Mikä tarve kakkosilla on käräyttää seksikumppanin vaimolle/miehelle se, että häntä petetään?
Onko takana se, että halutaan rikkoa se liitto ja luullaan saavansa tuo seksikumppani omaksi?
Vai mistä on kysymys?
Itse olen kakkosnainen, eikä minulla ole minkäänlaista tarvetta kertoa miesystävän vaimolle. Olen tyytyväinen siihen, mitä hän pystyy minulle antamaan, enkä edes halua meidän asuvan yhdessä tai olevan tiiviimmässä suhteessa.
Enkä ole mustasukkainen vaimon kanssa vietetystä ajasta. Minullakin on oma elämäni, jota vietän kaiken sen muun ajan kun en ole rakastajani kanssa.
Miksi halu käräyttää?
80
613
Vastaukset
- mietityttää.
Onko sinun tapauksessasi siis niin, että sinä TIESIT olevasi ns. kakkonen? Se on nimittäin ihan eri asia kuin se, että mies olisi valehdellut sinulle ja väittänyt olevansa vapaa. Siinä kohtaa kakkosnaista on petkutettu ihan yhtä lailla. Miksi petturimies pitäisi päästää kuin koira veräjästä? Jos jollakulla on mahdollisuus ilmiantaa hänen toimensa, niin miksi pitäisi antaa pahan jatkaa toimintaansa? Mistä johtuu tämä pettäjämiesten hellämielinen kohtelu?
- niilaus
mietityttää
Miksi syitellä miehen valheita, oikea nainen vaistoaa jos joku on naimisissa, joten itse olet mennyt jätkän kanssa joka on mytomaani ja sitten pitäisi käräyttää , sinä olet ihan vastuussa omista tekemisistäsi, ja jos tulet narratuksi niin omaa tyhmyyttäsi. Nämä cassanoovat tuntee jo kaukaa, joten minua eu kyllä voisi tälläinen äijä narrata. Klikkaisin heti koneelta kaikki henkilötiedot ja näkisin siitä mikä on miehiään, mutta sinua on narrattu, ja siitäkö saisi viaton vaimo kärsiä sitten. Häpeä - syypää valehtelijass
niilaus kirjoitti:
mietityttää
Miksi syitellä miehen valheita, oikea nainen vaistoaa jos joku on naimisissa, joten itse olet mennyt jätkän kanssa joka on mytomaani ja sitten pitäisi käräyttää , sinä olet ihan vastuussa omista tekemisistäsi, ja jos tulet narratuksi niin omaa tyhmyyttäsi. Nämä cassanoovat tuntee jo kaukaa, joten minua eu kyllä voisi tälläinen äijä narrata. Klikkaisin heti koneelta kaikki henkilötiedot ja näkisin siitä mikä on miehiään, mutta sinua on narrattu, ja siitäkö saisi viaton vaimo kärsiä sitten. HäpeäHöpö höpö sun kanssas! Et ole sitten kunnon pelurimiestä tavannutkaan jos luulet sellaisen kaukaa tuntevasi. Huonot voi tuntea mutta hyviä juuri ei siksi kun ovat hyviä.
Ja mitäs henkilötietoja koneeltas klikkaat toisesta jos niitä ei siellä ole? Itsestäni ei löydy mitään tietoja vaikka mitään salattavaa tai peiteltävää ei löydy. Ja katsos mies voi sanoa olevansa kuka vaan, kysytkös henkkarit toiselta alkuunsa? Nekin voi olla väärennetty. - ???
niilaus kirjoitti:
mietityttää
Miksi syitellä miehen valheita, oikea nainen vaistoaa jos joku on naimisissa, joten itse olet mennyt jätkän kanssa joka on mytomaani ja sitten pitäisi käräyttää , sinä olet ihan vastuussa omista tekemisistäsi, ja jos tulet narratuksi niin omaa tyhmyyttäsi. Nämä cassanoovat tuntee jo kaukaa, joten minua eu kyllä voisi tälläinen äijä narrata. Klikkaisin heti koneelta kaikki henkilötiedot ja näkisin siitä mikä on miehiään, mutta sinua on narrattu, ja siitäkö saisi viaton vaimo kärsiä sitten. HäpeäMitenkä paljon vaimon sitten pitää hävetä, ettei tajunnut tulleensa petetyksi miehensä puolelta, miehen, jonka kanssa jakaa arjen ja joka pitäisi tuntea? Vastoin omaa tahtoaan kakkoseksi joutuneen naisen kuuluu hävetä sinisilmäisyyttään ja luottavaisuuttaan, entä vaimon sitten? Luulisi vaimon nyt paremmin tajuavan.
- hei come on
??? kirjoitti:
Mitenkä paljon vaimon sitten pitää hävetä, ettei tajunnut tulleensa petetyksi miehensä puolelta, miehen, jonka kanssa jakaa arjen ja joka pitäisi tuntea? Vastoin omaa tahtoaan kakkoseksi joutuneen naisen kuuluu hävetä sinisilmäisyyttään ja luottavaisuuttaan, entä vaimon sitten? Luulisi vaimon nyt paremmin tajuavan.
Erittäin hyvä pointti. Olisin juuri itse sanonut saman. Vaimo on sentään elänyt miehen kanssa jo pitkään, joten "on se kumma", jos hän ei tajua miehensä pettävän. Ja itse asiassa tuossa erästä kirjoittajaa lainatakseni "oikea nainen" kyllä tajuaa ja aistii ja vaistoaa kaiken jo kaukaa, joten kaipa vaimonkin olisi pitänyt tajuta jo naimisiin mentäessä miehensä olevan sitä tyyppiä, joka kahdenkymmenen vuoden kuluttua rakastuisi toiseen naiseen ja aloittaisi vuosien rinnakkaissuhteen.
- *^*^*^*^*
hei come on kirjoitti:

Vaimonko siis pitäisi tuossa tilanteessa hävetä? Siinä vaiheessa kun pettäminen tulee ilmi, niin kyllähän siinä tietty hävettääkin, kun ei ole tajunnut asiaa. Kuitenkin tuossa tulee jo niin monia muitakin tunteita päälle, että se häpeä mahtaa olla ihan pienin asia. Ja kyllä se on se mies, jonka todella pitäsisi hävetä omaa typerää käytöstään. omaa itsetuntoaan pönkittääkseen, ongelmiaan paetakseen tai jostain muusta syystä, hän on ollut valmis hajoittamaan toisen ihmisen. Voin kertoa, että tuo tunne mikä tulee, kun saa tietää toisen olleen niin roisto, että on pettänyt sun luottamuksen välittämättä seurauksista, on jotain aivan käsittämättömän kamalaa. Siinä sitten keräät itseäsi kasaan ja kärsit asiasta, johon itse et ole syyllinen. Ja turha nyt sitten alkaa syyttelemään ja kertomaan kuinka kaikilla pettäjillä on huonot, rumat ja tyhmät vaimot. Harva kuitenkaan on varmaan niin kamala ja ilkeä ihminen , että ansaitsisi tulla kohdelluksi noin. Suurin syyllinen pettämiseen on aian pettäjä itse. Hän tekee ratkaisut tuon asian suhteen, ei kukaan muu. Kakkoset voivat sitten miettiä toki, että kannattaako tuollaiseen kuvioon lähteä mukaan ja onko se moraalisesti oikein ja kestänkö seuraukset. En ymmärrä naisia jotka näin toimivat, mutta kyllä se mies siinä eniten vaimoa satuttaa.
- ei vaimon vika
*^*^*^*^* kirjoitti:

En minäkään ymmärrä, miksi vaimon "pitäisi" hävetä, kun käy ilmi, että aviomies pettää?! Mutta usein ei kuitenkaan ole niin, että vaimo olisi täysin osaton siihen, että tilanne on johtanut pettämiseen. On toki aviomiehen ihan oma valinta ja tahtotila pettää, se ei ole koskaan vaimon vika tai vaimon valittavissa. Mutta usein mies on todennäköisesti kuitenkin ennen pettämistään kertonut esim. läheisyyden kaipuustaan, siitä että toivoisi enemmän seksiä, mitä se ikinä onkin. Avioliittoon tarvitaan aina kaksi. En sano, että pettäminen olisi todellakaan vaimon vastuulla, siis jos mies pettää, mutta harva pettää ihan tuosta vaan. Yleensä liitossa on asioita pielessä ennen sitä, ja usein niille asioille on myös yritetty tehdä jotain. Tai sitten on kyse juuri siitä, että vaikkapa mies on tuonut asian esille, mutta niille ei ole tehty mitään, että asiat muuttuisivat. Tai toisin päin, vaimo on kertonut häntä kiusaavista asioista liitossa, mutta niihin ei vain tartuta, tai ne eivät muutu.
- .......

Et kohdistanut viestiäsi minulle varmaankaan, mutta vastaan silti. Katsos tuo kysymys oli vain siitä, kun alun perin kakkosen pitäisi hävetä tietämättömyyttään, ja siihen lisättiin, että ihan yhtä lailla petetyn vaimonkin pitäisi hävetä. Eli ei kummankaan kaiketi pitäisi hävetä toistaan enemmän "tyhmyyttään". Lue uudestaan edelliset viestit ja rauhoitu :). Ei tässä syytetty vaimoa tyhmyydestä sen enempää kuin kakkostakaan, tai molempia ehkä yhtä lailla, ken tietää mitä kukin kirjoittaja tarkoittaa?
Kysymys onkin (ainakin minun mielestäni) siitä pettävästä miehestä. Hän on se syypää ja se, jonka pitäisi hävetä sitä että on pettänyt ja valehdellut muille naisille. Opetelkoot olemaan rehti, jos siihen pystyy. - **********
ei vaimon vika kirjoitti:
En minäkään ymmärrä, miksi vaimon "pitäisi" hävetä, kun käy ilmi, että aviomies pettää?! Mutta usein ei kuitenkaan ole niin, että vaimo olisi täysin osaton siihen, että tilanne on johtanut pettämiseen. On toki aviomiehen ihan oma valinta ja tahtotila pettää, se ei ole koskaan vaimon vika tai vaimon valittavissa. Mutta usein mies on todennäköisesti kuitenkin ennen pettämistään kertonut esim. läheisyyden kaipuustaan, siitä että toivoisi enemmän seksiä, mitä se ikinä onkin. Avioliittoon tarvitaan aina kaksi. En sano, että pettäminen olisi todellakaan vaimon vastuulla, siis jos mies pettää, mutta harva pettää ihan tuosta vaan. Yleensä liitossa on asioita pielessä ennen sitä, ja usein niille asioille on myös yritetty tehdä jotain. Tai sitten on kyse juuri siitä, että vaikkapa mies on tuonut asian esille, mutta niille ei ole tehty mitään, että asiat muuttuisivat. Tai toisin päin, vaimo on kertonut häntä kiusaavista asioista liitossa, mutta niihin ei vain tartuta, tai ne eivät muutu.
Toki niitä syitä on ja ongelmia, mutta mikään ei oikeuta toisen luottamuksen pettämiseen, eikä se ainakaan niitä ongelmia poista tai ratkaise. Minun mieheni ei antanut ymmärtää pettämistä edeltävästi mitään ongelmia olevan. Meillä oli seksiä ja läheisyyttä ja vietimme paljon aikaa yhdessä. Liekkö ongelma sitten ollut se, että lapsen syntymän jälkeen nuo yhteiste hetket vähenivät. Taisi vaan miehestä tunua, että jää vähemmälle ja lapsen varjoon. Se pitäisi kyllä aikuisen ihmisen kestää ja ymmärtää. Muutenkin tuntuu että nykyään ihan älyttömän pienet asiat saa ihmiset kuvittelemaan , että parisuhteessa on kaikki peruuttomattomasti pielessä. Ongelmia ei edes yritetä ratkoa.
- 2221
Kai se voidaan katsoa myös solidaarisuudeksi, että naiystävä kertoo olemassaolostaan vaimolle tai vaimo naisystävälle.
- gggggggggggggggggggg
minä ainakin toivon että juuri naiset kehittyisivät niin paljon etteivät edes haluaisi kakkosnaisen titteliä, vaan siksi että osoittaisivat vaimoille ettäheidän avioliittoa kunnioitetaan- Ikävä kyllä, niin kehityskelpoisia naisia ei ole kun muutama amazoni joka on käsittänyt asian "nainen naisen sivulla" monella vieläkin käsitys että kun he ovat vapaita niin siitä vaan toisen miehen kimppuun. Näitä naisia on todella sääli, ovat halukkaista olemaan miehen perheen tiellä himojensa vuoksi, päänpuristusta
- mustavalkoton
Kyllä se on muuten pettäjän vastuulla se pettäminen eikä sen kolmannen osapuolen. Pettäjä on ihan aikuinen ihminen, joka tekee omat päätöksensä eikä häntä kukaan pakota sänkyyn jonkun ulkopuolisen kanssa.
Kolmas osapuoli saa yleensä paskaa niskaan, kun petetty ei halua nähdä pettänyttä puolisoaan syyllisenä kaikkeen. Mutta vähän heikosti on asia, jos se, että oma puoliso ei petä, on jotenkin kummasti muiden ihmisten vastuulla tyyliin "Älkää nyt kiltit naiset flirttailko mieheni kanssa, ettei se joudu minua pettämään."
Ja kyllä se ulkopuolinenkin saattaa jättää varatut rauhaan mutta sen takia, ettei halua itse sotkea itseään juuri tuollaiseen draamaan. Mutta jos esimerkiksi oma puolisoni olisi kunnioittanut exäni avioliittoa siitä huolimatta, että itse ja omalla vastuullani sanoin sen olevan ohi, niin kyllä olisi jäänyt pitkä ja tyydyttävä suhde syntymättä. - eikä yksisilmäistä
Harva haluaa "kakkosnaisen" tittelin. Usein siihen päädytään, kun mies valehtelee olevansa joko eronnut tai eroamassa. Sitten kun tajutaan, että mies on naimsissa eikä ero ole vireillä tai mitään, on jo niin paljon tuntita mukana, ettei siitä ihan helposti irrottauduta. Usein se menee vielä niin, että kun kakkosnainen sanoo miehelle, ettei halua olla kakkonen vaan ihan oikeasti rakastaa miestä ja haluaa jakaa elämänsä tämän kanssa, mies alkaa entistä vahvemmin lupailemaan eroa ja vakuuttaa hänkin rakastavansa.
Vahva se nainen, joka siinä tilanteessa kylmästi vaan jättää miehen. - kevätaurinkokaunis
Naisten välinen solidaarisuus on vähän kiikun kaakun siinä vaiheessa, kun nuo "taitavat pelimiehet" leikkivät leikkejään. Jos mies sanoo olevansa eroamassa ja hänen kanssaan synkkaan, en kyllä ymmärrä, miksi minun tulisi epäillä heti, ettei hän ehkä olekaan. Tai jopa sanoa, että "kunnioitan tulevaa ex-vaimoasi, enkä edes keskustele kanssasi ennen kuin eronne on virallinen".
Jos taas tapaan sen hurmaavan miehen, joka tulee ehdottelemaan seksiä ja heti kertoo olevansa naimisissa, en lähde virittelemään suhdetta, tai suostu edes "yhden illan juttuun". Mutta teen sen itseni takia, siksi etten halua sotkea omaa elämääni tai elätellä epärealistisia toiveita, en siksi, että ensisijaisesti ajattelisin sitä vaimoa, jota tämä mies olisi noin vain valmis pettämään.
Sitten on vielä oma lukunsa, se joka on kaikkein koukuttavin, eli tapaat mielenkintoisen miehen, jonka kanssa tunnet olevasi henkisesti samalla aaltopituudella. Menee viikkoja vain keskustellen, vaikkakin päivittäin. Tiedät hänen olevan naimisissa, mutta sinulla ei ole edes tarvetta suhteelle vaan on vain hyvä olla hänen kanssaan, jutella, olla oma itsensä. No, mutta käykin niin, että suhde alkaa syventyä, tulee mukaan tunteita, ja aletaan puhua siitä, myös se mies, että ollaan löydetty se, mitä on aina kaivattu, että kyse on jo rakkaudesta ja mies alkaa puhua erosta. Vasta siinä vaiheessa seksi tulee kuvioihin... ja sitten mies ei vaan saa erotuksi. Ja taas osoitetaan sormella kakkosta, kun ei siinä tilanteessa enää silmää räpäyttämättä kykenekään lähtemään ja osoittamaan kunnioitusta vaimolle ja tämän avioliitolle, kun hänen miehensä on maalannut yhteistä tulevaisuutta jo viikkoja.
- näkemys tämäkin
Joku varmaan haluaa seksikumppanin omaksi, joku vain ihan piruuttaan haluaa rikkoa liiton tuomalla julki suhteensa haluamattakaan muuta. Voisin kuvitella, ettei kukaan kakkonen saa seksikumppania omaksi kertomalla tämän puolisolle omasta suhteesta ko. tyyppiin.
Ennemmin miettisin sitä, miksi joku haluaa olla kakkonen? Jos haluaa vain satunnaista seksiä, sitä saa taatusti vapailtakin, ei tarvitsisi sen vuoksi varattuihin sekaantua. Kahden sinkunkaan ei tarvitse muuttaa yhteen tai olla mitenkään tiiviissä suhteessa. Ihan turha minusta selitellä sanomallasi syillä suhdetta varattuun.
Eri asia on jos rakastuu varattuun ja saa vastarakkautta. Mutta tuolloinkaan suhdetta ei minusta pitäisi jatkaa muutamaa kuukautta pitempään. Vaan varatun pitää tehdä päätös kumman kanssa haluaa jatkaa. Jos ei sitä tee, kakkosasemassa olevan tulisi väistyä taka vasemmalle eikä alistua jalkavaimon asemaan. Nimenomaan alistumisesta on kyse jos on se piilotettu ja salattu "kakkonen".
Tämä on vain minun näkemys. Olen ollut petetty vaimo, ja kakkosena hetken aikaa kunnes tajusin ettei mies tule eroamaan vaimostaan vaikka mitä puhuu. Seksiä todella saa vapailtakin miehiltä, eikä tarvitse pelätä jälkipyykkejä. Luottamus miehiin on kyllä itsellä heikoissa kantimissa kokemani vuoksi...- kuudes vuosi
Juu seksiä saa vaikka kuinkaslailla vapailtakin miehiltä, tiedän toki minä tuon. Mutta minulla merkkaa täysin seksin laatu ja kemioiden ja mielenkiinnon kohteet tässä asiassa.
Parikymmentä vuotta pysyin kaidasti vapaissa miehissä, vaan kukaan ei kolahtanut ja alkoi itseäkin koko seksi tympiä. Vaan sitten tapasin täydellisen seksikumppanin itselleni. Ainut vika on että hän on naimisissa. Mutta seksi on kymmenen kertaa parempaa kuijn kenenkään muun kanssa aiemmin. Tarpeemme kohtaavat täydellisesti. Ja kiireinen mies kun on niin ei tarvitse pelätä ihan heti tautejakaan kantavan kun ei kerkiä maailmalla juoksennella.
Ja mitäs ihmeen jälkipyykkiä minun tarvitsee pelätä?
Ja kuules, kyllä omin kokemuksin sanon että sinkkumiehestä voi todella olla riesaakin. Naimisissa oleva ei tuota ongelmia minulle. - olet loinen
kuudes vuosi kirjoitti:
Juu seksiä saa vaikka kuinkaslailla vapailtakin miehiltä, tiedän toki minä tuon. Mutta minulla merkkaa täysin seksin laatu ja kemioiden ja mielenkiinnon kohteet tässä asiassa.
Parikymmentä vuotta pysyin kaidasti vapaissa miehissä, vaan kukaan ei kolahtanut ja alkoi itseäkin koko seksi tympiä. Vaan sitten tapasin täydellisen seksikumppanin itselleni. Ainut vika on että hän on naimisissa. Mutta seksi on kymmenen kertaa parempaa kuijn kenenkään muun kanssa aiemmin. Tarpeemme kohtaavat täydellisesti. Ja kiireinen mies kun on niin ei tarvitse pelätä ihan heti tautejakaan kantavan kun ei kerkiä maailmalla juoksennella.
Ja mitäs ihmeen jälkipyykkiä minun tarvitsee pelätä?
Ja kuules, kyllä omin kokemuksin sanon että sinkkumiehestä voi todella olla riesaakin. Naimisissa oleva ei tuota ongelmia minulle.Kuule, kyllä naimisissa oleva mies voi aiheuttaa pahojakin ongelmia. Ja myös vaimo, kun saa tietää suhteesta. Ja 100% näin tulee ajan oloon käymään. Hyvin itsekeskeisesti ajattelet. Sinähän voit olla niiden mahdollisten tautien alkuperä. Tartutat vielä viattoman vaimonkin. Rakastumisen, varsinkin puolin ja toisin, ymmärrän, mutta en ymmärrä näitä itsekeskeisiä horoja.
- kuudes vuosi
olet loinen kirjoitti:
Kuule, kyllä naimisissa oleva mies voi aiheuttaa pahojakin ongelmia. Ja myös vaimo, kun saa tietää suhteesta. Ja 100% näin tulee ajan oloon käymään. Hyvin itsekeskeisesti ajattelet. Sinähän voit olla niiden mahdollisten tautien alkuperä. Tartutat vielä viattoman vaimonkin. Rakastumisen, varsinkin puolin ja toisin, ymmärrän, mutta en ymmärrä näitä itsekeskeisiä horoja.
Voi kuule, mies ei aiheuta minulle mitään ongelmaa eikä vaimokaan vaikka tietää. Ja minä en ole tautien alkuperä, aikuisena naisena osaan pitää terveydestäni huolta ja testata voin testeillä itsensä jotta tietää.
Eipä kukaan pysty kaikkia toisia ihmisiä ymmärtämään millään, itse en edes yritä.
Minkälainen ihminen on mielestäsi horo? Jos harrastaa yhden miehen kanssa seksiä. onko se horo? Vaikka ei sillä ole minulle väliä mitä joku jossain ajattelee minusta, ajatuksia on maailma täynnä ja lisää mahtuu.
Jokainen ihminen on itsekeskeinen jossain määrin, joka toista väittää sen uskon valehtelevan. - raaka totuus
kuudes vuosi kirjoitti:
Voi kuule, mies ei aiheuta minulle mitään ongelmaa eikä vaimokaan vaikka tietää. Ja minä en ole tautien alkuperä, aikuisena naisena osaan pitää terveydestäni huolta ja testata voin testeillä itsensä jotta tietää.
Eipä kukaan pysty kaikkia toisia ihmisiä ymmärtämään millään, itse en edes yritä.
Minkälainen ihminen on mielestäsi horo? Jos harrastaa yhden miehen kanssa seksiä. onko se horo? Vaikka ei sillä ole minulle väliä mitä joku jossain ajattelee minusta, ajatuksia on maailma täynnä ja lisää mahtuu.
Jokainen ihminen on itsekeskeinen jossain määrin, joka toista väittää sen uskon valehtelevan.Puhu puille. Lopeta valehteleminen itsellesi. Paljon luulet itsestäsi, jos ajattelet että ongelmia ei tule, jos petetty tietää. Laisesi naisen taudit voivat olla oireettomia, säännöllisestikö käyt testeissä kuten maksulliset. Kun kysyit millainen nainen on horo. Se on juuri kaltaisesi, joka itseään ja omia halujaan vain ajatellen harrastaa seksiä perheellisen miehen kanssa. Et sinä varmaan pidäkään väliä, mitä sinusta muut ja vaimo ajattelee; sinähän olet kaiken yläpuolella. Kyllä sinullekin vielä paikkasi tässä elämässä osoitetaan. Et voi kohdella toisia miten vain. Oikeastan lortto olisi oikea nimitys kaltaisellesi tai natku.
- lisäystä.
raaka totuus kirjoitti:
Puhu puille. Lopeta valehteleminen itsellesi. Paljon luulet itsestäsi, jos ajattelet että ongelmia ei tule, jos petetty tietää. Laisesi naisen taudit voivat olla oireettomia, säännöllisestikö käyt testeissä kuten maksulliset. Kun kysyit millainen nainen on horo. Se on juuri kaltaisesi, joka itseään ja omia halujaan vain ajatellen harrastaa seksiä perheellisen miehen kanssa. Et sinä varmaan pidäkään väliä, mitä sinusta muut ja vaimo ajattelee; sinähän olet kaiken yläpuolella. Kyllä sinullekin vielä paikkasi tässä elämässä osoitetaan. Et voi kohdella toisia miten vain. Oikeastan lortto olisi oikea nimitys kaltaisellesi tai natku.
Niin ja lisäksi et ole enää nuori, jos olet luukkuasi jakanut parikymmentä vuotta vapailla markkinoilla ja kuusi nyt ukkomiehelle, että elähtänyt sellainen.
- viaton kakkonen
kuudes vuosi kirjoitti:
Voi kuule, mies ei aiheuta minulle mitään ongelmaa eikä vaimokaan vaikka tietää. Ja minä en ole tautien alkuperä, aikuisena naisena osaan pitää terveydestäni huolta ja testata voin testeillä itsensä jotta tietää.
Eipä kukaan pysty kaikkia toisia ihmisiä ymmärtämään millään, itse en edes yritä.
Minkälainen ihminen on mielestäsi horo? Jos harrastaa yhden miehen kanssa seksiä. onko se horo? Vaikka ei sillä ole minulle väliä mitä joku jossain ajattelee minusta, ajatuksia on maailma täynnä ja lisää mahtuu.
Jokainen ihminen on itsekeskeinen jossain määrin, joka toista väittää sen uskon valehtelevan."viaton vaimo", kyllä, ei hän ole vastuussa miehensä pettämisistä, ei todellakaan. Mutta siinä vaiheessa, kun mies kertoo suhteestaan, vaimollakin alkaa olla vastuuta. Jos mies sanoo hakevansa toiselta naiselta hellyytä, läheisyyttä ja kosketusta, jota oma vaimo ei anna, vaimon tulisi miettiä, haluaako antaa niitä miehelleen vai erota? Siinä vaiheessa vaimo myös "ottaa riskin", että mies tuo hänelle jonkin taudin, joten siinä kohtaa on turha enää tulla itkemään, jos on avoimin kortein pelattu. Eikä se useinkaan ole kakkoselta peräisin se tauti vaan mieheltä, jolla usein on enemmänkin muita naisia kuin vain kakkonen.
- luulisin tätä
viaton kakkonen kirjoitti:
"viaton vaimo", kyllä, ei hän ole vastuussa miehensä pettämisistä, ei todellakaan. Mutta siinä vaiheessa, kun mies kertoo suhteestaan, vaimollakin alkaa olla vastuuta. Jos mies sanoo hakevansa toiselta naiselta hellyytä, läheisyyttä ja kosketusta, jota oma vaimo ei anna, vaimon tulisi miettiä, haluaako antaa niitä miehelleen vai erota? Siinä vaiheessa vaimo myös "ottaa riskin", että mies tuo hänelle jonkin taudin, joten siinä kohtaa on turha enää tulla itkemään, jos on avoimin kortein pelattu. Eikä se useinkaan ole kakkoselta peräisin se tauti vaan mieheltä, jolla usein on enemmänkin muita naisia kuin vain kakkonen.
Usein se kakkonen on täysin miehen kertomuksen varassa, eli valehtelee kertoneensa vaimolle. Vaimoja, jotka hyväksyvät kakkossuhteen on aniharvassa. Sitä läheisyyttä, hellyyttä ja kosketusta voi myös mies antaa. Usein miehille tämä jalkavaimo on vaihtelun halua, pakoa arjesta. Ja arkeahan perheissä eletään. Ja eletään sitä arkea, josta petturi ei halua juurikaan luopua.
Kyllä vaimo on viaton, koska ei tiedä jalkavaimosta. Miksi hän olisi vastuussa taudeista, hajuista ym. mitä mies kotiin kantaa. Kakkosessa taas ihmettelen, miten hän, jos tietää miehen useista muistakin panoista, tautimahdollisuuksista, voi jatkaa suhdetta. Hän tietää asian, ja vaimo ei. Luoja paratkoon, jos miehet eivät suojaudu kondomilla näiltä tautipesiltä. Vaimoa turha syyttää. - vai viattomia!
olet loinen kirjoitti:
Kuule, kyllä naimisissa oleva mies voi aiheuttaa pahojakin ongelmia. Ja myös vaimo, kun saa tietää suhteesta. Ja 100% näin tulee ajan oloon käymään. Hyvin itsekeskeisesti ajattelet. Sinähän voit olla niiden mahdollisten tautien alkuperä. Tartutat vielä viattoman vaimonkin. Rakastumisen, varsinkin puolin ja toisin, ymmärrän, mutta en ymmärrä näitä itsekeskeisiä horoja.
Eivät kaikki vaimot ole viattomia. Tuttu mies on ns. avoimessa suhteessa jossa vaimollakin on vaikka kuinka paljon muita seksisuhteita. Mies uskotteli kakkoselle ettei seksiä vaimon kanssa ole vaikkei asia ole näin, muiden naisten olemassaolostakin mies valehteli. Tällaisessa tapauksessa, jossa kakkonen on paljon moraalisempi kuin moinen sairas petturipariskunta, tautiriski menee toisinpäin: sekopäiseltä pariskunnalta voi kakkonen saada taudin .
- patologiaa
vai viattomia! kirjoitti:

Valitettavasti yhteiskunnassa on kaikenlaista rikollisuutta ja tälläiset pariskunnat ovat varmasti harvinainen poikkeus. Yhteiskunnan pohjasakkaa kuin kakkosetkin.
- kuudes vuosi
raaka totuus kirjoitti:
Puhu puille. Lopeta valehteleminen itsellesi. Paljon luulet itsestäsi, jos ajattelet että ongelmia ei tule, jos petetty tietää. Laisesi naisen taudit voivat olla oireettomia, säännöllisestikö käyt testeissä kuten maksulliset. Kun kysyit millainen nainen on horo. Se on juuri kaltaisesi, joka itseään ja omia halujaan vain ajatellen harrastaa seksiä perheellisen miehen kanssa. Et sinä varmaan pidäkään väliä, mitä sinusta muut ja vaimo ajattelee; sinähän olet kaiken yläpuolella. Kyllä sinullekin vielä paikkasi tässä elämässä osoitetaan. Et voi kohdella toisia miten vain. Oikeastan lortto olisi oikea nimitys kaltaisellesi tai natku.
No mutta petettyhän tietää jo, eikä silti ole ongelmia ilmeentynyt minkäänlaisia. Mitenkähän minä luulen tuossa itsestäni mitään? Voisitko selventää?
Naisilla taudit voivat olla oireettomia, tiedän, ja juuri siksi myös olen testeissä käynyt. Koko elämäni aikana olen harrastanut seksiä neljän eri miehen kanssa ja joka kerralla, paitsi ensimmäisellä, olen myös testeissä käynyt ennenkuin olen sänkyyn uuden miehen kanssa mennyt ja tämän olen myös vaatinut mieheltä. Sen verran kyllä välitän terveydestäni.
Ja totta, en välitä mitä muut minusta ajattelevat. Miksi ihmeessä välittäisin? Välitätkö sinä mitä muut sinusta ajattelevat?
Miten olen kaiken yläpuolella? Tuota en ymmärtänyt alkuunkaan. Miten minä olen vaimon tai sinun yläpuolella, ajatteletko tosiaan noin?
En voi kohdella toisia miten vain, enkä kohtele. Minä en kohtele sitä petettyä vaimoa mitenkään, en tunne häntä edes, mies on se joka häntä jotenkin kohtelee. - vai viattomia!
patologiaa kirjoitti:
Valitettavasti yhteiskunnassa on kaikenlaista rikollisuutta ja tälläiset pariskunnat ovat varmasti harvinainen poikkeus. Yhteiskunnan pohjasakkaa kuin kakkosetkin.
Jos mies kertoo ensin kakkoselle olevansa vapaa ja sitten kun totuus paljastuu niin vaimon kanssa onkin avoin suhde jonka vaimokin hyväksyy eikä pariskunnan välillä seksiä ja erokin tulossa..mutta totuus onkin se että pariskunta säätääkin kaikkien kanssa, niin miesten naisten kuin parienkin..kakkonen jolla ei ole kovin montaa miestä ollut edes elämänsä aikana ja joka ei moraalisena ihmisenä hyväksy pettämistä ja joka luuli olevansa normaalin miehen kanssa tekemisissä eikä sairaan psykopaatin, ei todellakaan ole mitään yhteiskunnan pohjasakkaa vaan se viaton uhri.
- kuudes vuosi
lisäystä. kirjoitti:
Niin ja lisäksi et ole enää nuori, jos olet luukkuasi jakanut parikymmentä vuotta vapailla markkinoilla ja kuusi nyt ukkomiehelle, että elähtänyt sellainen.
Anteeksi, mutta voin kyllä kertoa ikäni, se on 41 vuotta. Mitenkään en koe olevani vanha tai elähtänyt. Jos sinua helpottaa mieltää toiset naiset noin niin mikäs siinä, suon sen sinulle ilomielin.
Ja jossain kerroin jakaneeni parikymmentä vuotta? Tuo jakanut sana taitaa tulla naisten suusta jotka eivät osaa seksistä nauttia tai ovat kovin estyneitä. Seksi ei ole mielestäni jakamista tai antamista, vaan kahden ihmisen ihanaa kohtaamista, hellimistä, hyväilyjä, toisesta ja itsestä nauttimista. Elämän suolaa. Harmi kun kaikkki naiset eivät osaa tai kykene siitä nauttimaan. - viaton kakkonen
luulisin tätä kirjoitti:
Usein se kakkonen on täysin miehen kertomuksen varassa, eli valehtelee kertoneensa vaimolle. Vaimoja, jotka hyväksyvät kakkossuhteen on aniharvassa. Sitä läheisyyttä, hellyyttä ja kosketusta voi myös mies antaa. Usein miehille tämä jalkavaimo on vaihtelun halua, pakoa arjesta. Ja arkeahan perheissä eletään. Ja eletään sitä arkea, josta petturi ei halua juurikaan luopua.
Kyllä vaimo on viaton, koska ei tiedä jalkavaimosta. Miksi hän olisi vastuussa taudeista, hajuista ym. mitä mies kotiin kantaa. Kakkosessa taas ihmettelen, miten hän, jos tietää miehen useista muistakin panoista, tautimahdollisuuksista, voi jatkaa suhdetta. Hän tietää asian, ja vaimo ei. Luoja paratkoon, jos miehet eivät suojaudu kondomilla näiltä tautipesiltä. Vaimoa turha syyttää.Kirjoitinkin, että jos vaimo tietää kakkossuhteesta, kuten esimerkiksi sen ukkomiehen vaimo, jota minä tapailen, niin hän silloin sallii tämän. Silloin hän ei välitä siitä vaikka miehensä viettää öitä myös minun luonani ja rakastelee minun kanssani. Testeissä olemme mekin miehen kanssa käyneet, vaimosta en tiedä. Mutta hän siis tietää, että miehellään on avioliiton rinnalla toinen suhde, ja jos ja kun hän valitsee edelleen avioliittoaan jatkaa, niin myös hänelä on vastuu.
- kevätaurinkokaunis
vai viattomia! kirjoitti:
Jos mies kertoo ensin kakkoselle olevansa vapaa ja sitten kun totuus paljastuu niin vaimon kanssa onkin avoin suhde jonka vaimokin hyväksyy eikä pariskunnan välillä seksiä ja erokin tulossa..mutta totuus onkin se että pariskunta säätääkin kaikkien kanssa, niin miesten naisten kuin parienkin..kakkonen jolla ei ole kovin montaa miestä ollut edes elämänsä aikana ja joka ei moraalisena ihmisenä hyväksy pettämistä ja joka luuli olevansa normaalin miehen kanssa tekemisissä eikä sairaan psykopaatin, ei todellakaan ole mitään yhteiskunnan pohjasakkaa vaan se viaton uhri.
Jos on aniharvassa niitä vaimoja, jotka hyväksyvät kakkossuhteen, niin taatusti on vielä harvemmassa niitä pareja, joilla on avoin suhde. Minulle mies ei sellaista uskotellut vaan sanoi, että haluaa pitää suhteemme toistaiseksi salassa, kunnes "pystyy päättämään", onko hänestä eroamaan vai ei, koska kuvitteli (tai toivoi), että jos vaimo saa tietää, hän heittää miehen heti pihalle. Vaimo sai tietää, vaimon ystävä näki meidät käsi kädessä kaupungilla (mies siis selvästi halusi jäädä kiinni). Mutta voi miesraukkaa, kun vaimopa ei heittänytkään miestä pihalle. Ei vaikka mies sanoi rakastavansa minua ja vaimonsa pyynnöistä huolimatta ei lopettanut suhdetta minuun. Vaimo soitti minulle, että mies on kertonut rakastavansa minua ja jatkavansa suhdetta minuun, mutta hän ei aio erota, mies erotkoon, jos haluaa. Ei mennyt pitkään, kun lopetin itse suhteen. Jos mies on niin munaton, ettei uskalla itse edes erota, niin hän ei ole minua varten!
- teitähän riittää
viaton kakkonen kirjoitti:
Kirjoitinkin, että jos vaimo tietää kakkossuhteesta, kuten esimerkiksi sen ukkomiehen vaimo, jota minä tapailen, niin hän silloin sallii tämän. Silloin hän ei välitä siitä vaikka miehensä viettää öitä myös minun luonani ja rakastelee minun kanssani. Testeissä olemme mekin miehen kanssa käyneet, vaimosta en tiedä. Mutta hän siis tietää, että miehellään on avioliiton rinnalla toinen suhde, ja jos ja kun hän valitsee edelleen avioliittoaan jatkaa, niin myös hänelä on vastuu.
Näinhän ne kakkoset luulee, että vaimo tietää. Totuus voi olla aivan toinen. Ja tiedätkö pohjimmiltaan miehelle vaimo on madonna sinuun nähden. Vaihtelun lisäksi syntisyys ja huoruus viehättää. Iljettää, jos mies ei käytä kondomia kanssasi, vaimon kannalta ajateltuna.
- ::::::::::
viaton kakkonen kirjoitti:
Kirjoitinkin, että jos vaimo tietää kakkossuhteesta, kuten esimerkiksi sen ukkomiehen vaimo, jota minä tapailen, niin hän silloin sallii tämän. Silloin hän ei välitä siitä vaikka miehensä viettää öitä myös minun luonani ja rakastelee minun kanssani. Testeissä olemme mekin miehen kanssa käyneet, vaimosta en tiedä. Mutta hän siis tietää, että miehellään on avioliiton rinnalla toinen suhde, ja jos ja kun hän valitsee edelleen avioliittoaan jatkaa, niin myös hänelä on vastuu.
Ei se sitä tarkoita, että vaimo hyväksyisi miehen käytöksen. Voihan olla, että on sanonutkin lähtevänsä ja mies on sitten sanonut sivusuhteen olevan ohi. kaikki eivät sitäpaitsi luovuta heti kun joku asia ei mene oman mielen mukaan tai jotain ikävää tapahtuu. Joskus vaimo voi haluta korjata asioita jotka ovat aiheuttaneet skismaa puolisoiden välillä. Mies voi kertoa, että hän myös yrittää parantaa asioita. Nää on niin monisäikeisiä juttuja, että rakaisutkaan ei aina ole ihan tosta vaan löydettävissä.
- ddddddddddddddddllll
kuudes vuosi kirjoitti:
Anteeksi, mutta voin kyllä kertoa ikäni, se on 41 vuotta. Mitenkään en koe olevani vanha tai elähtänyt. Jos sinua helpottaa mieltää toiset naiset noin niin mikäs siinä, suon sen sinulle ilomielin.
Ja jossain kerroin jakaneeni parikymmentä vuotta? Tuo jakanut sana taitaa tulla naisten suusta jotka eivät osaa seksistä nauttia tai ovat kovin estyneitä. Seksi ei ole mielestäni jakamista tai antamista, vaan kahden ihmisen ihanaa kohtaamista, hellimistä, hyväilyjä, toisesta ja itsestä nauttimista. Elämän suolaa. Harmi kun kaikkki naiset eivät osaa tai kykene siitä nauttimaan.kuudes vuosi
Ja sinä sitte yrität korjata virheen kun ei "kaikki naiset osaa" voi ihme miten kevyet mielipiteet sinulla on, noin vaan ihan luonnollisesti, ollaan varatun miehen kanssa ja aiheutetaan tuskaa vaimolle. - missä mies nyt
kuudes vuosi kirjoitti:
No mutta petettyhän tietää jo, eikä silti ole ongelmia ilmeentynyt minkäänlaisia. Mitenkähän minä luulen tuossa itsestäni mitään? Voisitko selventää?
Naisilla taudit voivat olla oireettomia, tiedän, ja juuri siksi myös olen testeissä käynyt. Koko elämäni aikana olen harrastanut seksiä neljän eri miehen kanssa ja joka kerralla, paitsi ensimmäisellä, olen myös testeissä käynyt ennenkuin olen sänkyyn uuden miehen kanssa mennyt ja tämän olen myös vaatinut mieheltä. Sen verran kyllä välitän terveydestäni.
Ja totta, en välitä mitä muut minusta ajattelevat. Miksi ihmeessä välittäisin? Välitätkö sinä mitä muut sinusta ajattelevat?
Miten olen kaiken yläpuolella? Tuota en ymmärtänyt alkuunkaan. Miten minä olen vaimon tai sinun yläpuolella, ajatteletko tosiaan noin?
En voi kohdella toisia miten vain, enkä kohtele. Minä en kohtele sitä petettyä vaimoa mitenkään, en tunne häntä edes, mies on se joka häntä jotenkin kohtelee.Kirjoituksellasi vastasit miten olet toisten ihmisten yläpuolella. Et sinä voi olla välinpitämätön vaimoa kohtaan, heilläkin on ollut kiihkeä rakkaus vaihe ja hän on miehen vaimo , sinä aivan jotain muuta. Jo puheillasi kohtelet vaimoa. Siinä suhteessa sinä et ole kenenkään yläpuolella, jos moraalin kannalta ajatellaan. Kysyit välitänkö, mitä toiset minusta ajattelevat. Totta kai. Minulle on tärkeää tulla toimeen ja rakastaa lapsiani, edesmennyttä puolisoani, ystäviäni, tulla toimeen työtoverieni ja harrastustoverieni kanssa. En vain hyväksy sinunlaisiasi itsekkäitä, toisen avioliiton kyljessä eläviä loisia.En usko miehenkään sinua kunnioittavan.Tuollaisessa suhteessa ei ole mitään kaunnista.
- mikä viaton sä olet?
viaton kakkonen kirjoitti:
Kirjoitinkin, että jos vaimo tietää kakkossuhteesta, kuten esimerkiksi sen ukkomiehen vaimo, jota minä tapailen, niin hän silloin sallii tämän. Silloin hän ei välitä siitä vaikka miehensä viettää öitä myös minun luonani ja rakastelee minun kanssani. Testeissä olemme mekin miehen kanssa käyneet, vaimosta en tiedä. Mutta hän siis tietää, että miehellään on avioliiton rinnalla toinen suhde, ja jos ja kun hän valitsee edelleen avioliittoaan jatkaa, niin myös hänelä on vastuu.
Et kai sä oikeasti pane ukkomiehen kanssa ilman kortsua? Miten voit luottaa siihen, ettei hän pane muitakin sun ja vaimonsa lisäksi? Ja säkö et muiden kanssa seksiä harrasta, olet uskollinen pettävälle miehelle? Voi tyhmyyttä. Siinäpä sitten selvittelette, kuka tartutti kenet, jos ikävän taudin saatte.
- vai viattomia!
vai viattomia! kirjoitti:
Jos mies kertoo ensin kakkoselle olevansa vapaa ja sitten kun totuus paljastuu niin vaimon kanssa onkin avoin suhde jonka vaimokin hyväksyy eikä pariskunnan välillä seksiä ja erokin tulossa..mutta totuus onkin se että pariskunta säätääkin kaikkien kanssa, niin miesten naisten kuin parienkin..kakkonen jolla ei ole kovin montaa miestä ollut edes elämänsä aikana ja joka ei moraalisena ihmisenä hyväksy pettämistä ja joka luuli olevansa normaalin miehen kanssa tekemisissä eikä sairaan psykopaatin, ei todellakaan ole mitään yhteiskunnan pohjasakkaa vaan se viaton uhri.
Tarina oli pitkä oikesti: miehellä oli eri nainen kun valehteli olevansa vapaa. Totuuden paljastuttua molemmille tämä ykkösnainen viisaana lähti. En koskaan enää luottanut mieheen enkä päästänyt tätä lähelle kunnolla. Sitten mies salaa hankki tuon nykyisen ykkösen itselleen ja jätin miehen kun sain tästä tietää. Tällöin alkoi itku että mies teki virheen ja ykkönen olikin kamala ja vastemielinen eikä mies tätä halunnut vaan minut jne. ja minä uskomatonta mutta totta, uskoin. Lopulta paljastui tuo sairas ihmissuhdekuvio. Kiitän onneani etten ehtinyt saada tauteja häneltä. Miksi tuollaiset perverssit eivät pysy omissa piireissään vaan sotkevat kunnolliset ihmiset sairaisiin peleihinsä? Sympatiani ovat kyllä ns. oikeiden ykkösten puolella enkä hyväksy pettämisiä minäkään. Mutta tuollaiset ykköstyneet kakkoset joilla ei ole mitään moraalia, eivät sympatiaani saa. Pahimpia kuitenkin ovat tuollaiset huijarimiehet. Puistattaa ihan.
- aurinkoinenaamu
mikä viaton sä olet? kirjoitti:
Et kai sä oikeasti pane ukkomiehen kanssa ilman kortsua? Miten voit luottaa siihen, ettei hän pane muitakin sun ja vaimonsa lisäksi? Ja säkö et muiden kanssa seksiä harrasta, olet uskollinen pettävälle miehelle? Voi tyhmyyttä. Siinäpä sitten selvittelette, kuka tartutti kenet, jos ikävän taudin saatte.
Kyllä, rakastelen ukkomiehen kanssa ilman kortsua. Olemmme sopineet pelisäännöistä ja luotan häneen.Suhteemme on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin salasuhde. Ja minä en todellakaan tapaile muita, koska rakastan tuota ukkomiestä. Ei tulisi mieleenkään.
- huhhuhhh
vai viattomia! kirjoitti:
Tarina oli pitkä oikesti: miehellä oli eri nainen kun valehteli olevansa vapaa. Totuuden paljastuttua molemmille tämä ykkösnainen viisaana lähti. En koskaan enää luottanut mieheen enkä päästänyt tätä lähelle kunnolla. Sitten mies salaa hankki tuon nykyisen ykkösen itselleen ja jätin miehen kun sain tästä tietää. Tällöin alkoi itku että mies teki virheen ja ykkönen olikin kamala ja vastemielinen eikä mies tätä halunnut vaan minut jne. ja minä uskomatonta mutta totta, uskoin. Lopulta paljastui tuo sairas ihmissuhdekuvio. Kiitän onneani etten ehtinyt saada tauteja häneltä. Miksi tuollaiset perverssit eivät pysy omissa piireissään vaan sotkevat kunnolliset ihmiset sairaisiin peleihinsä? Sympatiani ovat kyllä ns. oikeiden ykkösten puolella enkä hyväksy pettämisiä minäkään. Mutta tuollaiset ykköstyneet kakkoset joilla ei ole mitään moraalia, eivät sympatiaani saa. Pahimpia kuitenkin ovat tuollaiset huijarimiehet. Puistattaa ihan.
Aikamoiseen kusettajaan olet törmännyt. Yhteiskunnan pohjasakkaa tollaset pariskunnat totta tosiaan. Tommoset ihmistyypit ajattelee vain omia halujaan ja nautintojaan viis veisaten muista ihmisistä. Pääasia että saa seksiä joka taholta. Onneks en oo törmännyt, liene joku marginaaliryhmä avohoidon puolella?
- Buuaaah!
aurinkoinenaamu kirjoitti:
Kyllä, rakastelen ukkomiehen kanssa ilman kortsua. Olemmme sopineet pelisäännöistä ja luotan häneen.Suhteemme on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin salasuhde. Ja minä en todellakaan tapaile muita, koska rakastan tuota ukkomiestä. Ei tulisi mieleenkään.
Että on oikein enemmän kuin salasuhde. Heh. Heh. Teidänlaisia on ollut maailman sivu. Siinäpä rakastat. Älä pitkästy. Vaimon vuoksi on inhottavaa, että mies liottelee kaluaan ilman kortsua laisesi loisen kanssa.
- aurinkoinenaamu
Buuaaah! kirjoitti:

No, jos se on vaimon kannalta niin sääli, niin miksei hän tee asialle mitään vaikka tietää miehensä rakastelevan kanssani ilman korstsua?!
- pimeä puoli elämästä
aurinkoinenaamu kirjoitti:
No, jos se on vaimon kannalta niin sääli, niin miksei hän tee asialle mitään vaikka tietää miehensä rakastelevan kanssani ilman korstsua?!
Ei se ole sääli, vaan se on inhottavaa. Älä loinen puhu rakastelusta. Se on liian kaunis sana. Noissa panoissa ei ole mitään kaunista. Rakastunut katsos eroaa. Jos on kyse, että käydään vaihtelun vuoksi jonkun huoran luukulla, ns sanottua hyvää seksiä saamassa, kortsut esiin, koska vaimo on puhdas. Jos se ukkomies ei tätä tajua, on hän ääliö.
- aurinkoinenaamu
pimeä puoli elämästä kirjoitti:

Siksi mä erosinkin, omasta miehestäni, kun rakastuimme tämän ukkomiehen kanssa. Mies kertoi vaimolleen heti alkuunsa meistä ja että rakastaa minua. Että aikoo elää minun kanssani ja laittaa eron vireille, kunhan eräs asia tulevana keväänä on ohitse. Vaimo valitsi jääädä silti venaamaan.
Kumpikin meistä luottaa toisiinsa, emmekä halua tai koe tarvetta käyttää kortsua. Yhteinen lapsikin on toiveissa. Joten jos vaan pysyisitte erossa asioista, joista ette mitään tiedä! - kirppusirkkunen
pimeä puoli elämästä kirjoitti:
Ei se ole sääli, vaan se on inhottavaa. Älä loinen puhu rakastelusta. Se on liian kaunis sana. Noissa panoissa ei ole mitään kaunista. Rakastunut katsos eroaa. Jos on kyse, että käydään vaihtelun vuoksi jonkun huoran luukulla, ns sanottua hyvää seksiä saamassa, kortsut esiin, koska vaimo on puhdas. Jos se ukkomies ei tätä tajua, on hän ääliö.
Mikä sinä olet sanomaan muita loisiksi. Loinen on sellainen, joka vie toiselta, mutta ei anna mitään ja josta toinen ei saa mitään. Ainakin minä ja ukkomies jota tapailen saamme molemmat yhdessäolostamme todella paljon. Ja se mitä meidän välillämme on, on huomattavasti enemmän rakastelua kuin miehellä kotona vaimonsa kanssa.
Joten kuten edellinen kirjoittikin, ei kannata tuntkea nenäänsä ja esittää arvostelua toisten asioista, kun et niiden taustoja tiedä! - naurua naurua.
kirppusirkkunen kirjoitti:
Mikä sinä olet sanomaan muita loisiksi. Loinen on sellainen, joka vie toiselta, mutta ei anna mitään ja josta toinen ei saa mitään. Ainakin minä ja ukkomies jota tapailen saamme molemmat yhdessäolostamme todella paljon. Ja se mitä meidän välillämme on, on huomattavasti enemmän rakastelua kuin miehellä kotona vaimonsa kanssa.
Joten kuten edellinen kirjoittikin, ei kannata tuntkea nenäänsä ja esittää arvostelua toisten asioista, kun et niiden taustoja tiedä!Sinähän olet juuri loinen toisten avioliitossa. Mitähän sinä tiedät toisten avioliitosta. Et yhtään mitään. Muista, että se sinun ihmeellinen varattu mies on ollut rakastunut vaimoonsa ja edelleen heidän seksielämänsä muun lisäksi jatkuu. Kenekään ei tarvitse tunkea asioita sinun alijäämän asioihin ellet tule sitä tänne tyrkyttämään. Vaimo on ollut ennen sinua ja tulee olemaan sinun jälkeesikin. Olet pitkässä juoksussa kuin hyttysen paska meressä.
- pöljiä akkoja riittä
aurinkoinenaamu kirjoitti:
Siksi mä erosinkin, omasta miehestäni, kun rakastuimme tämän ukkomiehen kanssa. Mies kertoi vaimolleen heti alkuunsa meistä ja että rakastaa minua. Että aikoo elää minun kanssani ja laittaa eron vireille, kunhan eräs asia tulevana keväänä on ohitse. Vaimo valitsi jääädä silti venaamaan.
Kumpikin meistä luottaa toisiinsa, emmekä halua tai koe tarvetta käyttää kortsua. Yhteinen lapsikin on toiveissa. Joten jos vaan pysyisitte erossa asioista, joista ette mitään tiedä!Siinäpähän venaat. Yksi asia keväällä on ohitse. Hehheheee. anopin kuolema tai jokin muu hahahahaaa. Yhteinen lapsi hehhehheee. Tavallinen kusetustarina. Hehheee, hahhhaaaa. Nauraa kippurassa.
- kirppusirkkunen
naurua naurua. kirjoitti:
Sinähän olet juuri loinen toisten avioliitossa. Mitähän sinä tiedät toisten avioliitosta. Et yhtään mitään. Muista, että se sinun ihmeellinen varattu mies on ollut rakastunut vaimoonsa ja edelleen heidän seksielämänsä muun lisäksi jatkuu. Kenekään ei tarvitse tunkea asioita sinun alijäämän asioihin ellet tule sitä tänne tyrkyttämään. Vaimo on ollut ennen sinua ja tulee olemaan sinun jälkeesikin. Olet pitkässä juoksussa kuin hyttysen paska meressä.
Mikähän sinun elämän tragediasi mahtaakaan olla, kun noin herkästi provosoidut ja arvostelet sellaisten ihmisten elämää, josta et mitään tiedä?! Vaikka sinulle olisikin kakkosena käynyt toisin, on niitäkin miehiä, jotka oikeasti uskaltavat myös erota ja rakentaa onnellisen elämän sen "kakkosen" kanssa.
- aurinkoinenaamu
pöljiä akkoja riittä kirjoitti:
Siinäpähän venaat. Yksi asia keväällä on ohitse. Hehheheee. anopin kuolema tai jokin muu hahahahaaa. Yhteinen lapsi hehhehheee. Tavallinen kusetustarina. Hehheee, hahhhaaaa. Nauraa kippurassa.
Siinäpähän naurat, ei ole minulta pois.
- kokenut ja onnelllin
naurua naurua. kirjoitti:
Sinähän olet juuri loinen toisten avioliitossa. Mitähän sinä tiedät toisten avioliitosta. Et yhtään mitään. Muista, että se sinun ihmeellinen varattu mies on ollut rakastunut vaimoonsa ja edelleen heidän seksielämänsä muun lisäksi jatkuu. Kenekään ei tarvitse tunkea asioita sinun alijäämän asioihin ellet tule sitä tänne tyrkyttämään. Vaimo on ollut ennen sinua ja tulee olemaan sinun jälkeesikin. Olet pitkässä juoksussa kuin hyttysen paska meressä.
Minä ainakin tiedän paljon "ukkomieheni" ja hänen vaimonsa avioliitosta. Mies puhuu minulle avoimesti ja vaimonsakin on soittanut minulle pariin kertaan. Heillä ei ole seksielämää, ollut enää kuukausiin (sekä vaimon että miehen kertomaa), ja suhde on pystyyn kuollut. Joten ei aina kannata täällä hyökkäillä, jos omat munat putosivat korista!
- siinäpähän oottelet
pöljiä akkoja riittä kirjoitti:
Siinäpähän venaat. Yksi asia keväällä on ohitse. Hehheheee. anopin kuolema tai jokin muu hahahahaaa. Yhteinen lapsi hehhehheee. Tavallinen kusetustarina. Hehheee, hahhhaaaa. Nauraa kippurassa.
Se tapahtuu sitten kun lehmätkin lentää! Jos mä noin lätkässä olisin johonkin ukkomieheen, niin saman katon alle en häntä ottaisi asumaan ennenkuin mies olisi asunut omillaan hyvin kauan. Todistanut mulle, että on tosissaan. Mua aina ihmetyttää noissa tilanteissa, joissa uusi puoliso otetaan ns. lennossa, että missä välissä ero saadaan omassa päässä aseteltua järjestykseen. Ero ei koskaan ole helppo, ei vaikka sitä olisi mielessään valmistellut monta vuotta.
aurinkoinenaamu on ilmeisesti aika nuori, ilman että elämä jotain olisi opettanut. Sokea usko ukkomiehen sanoihin kantaa häntä eteenpäin. Oletko kysynyt, harrastaako seksiä vaimonsa kanssa? Vaimo taitaa tietää, ettet todellakaan ole miehelle ensimmäinen salasuhde. Ja tuskin viimeinenkään. Menee odotellessa elämä hukkaan. - aurinkoinenaamu
siinäpähän oottelet kirjoitti:
Se tapahtuu sitten kun lehmätkin lentää! Jos mä noin lätkässä olisin johonkin ukkomieheen, niin saman katon alle en häntä ottaisi asumaan ennenkuin mies olisi asunut omillaan hyvin kauan. Todistanut mulle, että on tosissaan. Mua aina ihmetyttää noissa tilanteissa, joissa uusi puoliso otetaan ns. lennossa, että missä välissä ero saadaan omassa päässä aseteltua järjestykseen. Ero ei koskaan ole helppo, ei vaikka sitä olisi mielessään valmistellut monta vuotta.
aurinkoinenaamu on ilmeisesti aika nuori, ilman että elämä jotain olisi opettanut. Sokea usko ukkomiehen sanoihin kantaa häntä eteenpäin. Oletko kysynyt, harrastaako seksiä vaimonsa kanssa? Vaimo taitaa tietää, ettet todellakaan ole miehelle ensimmäinen salasuhde. Ja tuskin viimeinenkään. Menee odotellessa elämä hukkaan.Taas kerran menit puhumaan vastoin parempaa tietoasi. Takana melkein 15 vuoden avioliitto miehen kanssa, jonka kanssa olin yhdessä noin 20 vuotta. Neljä lastakin meillä on, joten ei tässä ihan nuoria enää olla.
Ja toisaalta, miksi minun pitäisi sinulle mitään selittää. Halusin kertoa omasta kokemuksestani ja tilanteestani ihan siksi, että moni on varmasti saman tapaisessa tilanteessa ja etsii täältä vertaistukea. Sanon siis, että aina suhde ukkomieheen ei tarkoita sitä, etteik siitä voisi tulla oikeaa parisuhdetta. Me ainakin olemme oikealla tiellä ja hyvän matkaa kohti sitä. - ettäsillai
vai viattomia! kirjoitti:
Tarina oli pitkä oikesti: miehellä oli eri nainen kun valehteli olevansa vapaa. Totuuden paljastuttua molemmille tämä ykkösnainen viisaana lähti. En koskaan enää luottanut mieheen enkä päästänyt tätä lähelle kunnolla. Sitten mies salaa hankki tuon nykyisen ykkösen itselleen ja jätin miehen kun sain tästä tietää. Tällöin alkoi itku että mies teki virheen ja ykkönen olikin kamala ja vastemielinen eikä mies tätä halunnut vaan minut jne. ja minä uskomatonta mutta totta, uskoin. Lopulta paljastui tuo sairas ihmissuhdekuvio. Kiitän onneani etten ehtinyt saada tauteja häneltä. Miksi tuollaiset perverssit eivät pysy omissa piireissään vaan sotkevat kunnolliset ihmiset sairaisiin peleihinsä? Sympatiani ovat kyllä ns. oikeiden ykkösten puolella enkä hyväksy pettämisiä minäkään. Mutta tuollaiset ykköstyneet kakkoset joilla ei ole mitään moraalia, eivät sympatiaani saa. Pahimpia kuitenkin ovat tuollaiset huijarimiehet. Puistattaa ihan.
Minä sairastelin jatkuvasti kaikenlaisia tulehuksia, ihmettelin syytä. Niinhän selvisi että ukolla oli kakkonen. Kakkonen ite esittäytyi. On nykyisin ykkösöitynyt kun jätin petturiukon.
- näinköhän on
kokenut ja onnelllin kirjoitti:
Minä ainakin tiedän paljon "ukkomieheni" ja hänen vaimonsa avioliitosta. Mies puhuu minulle avoimesti ja vaimonsakin on soittanut minulle pariin kertaan. Heillä ei ole seksielämää, ollut enää kuukausiin (sekä vaimon että miehen kertomaa), ja suhde on pystyyn kuollut. Joten ei aina kannata täällä hyökkäillä, jos omat munat putosivat korista!
Mikä ongelma teillä sitten on. Ukkomiehen ero on varmaan jo vireillä ja pystyyn kuollut avioliitto ilman seksiä lopetetaan. ));
- Pohtiva1234
Ajattelen, että halu käräyttää juontuu siitä, että kokee tuleensa petetyksi, huijatuksi, huonosti kohdelluksi. Eihän salasuhteen jatkostakaan tai tulevaisuudesta ole taketia, kuten ei mistään muustakaan parisuhteesta.
Pettäjän tekemisillä, sanomisilla, käytöksellä, rehellisyydellä on paljon merkitystä siihen, haluaako kakkonen käräyttää suhteen loppuessa. Joskus toki kakkonen voi haluta käräyttää suhteen aikanakin, samoista syistä yleensä, mutta tiedostaa toki ettei sillä yleensä pettäjää itselleen saa.
Kyse on kostosta, vihan purkamisesta, joka ei kuitenkaan välttämättä ole paras keino. Käräyttäjän kannattaa miettiä myös muita asianosaisia, esim. jos mukana on pieniä lapsia.
Olen kuitenkin itse sitä mieltä, noin lähtökohtaisesti, että jos pettäjä edes jossain määrin on valheellisesti lähtenyt suhteeseen, vain omat halut pääasiassa, ja jollain tapaa vain koukuttanut kakkosensa, ansaitsee hän opetuksen. Olen myös sitä mieltä, että harva pettäjän aviopuoliso ei haluaisi tietää totuutta kumppanistaan vaikka se miten sattuisi.- seepra ja sen raidat
Tapailin ukkomiestä, jonka vaimo sai tietää meistä ihan ulkopuoliselta taholta. Vaimo soitti minulle ja kiitti siitä, että oli saanut tietää, vaikka minä en ollutkaan se joka hänelle kertoi. Hän ei jättänyt miestään, mutta oli tyytyväinen, että tiesi mitä hänen miehensä touhusi. Oli kuulema monesti kysynyt mieheltään oliko tällä suhde, ja mies oli aina kieltänyt sen. Minulle mies taas sanoi, että laittaa eron vireille heti kuopuksen pääsykokeiden jälkeen, että ei halua sotkea hänen elämäänsä nyt kriittisellä hetkellä.
No, kun minä olin kuitenkin kuvitellut miehen olevan oikeasti eroamassa ja haaveilin yhteisestä elämästä, niin suhde päättyi minun toimestani saman tien. En halunnut edes ajatella elämää miehen kanssa, joka vedätti sekä minua että vaimoaan.
Ovat edelleen naimisissa ja miehellä jo uusi kakkonen.
- totuuden torvi
Jos petturit käräytettäisiin AINA, pettäisivätkö he niin hanakasti? Tämä petturimiesten suojelu ja kakkosten hiljaisiksi pelottelu on aika hämmentävää. Kukaan ei tietenkään halua huonoja uutisia, mutta kyllä se voittaa viikkojen, kuukausien tai vuosien aasina kohtelun.
- näin aina?
Kyllä pettää, tai itsellä ainaki oli sellainen aviomies, joka petti usein. Aina kiinni jäädessään lupasi muuttua eikä tehdä moisia tyhmyyksiä enään. Kun oli pienet lapset annoin anteeksi kerta toisensa jälkeen. Lopulta se meni minunkin jakeluun ettei mies muutu ikinä, eikä ota itse eroa vaikka sitä ehdotin ja odotin, että joku nainen hänet jo pois veisi minun riesana olemasta. Itse se oli mies potkittava pihalle. Ei krooninen pettäjä ota eroa varmaan missään tapauksessa, vaimon on se tehtävä tai sitten syystä tai toisesta siedettävä se, että mies pettää.
- me too
Kyllä tuo uhka ensikertalaiset ja seikkailunhaluiset ääliöt pitäisi kurissa. Jotenkin ne vaan saa kiedottua naisen valheiden (lupailee eroa, yhteistä tulevaisuutta ym. että saa) ja salailun verkkoon ja sitten yhteistuumin seikkaillaan. Nainen ei osaa sanoa ei ja sitten ei uskalla käräytääkään. Hyväksikäytettynä ja heikkona on sitten mukava elää ja vaimo on petetty, mies voittaa.
- me too
me too kirjoitti:

^ tuo oli tarkoitettu vastaukseksi totuuden torvelle. Kannatan ehdottoman käräytyksen sääntöä.
- vakka ja kansi
Pystyn kyllä ymmärtämään, miksi jotkut haluavat käräyttää petturin tämän puolisolle, vaikka itse en sitä ikinä tekisi enkä ole kokenut siihen tarvetta. En ymmärrä, miksi tekisin niin. Mutta ex-mieheni katsoi asiakseen tehdä sen. Meillä oli jo ero vireillä, kun ex-mieheni soitti sen miehen vaimolle, jota tapailin. En tänä päivänäkään ymmärrä, miksi hän teki niin?!?
- totuuden torvi
Koska, ihmiset hyvät, TOTUUS VAPAUTTAA TEIDÄT. "The Truth Shall Set You Free", se pätee kaikessa. Karua miten vaimot ei halua tietää, kakkoset ei halua käräyttää, ukkomiehet ei halua kertoa totuutta, jos kaikki olisivat rehellisiä, elämä ei olisi tällaista peliä toisten tunteilla ja tulevaisuudella.
- selityksiä riittää
totuuden torvi kirjoitti:
Koska, ihmiset hyvät, TOTUUS VAPAUTTAA TEIDÄT. "The Truth Shall Set You Free", se pätee kaikessa. Karua miten vaimot ei halua tietää, kakkoset ei halua käräyttää, ukkomiehet ei halua kertoa totuutta, jos kaikki olisivat rehellisiä, elämä ei olisi tällaista peliä toisten tunteilla ja tulevaisuudella.
Niin totta! Mutta niin moni ukkomies puolustautuu ja pettää itseään selittämällä, ettei kerro vaimolleen, koska ei halua satuttaa tätä, tai ei eroa, koska ei halua satuttaa lapsiaan, tai ei irrota kakkosesta, vaikka tietäisi ettei aio erota, kun ei halua satuttaa kakkosta. Ja juuri tuolla toiminnallaan hän satuttaa kaikkia vielä enemmän. Se, ettei se voi satuttaa mitä ei tiedä, joo, joku voi ajatella näinkin, mutta yleensä nämä tapaukset tulevat aina esiin, tavalla tai toisella. Vaikka mies haluaa uskotella itselleen, ettei vaimo tiedä, niin yleensä jokainen vaimo ainakin aavistelee, ja juuri se epäilyjen varjossa eläminen satuttaa. "lapset eivät osaa edes epäillä!"; no just joo, kyllä lapset näkevät ja tajuavat, ettei vanhempien välillä ole kaikki kohdallaan. Ja kakkosta, etenkin rakastunutta sellaista, mies satuttaa antamalla tyhjiä lupauksia ja pitämällä löysässä hirressä. Tästä tilanteesta usein on van kaksi ulospääsyä - joka vaimo väsyy tai sitten kakkonen!
- varatun kootut selit
selityksiä riittää kirjoitti:

ykset
Ykskin ukkomies selitteli kakkosen tapailun jatkamista sillä, kun hän on niin kiltti mies, ettei pysty lopettamaan. Erota ei myöskään voi samasta syystä, vaimo ei kestäisi sitä. Pojatt pitää myös saada isommiksi. LOL Voi mies parkaa. Miten noin hyviä miehiä onkaan. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole estänyt miestä pitämästä jatkuvasti profiilia suomi24-treffeillä statuksella eronnut. LOL - Kolme pistettä
varatun kootut selit kirjoitti:
ykset
Ykskin ukkomies selitteli kakkosen tapailun jatkamista sillä, kun hän on niin kiltti mies, ettei pysty lopettamaan. Erota ei myöskään voi samasta syystä, vaimo ei kestäisi sitä. Pojatt pitää myös saada isommiksi. LOL Voi mies parkaa. Miten noin hyviä miehiä onkaan. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole estänyt miestä pitämästä jatkuvasti profiilia suomi24-treffeillä statuksella eronnut. LOLAika moni säälittävä ukkomies perustelee sitä, ettei jätä vaimoaan tai kakkostaan juuri sillä, ettei hän halua loukata ketään tai halua kenellekään pahaa. Munattomuutta, kykenemättömyyttä seisoa tekojensa takana ja aiheuttaa vain enemmän pahaa ja loukkaa vain enemmän molempia. Ja onhan se niin kiva naida paria naista, siis jos vain mieskunto kestää.
- toki kestää
Kolme pistettä kirjoitti:
Aika moni säälittävä ukkomies perustelee sitä, ettei jätä vaimoaan tai kakkostaan juuri sillä, ettei hän halua loukata ketään tai halua kenellekään pahaa. Munattomuutta, kykenemättömyyttä seisoa tekojensa takana ja aiheuttaa vain enemmän pahaa ja loukkaa vain enemmän molempia. Ja onhan se niin kiva naida paria naista, siis jos vain mieskunto kestää.
Ja kyllähän se kestää, useammankin kerran illan aikana. Ei kai mies muuten lähtisi tällaiseen leikkiin,ellei olisi seksin suhteen kyltymätön!
- Pohtiva12345

Tämän minäkin olen kuullut. Ei halua loukata ketään tai ei halua kenellekään tietenkään mitään pahaa.
Kakkosella on tässä avain ratkaisuun, ehkä. Kertomalla vaimolle. Mies sitä ei tee eikä tule tekemään ratkaisua naisten välillä. Mutta kun vaimo saa tietää, asiat saattavat saada uuden käänteen.
Ehkä pettäjä joskus jopa odottaa jäävänsä kiinni. - myrkynke!!!!
toki kestää kirjoitti:
Ja kyllähän se kestää, useammankin kerran illan aikana. Ei kai mies muuten lähtisi tällaiseen leikkiin,ellei olisi seksin suhteen kyltymätön!
Toki kestää aikansa. Ja sitten. Eturauhasvaivat. Ei pysty edes vaimoaan tyydyttämään. Kyyläilevänä kulkee ½ tunnin välein kusella. Kaikki matkasuunnitelmat menee kusemisen mahdollisuuden mukaan. Nöyrä on vaimolleen. Raha- ja muut asiat hoitaa vaimo. Vaimo kyllästyy ja ukko hoitokotiin. Rahat vaimolle. Ja vaimo etelän aurinkoon ja muuta kivaa, tietty miehen rahoilla.
- 234345456567678
Pohtiva12345 kirjoitti:
Tämän minäkin olen kuullut. Ei halua loukata ketään tai ei halua kenellekään tietenkään mitään pahaa.
Kakkosella on tässä avain ratkaisuun, ehkä. Kertomalla vaimolle. Mies sitä ei tee eikä tule tekemään ratkaisua naisten välillä. Mutta kun vaimo saa tietää, asiat saattavat saada uuden käänteen.
Ehkä pettäjä joskus jopa odottaa jäävänsä kiinni.Ukkomies, jota tapailen on juuri tällainen, odottaa jäävänsä kiinni. Kerran jo jäi, vaimo sai viestin ystävältään, joka näki meidät käsi kädessä kaupungilla. Mies luuli vaimonsa laittavan eron vireille, mutta ei - vaimo halusikin vielä yrittää. Mies sanoi silti jatkavansa suhdetta minuun, rakastavansa minua. Yhä mies on kanssani avoimesti, suutelee ja kulkee käsi kädessä julkisilla paikoilla jne. Ajattelee varmaan, ettei vaimo enää toista kertaa anna anteeksi ja haluaa erota. Tällöin mies saisi osan syyllisyyden tunteistaan vieritettyä vaimonsa taholle.
Sitä en tiedä haluanko minä sitten kuitenkaan sellaista miestä, joka ei pystynyt itse eroamaan. Se on sen ajan murhe sitten, jos siihen mennään. - LISSUN MEININKIÄ
234345456567678 kirjoitti:
Ukkomies, jota tapailen on juuri tällainen, odottaa jäävänsä kiinni. Kerran jo jäi, vaimo sai viestin ystävältään, joka näki meidät käsi kädessä kaupungilla. Mies luuli vaimonsa laittavan eron vireille, mutta ei - vaimo halusikin vielä yrittää. Mies sanoi silti jatkavansa suhdetta minuun, rakastavansa minua. Yhä mies on kanssani avoimesti, suutelee ja kulkee käsi kädessä julkisilla paikoilla jne. Ajattelee varmaan, ettei vaimo enää toista kertaa anna anteeksi ja haluaa erota. Tällöin mies saisi osan syyllisyyden tunteistaan vieritettyä vaimonsa taholle.
Sitä en tiedä haluanko minä sitten kuitenkaan sellaista miestä, joka ei pystynyt itse eroamaan. Se on sen ajan murhe sitten, jos siihen mennään.Todellako haluat tuollaisen miehen?????. Tuollaista luuseria en koskisi pitkällä kepilläkään. Voi jessus, että olet tyhmä ja mies, ihmisen kuvatus myös.
- sun velvollisuus on
234345456567678 kirjoitti:
Ukkomies, jota tapailen on juuri tällainen, odottaa jäävänsä kiinni. Kerran jo jäi, vaimo sai viestin ystävältään, joka näki meidät käsi kädessä kaupungilla. Mies luuli vaimonsa laittavan eron vireille, mutta ei - vaimo halusikin vielä yrittää. Mies sanoi silti jatkavansa suhdetta minuun, rakastavansa minua. Yhä mies on kanssani avoimesti, suutelee ja kulkee käsi kädessä julkisilla paikoilla jne. Ajattelee varmaan, ettei vaimo enää toista kertaa anna anteeksi ja haluaa erota. Tällöin mies saisi osan syyllisyyden tunteistaan vieritettyä vaimonsa taholle.
Sitä en tiedä haluanko minä sitten kuitenkaan sellaista miestä, joka ei pystynyt itse eroamaan. Se on sen ajan murhe sitten, jos siihen mennään.Onnea vaan tulevaan elämään luuserin kanssa. Munaton mies, jos ei itse uskalla eroa ottaa. Ettei vaan olisi niin, ettei haluakaan erota vaimostaan? Mikäs miehellä ollessa, kaksi naista tekee hänen puolestaan mitä vaan. Vaikka tuskin vaimo paljon enää hänestä piittaa. Oikein kyllä sulle, että vähän sua kiusaa. Fiksu vaimo.
Jos miehelle ero sun takiasi tulee, niin kyllä sulla on velvollisuus ottaa hänet itsellesi. Sitähän sä haluat. Ethän sä voi häntä tuuliajolle jättää. Ethän? - luuseritouhua
LISSUN MEININKIÄ kirjoitti:
Todellako haluat tuollaisen miehen?????. Tuollaista luuseria en koskisi pitkällä kepilläkään. Voi jessus, että olet tyhmä ja mies, ihmisen kuvatus myös.
Vaimolle kelpaa edelleen, onnellisena hymyssä suin kun mies ei taaaaaskan jättänyt vaan änkes takas parivuoteeseen lyötynä ja niin masentuneena ja henkisesti rikki. Heh, on teitä ihme vaimoja olemassa hyi, onneksi ei tarvitse itse elä tuollaista liittoa. Luulis lastenkin olevan rikki, kun kulissia väkisin ylläpidetään.
Ei kelpais tosiaan tullanen mies, kun ei uskalla ratkaisuja tehdä.
- HAH!
Sinä olet naimisissa olevan miehen huora ja ihan tyytyväinen tilanteeseen...No, hänellä hyvinkin voi olla muitakin huoria, mutta voithan sinäkin viettää sitä mainitsemaasi omaa elämää ja olla huora muillekin miehille... Onpa ylevää elämää..
- odottelehan
Tilanteesi vaikuttaa alkuvaiheelta, jossa kukaan ei halua käräyttää vielä ketään. Odotahan kunhan suhde elää omaa elämäänsä. Toinen saattaa rakastua eikä enää viihdykkään siellä omassa elämässään. Mustasukkaisuus odottaa vain hetkeään. Tai toiselle saattaa tulla käry vahingossa, ja toinen pettäjä jatkaa edelleen sitä omaa elämäänsä. Entäs silloin? Toisen koti on raunioina ja toinen osapuoli nauttii omasta elämästään edelleen selittäen, että ne yhteiset hetket salasuhteessa kyllä merkitsevät tosi paljon...Antaahan ajan kulua, niin saatat saada vastauksia kysymykseesi. Yksi vinkki: käräytysvaiheessa ei enää haluta saada seksikumppania omaksi.
- :::::::::::
Käräyttäminen on niinkun henkistä lyömistä.
Semmoinen ihminen joka puhuu toisten seläntakana luultavasti kasvotusten
haluaisi uskaltaa lyödä mutta rohkeus ei riitä. Henkisesti saa satutettua kaikkia puhumalla pahaa seläntakana.- yrjööööööön
Käräyttäminen on hyvä asia, REHELLISYYS MAAN PERII, itse en per haluais asua ukon kanssa joka salaa pettää. Mihin teidän NAISTEN itsearvostus on hävinnyt, hyi olkoon. Vielä ilkiitte täällä sitten puolustella että ukkoos ei sais käräyttää, saa n u si si a vaikka naapuria rauhassa, ja sulle kelpaa pettäjän monessa p i ll us sa uinut kalu edelleen, nam.
- ::::::::::
yrjööööööön kirjoitti:

Oletko nukkunu lainkaan kun olet noin sekasin päästäs?
Rehellisyys mitään peri paremminki jää vallan perinnöttömäksi ja kuolee omaan suruunsa.
Nukkuminen on aika tärkeetä ihmiselle liika valvominen saa just noin aivotoiminnan sekoomaan. - minäkin oksennan
:::::::::: kirjoitti:
Oletko nukkunu lainkaan kun olet noin sekasin päästäs?
Rehellisyys mitään peri paremminki jää vallan perinnöttömäksi ja kuolee omaan suruunsa.
Nukkuminen on aika tärkeetä ihmiselle liika valvominen saa just noin aivotoiminnan sekoomaan.Yrjöäisin minäkin jos tietäisin miehen pettäneen, useastikin, eikä kukaan olisi rohjennut minulle kertoa.
Tiedän tapauksen, jossa vaimoa säälittiin ja pidettiin kylmänä ihmisenä, kun mies oli pettänyt ennenkin, ja nyt kun nähtiin mies taas yhdessä uuden kauniin naisen kanssa, vaimo raskaana, ei kukaan rohjennut kertoa hänelle. Vaimo oli niin huomaamaton, että ei tajunnut miehen touhuja. Mutta niinhän se on, että avioliitto ei tosiaan ole kunnossa, ja mies ei rakasta jos on tarve etsiä suhdetta, tai antaa itsensä rakastua muualla.
Rakkaus puuttuu, mutta kai näitä yrjöttäviä on, jotka alistuvat tuollaisen miehen vaimoksi, vaikka mies käryää. Säälittävää. - pussauskopppiin
:::::::::: kirjoitti:
Oletko nukkunu lainkaan kun olet noin sekasin päästäs?
Rehellisyys mitään peri paremminki jää vallan perinnöttömäksi ja kuolee omaan suruunsa.
Nukkuminen on aika tärkeetä ihmiselle liika valvominen saa just noin aivotoiminnan sekoomaan.On aika sekoa, vaimot täällä hirveenä tabulaattoria naputtaa, kun joku uskaltaa sanoa pahaa sanaa heidän häntäheikistä, aivan naurettavaa. Missä on teidän itsenne arvostus naiset? Ettekö voi elää yksinkin, etkö osaa, etkä pysty? Etkö uskalla? annatte käsitellä noin itteenne. MInä en ottaisi töihin naista, jonka tiedän alistavan itseänsä noin. Ja vielä viittivät puolustella itteään vahvaksi, voi jee.
- ettäsillai
pussauskopppiin kirjoitti:
On aika sekoa, vaimot täällä hirveenä tabulaattoria naputtaa, kun joku uskaltaa sanoa pahaa sanaa heidän häntäheikistä, aivan naurettavaa. Missä on teidän itsenne arvostus naiset? Ettekö voi elää yksinkin, etkö osaa, etkä pysty? Etkö uskalla? annatte käsitellä noin itteenne. MInä en ottaisi töihin naista, jonka tiedän alistavan itseänsä noin. Ja vielä viittivät puolustella itteään vahvaksi, voi jee.
Kyllähän ne ovat miehet jotka eivät osaa elää yksin, Hankitaan uusi ennen eroa. Petetään jopa vuosia ennekuin erotaan.
Naiset uskaltaa olla yksin eivätkä missään tapauksessa syöksy mihinkään laastarisuhteisiin.
Todisteen tuosta saat kun mietit kumpia on enämpi yksinäisiä naisia vai miehiä. Vastaus on että naisia.
Naiset uskaltavat elää yksin puolison kuoleman tai eron jälkeen. Heillä on lapset ja lastenlapsetkin. Heidän elämä täytyy toiminnasta ilman petturimiestäkin.
Mies ja suhdeasiat tulee vasta perheen jälkeen.
Kun on kerran rentusta eronnut niin ei taatusti halua enää uutta renttua. - saksanpähkis
pussauskopppiin kirjoitti:
On aika sekoa, vaimot täällä hirveenä tabulaattoria naputtaa, kun joku uskaltaa sanoa pahaa sanaa heidän häntäheikistä, aivan naurettavaa. Missä on teidän itsenne arvostus naiset? Ettekö voi elää yksinkin, etkö osaa, etkä pysty? Etkö uskalla? annatte käsitellä noin itteenne. MInä en ottaisi töihin naista, jonka tiedän alistavan itseänsä noin. Ja vielä viittivät puolustella itteään vahvaksi, voi jee.
Tosiaan, naiset täällä usein kertovat, että kokevat itsensä vahvoiksi, kun ymmärtävät sitä, että oma mies pettää. Jonkinlaista vahvuutta se tietty voi olla tai itsensä kyynistämistä: Yrittää olla välittämättä siitä, että miehellä on toinen. Tässähän nyt pyöritetään perhettä kuin yritystä, ei pidä pienistä luovuttaa. Jotain kauhean pahaa tässä kuviossa kuitenkin on. Parisuhteeseen mennään tavallisesti rakkaudesta ja rakkaus ja kunnioitus ovat yhä hyvän parisuhteen tunnusmerkkejä. Naiset siis luopuvat vuosien myötä aika paljosta pitääkseen parisuhteen kasassa. Onko niin, että kun suhteeseen on satsattu jo paljon aikaa, tunteita ja rahaa, ei haluta luopua kaikesta tuosta, vaikka onni on kadonnut.
- mitä on vahvuus
saksanpähkis kirjoitti:

Juuri näin. Että vaikka sinulla ei enää olisi edes halua rakastaa ja mies ei ole rakastanut sinua enää aikoihin, niin silti pidät vaan tätä kasassa, koska tähän on niin paljon aikanaan panostettu! Ei haittaa vaikka miehellä on toinen, ei haittaa vaikka mies rakastelee toisen kanssa ja näet hänen silmistään, että hän rakastaa tuota toista naista.
Minusta siinä tilanteessa ei ole vahvuutta pitää kiinni, vaan vahvuutta olisi irrottaa!
- Kärytys
Naisten, sekä vaimojen että kakkosten, pitäisi pitää yhtä ja pistää petkuttajamiehet aisoihin! He ovat ainoita syyllisiä kuviossa, jossa loukataan monia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646185Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813826Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242831- 232360
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol442260Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341271
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256