Olen vaihto oppilaana tällä hetkellä ja paras kaverini täällä on 16 vuotias poika. Itse olen 18. Olen rakastunut parhaaseen kavetiini, meillä oli jotain säätöä ennen joulua mutta se jäi siihen ettei hän halunnut suhdetta kun olen vanhempi ja kun joudun lähtemään.
Joku muutama kuukaus sitten juttelin skypessä 15 vuotiaan siskoni kanssa ja päätin sitten liittää tämän kaverini siihen puheluun. Hän sitten ihastui siskooni..
He alkoivat juttelemaan enemmän ja juteltiin yhdessä. Kun tajusin että jotain on meneillään, oli jo liian myöhäistä. Olen kertonut siskolleni että tykkään kaveristani edelleen ja olen kertonut kaiken mitä minun ja kaverini välillä on tapahtunut.
Tänään sain tietää että siskoni tykkää kaveristani ja että oma siskoni on valehdellut minulle etten suuttuisi. Jopa eilen valehteli ettei tykkää kaveristani enempää kuin kaverina vaikka näin ei kuitenkaan ole.
En tiedä mitä tehdä ja miten suhtautua. Rakastan kaveriani enemmän kuin kaveria ja haluaisin että meillä olisi jotain. Hän on kuitenkin rakastunut siskooni ja siskoni ainakin tykkää hänestä. Siskoni on valehdellut minulle ja kaiken mitä hän tietää siitä huolimatta ei välitä. Olen surullinen ja vihainen. Ei tunteita niin vain unohdeta ja ei siskoaan petetä. ):
paras kaverini ja siskoni
EAMK
1
197
Vastaukset
- jk
vai iiimn
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760