Yksin sateessa

Siitä on jo useita vuosia aikaa.
Olin juuri saanut exäni kiinni pettämisestä jonka jälkeen erosimme välittömästi. Irtipäästäminen oli silloin niin kovin vaikeata, nuorena ja naiivina en pitkän suhteen jälkeen osannut käsitellä asiaa kovinkaan hyvin. Elättelin kai jopa joitain kaukaisia toiveita, että saattaisin pystyä antamaan asian anteeksi jollakin tapaa, mutta lähinnä kai vain kaipasin aitoa anteeksipyyntöä minua vastaan niin pahoin rikkoneelta.

Sovimme tapaamisen keskelle kaupunkia baariin, olihan meillä vielä paljon selviteltävää omaisuuden jaossa ja muissa asioissa. Henkisesti yritin valmistautua parhaani mukaan ja mietin päässäni eri vaihtoehtoja: "Purskahtaakohan hän itkuun vuolaasti anteeksi pyydellen ja kyynelsilmin?"
"Haluaako jatkaa suhdetta anteeksipyyntöjen saattelemana?"
"Pyytääkö anteeksi ja toivoo että pysymme ystävinä?"

Siihen mitä sisään tullessani näin en ollut valmistaunut.
Hänellä oli treffit!
Hän istui pöydässä drinkeillä minulle tuntemattoman miehen kanssa, käänsi katseensa ja ohikiitävän hetken tuntui kuin olisin saanut vilunväreitä siitä kylmän kolkosta silmäyksestä.
Astelin lähemmäksi pöytää ihmeissäni ja perille saavuttuani tämä toinen mies nousi pöydästä exäni ilmeisesti varoitettua häntä muutamalla sanalla.

Jälkeenpäin keksisin asiaan paljonkin sanottavaa, silloin taas olin lähes sanaton. Tajusin kyllä että tuskin asia tämän miekkosen vikaa on joten nujakoimaan en alkanut, sitähän exäni varmasti olisi halunnutkin. Sen verran uhkaavalta tilanne ilmeisesti kuitenkin vaikutti portsarin silmiin, että hän näki parhaaksi puuttua asioihin. Ei minua varsinaisesti muistaakseni ulos heitetty vaan lähinnä käsikynkkää käveltiin.
Se olikin tarpeen sillä tuntui kuin polveni eivät enää tottelisi minua ja koko tajunta hämärtyisi. Jo ennen kuin ehdin ulos baarista olin murtunut mies.

Baarin ulkopuolella laitoin tupakaksi, en pystynyt ajattelemaan mitään järkevää ja tuntui kuin koko maailma sellaisenaan kuin sen tunsin olisi kaatunut. Luulin, että olisin viimein saanut anteeksipyynnön, jonkinlaisen selityksen tapahtuneelle tai jotain muuta tilanteeseen sopivaa josta olisin voinut aloittaa eteenpäin jatkamisen.

Poltin toisen tupakan ja silloin alkoi sade. Tuli kylmä ja taisin kastua läpimäräksi, hetken päästä näin kun exäni poistui baarista tuon kyseisen miehen kanssa.
Tuolloin tunsin olevani niin pohjattoman yksin ja hyljätty että siitä voisi melkein vieläkin nähdä painajaisia.

Jälkeenpäin exäni kyllä antoi ymmärtää, että kyseessä oli jonkinlainen kosto.

Ainoa rikokseni koko suhteessa oli ollut se, etten mielestäni ollut ollut koko suhteen aikana valmis hankkimaan lapsia kyseisen naisen kanssa. Muutaman vuoden kuluessa tämä emmintä sitten oli myrkyttänyt koko naisen minua vastaan.

Tuon viimeisen tikarin otin syvälle sydämeeni ja luulin että jokin osa minua kuoli tuona yönä.

Ensin minusta tuli ihmisraunio. Ajan kanssa kuitenkin jotenkin kokosin itseni palasista ja paikkasin itsetuntoni. Pikkuhiljaa opin uudelleen rakastamaan itseäni ja huomasin että syvällä sivimmässäni, sydän alassa jossa syksy tappoi kaiken elävän ja jonka talvi jäädytti routaan versoikin kevään tullen pieni verso. Kohtasin matkallani monenlaista vastoinkäymistä ja ikävää tapahtumaa, jotenkin kuitenkin se pienen pieni verso säilyi hengissä siihen päivään asti kun se viimein tapahtui ja kohtasin hänet.

Ne ihanat silmät, pitkät tummat hiukset ja huulet joita suudellessa voisi kuvitella menettävänsä tajuntansa! Nainen oli eittämättä todella kaunis ja kaikin puolin viehättävä, juuri sellainen jonka edessä mies ei saa sanaa suustaan ja kaataa maidonkin kahvikupin ohi lattialle.

Ilokseni ja jopa pienoiseksi yllätyksekseni tajusin hänenkin kiinnostuneen minusta. Pian kiinnostuksesta seurasivat ensitreffit, sitten ensisuudelma ja ennen kuin edes ehdin vastustella tajusin seurustelevani hänen kanssaan ja olevani yltiöpäisesti rakastunut.

Mitään en näköjään kuitenkaan ollut aikaisemmasta suhteestani oppinut, uusi rakkaus oli kuin huumetta ja annoin siihen kaikkeni. Ystäväni jäivät taas valitettavasti taka-alalle kun illat kuluivat oman kullan kanssa yhteistä elämää suunnitellen, eikä baareissa tai muissa sosiaalisissa tapahtumissa tullut juurikaan kuljettua. Muutaman vuoden ajan olin onnellinen, rakastin häntä palavasti ja hän minua ja elämä tuntui olevan mallillaan.

Sitten jotain tapahtui.. Ehkä se oli niinkin yksinkertainen asia kuin parisuhteen arki. Jostain syystä kuitenkin huomasin että suhteemme on ajautumassa ongelmiin. Rakastin häntä yhä kovasti, taistelin tätä vastaan ja kuvittelin että pystyn yhteisillä lomilla ja yllättävällä romantiikalla ja sen sellaisella korjaamaan tilanteen.

Ongelmat olivat kai sittenkin jotain kuvittelemaani suurempaa ja onnistuin vain antamaan suhteellemme tekohengitystä kunnes sitten viimein kuulinkin ne sanat:
"Ansaitset parempaa kuin mä ja vika ei ole sussa vaan mussa..."

Kuinka paljon voivatkaan näennäisen kauniit sanat sattua!