Mitä tämä mies nyt oikein meinaa...

Kerron tälläisestä miehestä, jonka olen tuntenut jo varmaan ainakin viisi vuotta. Joskus kaveruutemme alkuaikoina oltiin paljon yhteydessä ja vietettiin aikaa samassa paikassa.
Olin hällä yötä/toisinpäin. Oli siinä koskettelua ym. seksuaalista, joka jatkui useana viikonloppuna (selvinpäin).
Kumpikaan ei kuitenkaan missään vaiheessa sanonut että on tykästynyt/haluaa jotain suurempaa...

Nooh, sitten jotenkin hiipui tämä juttu, ja molemmat seurusteli tahoillaan muutaman vuoden. Nyt ero on tullut, tälle miehelle siis. Minä edelleen suhteessa, eroa tekemässä parhaillaan, mutta vielä virallisesti suhteessa.

Ollaan taas viimeaikoina facebookin välityksellä juteltu, ja vaihdettiin uudelleen numerotkin ja viestitelty, nähty muutaman kerran, ihan kaveripohjalta. Kun ollaan nähty, meillä on ollut hauskaa, ja sellaista pientä flirttiä ilmassa.

Huomasin, että se olen aina minä joka ottaa ensin yhteyttä tähän mieheen. Hän kiusoittelee ja muistelee usein vanhoja, ja näitä kaikenlaisia puuhia mitä meillä on joskus ollut. Muttei juurikaan oma-aloitteisesti juttele mitään (netin kautta/viestein) mutta aina vastaa viesteihin ym. ja vaikuttaa tekstien perustella ihan iloiselta jne. eikä tympääntyneeltä.

Tuntuu että välillä miehelle tulee ns. stoppi, ja vastaa aika lyhykäisesti/ei esitä vastakysymystä tai mitään. Ja taas välillä on ihan erilainen.

Ollaan juteltu että voisi käydä kahvilla joskus, ja muistutin leikilläni häntä siitä, ja hän vastasi vain että sitten kun ehtii. Ja kuitenkin, aina hänellä melkein on facebook auki, muttei tunnu sitä aikaa kahville olevan kuitenkaan... Nähtiin viimeksi viikonloppuna, ja nyt tuntuu että pakahdun ja haluan jutella hänen kanssaan. No, edellispäivänä viimeksi oltiin viestitelty, ja silloin päätin etten ota enää yhteyttä, vaan odotan hänen yhteydenottoaan... Mitään ei nyt pariin päivään kuulunut. Tänään kirjoitin hänelle, vastasi, taas kovin lyhykäisesti, eikä kirjoittanut enää mitään kun en mitään kysymystä lauseeseen laittanut.

Olenko nyt ihan liian innokas vai mistä oikein on kyse :/ Mies on kai aika ujohko, eikä ole kovasti kokemusta naisista...

Mitämitämitä.....
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän sitä koskaan voi tietää, mutta sinuna en liikoja lataisi odotuksia mieheen. Facebook on petollinen paikka jutella toiselle, ilman että haluaisi mitään sen enempää. Jos mies ei ota yhteyttä, ei hän varmaan ole kiinnostunut. Ehkä hän pitää sinua mukavana, ja tuntuu kivalle, jos sinä alat juttelemaan, mutta jos kiinnostusta olisi, uskoisin miehen ottavan itsekin yhteyttä. Koskaan ei kuitenkaan voi olla varma, ihmiset käyttäytyvät niin eri tavoin.

Mutta toisekseen, jos olet parisuhteessa, miksi edes mietit tällaisia asioita? Päätä edellinen suhde ensin ennen kuin alat haaveilemaan toisesta.. Ihme hommaa tää nykyään, kun pitää hypätä uuteen suhteeseen suoraan toisesta!!

Äänestä

Miehen tanhuvilta ei voi saada noin pitkää ongelmaa, eli vika on jossain muualla.

Äänestä

kiima ei ole ohi vaikka suhde on. kyllä se niin on etten muiden nussimaa ota. tällä viikolla samilla nussitut itsesi ja ensi viikolla jollakin toisella tai toisilla. lutkan elämää.

minä olen nussimatta elänyt 2v. huo ra

Äänestä

Kommentoi aloitusta


confused23 kirjoitti:

Kerron tälläisestä miehestä, jonka olen tuntenut jo varmaan ainakin viisi vuotta. Joskus kaveruutemme alkuaikoina oltiin paljon yhteydessä ja vietettiin aikaa samassa paikassa.
Olin hällä yötä/toisinpäin. Oli siinä koskettelua ym. seksuaalista, joka jatkui useana viikonloppuna (selvinpäin).
Kumpikaan ei kuitenkaan missään vaiheessa sanonut että on tykästynyt/haluaa jotain suurempaa...

Nooh, sitten jotenkin hiipui tämä juttu, ja molemmat seurusteli tahoillaan muutaman vuoden. Nyt ero on tullut, tälle miehelle siis. Minä edelleen suhteessa, eroa tekemässä parhaillaan, mutta vielä virallisesti suhteessa.

Ollaan taas viimeaikoina facebookin välityksellä juteltu, ja vaihdettiin uudelleen numerotkin ja viestitelty, nähty muutaman kerran, ihan kaveripohjalta. Kun ollaan nähty, meillä on ollut hauskaa, ja sellaista pientä flirttiä ilmassa.

Huomasin, että se olen aina minä joka ottaa ensin yhteyttä tähän mieheen. Hän kiusoittelee ja muistelee usein vanhoja, ja näitä kaikenlaisia puuhia mitä meillä on joskus ollut. Muttei juurikaan oma-aloitteisesti juttele mitään (netin kautta/viestein) mutta aina vastaa viesteihin ym. ja vaikuttaa tekstien perustella ihan iloiselta jne. eikä tympääntyneeltä.

Tuntuu että välillä miehelle tulee ns. stoppi, ja vastaa aika lyhykäisesti/ei esitä vastakysymystä tai mitään. Ja taas välillä on ihan erilainen.

Ollaan juteltu että voisi käydä kahvilla joskus, ja muistutin leikilläni häntä siitä, ja hän vastasi vain että sitten kun ehtii. Ja kuitenkin, aina hänellä melkein on facebook auki, muttei tunnu sitä aikaa kahville olevan kuitenkaan... Nähtiin viimeksi viikonloppuna, ja nyt tuntuu että pakahdun ja haluan jutella hänen kanssaan. No, edellispäivänä viimeksi oltiin viestitelty, ja silloin päätin etten ota enää yhteyttä, vaan odotan hänen yhteydenottoaan... Mitään ei nyt pariin päivään kuulunut. Tänään kirjoitin hänelle, vastasi, taas kovin lyhykäisesti, eikä kirjoittanut enää mitään kun en mitään kysymystä lauseeseen laittanut.

Olenko nyt ihan liian innokas vai mistä oikein on kyse :/ Mies on kai aika ujohko, eikä ole kovasti kokemusta naisista...

Mitämitämitä.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu