Miten lähestyä yhtä tyttöä?

opiskelija_virtanen

Opiskelupiireissäni on yksi mukavan ja järkevän oloinen söpö tyttö. Meillä on tosin jonkin verran ikäeroa. Hän on 21v ja minä olen 27v. En sitten tiedä, että olisiko ikäeroa jo vähän liikaa. Nähdään silloin tällöin, ei kovin usein. Kun näemme, niin yleensä juttelemme jonkin aikaa ja ainakin minun mielestäni me olemme tulleet ihan hyvin juttuun. Facebook:ssa ollaan muutaman kerran minun aloitteestani vähän juteltu. En mitenkään hyvin tyttöä tunne, mutta vähän. Jo ensi kohtaamisemme aikana kiinnitin huomiota siihen, kuinka mukavan oloinen ja sellainen vilpitön tämä tyttö on. Hän on sen tyyppinen tyttö, jonkalaisen minä voisin tyttöystäväkseni kuvitella. Kiinnostuinkin hänestä potentiaalisena tyttöystävänä, mutta aika pian selvisi, että hänellä on jo poikaystävä

Minä olen pidemmän aikaa kaivannut itselleni tyttöstävää, mutta sillä saralla ei ole oikein onnistanut. Olen itseasiassa menestynyt vähän heikosti. Olen saanut tytöiltä paljon kehuja, että olen mukava, fiksu ja hyväkäytöksinen, mutta ei vain ole tärpännyt. En sitten tiedä, että en ulkonäöltäni ole mikään mallipoju. Tämä tyttö kertoi minulle pari päivää sitten, että hän on eronnut suht pitkäaikaisesta parisuhteesta. Erosta on parisen viikkoa aikaa. Tilanne on nyt eri, kun hän on sinkku. Olemme joskus jutelleet myös ihmissuhdejutuista ja siitä, että kaipaisin tyttöystävää. Hän siis tietää, että olen sinkku ja olen etsiskellyt tyttöystävää.

Minä kunnioitan toisia ihmisiä sen verran, että en aio ruveta silmittömästi jahtaamaan tätä tyttöä ja enkä rupea väkisin iskemään häntä. Voi olla, että hän ei edes halua vähään aikaan seurustella. En halua pahoittaa hänen mieltään. Rupesin vain miettimään uudestaan häntä potentiaalisena tyttöystävänä. Mietin, että hänestä voisi saada tyttöystävän pidemmällä tähtäimellä syventämällä ensin kaveruutta jne. siis pikkuhiljaa etenemällä. En tosin haluaisi liiaksi riskeerata kaveruuttakaan. Miten minun kannattaisi edetä tai toimia tämän tytön suhteen? En oikein aina osaa toimia naisten kanssa. Olen hänestä kiinnostunut ja tunnen jonkinlaista vetoa häneen. Joskus, kun juttelimme tyttöystävämurheistani, niin hän kehui, että olen mukava, kohtelias, hyväntuulinen ja huumorintajuinen. Kun kerroin hänelle, että olen epävarma ulkonäöstäni ja että uskon tyttöystävän puutteen johtuvan siitä, niin hänen mielestään olen komeassa ja urheilullisessa kunnossa. En sitten tiedä, että mitä hän sillä tarkalleen ottaen tarkoitti. En ole mikään lihaskimppu. Urheilen paljon ja olen hyvässä kunnossa. Kehuista päätellen hän pitää minusta ainakin jollain tavalla. Muita potentiaalisia tyttöystäväkandidaatteja ei oikein ole näköpiirissä ja tämä uusi tilanne tytön eron myötä tuli aika yllättäen.

1

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • särmikkyytä peliin

      Aih, ettet vain ole liian kiltti! Kun tilanne näyttää sen verran hyvältä että juttu luistaa ja viihdytte seurassa, puhumattakaan jos tyttö kehuu niin sano suoraan mitä haluat. Älä peesaile ja miellytä liikaa, jäät vain kaveritasolle loppuelämäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe