhdeksännellä luokalla minulle kerran, että "eipä ihme että sua syrjitään, kun olet niin negatiivinen ihminen, joka vaan valittaa kaikesta". Vielä nykypäivänäkin noita aikoja muistellessa ihmettelen, mihin kyseinen henkilö tuonkin väitteensä perusti. En juuri koskaan mistään valittanut ja oli tässä mielesssä liian kiltti. On se kyllä aika kummallista, että kiusaajat saivat sanoa mitä tahansa, mutta jos minä sanoin jotain negatiivista, heti sanottiin "elämäntapavalittajaksi, jota kukaan ei jaksa kuunnella." Noh, eipä voi mitään jos minun luokastani tuollaisia idiootteja löytyi. Väitän kuitenkin, että olin huomattavasti paremmin käyttäytyvä oppilas näihin kiusaajiin verrattuna.

Koulukiusaaminen on sitten aiheuttanut sen, että nykyään sosiaalinen elämäni on vanhempia ja siskoa lukuunottamatta melko vähäistä. Nykyisin minulla on diagnosoitu keskivaikea masennusja sosiaalisten tilanteiden pelko. Myös estynyt persoonallisuus on kerran diagnosoitu. Nykyisin käyn terapiassa puhumassa noista asioista. Kavereita ei ole juurikaan, enkä ole koskaan seurustellut. Toivottavasti tulevaisuudessa nämä asiat korjaantuvat.

Enpä ole noita peruskouluaikaisia kiusaajia enää peruskoulun jälkeen nähnyt, niin enpä tiedä missä mahtavat nykyään olla. Onneksi ei heitä ei enää koskaan tarvitse nähdä. Elämäni olisi varmasti huomattavasti parempaa, jos olisin saanut käydä peruskoulun paremmassa ympäristössä.

Meitä ilmeisesti riittää. Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille, oma tilanteeni on onneks parantunut aikamoisesti vuosien mittaan. Veikkaan että kiusattuja hylkiöitä on yks tai kaks joka koululuokassa - ainakin tämmösen johtopäätöksen vedin kun vihdoin pahin paska loppui siirtyessäni lukioon. Siellä oli yks vähän yksinkertanen kaveri jota kustiin silmään koko ajan ihan armottomasti. Ite olin hiljainen ja sosiaalisesti kohtuullisen avuton mistä tuli tietysti kuittia, mutta olen aikamoisessa velassa tälle ressukalle kun se otti mun puolesta tavallaan osumaa.

Se on muuten jännä nimim. Ehkä katkera miten paljon ns. ei suoraan kiusaajat tai vierestäkatsojat ynnä muut rationalisoi sitä miks ne ei puutu hommaan jonka ne varmaan tajuaa olevan hanurista. Mullekkin sanottiin että "sä olet niin negatiivinen, sulle ei voi puhua mistään". Paskanvitut, sä vaan mukaudut suosittujen tyyppien mielipiteisiin. Ja jos olen negatiivinen, niin olisit muuten sinäkin jos oisit tämmöistä joutunut muutaman vuoden sietämään.

Mut joo, jättihän se eristäminen ja mitätöinti jäljet, etenkin ihmisten 'lukutaitoon' ja muihin 'perustaitoihin', kuten baarikäyttäytymiseen ja juomiseen. En esimerkiksi tajunnut kun vasta vuosia myöhemmin että yksi rinnakkaisluokan tytöistä oli yrittänyt selvästi ottaa muhun lähempää tuttavuutta kun olin niin jäljessä ja traumoissa lukioaikoina. Ja olen siis tietysti yksinäinen vieläkin, ja kaikki talosta lähtemiseen liittyvä oli kyllä hyvin pitkään aika vaikeaa. Kyllä vituttaa.

Mutta hei, ainakin me kiusatut ymmärrämme toisiamme. Verkostoitukaa. Analysoikaa tapahtunutta, antakaa vertaistukea. Miks kävi näin, ja miten me enemmän tai vähemmän selviytyneet ja asian kanssa vielä kamppailevat voidaan puuttua hommaan? Noita vois kukin miettiä tykönään.

Paskaahan se peruskoulu minullakin oli. Suhtauduttiin kuin toisen luokan kansalaiseen, jätettiin porukoiden ulkopuolelle, varasteltiin tavaroita ja joskus jopa käytettiin fyysistä väkivaltaa.

Meillä oli tarkoitus olla viime vuonna luokkakokous, mutta se peruuntui kun järestäjälle tuli jotain esteitä. Tänä vuonna piti yrittää udestaan, mutta eipä ole mitään kuulunut. Kyllä sitä ehkä itse voisi sellaiseen tapaaamiseen mennä mikäili sellainen järjestetään joskus tulevaisuudessa. Näkisi ovatko ihmiset muuttuneet kouluajoista parempaan suuntaan.

Mielestäni nykyinen peruskoulu pitäisi kokonaan lakkauttaa ja luoda jokin parempi ja nykyaikaisempi tilalle! tasoryhmätkin pitäisi mielestäni ottaa takaisin.

Tsemppiä kaikille koulukiusatuille, te ette ole syylisiä nykyisiin ongelmiihinne vaan kiusaajat ja kiusaamisen hyväksyvät opettajat.

En jaksa enää :( Miks mä olen aina se, jota haukutaan.Oon niin kyllästynyt siihen ainaiseen paskan jauhantaan ja toisten pilkkaamiseen. Tää elämä on aivan järjetöntä.

Ikivää, että sinulle kävi noin, mutta monelle esittämällesi asialle ei oikein voi mitään. Esim varsinaisia pitkiä esityksiä on suomen kouluissa oikeastaan poikkeuksellisen vähän maailman laajuisesti. Niitä on pakko olla jonkun verran. Toisille sellaiset tilanteet ovat todella tärkeitä kehityksen kannalta.

Suomen koulutusjärjestelmää pidetään yleisesti maailman parhaana. Yksi syy saatta olla juuri niissä useissa ryhmätöissä mitä täällä teetetään. Toinen syy saattaa olla juuri siinä, että täällä on jokaisessa koulussa paljon taideaineita, jotka tasapainottavat koulupäivää sopivasti. Eikä niiden numeroilla ole merkitystä, ellet ole hakemassa sellaiselle alalle missä niitä tarvitset. Lukuaineiden keskiarvo ratkaisee.

Viestistäsi huomaa, että olet/olit henkisesti ehkä vähän sairas. Ehkä juuri kiusaamisesta johtuen. Suurin osa asioista mistä valitit oli vähän kummallisia. Toki kiusaaminen on aina vakava asia ja vähän ihmisestä riippuen saattaa jättää todella syvät arvet.

Ainoa mitä tässä nyt voisi valtakunnallisella tasolla tehdä, olisi antaa vähän enemmän valtaa opettajille puuttua erinäisiin asioihin. Toisaalta liian kovaankaan kuriin ei pidä mennä. Suomen koulujärjestelmän kulmakivi on vapaus ja luottamus opettajien ja oppilaiden välillä. Se nyt ei tietänkään aina jokaisen luokan kohdalla toimi, mutta usein toimii. Kiusaaminen on ikäänkuin se meidän koulutusjärjestelmän kolikon nurja puoli. Ei voi olla pelkkää hyvää, ettei jotain huonoakin.

Oikeastaan sinun kohdallasi ainoa mahdollisuus olisi ollut vaihtaa koulua. Siellä olisit saanut uuden alun ja luultavasti paremman luokkahengen.