Minä ja varmaan joku muukin on huomannut palstalla miten puskalaiset perustelevat juttujaan aina sillä että omien kokemusten kautta ei voi tietää ravitsemuksesta mitään.
Puuttumatta siihen että heidän mielestään positiiviset kokemukset VHH:sta eivät kuitenkaan merkitse mitään, on selvää, että tällaisen ajattelun takana on selkeä auktoriteettiuteen pyrkimys. Koska kukapa muukaan auktoriteetin turvin pyrkii estämään kaiken kritiikin ja ei-toivottavat näkemykset, perustuvat ne sitten vastakkaisiin kokemuksiin tai tieteeseen.
Niinpä puskalais-papit saavat opetuslapset valtansa alle ja puskalaiset koostuukin pelkästään aivopestyistä perseeneennuolijoista joita viedään kuin pässejä narussa ja jotka papukaijan lailla toistelevat oppi-isänsä Puskan mantroja.
Puskalaisuus - auktoriteettien vallanhimo
4
<50
Vastaukset
Puskalaisuus todella edellyttää uskontoa koska se ei perustu mihinkään tutkimukseen vaan Puskan keksimään valheeseen.
- henrikj
Onhan hänellä tuhannet tukimukset. En ole kylläkään nänyt yhtään.
Sitten hänellä on vama kutsu jokavuotisiin pressan itsenäisyypäivä hiluihin.
Not so badPuskalla on tuhannet tutkimukset mutta kun pyydettiin nimeämään edes yksi niin eihän tuo pseudotieteilijä Puska pystynyt yhteenkään.
- Yyyääääk kääkkä
Mattilan tutkimukset perustuvat sentään omakohtaiseen kokemukseen. Ja sehän on tutkimus, jos mikä, ihan Nobelin arvoinen.
Eikä laihdutuspalstoilla kukaan muu puhu uskonnosta kuin K.J. Mattila.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161