Työttömät

Kemi aikoo puolittaa työttömyyden työttömyyden parissa vuodessa?
Kemin työllistämismalliin haetaan ESR-rahoitusta. Kaupunki on varautunut palveluiden ostoon 1,3 miljoonalla eurolla.
Lisäksi kaupungin eri hallintokuntien työllistämisrahaa kohdennetaan omaan työllistämismalliin.
Kemin työllistämismalli poikkeaa siinä, että oman hankkeen piiriin otetaan periaatteessa kaikki työttömät (muualla kaikki pitkäaikaistyöttömät yli 500 pv).
Miltä tuntuu? Nyt löytyy kaikille jotain askarteltavaa ja pääsee ihmisten ilmoille sieltä kotisohvalta?
Aiotteko hakea sairauslomaa tai muuttaa paikkakuntaa? Vai tartutteko projektiin kiinni niinkuin sika limppuun?
Onhan se hienoa, että tälläinenkin projekti ja rahoitus järjestyy, saavat ihmisetkin arvoistansa työtä ja mahdollisesti jotain rahallista korvausta. Loppuu se ikuinen luukulta luukulle pompotus?
Toivottavasti toteutuu.
11381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä on erittäin hyvä asia, mutta eiköhän vakionaukujat löydä tästäkin jotain perustavaa laatua olevia vikoja.

Äänestä

Me päässään töihin.Ostan heti uuden auton, talon, veneen, kesämökin.......

Äänestä

Mistä löytyy faktatietoa?

Äänestä
  • sehän onkin vaan että AIKOO. se että vaan aikoo, ja se että toteuttaa, on kaks eri asiaa.

    Äänestä

  • Pohjolan Sanomat torstaina 12.04.2012. Sivu A9 oikea alakulma.
    Pelottaako ?

    Äänestä

Käytännössä tämä takoittaa sitä, että kaikki työttömät laitetaan Monitarmoon. Silläpä se työttömyys jälleen on puolitettu ainakin tilastollisesti.

Äänestä
  • Osa taitaa paeta naapurikuntiin pahimman tilanteen ajaksi?

    Äänestä

tukityöllistetyt on totaalisia luusereita. ja se ei siitä muuksi muutu vaikka ne pannaan monitarmoon töihin...

Äänestä
  • Aha, onks Viljoo näkyny?

    Äänestä

Hyvä juttu. Mutta ei onnistu. Aika monella on taustalla joku selkeä syy työttömyyteen, yleisimmin joku henkinen lukko tai vanhentunut ammattitaito. Olen eräässä toisessa kaupungissa pyörinyt näiden kanssa paljon, työllistämiseen ei ole taikatemppuja, vaan kyllä ihminen ihmiseltä on käytävä tilanne läpi. Osa koulun penkille ja osa aktivointitoimien pariin, jossa oikeasti puidaan henkilökohtaisesti elämäntilanne ja työhalut sekä tulevaisuuden kuviot kasaan. KehariTasoisten töiden teettäminen teettäminen syö vain itsetuntoa ja ammattiylpeyttä.

Äänestä
  • Työttömyyden puolittamisestahan tässä on kyse. Aivan sama miten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr Maverick kirjoitti:

Kemi aikoo puolittaa työttömyyden työttömyyden parissa vuodessa?
Kemin työllistämismalliin haetaan ESR-rahoitusta. Kaupunki on varautunut palveluiden ostoon 1,3 miljoonalla eurolla.
Lisäksi kaupungin eri hallintokuntien työllistämisrahaa kohdennetaan omaan työllistämismalliin.
Kemin työllistämismalli poikkeaa siinä, että oman hankkeen piiriin otetaan periaatteessa kaikki työttömät (muualla kaikki pitkäaikaistyöttömät yli 500 pv).
Miltä tuntuu? Nyt löytyy kaikille jotain askarteltavaa ja pääsee ihmisten ilmoille sieltä kotisohvalta?
Aiotteko hakea sairauslomaa tai muuttaa paikkakuntaa? Vai tartutteko projektiin kiinni niinkuin sika limppuun?
Onhan se hienoa, että tälläinenkin projekti ja rahoitus järjestyy, saavat ihmisetkin arvoistansa työtä ja mahdollisesti jotain rahallista korvausta. Loppuu se ikuinen luukulta luukulle pompotus?
Toivottavasti toteutuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu