Tästä aina varoitellaan, mutta monet näyttää kuitenkin onnistuvan. Onko tuo oikotietä onneen ja eron tuskasta pääsee helpommalla?
Unohtuuko ero aloittamalla uusi suhde?
2
172
Vastaukset
- 9+5468´q2
Riippuu siitä, miten eroa on prosessoinnut mielessään. Jotkut ovat miettineet ja surreet asian jo valmiiksi siinä vaiheessa, kun ero konkreettisesti tapahtuu. Toiset päättävät mennä erotilanteesta suoraan eteenpäin ja hakea lohtua uudesta suhteesta. Voi olla, että onnistuu - mutta kannattaa miettiä, onko uutta kumppania kohtaan reilua ja kohtuullista raahata uuteen suhteeseen läpikäymättömät asiat edellisestä parisuhteesta.
- ems
Eipä onnistunu itsellä kovin hyvin vaikka rakkaus entistä kohtaan olikin aikaa sitten loppunut ja eroa oli pitkään pohtinut. Ihastuin, vaikka halusin olla sinkkuna ja siinä sitä sitten menin suhteeseen, joka päättyi reilun vuoden päästä siihen kun oltiin niin erilaisia. Jooo, no olis sen asian voinu älytä ennen kuin seurustelemaan rupes mutta ku en ollut prosessoinut eroa kunnolla ja eron jälkeinen sekava vaihe oli päällä, jolloin sitä ihastuu ihan vääriinkiin tyyppeihin. Ja kyllä minä toisaalta rakastuinkin kovaa tähän uuteen, mutta perusasiat olivat hukassa.
Joten en suosittele uutta suhdetta eron jälkeen, mikäli olosi on epävakaa ja tuntuu että haluat vain sitä parisuhteen lämpöä. Se lämpö tulee kyllä, mutta se on paljon parempaa kun olet itse tasapainossa itsesi kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203