Perjantai 13.4.2012 klo 08.19
Diabeetikolla olisi paljon opittavaa täsmäkarppauksesta. Näin sanoo diabetekseen hoitoon erikoistunut dosentti Juha Saltevo.
http://www.iltalehti.fi/diabetes/2012041315271227_di.shtml
Täsmäkarppaus sopii hyvin diabeetikolle
2
112
Vastaukset 2
- bggfttr
Tässä hyvä pätkä tuosta artikkelista:
"Hän aloitti raivokkaan liikuntakuurin.
Hännisen ystävä oli pudottanut reilusti painoaan ja saanut energiaa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Hänninen päätti kokeilla samaa. Hänen lääkärinsä kielsi dieetin hullutuksena.
Hännistä kannusti kuitenkin kokeiluun kysymys, johon hän ei ollut saanut vastausta. Missä on vika, kun hän syö lääkkeensä ja tauti vain pahenee?
Vuosi sitten hän aloitti vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisen. Neljässä kuukaudessa paino putosi 15 kiloa ja kaikki arvot paranivat.
- Lääkärin mielestä tämä ei ollut hyvä tapa laihtua, mutta tulokset olivat.
Hänninen alkoi tehdä ruokaa itse. Ruuanvalmistukseen hän käyttää voita ja kahviin rasvaista maitoa. Jogurtin hän syö myös rasvaisena versiona. Lihaa hän syö silloin tällöin ja entistä enemmän kalaa, munia, juustoja ja kasviksia. Uusia makuelämyksiä on paljon lantusta parsakaaliin. Leipänä hän syö lähinnä vain hapankorppuja."
Kuten huomaamme, samalla on aloitettu liikunta, joten erään palstalla esiintyvän häirikön väitteet liikkumattomuudesta ovat tässäkin tuulesta temmattuja. Karppauksen tuoma pirteys lisää haluja liikkua.
Hienoa, jos tuuli on kääntymässä -vihdoin! Onhan aivan selvää, että ihmiset ovat saaneet hienoja tuloksia ja ovat terveempiä karppaamalla. Mihinkään äärikarppaukseen ei ole tarvis kaikkien mennä. Enkä minä oikein tiedä mitä se onkana ja kuka sitä noudattaa, taitaa olla vain vastustajien mielikuvissa? Lääkäreiden tietämys ravitsemuksesta ei aina ole ollut niin hyvä, että diabetespotilas olisi saanut tai saisi tarvitsemaansa tietoa ruokavalion vaikutuksesta sairautensa hoidossa, sanoo sisätautiopin dosentti, diabetologi Juha Saltevo.
Täyttä asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761540
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.99748En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483