avioeroko nyt 45 vuoden jälkeen?

nitistettykö?

Tun tuu hullulta, vaan ole todella alkanut miettiä, olisiko ero ajankohtainen !
Olin nuori ja kokematon 15-vuotias kun tapasimme ja kahden vuoden kuluttua olimme jo naimisissa. Itse olin" tynnyrissä" kasvanut , kodissa, jossa ei paljon tyttöjä arvostettu. He olivat ilmaista työvoimaa niin kotona olessa kuin naimisiin mentyäänkin. Kävin töissä heti,kun ikää tuli sen verran, että pääsi tehtaisiin ja sahoille töihin. Mies oli ns. kunnollinen mies, oikei toivevävy ! Autteli appea ja anoppia vaimonsa kanssa vapaa-aikoinaan. Niin, jotta "oli se onnea kun tyttö sai noin hyvän miehen !
Koton oli toisin . Kotityöt jäivät tietenkin minun niskoilleni, mikä ei ilman minkäänlaisia mukavuuksia vaillä olevassa taloudessa ollut niinkään helppoa.
Lapsia ei olisi saanut tulla yhtään, mutta minkäs teet, kun kuitenkin seksihommat maistuivat ! Abortti ei tuntunut olevan hänelle mikään ongelma, vaikka niin periaatteen mies olikn. Minä taas en voinut ajatellakkaan sitä !
Kolme lasta syntyi ja kukaan heistä ei ollut toivottu isälleen.
Aika kului ja mies jäi eläkkeelle jo 43-vuotiaana. Minä jatkoin töitä ja tein kotiyöt. Nyt, kun aikaa oli, hän alkoi seurata taloudenpitoani. Kaikesta piti tehdä sekoa, mitä oli ostanut, lapsille ei olisisaanut ostaa mitään ja he olivat parhaassa kulutusiässä. Jouduin salaa antamaan rahaa koulu ja vaatekuluihin ja siitä sitten sain haukut ja murjotukset päälleni.
No oli siitä se hyöty miehelleni, kun ei tullut lastensa kanssa toimeen niin lapse häippäs kotoaan heti, kun vain voivat.
Sitten alkoi minun kiusaamiseni ! Olin yhteen aikaan niin loppuunpalanut, että harkitsin itsemurhaakin. Minä en tienannut tarpeeksi rahaa, en ollut tarpeeksi hyvä sängyssä, hän ei enää lähtenyt minun kanssani minnekään, Ja sitten kun hänellä alkoi potenssi pettää, oli sekin minun vikani. Voiko kukaan tuntea itsensä huonommaksi kuin minä tunsin ! Tunne on sanoinkuvaamaton !
Raha-asiat olivat edelleen hänen hoidossaa ja miehelle oli ilmaantunut tili omalle nimelleen, vaikka aiemmin se oli yhteinen. hän teki siirtoja yhteiseltä tilitä omalleen häikäilemättömästi kertoen, että yhteisiän nämä ovat.
Kun aloin lopulta ihmetellä ja kysellä asioiden hoidon perään, hän ehdotti avioeroa.
Onneksi olin nuorempana ,silloin kun jaksoi, pitänyt puoleni kauppakirjoja tehtäessä ja vaatinut että ne ostetaan molempien nimiin.
Yhden pankkisiirron hän teki omiin nimiinsä, mutta joutui se perumaan, kun huomasin sen.Kävimme sen oikaisemassa.
Sanoin suostuvani avioeroon , mutta vaadin, että tilitapahtumat tileillämme tarkastettaisiin viimeisen 15-vuoden ajalta.
Siihen se avioerhalu loppui.
Pitäkää naiset itsellänne oma tili, johon ei pääse kukaan toinen sorkkimaan !
Nyt meillä on sellainen hiljainen vaihe menossa enkä tidä mitä tekisin. Mies rakastaa lapsenlapsia ja nämä samoin ukkiaan. Lapsiaan hän on autellut paljon. Tuntuu vain , että onkohan hän nyu vasta kasvamassa aikuiseksi. Hän on ulkopuolisille ,joiden kanssa joutuu vähemmän tekemisiin, tosi mukava sanavakmis naapuri. Me taas pysytellään asialinjalla.
saas nähdä miten käy

0

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        67
        2395
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1367
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        72
        1160
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        4
        1107
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        78
        822
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        780
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        43
        668
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        82
        660
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        23
        635
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        29
        608
      Aihe