Moi,
haluaisin puhua tilanteestani jollekkin, olen aivan hajalla.
Elokuussa 2011, avomieheni halusi erota, halusi omaa aikaa ja tehdä omia asioitaan, sanoi kyllä että ehkä vielä joskus katsomme asiaa uudestaan. Erosimme todella hyvissä väleissä, ja olemme erittäin hyviä ystäviä. Jouduimme minun koulun takia, ja hänen työnsä takia asumaan vielä samassa asunnossa aika pitkään eron jälkeen. Elokuun lopussa hyvä ystäväni kuoli, Syyskuun alussa hyvä ystäväni kuoli. Tammikuussa jouduin tekemään abortin, olin liian masentunut ja olimme eronneet, joten en olisi ollut valmis äidiksi vielä.
Kaksi päivää sitten muutin uuteen kaupunkiin, seuraavan koulun ja työn perässä. Läheisimmät ystävät jäivät vanhalle paikkakunnalle, ja tuntuu nyt että minulla ei ole ketään kelle puhua, ketään joka haluaisi auttaa minua. Itken vain yksin asunnollani työpäivän jälkeen, haluaisin päästä tämän yli, tai edes lopettaa itkemisen ja alkaa taas tekemään asioita. Pahimmalta tässä nyt tuntuu abortti ja ero, en kuitenkaan kadu aborttia sillä se oli ainoa oikea ratkaisu, mutta pahalta se tuntuu. Olen vain niin rikki.. onko kellään muulla ollut yhtään samanlaista, osaisiko kukaan kertoa mitään mikä parantaisi oloa? taisi tulla vähän sekava teksti..
vaikea ero
3
271
Vastaukset
- TikkunekkuT
Olin 4 vuotta naiseni kanssa yhdessä. Erosimme pari kuukautta sitten samalla tavalla kuin sinä. Nainen ilmoitti haluavansa olevan sinkku ja sanoi myös, että katsotaan myöhemmin uudelleen.
Itse olen huomannut, että musiikki rauhoittaa mieltä todella hyvin. Kuuntelen musiikkia lähes koko päivän, myös nukkumaan mennessä. Musiikin ei kannata olla mitään sydäntä raastavaa, vaan esimerkiksi metallia, industrialia tai muuta vastaavaa, menevää musiikkia.
Lisäksi liikuntaharrastus saa ajatukset pois asiasta sekä antaa hyvänolon tunteen. Liikunta myös kohottaa itsetuntoa.
Pitää muistaa, että ei saa mennä itsesäälin puolelle. Olet vahva nainen ja pääset tämän yli. Niin minäkin pikkuhiljaa pääsen! Ymmärrän tilanteesi erittäin hyvin. - lonely_^^^
Ihanaa saada tuollainen kannustava kommentti :) mekin olimme sen 4 vuotta yhdessä.
- Pikkumyy
Kaikella on tarkoituksensa..... Itsekkin erosin kuukausi sitten ja tuntuu todella pahalta, ei auta kuin koittaa ajatella positiivisesti.. Ja etsiä arkisia pieniä asioita mitkä tekee iloiseksi. Osta itselles jtn kivaa, soita hyvälle ystävälle, mene vaikka baariin ja tutustu uusiin ihmisiin, siellä se on ainaki helppoa,iästä riippumatta, tapaa perheesi, hae tukea ihmisiltä niin paljon kuin voit!! Jokainen lohduttava sana saa jaksamaan paremmin:) ja usko tai älä niiin kaikki muuttuu vielä paremmaksi, ja nyt kun tuntuuu että olet pohjalla niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin päästä ylöspäin! Näin ainaki itse jaksan eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751461
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577