Eron jälkeen

Asia menee nyt niin että itse suunnittelin jo pitkään aikaan eroa mutta koskaan musta ei ollut siihen. Rakastin ihmistä koko sydämestä mutta mun osalta siinä joku mättäsi. Loppu puolella mun kylmä käytös loukkasi miestäni ja sitten tuli jatkuvasti pahoja riitoja ja läheisyyttä ei jaettu enään pariin viimiseen viikkoon. Muistelen vieläki ku vielä 2kk sitten joka aamu klo6 aamulla kun mies lähti töihin hän tuli antamaan suukon ja hyvästelee. Hän sanoi että joka aamu kun näkee mun silmiän avautuvan ja hymyni niin hän saa energiaa lähteä töihin. Ajattelin silloin mielessä "jaaa". Musta se ei tuntunut miltään. Olin kyllästynyt kaikkeen. Sitten tuli yks ilta tektareilla riita ja minä vähän niinku sain sen siihen tilaan että hänki sanos että "joo nyt riitti".
Vasta nyt tajuan mitä olen menettänyt, melkein täydellisen ihmisen... Takaisin paluuta ei halua koska pelkää taas satuttavansa itseään.
Oon katunu käytöstäni yli kaiken, pyytäny anteeks jokaista virhettäni.... Mut ilmekkään ei välähdä. Eikä sydänkään. Kyllä on kova kuori miehellä....... Mut hajooko se koskaan?

En mä ainakaan tiedä, mikä on oikeasti rakkautta miehen ja naisen välillä. En tiedä, rakastinko koskaan entistä miestäni. Lapsiani tiedän ja tajuan rakastavani yli kaiken. Meillä pitkä parisuhde toimi niin, että mies juoksi työn perässä jopa viikonloppuisin, hankki rahaa, jota ei ollut valmis sijoittamaan koko perheen yhteiseksi hyväksi.

Mä olin tavallaan yksinhuoltaja. Meillä ei ollut yhteisiä tavoitteita, ei yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ei yhteisiä ystäviä. Mä tein tai ainakin luulin tekeväni kaikkeni, että mies olisi arjessa huomannut minut myös naisena. Mutta ei. Ajatteli vaan itseään ja omaa uraansa (myönsikin sen eron jälkeen). Haukkuja ja huutoja, karmeita riitoja jatkuvasti, jota valitettavasti myös lapset kuulivat. Mä en kelvannut hänelle sellaisena kuin olin. Aina joku vika löytyi.

Oikeasti en ole kaivannut häntä yhtään. En edes muista, oliko meillä koskaan mitään hyviä hetkiä yhdessä. Nuorena läksin vanhemman miehen matkaan. Lapsista olen onnellinen. Ja nykyisestä tasaisesta ja turvallisesta elämästä. Ilman pelkoa, että mistähän mua nyt moititaan.