syksyllä kaikki muuttui nuori17v alkoi käyttää päihteitä ja seura muuttui. Näin kaiken muutoksen nuoressa, mutta en saanut puolisolta tukea? Tuli vain kommentteja liioittelet suurentelet asioita ei halunnut myöntää totuutta ettää nuori oli menossa väärään suuntaan. Tilanne vain paheni ei tullut yöksi kotiin selvisi että seurueessa käytetään myös huumeita. Menimme lastensuojeluun hän tuli vastahakoisesti ja sielläkin vähätteli/kaunisteli asioita. Asioista ei saa puhua ulkopuolisille hänen asemansa takia? Minua hän morkkasi ja haukkui. Nuori pyysi häneltä rahaa milloin milläkin verukkeilla ja aina hän meni lankaan ja huomattuaan sen sain haukut.Nuoren meininki jatkuu ja pahenee vain olisin soittanut lastensuojelunpäovystykseen sinne ei tartte soitella ettei hänen tarvitse hävetä? Tilanne on nyt sitten sellainen että eilen allekirjoitmme avioeropaperit ja hän ei enään keskustelu asioista vaan laittaa ens viikolla tuumasta toimeen. Surullista mutta luovutettava on. Liittomme on ollut onnellinen ja ero tulee monelle taholle yllätyksenä, mutta tälläistä elämä on. Toinen lapsi tässä saa kärsiä eniten, mutta annan hänelle tukeni kaikin tavoin.
Tämäkö pääteasema?
?
1
91
Vastaukset
- kuriin
Voimia! Ero on oikea ratkaisu. Ota nöyrästi kaikki apu vastaan. Jopa ns, vapaaehtoinen huostaanotto vielä onnistuu niin kauan kuin kahdeksantoista ei ole täytetty. Eli nuori sijoitetaan sijaiskotiin tms. jossa yöjuoksut ja huumeet loppuvat kuin seinään. Kotiin saatte aikanaan ehkä viisastuneen teinin, jolle on oltu isällisen ankaria sijaiskodissa, pidetty terve kuri ja koulunkäyntirauha.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760