Bisneskoulutusta järjestettävä työttömille

Enää ei pärjää muulla kuin piinkovalla bisneksellä. Autokauppaa, kirpparikauppaa, asuntokauppaa, torikauppaa tai ihan mitä vain... Vain bisneksessä on tulevaisuutta. Ei muuta kuin armottomaan kaupantekoon ja tyvestä puuhun mars!

Bisneskoulutusta järjestettävä työttömille, olenkin ihmetellyt miksi näin ei ole jo tehty? Tai tiedänhän minä sen, sosialistinen työhallinto ei tiedä bisneksestä mitään, työpajat ja muut vastaava haahuilu on niissä porukoissa pop!.

Oikeat ihmiset viemään asioita eteenpäin.
568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Bisneskurssi. Ei maksa vaivaa.

Sen sijaan tulisi järjestää kotivihtorin koulutusta.
Suomi on täynänsä varakkaita jo tai pian leskiä jotka kaipaavat kultivoitunutta herraseuraa.

Siispä työttömille miehille, ja miehiähän enemmistö työttömistä on, kursseja miten tulla kultivoiduksi varakkaan naisen rakastajaksi. Niillä kursseilla opetetaan tanssimaan kaikki seuratanssit, opetetaan keskustelemaan sivistyneesti teatterista ja kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista. Opetetaan miten herrasmies pukeutuu, miten huolehtii hygieniastaan, opetetaan kunnon pöytätavat sillä varakas Irmeli ei saa hävetä silmiään päästään siksi että kotiVihtorinsa ei tiedä miten käytetään mitäkin ruokapöydässä olevaa ruokailuvälinettä. Ja luonnollisesti kursiin tulee sisältyä runsasti seksuaalisen kanssakäymisen tekniikan opetusta. Itämainen tantraselksi sujuu kyseisen kurssin käyneiltä mitä naista tyydyttävämmin.

Sitten vain tyrkylle rikkaille leskeille. Ja kohta maassamme miesten työttömys lähtee selvään laskuun ja vastaavasti keski-ikäisten ja vähän vanhempienkin naisten tyyytyväisyys selvään nousuun.

Sille kurssille joutuvat eivät urputa yhtään höpökursseille joutumisesta vaan ovat mitä tyytyväisempiä, varsinkin seksiopetuksen käytännön harjoituksiin.

Oikeat ihmiset viemään asioita ylöspäin.

Äänestä

Ilmapiirin ja asenteen muututtava tässä maassa. Rahaa ja menestystä voi tulla työttömillekin vain siten, että myy tuotetta ja/tai palvelua toisille ja saa siitä voittoa. Tämän tulee olla lähtökohta myös työllistämisessä.

Siitä ei ole hyötyä, että suunittelettyökkärissä työvoimavirkailijan ja sosiaaliirkailijan kanssa, että mihin terapiamuotoon tulet seuraavaksi osallistumaan.

Äänestä

nykyinen hyvä ansiosidonnainen päiväraha, pitää muuttaa yritysrahapääomaksi sen 500 päivän osalta, kun alkaa yritystoimintaa pyörittämään

Äänestä

Yrittäjäksi olisikin kiva ruveta. Vallitseva byrokraattinen järjestelmä valitettavasti estää ryhtymästä siihen. Jos perustat firman, varmasti on joku täti syynäämässä kaiken mitä teet. Tarvitaan vaikka mitä lupia ja anomuksia. Lopputuloksena on kuitenkin konkurssi. Joten turhaa haaveilua.

Äänestä

Ammatinharjoittaminen pitäisikin vapauttaa mahdolliseksi työttömälle joko tällä uudella veronumerolla tai sitten y-tunnuksella(yritysmuotona tmi). Homma ei edes kaipaisi muuta kuin asennemuutoksen ja olisi mahdollista nykypykälillä. TE-toimistot virkailijoineen voisi tuolloin laukkauttaa jolloin työttömyyden hoitokulut laskisi huomattavasti. Tuloa tulessa ja sen pieneksi jäädessä saisi soviteltua päivärahaa. Se kannustavaa olisi ja innovaatioita synnyttävää, jota nyky-yhteiskunta tarvitsee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bisneshaisaapas kirjoitti:

Enää ei pärjää muulla kuin piinkovalla bisneksellä. Autokauppaa, kirpparikauppaa, asuntokauppaa, torikauppaa tai ihan mitä vain... Vain bisneksessä on tulevaisuutta. Ei muuta kuin armottomaan kaupantekoon ja tyvestä puuhun mars!

Bisneskoulutusta järjestettävä työttömille, olenkin ihmetellyt miksi näin ei ole jo tehty? Tai tiedänhän minä sen, sosialistinen työhallinto ei tiedä bisneksestä mitään, työpajat ja muut vastaava haahuilu on niissä porukoissa pop!.

Oikeat ihmiset viemään asioita eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu