Eli erosin poikaystävästäni noin kuukausi sitten. Mä jätin, sillä en kestänyt sitä ainoaa ongelmaa joka meillä oli. Välimatkaa. Hän asuu Texasissa, muutti sinne yliopistoon elokuussa. Musta ei oo nyt yli puoleen vuoteen tuntunut siltä että seurustelisin, oli vain kauhean tyhjä olo kun hänellä oli siellä oma elämä ja mulla täällä oma. Puhuttiin vaan omista asioistamme toiselle eikä meillä ollut mitään yhteistä puhuttavaa.
Se peruskaava meidän keskustelussa oli tää: kerrotaan vuorotellen kuulumiset, sitten harmitellaan ku ei nähdä pitkään aikaan (hän saattaa tulla tänne jouluna jos saa sen verran rahaa kokoon että pystyy maksaan lennot) ja vannotetaan rakkautta ja lähdetään skypestä/facesta.
Jos mies ei pääsis tänne jouluna, seuraava mahdollisuus olis sitten seuraava kesä, johon on reilu vuosi. Eikä sekään ole varmaa ilman työpaikkaa. Yliopisto kokonaisuudessaan kestää neljä vuotta ja me ollaan vasta 20v, joten tuskin on mitään mahdollisuuksia kestää niin kauan "odottamassa uskollisena".
Yritän nyt vaan todistella itselleni että tein oikean ratkaisun. Rakastan häntä kuitenkin yli kaiken ja mietin monta kuukautta että mitä teen. Toisaalta oon onnellisempi nyt, sillä en tunne syyllisyyttä siitä, että pidän hauskaa ilman poikaystävääni. Toisaalta tekisin mitä tahansa että saisin hänet takaisin asumaan kanssani ja olemaan ärsyttävä ja haluan kaikki hänen huonot tapansa, kunhan vain saisin hänet.
Kuitenkin poikaystäväni oli todella loukkaantunut siitä, kun otin eroamisen puheeksi. Hänellä ei ole yhtä voimakasta seksihalua kuin minulla, joten hän ei voinut ymmärtää, miten neljän vuoden selibaatti olisi mikään ongelma. Hän olisi jopa suostunut avoimeen suhteeseen niin, että olisimme olleet kavereita silloin, kun hän on Texasissa ja minä täällä, ja kun hän tulee takaisin, olisimme pari. Tunsin kuitenkin, että se antaisi turhaa toivoa, koska realistisesti ajateltuna, hänen tullessa takaisin olisimme seurustelleen 6,5 vuotta, josta neljä vuotta eri mantereilla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Eihän?
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta? Mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin? Miten saan nyt entisen poikaystäväni ymmärtämään, että jätin hänet järkisyistä, en siksi ettenkö rakastaisi häntä?
Se peruskaava meidän keskustelussa oli tää: kerrotaan vuorotellen kuulumiset, sitten harmitellaan ku ei nähdä pitkään aikaan (hän saattaa tulla tänne jouluna jos saa sen verran rahaa kokoon että pystyy maksaan lennot) ja vannotetaan rakkautta ja lähdetään skypestä/facesta.
Jos mies ei pääsis tänne jouluna, seuraava mahdollisuus olis sitten seuraava kesä, johon on reilu vuosi. Eikä sekään ole varmaa ilman työpaikkaa. Yliopisto kokonaisuudessaan kestää neljä vuotta ja me ollaan vasta 20v, joten tuskin on mitään mahdollisuuksia kestää niin kauan "odottamassa uskollisena".
Yritän nyt vaan todistella itselleni että tein oikean ratkaisun. Rakastan häntä kuitenkin yli kaiken ja mietin monta kuukautta että mitä teen. Toisaalta oon onnellisempi nyt, sillä en tunne syyllisyyttä siitä, että pidän hauskaa ilman poikaystävääni. Toisaalta tekisin mitä tahansa että saisin hänet takaisin asumaan kanssani ja olemaan ärsyttävä ja haluan kaikki hänen huonot tapansa, kunhan vain saisin hänet.
Kuitenkin poikaystäväni oli todella loukkaantunut siitä, kun otin eroamisen puheeksi. Hänellä ei ole yhtä voimakasta seksihalua kuin minulla, joten hän ei voinut ymmärtää, miten neljän vuoden selibaatti olisi mikään ongelma. Hän olisi jopa suostunut avoimeen suhteeseen niin, että olisimme olleet kavereita silloin, kun hän on Texasissa ja minä täällä, ja kun hän tulee takaisin, olisimme pari. Tunsin kuitenkin, että se antaisi turhaa toivoa, koska realistisesti ajateltuna, hänen tullessa takaisin olisimme seurustelleen 6,5 vuotta, josta neljä vuotta eri mantereilla. Eihän siinä ole mitään järkeä. Eihän?
Onko kenelläkään samanlaista tilannetta? Mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin? Miten saan nyt entisen poikaystäväni ymmärtämään, että jätin hänet järkisyistä, en siksi ettenkö rakastaisi häntä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
On raskasta olla kaksin yksin... helpompaa on olla yksin yksin... :(