tapasin n. 3 kk sitten kiinnostavan tytön joka kuitenkin seurusteli. ihastuin tyttöön. Hänen poikaystävänsä jätti hänet ja tyttö kiinnostui musta. aloimme tapailla heti hänen erottuaan ja hän vannoi etten ollut laastari ja hän ei voisi edes harrastaa sellaisia juttuja ja oli oikeasti ihastunut muhun olen siitä varma.. kuitenkin hän suri eksäänsä ja suru otti lopulta voiton ja nyt ollaan siinä pisteessä että hän ei voi olla kuin kaveri. en tiennyt että asiat olivat niin huonosti ja luulin että hänen olonsa paranee ja hän luuli niin itsekkin, sanoi minulle kerran että myöhemmin hän voi olla läheisempi ja maata kanssani ja muuta kun on parempi olo. hän sanoi että voisi olla ihan in love muhun ja haluaisi seurustella jos vaan oltaisiin tavattu eri merkeissä, ja se että hän sanoo että voisi seurustella on paljon koska hän ei helpolla lähde seurustelusuhteeseen.
Tuntuu niin pahalta. ei edes seurusteltu ja tuntuu kuin minut olisi jätetty, oli niin vahvat tunteet. ja tuntuu pahalta koska hänestä tuntuu pahalta ja on ihan maassa.
löydän tooooodella harvoin ketään kenestä pitäisin tällä tavoin joten on vaikea päästää irti. voiko mulla olla mitään mahdollisuuksia tyttöön ku aikaa on kulunut ja hän päässyt yli eksästään? onko kellään samankaltasia kokemuksia?
mahdollisuuksia?
holding on..
0
103
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760