Suomalaiset työttömät kerjäläisiä huonommassa asemassa

Kerjäläinen saa Suomessa rahaa, vaatteita, terveyspalveluja, majoitusta, kuljetusta ja ties mitä _vastikkeettomasti_ hallituksen siunauksella.

On huomioitava, että Romaniassa ei ole sota.

Suomalaisesta työttömästä edellytetään kuoriutuvan milloin kaupan myyjä, milloin metsuri, ilman minkäänlaista alan koulutusta ja tuolloin vastikkeettoman hyödyn saa työnantaja.
Mitenköhän koulutusta niin kovasti vaaditaan ja arvostetaan työnantajataholla, kun sen merkitys poistuu välittömästi työnantajan saadessa vastikkeetonta hyötyä...?

Tässähän voidaan rinnastaa suomalainen työnantaja kerjäläiseen, joka sen vastikkeettoman hyödyn saa.
1977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Eikö olisi parempi laittaa rajat kiinni kerjäläisten osalta ja neuvoa Romanian hallitusta lahjoittamaan vihannesten siemeniä romaneille? Siellähän on paremmat kasvuolosuhteet kuin täällä!

Kasvattakoon itse ruokansa. Kaippa he siihen pystyvät, kun suomalainenkin työtön kykenee muuntumaan myyjästä metsuriin.

Äänestä
  • ruuan lisäksi he tarvitsevat myös vettä, kaasua, sähköä ja rahaa. Jotta he saavat rahaa edellä mainittuja asioita ja vuokraa varten, he tarvitsevat työtä.

    Mistä he saavat työtä (josta saa rahaa)? Ongelma ei ratkea pelkillä siemenillä.

    Äänestä

Ei hätää - potki eläimiä. Tärkeintä on löytää alapuolelta joku johon voi vääryyden purkaa. Rationalisointikeinoksi suosittelen protskuja, tyhmyyttä tai rumuutta.

Äänestä
  • Suomea voi vapaasti käyttää hyväksi, kunhan muistetaan syyllistää rasismilla.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Suomea voi vapaasti käyttää hyväksi, kunhan muistetaan syyllistää rasismilla.

    Joo - rasismiuhriutuminen on kans toimivaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    En tiedä, mitä pahaa on siinä, että neuvoo kouluttamattomia ihmisiä kylvämään itse ruokansa Omassa Maassaan.

    Suomi voisi osoittaa humanitaarisuutensa siinä, että lähettää Romaniaan työkkärin kurssi -tyyppistä 4H-neuvontaa.

    Minä en ymmärrä hallituksen avuttomuutta tässä romanikerjäläisasiassa.

    Sitä paitsi tarkoitin, että rikollisuus mahdollistuu ylenmääräisellä rasistiseksi leimaamisen pelolla.

    En minä ole ajamassa Suomesta pois ulkomaalaisia turisteja enkä ulkomaalaisia suomalaisen kanssa naimisissa olevia tai ulkomaalaisia normityöläisiä.

    Epärasismistani kertonee sekin, että olen ollut ulkomaalaisen kanssa naimisissa.

    Peräänkuulutan kaikille samoja sääntöjä.

    Lähde vapaaehtoiseksi - uskon et sopivalla hakemuksella saat jopa valtiolta määrärahoja projektiisi. Voin auttaa sua hakemuksen teossa jos tarvitset.

    Olen ollut ulkomailla vapaaehtoistyössä nuorempana, mutta enää en lähde.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Lähde vapaaehtoiseksi - uskon et sopivalla hakemuksella saat jopa valtiolta määrärahoja projektiisi. Voin auttaa sua hakemuksen teossa jos tarvitset.

    Esim. Egypti vaati, että ulkomaalaisella on oltava tietty määrä rahaa, jotta maan rajan voi ylittää. Minä en tuon takia päässyt sinne eikä siinä ole mitään nokan koputtamista.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Sitä paitsi tarkoitin, että rikollisuus mahdollistuu ylenmääräisellä rasistiseksi leimaamisen pelolla.

    En minä ole ajamassa Suomesta pois ulkomaalaisia turisteja enkä ulkomaalaisia suomalaisen kanssa naimisissa olevia tai ulkomaalaisia normityöläisiä.

    Epärasismistani kertonee sekin, että olen ollut ulkomaalaisen kanssa naimisissa.

    Peräänkuulutan kaikille samoja sääntöjä.

    Mäkin olen kätellyt mustaa miestä eli en ole rasisti. Ja kaikki jotka antaa mulle rahaa ovat ok - ihonväristä riippumatta - omassa antamisessa suosin tasapuolisesti valkoisia. 99% rikoksista selittyy rasisminleimaamisen pelosta - lähde: hevosmiesten tietotoimisto.

    Samat säännöt kaikille - esim. musta lapset vois mennä töihin ja kilpailla samoilla markkinoilla aikuisten kanssa. Ja painorajat pois nyrkkeilystä - olis kiva kattoo 50 kg höyhenen matsaavan 120 kg kaverin kanssa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Esim. Egypti vaati, että ulkomaalaisella on oltava tietty määrä rahaa, jotta maan rajan voi ylittää. Minä en tuon takia päässyt sinne eikä siinä ole mitään nokan koputtamista.

    Naapurin Pirjo on anorektikko, mutta antaa olla - se on sallittua Suomessa joten ei siihen ole nokan koputtamista.

    Äänestä

  • UPDATE_8170427 kirjoitti:

    Mäkin olen kätellyt mustaa miestä eli en ole rasisti. Ja kaikki jotka antaa mulle rahaa ovat ok - ihonväristä riippumatta - omassa antamisessa suosin tasapuolisesti valkoisia. 99% rikoksista selittyy rasisminleimaamisen pelosta - lähde: hevosmiesten tietotoimisto.

    Samat säännöt kaikille - esim. musta lapset vois mennä töihin ja kilpailla samoilla markkinoilla aikuisten kanssa. Ja painorajat pois nyrkkeilystä - olis kiva kattoo 50 kg höyhenen matsaavan 120 kg kaverin kanssa.

    Ihmetyttää, kuinka yhdelle pienelle ryhmälle sallitaan röyhkeys kadulla kaikkia ihmisiä kohtaan.

    Sinustako Suomessa ei ole mitään kerjäläisongelmaa, vaan näet kulttuurin rikkautta vain tässä yhteydessä?

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ihmetyttää, kuinka yhdelle pienelle ryhmälle sallitaan röyhkeys kadulla kaikkia ihmisiä kohtaan.

    Sinustako Suomessa ei ole mitään kerjäläisongelmaa, vaan näet kulttuurin rikkautta vain tässä yhteydessä?

    Suomessa on monia ongelmia joista kerjäämisongelma on jossakin kärpäsen ulosteen ja koiran pas_kan välissä. Eivätkä nämäkään ole kulttuurin rikkautta.

    Ongelma Suomessa kuten maailmassa yleisesti on epätasa-arvoinen tulonjako, jonka seurauksena meillä on monia muita ongelmia. Ratkaiseeko rajojen sulkeminen tai avaaminen asian - ei - koska vika on yläpäässä ei alapäässä. Köyhien keskinäinen kädenvääntö palvelee parhaiten vallitsevaa asemaa - onpahan tekemistä eivätkä vahingossa kohdista katsetta väärään kohteeseen.

    Kadulla suurin röyhkeys on mainostajilla - tai siis ainakin siellä missä minä liikun. Voi olla että osaan valikoida reittini/katseeni tai näen maailman hyvin eri tavalla. Tosin kerjääjiähän mainostajat ovat eli ole ihan oikeassa - meillä on kerjäämisongelma - suorastaan valtava.

    Ei tätä voi rinnastaa köyhien keskinäiseen kädenvääntöön. Kysymys on edelleen kansallisidentiteetistä.

    Minä en kuitenkaan Kataisen tapaan halua, että Suomi tunnetaan maailmalla "Reiluna maana", koska tuo käsite pitää sisällään hyväksikäytön. Ensisijaisesti täytyisi olla reilu oman maan kansalaisia kohtaan, mutta nykyäänhän on päinvastoin tilanne.

    Kerjäläisryhmä toi mukanaan mm. sen, että junassa on turvattomampi matkustaa ja pankkiautomaatilla asiointi samoin.

    Ihan niin kuin haluat. Kansallisen identiteetin alle on helppo rationalisoida mitä hyvänsä (vaikka taide). Aloituksesta olisi kuitenkin voinut äkkiä luulla, että tässä on kyseessä epis, koska vertailuna oli työtön ja Romani.

    Uutisoinnit tuovat mukanaan sen, että ihmiset kokevat elämänsä turvattomammaksi - huolimatta siitä, että rikokset ovat olleet laskussa jo pitkään. Suurin vaara junassa matkustamisessa on itselleni ollut lähes poikkeuksetta humalainen henkilö (tilastollisesti useimmiten suomalainen) - ja rikostilastojen perusteella näin myös koko väestölle.

    Mistä muusta te Kataisen kanssa juttelette - esim. mitä muuta Jyrki haluaa?

    Äänestä

saa pelkästään monoa ohimoon ja sitäkin täysillä

Äänestä

oletko nyt aivan varma, ettet lainkaan kärjistänyt ja että toit kaikki tilanteeseen liittyvät tekijät esille?

Äänestä

Mua jotenkin emättimettää koko kerjäläisaihe. Tällä yhdellä teemalla nussitaan mediatilaa kaikelta muulta olennaiselta, kuten minulta.

(Minäminä-naurua)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin on kirjoitti:

Kerjäläinen saa Suomessa rahaa, vaatteita, terveyspalveluja, majoitusta, kuljetusta ja ties mitä _vastikkeettomasti_ hallituksen siunauksella.

On huomioitava, että Romaniassa ei ole sota.

Suomalaisesta työttömästä edellytetään kuoriutuvan milloin kaupan myyjä, milloin metsuri, ilman minkäänlaista alan koulutusta ja tuolloin vastikkeettoman hyödyn saa työnantaja.
Mitenköhän koulutusta niin kovasti vaaditaan ja arvostetaan työnantajataholla, kun sen merkitys poistuu välittömästi työnantajan saadessa vastikkeetonta hyötyä...?

Tässähän voidaan rinnastaa suomalainen työnantaja kerjäläiseen, joka sen vastikkeettoman hyödyn saa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu