Verotuksen alentamisen hyödyt

Polttoaineveroa alentamalla saataisiin suomalainen kuljetusala kilpailukykyisemmäksi suhteessa venäläsiin. Se parantaisi työllisyystilannetta kuljetusalalla. Heijastusvaikutus näkyisi kaikkeen, sillä kaikki tavarat kulkevat jonkun matkan kumipyörillä. Esimerkiksi kuljetuskustannusten lasku laskisi ruoan hintaa.

Suomessa on myös erittäin vanha autokalusto. En ymmärrä miksi veroa ei voitaisi laskea selvästi. Se kannustaisi hankkimaan uuden auton, joka taas olisi paljon turvallisempi kuin joku 90-luvun Corolla. Uudet autot ovat ennen kaikkea turvallisempia, mutta myös ympäristöystävällisiä.

Miten valtio voi olla näin tyhmä ettei ymmärrä tätä?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valtio ei näytä myöskään ymmärtävän, että palkkatulojen verotuskin kannattaisi kokonaan poistaa. Se vaikuttaisi ratkaisevasti kansalaisten ostovoiman lisääntymiseen. Pyörät pyörisivät ennätysvauhtia ja työpaikat lisääntyisivät ja työttömyys poistuisi.
Kun kaikki palkanmaksajien pakolliset maksutkin poistettaisiin, ei ulkomaisella kilpailulla olisi enää mitään mahdollisuutta kilpailla kotimaisen työvoiman ja yritysten kanssa.
Näin Suomi nousee lamasta. Kumpi meistä ottaa pääministerin ja kumpi valtionvarainministerin salkun?

Äänestä

Rikkaat pitää velvoittaa myös talkoisiin kuluttamaan. Monesti käy niin, että istutaan rahojen/omaisuuden päällä nuukana, kun on jo vähän kaikkea ja voi ajatella, että ostan sitten kun tarvitsen. No tietysti se on fixua ajattelua, mutta seisova raha ei pyöritä suomea, vaan köyhät ja keskituloiset luovat kulutusta ja suomi pyörii.
Köyhä ostaa heti, kun sen tavaran saa, vaikka sitten velaksi.

Tietysti on paljon rikkaita, jotka luo työpaikkoja ja suomi pyörii, mutta ne tuhannet tädit ja sedät makuuttaa varallisuuttaan pankkitieleillä asuvat ulkomailla, eivätkä pyöritä kotimaan taloutta nimeksikään. Nämä pitäisi laittaa talkoisiin mukaan, eikä vain aina istuta siihen valmiiseen pöytään.

Äänestä

verottaja on ahneuksissaan tehnyt suomelle jo mittaamattoman suuret vahingot, aina on vaan oletettu että kyllä kansa jaksaa maksaa ja menoja on keksitty aina vaan lisää jolla on perusteltu verojen korotuksia mutta nyt on ohitettu sellainen piste jossa menee niin iso osa tuloista veroihin että se on pois normaalista kulutuksesta, tämän seurauksena työpaikkoja siirtyy ulkomaille halvemman verotuksen maihin, yrityksiä lakoaa konkurssiin hurjien kustannusten ja vähäisen tulopohjan vuoksi, tulopohja on vähäinen kun kellään ei ole varaa ostaa mielettömän verotuksen takia.
Kukaan ei valtiolla näytä ajattelevan minkälainen kokonaisverorasitus lankeaa tavalliselle kansalaiselle, veroja ja maksuja on vaikka kuinka paljon kerrytetty tavan kansalaisen niskoille, palkkaverotus sivukulut, polttoaineverotus joka rasittaa liikkumista ja tuotteiden kuljetuksia nostaen niiden hintaa, on autoveroa, ajoneuvoveroa ja vaikka mitä perkelettä, tuotteissa on tietysti vielä omat veronsa, asumisen kulut, sähkönhinta joka on huipussaan ei vain verotuksen vuoksi vaan myös päästökauppamielettömyyden vuoksi, terveyskeskuksissa on käyntimaksut jotka vaan nousevat koko ajan, jne. jne. jne.

Palkat sen sijaan eivät ole nousseet ollenkaan kustannusten nousua vastaavasti joten kohtuuttoman ankara verotus kostautuu valtion omaan nilkkaan! Verotus on täysin kohtuutonta ja verovarojen tuhlaus täysin holtitonta!!
En käsitä mikä mielisairas tämän maan päättäjiä vaivaa, ei kansalaisten maksukyky riitä tällaiseen!!!!

Äänestä
  • Kyllä! On menty monessa asiassa ns. kipupisteen ohi, jolloin esim. verotus kääntyy itseään vastaan, eikä tuota enää valtiollle entiseen malliin!

    Veronalennus ei aina tarkoita sitä, että valtion tulot tippuisi. Tätä ei ilmeisesti päättäjät ymmärrä tällähetkellä, vaan ahneus on heidät sokaissut. Jossain vaiheessa se hevosen selkä katkeaa.

    Äänestä

  • "Palkat sen sijaan eivät ole nousseet ollenkaan kustannusten nousua vastaavasti..."

    Oletkos koskaan kuullut inflaatiosta puhuttavan? Jaa, olet, mutta et ole ymmärtänyt!
    Jos palkkoja nostetaan aina kustannusten nousun tahtiin, niin korkeammat palkat aiheuttavat taas kustannusten nousua ja taas pitää korottaa palkkoja ja kustannukset nousevat ja ja ....
    Näin se oravanpyörä pyörii ja sitten tarvitaankin pian miljoonan euron seteleitä maitolitran ostoon, kuten aikoinaan Italiassa.
    Ei ne palkkarahatkaan synny tyhjästä, vaan työn tuottavuudesta. Ainoa tapa korottaa palkkoja (suhteessa kustannuksiin) eli elintasoa, on tuottaa palveluja ja tavaroita enemmän vientiin, jotta maahan saadaan lisää rahaa, josta jakaa!
    Tätä ei monet muutkaan tajua, kun niin kärkkäästi haluaisivat esim. autokannan uudistumista ja lisääntymistä tuontiautolla. Se on kaikki pois suomalaisten tuottavuudesta ja hyvinvoinnista. Raha valuu siinä muihin suihin.

    Äänestä

Kuljetusyrittäjät muuttavat konttorinsa Viroon, ajavat edullisemmin, mutta silti hinnoittelevat kuljetuksensa kalliiksi ja huomaavat tienaavansa paremmin kuin ennen.
Verottaja huomaa, että lipsahtipa iso määrä veroeuroja "etelänaapurin" puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tankkuri..... kirjoitti:

Polttoaineveroa alentamalla saataisiin suomalainen kuljetusala kilpailukykyisemmäksi suhteessa venäläsiin. Se parantaisi työllisyystilannetta kuljetusalalla. Heijastusvaikutus näkyisi kaikkeen, sillä kaikki tavarat kulkevat jonkun matkan kumipyörillä. Esimerkiksi kuljetuskustannusten lasku laskisi ruoan hintaa.

Suomessa on myös erittäin vanha autokalusto. En ymmärrä miksi veroa ei voitaisi laskea selvästi. Se kannustaisi hankkimaan uuden auton, joka taas olisi paljon turvallisempi kuin joku 90-luvun Corolla. Uudet autot ovat ennen kaikkea turvallisempia, mutta myös ympäristöystävällisiä.

Miten valtio voi olla näin tyhmä ettei ymmärrä tätä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu