Missä iässä muutit äidin helmoista omiin oloihisi, vai vieläkö nyhjäät peräkammarissa?
Missä iässä muutit kotoa pois?
Napanuora poikki
62636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
21v.
On tyhmää muuttaa pois kotoa kun saa ilmaisen ruoan ja ylläpidon. Sitä paitsi säästää huomattavasti rahaakin kun asuu vielä vanhempiensa luona. Tilille on kertynyt aikamoinen potti jo. Elän säästeliäästi muutenkin, en käy esim. ulkona syömässä tai baarissa tuhlaamassa rahaa alkoholiin.
Vaikka olen melko varakas, niin tyttöystävää en ole silti saanut. Äiti aina sanoo että kyllä sulle joku joskus löytyy kun olet vain oma itsesi. Äitini neuvot ovat aina olleet hyviä ja uskon että löydän sen oikean vielä.
Tienaat siis itse, mutta maksatat vanhemmillasi ruuankin? Hieno mies.
Minä muutin kotoa pois 19-vuotiaana, kun vanhemmat pakottivat.
Fiksu mies taisi olla hienovarainen provo, joka kokosi yhteen tiettyjä AT-puheeseen liittyviä kliseitä kunnon miehistä, miten he eivät "elä", ja uskovat äidin neuvoihin, varsinkin siihen virheistä suurimpaan eli omana itsenään olemiseen.
Omalta osaltani vastaus on 20. Olisin muuttanut jo 19-vuotiaana, mutta varusmiespalvelus piti hoitaa pois alta, ja sen ajan asuin virallisesti vanhempieni luona. Sen jälkeen sitten muutin opiskelemaan.
Minä uskon että se on hyväksi muuttaa omaan kämppään vanhemmista erilleen asumaan(ja toiselle paikkakunnallekkin) jo hyvinkin nuoresta silloin kun ne itsenäistymishalutkin alkavat olla korkealla. Mutta se on tässä tärkeätä, että voi aina käydä vanhempiensa luona ja saa tukea heiltä eikä menetä sitä lapsuuden/nuoruuden elinpiiriäänkään ainakaan täydellisesti.
Yhtäkkiä oikasti täysin omilleen outoihin oloihin joutuminen vaikkapa 20 vuotiaana, ja niin että ei mitään asiaa lapsuuden nuoruuden maisemiinsa eikä vanhempien tukea voi kyllä osoittauta hyvinkin kohtalokkaaksi myöhempää elämää ajatellen.
Tähän tulee mieleeni eräs brittiläinen sanontata joka meni jotenkin näin
' If there is a man I feel sorry for, he is the one who goes through his life without any invisible means of support'
Tässä paino sanalla invisible
If
Liiallinen tuki voi olla vielä kohtalokkaampaa.
Miksei kaikenlaisia tapauksia voi esiintyä, ja varsinkin jos tuki on vielä huonosti ohjaavaa. Mutta huomaa tuo paino referoimani fraasin sanalle invisible.
Yhtäkkiä nuruudessa ihan oikeasti täysin omilleen ja vielä täysin outoihin oloihin joutuminen on asia joka aniharvan kohdalle edes osuu, ylihuolehtivaisuuden kohteeksi joutuminen on niin paljon yleisempää. Ilman muuta tällaisestakin kohtalosta voi selvitä ihan hyvin ja se voi olla jopa hyväksi, mutta siihen kyllä liittyy melkoisia riskejä.
En minä muuten usko sitä että pelkästään ylihuolehtivaisuuden uhriksi jhoutuminen voisi osoittauta sillä tavalla kohtalokkaksi kuin mitä tällainen nuorena yhtäkkiä ihan oikeasti omilleen täysin outoihin ja vihamielisiinkin olihin joutuminen voi osoittautua.
Itse muutin 19-vuotiaana satojen kilometrien päähän vanhemmista ja oli todella hieno ja kasvattava päätös. Kerralla itsenäiseksi eikä mitään hidasta tuttipullovieroitusta kuten heikommat ilmeisesti tarvitsee.
Se auttaa tosipaljon jos onnistuu saamaan asiallisen työpaikan tai miksei opiskelupaikankin ja sen vuoksi lähtee, eikä siis ole kyseessä yhtäkkinen pkkolähtö ja työpaikan ja toimeentulonkin saman tien katoaminen. Oliko sinulla kuitenkin mahdollista vielä käydä lapsuutesi ja nuoruutesi maisesmissa. Huomaa tuo invisible means of support tuossa siteeraamassani fraasissa.
Se on selvä että hyvällä ja huonolla tuurillakin on tällaisissa tilanteissa iso rooli.
Paha... Olen ollut palstalla yli vuoden ja trollaillut paljon itsekin, mutta menin silti tuohon.
Kotona vielä
16-vuotiaana opiskelupaikkakunnalle. Kova ikävä oli alussa vaikka luulin olevani valmis.
19 vuotiaana, mutta armeijan jälkeen, 23 vuotiaana, asuin vielä vuoden vanhempien luona.
Pari vuotta sitten, 39-vuotiaana. Huono ajatus se oli, nyt olen sitten yksin koko ajan.
Siis 39 vuotiaana - vasta!!??
Mitä sinä siellä kotona niin pitkään teit? Eihän silloin voi saada naisia, ei voi tehdä juuri mitään.
Oletko katkera kun elämä on mennyt sinulta hukkaan ja nyt keski-iässä olet vasta " vapaa"?
Hukkaan se menee joka tapauksessa, madot syövät kaikki kuitenkin. Olen nyt yhtä vapaa kuin ennenkin, enkä saa naista muutenkaan enkä enää edes välitä paskan vertaa, ihan sama.
Muuta takaisin!
23-vuotiaana, tosin käyn edelleen äidin luona syömässä (lähinnä viikonloppuisin) ja äiskä käy luuttuamassa lattiat.
Muutin omilleni 19-vuotiaana.
Kovimmat YTM-panomiehet saattavat asua kotona, koska ovat liian laiskoja siivoamaan tai tekemään ruokaa. He iskevät naisia ravintoloista ja näiden naisten nussiminen tapahtuu tietysti naisten asunnolla. Näin ollen kotona asuminen ei ole mikään este, jos omaa oikean pelimiesasenteen. Naiset eivät välitä kotona asumisesta mitään, jos omaa alfauroksen röyhkeän ja itsevarman asenteen.
Siinä 20-21v.
Ihmetyttää miksi monilla tytöillä on niin kova hinku muuttaa kotoa pois jo hyvin nuorena, kun tytöthän muuttaa kotoa pois jo joskus 15-17 vuotiaana, kun taas pojat ottaa rennosti ja muuttaa vasta 18-22 vuotiaana.
Armeija/sivari yksinään tuskin selittää tätä.
Tytöt haluavat ehkä kokeilla aikaisemmin miten omat siivet kantavat. Toisaalta tytöt varmaan myös aloittavat seurustelunkin aikaiemmin joka voi selittää asiaa.
Kyllä suurin osa muuttaa ihan sen mukaan, mitä opiskelu vaatii. Esim. jos ammattikoulu tai lukio omalla paikkakunnalla, mihin haluaa mennä, niin kyllä suurin osa tytöistä asuu kotonaan samoin kuin pojat. En kyllä muuten ymmärrä miksi vastailen näihin provoihin :D .
Tytöt vaan muutenkin kypsyvät aikaisemmin kuin pojat. Jossain ysiluokan kohdilla se näkyy selvimmin. Lukioon menevät tytöt ovat keskimäärin aika aikuisia ja kohtalaisen hyvin murrosiän ohi kun taas pojat ovat ihan keskentekoisia vielä.
Nykyään aikuistuminen tulee _paljon_ myöhemmin kuin ennen. Monet kolmikymppiset eivät ole tehneet vielä yhtään omaa elämäänsä koskevaa isoa päätöstä yksin. Joskus edes oman lapsen saaminen ei aikuistuta näitä äidin lemmikkejä vaan vielä viedään pyykit mamman pestäväksi samalla kun heitetään lapsonen hoitoon.
Aikuistukaa, ei riitä että kasvaa isoksi.
Jotakin taisin olla jotakin 23 v. tai siihen asti olin vanhemmilla kirjoilla :) Taisin tosin lähteä jo 18 vuotiaana, sukulaisten nurkissa punkkasin :))
Muutin kotoa pois saman kuun aikana kun kotiuduin intistä, eli 19 vuotiaana.
Pakko oli päästä pois kun kotona oli niin tiukka kuri ja kaipasin vapautta.
Lukion jälkeen 19-vuotiaana lähdin pariksi vuodeksi ulkomaille ja palasin pääsykokeisiin. Sitten nyhjäsin kolme vuotta soluasunnoissa ennen kuin sain ensimmäisen kerran tilaisuuden asua todella omillani.
18-vuotiaana... tyttöystävän vanhemman luokse ;P
13- vuotiaana muutin parin kilometrin päähän, kävin kuitenkin syömässä kotona melkein päivittäin, ja 17 vuotiaana muutin 650km päähän. hyvin on menny :) ei se ikää kato, joskus on parempi mennä, ja nykyään 27 vuotiaana on ihana käydä vanhempien luona yökylässä :)
Aloitko jakaa silloin 13-vuotiaana? Sekö oli syynä muuttoon?
kohta pari vuotta sitten tuossa 29-vuotiaana jo muutin pois, sitä aiemmin kerran kokeilin muuttaa opiskelemaan hakeutuessani, mutta pollassa alkoi heittämään. Eiköhän vanhana kotona asuvilla (miehillä) yleisestikin piiputa joku siellä yläpäässä, masennusta yms. yms. ja puuttuu kaikki usko itseensä. Mitä järkeä yrittää mitään, naista kuitenkaan saa niin samapa se asua vaikka siellä kotona. Ei mitään väliä. Jne.
Omaa rauhaahan siinä tietysti sai kun omilleen muutti, mutta huomaan olevani ehkä liiankin erakko ja eristäytynyt kun ei ole edes niitä vanhempia pyörimässä ja ketään ei huvita päästää ovesta sisään. Ehkä siksi kun ei ole ollut jaksamista tai kiinnostusta panostaa kämppään ja miksi sitä kellekään pitäisi esitellä.
Yksinäisyydessä on tietty hyvä kans pyöritellä päässä kaikenlaisia ajatuksia ja kaikkia lapsuudessa kokemiani vääryyksiä vanhempien osalta olen alkanut kantaa heitä kohtaan kaunaa nykyisestä tilastani. Mulla oli kersana asiat helvetin hyvin kun asuttiin pienehkössä kaupungissa, mutta sitten porukat päätti että muutetaan metsään maatilaa pitämään. Siitähän se kasvukehitys sitten käänsi suuntaansa kun sieltä mihinkään ei päässyt ja istuin vapaa-ajan vaan tietokoneella pelaamassa tai teeveetä katsomassa.
Niin, että selvä syyhän siinä on miksi kaikista ei ole samanlaiseen vauhdikkaaseen nussimiselämään omillaan. Jokaisen aivot on erilaiset ja kehittyy erilailla elämäntilanteiden mukana, minusta nyt vaan tuli tällainen.
Tasan satavuotiaana
19 v, eli kun lähdin lukion jälkeen opiskelemaan.
8-vuotiaana, kun vanhempani hettivät minut ulos.
Opin myöhemmin varastamaan ruokaa.
Itse olen 29-vuotias enkä ole vielä päässyt omilleni muuttamaan. Perimmäinen syy siihen on se, että luonto ei ole antanut periksi muuttaa vuokralle valtion kustannuksella elämään. Voisihan sitä hakea siinä sitten niitä töitä, ja elellä omillaan mutta kun ei niin ei. Ja olen opiskellutkin, parikin ammattia ja siinä samassa olisin voinut asua omillani mutta ei niin ei. Päätin suorittaa tutkinnot loppuun jonka jälkeen ajattelin että nyt sitä sitten päästään leivän ja oman elämisen makuun. Nyt taas syksyllä olen hakeutumassa opiskelemaan ammattitutkintoa ja taas tarkoituksena katkaista se "napanuora". Saapi nähdä miten äijän käy, mitä kaikenmaailman syita ne vanhemmat keksivät jotta saavat pidettyä minut ns. itsellään.
Moni lähipiiristä on sanonut että ei siinä mitään hävettävää ole jos asuu työttömänä omillaan - kuitenkin töitä etsien - ja elelee tuilla (KELA sos.toimisto). Että tämän hetkinen tilanne työmarkkinoilla on sellainen ettei kaikille löydy töitä ja on vain yksinkertaisesti elettävä tuilla. Onhan televisiossakin ollut ihmisiä ketkä omasta tahdostaan elävät tukien tarkoitustakaan tehdä töitä. Myös sieltä tuli kommenttia että et tule saamaan kyllä naistakaan jos asut vanhempiesi nurkissa. Kaveriporukkaa ei käy luonani vaan minua kutsutaan aina muiden luokse. Tulee kyllä välillä aika vaivautunut olo mennä muiden luokse kun ei voi koskaan kutsua ketään kun vanhemmat ovat "saman katon alla".
Yhdyn siihen mitä moni kirjoittaja on sanonut, että viimeistään 25-vuotiaana olisi hyvä muuttaa omilleen. Sen jälkeen tulee vaikeammaksi ja vaikeammaksi muuttaa omilleen.
Tässä mun kirjoitus jokunen vuosi sitten - eikä tilanne sen enempää ole muuttunut: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9306604
Oon nyt 20v. ja asun vanhempien luona kunnes saan AMK: n käytyä, eli parin vuoden ajan vielä.
En ole vielä muuttanut. Olen 33 vuotias mies.
Ekan kerran 18-vuotiaan ja vikan kerran muutin kotoa pois, kun kotini peruskorjaus oli saatu valmiiksi. Eli olin vanhemmilla majoittumassa muutaman vuoden sen aikaa. Olikohan se 24-vuotiaana kun viimein taloon pääs asumaan. Sille tielle jäin. :-)
Taisin pari viikkoa odotella oman (vuokra)-asunnon vapautumista intin jälkeen, mutta olisin kyllä voinut vähän aikaisemminkin muuttaa pois. Ehkä sitä jo 16 vuotiaana olisi pärjännyt yksin, mutta en vain uskaltanut vielä tuolloin lähteä, niin piti sitten odotella tuonne 19 vuotiaaksi saakka.
24-vuotiaana ja mies olen, olis sitä voinut ennemminkin lähteä, mut äippä ja isukki sanoi aina että ei ole kiire muuttaa pois ja olipahan hyvät safkat ja sentään jotain mielekästä tekemistäkin, maalla kun asuttiin.
Tytöt muuttaa paljon aiemmin pois kotoo kuin pojat, tytöillä on niin kiire päästä baariin pillua jakamaan. Tytöt ovat oikeasti elämän suurimpia sikoja.
Kotoa muutin 18-vuotiaana, koska halusin itsenäistyä ja muuttaa lähemmäksi opiskelupaikkaa. Seksielämän aloitin vasta 19-vuotiaana ensirakkaani kanssa.
Sama stoori kuin useimmilla, 19 vuotiaana heti kun sain kämpän hommattua intin jälkeen.
Mä muutin kotoa 15-vuotiaana, kun aloitin seksielämän. Oli pakko muuttaa, ku en ois kestänyt sitä selittelyä aamuisin, et miksi mul on ollu lähes isäni ikäsiä yövieraita.
Mitä, pitääkö kotoa muuttaa pois ?
Miksi ?
miten sen laskee,24 vuotiaana ostin oman asunnon ja muutin siihen 25 vuotiaana.Tosin näillä on eroa vain 3,5 kuukautta.
Kotona asumisessa ainut huonopuoli on siiinä että tietynlainen yksityisyys puuttuu.Sitä varten olisin kyllä halunnut muuttaa aikaisemmin pois,tilanne vain ei sallinnut sitä vasta kuin 24/25 vuotiaana.
Olisin nyhjännyt vaikka maailman tappiin peräkammarissa jos se olisi ollut käytännöllistä.
Jos on hyvät vanhemmat eikä hävetä asua kotona niin mikäs siellä on loikoillessa.
Samalla säästyy rahat vaikka matkusteluun tai oman asunnon hankintaan.
Asukaa siis vain kotona niin kauan kuin voitte.
21
En muuttanut pois ikinä; perin asunnon huoltajan kuoltua täytettyäni 19v....
http://www.youtube.com/watch?v=xajeV0NGMvg
Katkeaako nuora jos muuttaa vain samassa kaupungissa?
20-vuotiaana. "Harjoittelin" kotoa pois olemista ensin 8 kk intissä ja sieltä päästyäni hankin mahd. pian vuokra-asunnon naapurikunnasta, josta sain hanttityöpaikan. Noin puolen vuoden päästä alkoivat opiskelut isommassa kaupungissa ja muutin sinne.
Tuolla tavalla se kävi useimmilla ikätovereillani siihen aikaan, 80-luvulla. Jotkut kyllä muuttivat omilleen heti koulun loputtua tai jopa vielä aikaisemmin, varsinkin ammattikoulun käyneet joilla oli työpaikka.
Nykyään asutaan kotona pitempään, mutta silloin olikin helpompi päästä töihin tai mieleiseen paikkaan opiskelemaan. Eikä asumiskulutkaan olleet niin korkeita.
27-vuotias ja asun edelleen kotona. En ymmärrä "itsenäisyys" ja "vapaus" juttuja. Ovatko ruuanlaiton, pyykkäyksen ja siivouksen kaltaiset tehtävät todellakin niin haastavia, että palkkioksi niistä saa "itsenäisyyden" ja "vapauden" tunteen? Eikö näitä todellakaan tarvinnut tehdä, silloin kun asuitte vielä kotona?
Älkää nyt viitsikö!
Tottakai, se vapaus mitä ei ole, on kutsua ketä tahansa kylään milloin tahansa. Se puuttuu, ja sen takia asunto täytyy pian hankkia. Ja koska olemme kaikki yhtä märehtivää, saastaista ihmismassaa, tottakai tunnen pientä omatunnon kolkutusta kotona asumisesta - ihan vain sen itsensä takia.
Ja vielä yksityisyydestä - Paska mäihä, jos vanhemmillanne ei ollut varaa kuin kolmioon.
20v
Itse asuin intin aikana jo ensimmäisessä omassa (tai ainakin pankin....) asunnossa. Pois pesästä lensin omasta halusta heti 18v tultua täyteen, silloin kaupunkiin vuokralle. Vanhempani ovat mahtavia ja rakastan heitä kaikin mahdollisin tavoin. Kylässä tulee kyllä liian harvoin käytyä. Ei siis siltä suunnalta mitään pakottavaa tarvetta karata maailmalle.
Kasvoin ehkä vain aikuiseksi liian nopeasti teinivuosina ja olen edelleen viiden vuoden jälkeen ikäisiäni kypsempi, enkä ole yksin kun sanon näin.
Kyllä sitä joskus oli äidin pyykkipalvelua ja iskän safkoja ikävä, mutta eipä oikeastaan ole taakse katseltu. :)
17 vuotiaana ja asunut muutamaa avoliittoa lukuunottamatta yksin.
En ymmärrä noita aikamiespoikia jotka luuhaa aikuisina porukoitten nurkissa, näitä selityksiä löytyy "opiskelen niin siksi, en ole löytänyt vain omaa kotia, työtön/vammainen"
Säälittäviä.
Vaikka asiasta samaa mieltä olenkin, niin mielestäni vammaisuus ei suoranaisesti kuulu tuohon listalle. Ystäväni veli on huomattavan CP-vammainen (vaikkakin todellisuudessa vissiin aika lievä, mutta huomattava kuitenkin), ja asui lähes 30-vuotiaaksi äidin helmoissa. Vuosia sitten muistan kun muutti pois, ja tietysti pientä opettelua tuo alkuun vaati.
Hieno mies kaikin puolin, huumorimiehiä. :)
Mutta sitten tulevat nämä työttömät/saamattomat/idiootit/vätykset, joiden mielestä täysylläpito ja world of warcraft ovat lyömätön yhdistelmä.
19v muutin pois, vaikkin jonkun kesän vietin myöhemmin vanhempieni luona. Voi luoja mitä tuskaa, kun oli tottunut jo asumaan yksin.
Nyt 25 vuotiaana olisi ensimmäisen asunnon oston aika. Jännittää vaan kun en ole vielä valmistunut ja asunto pitäisi pk-seudulta ostaa. Rahakasta puuhaa, mutta ei voi laakereilleen jäädä lepäämään ja toisten asuntoja vuokran muodossa maksella. Kaksin olisi helpompaa...
19-vuotiaana lähdin inttiin enkä sen jälkeen palannut äidin helmoihin. Silloin kiinnosti enemmän toiset helmat, kuten vieläkin.
19v. muutin pois, kun menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Asun edelleen vanhempieni luona, miksi muuttaisin pois kun minulla ei ole naista ja vanhemmillani on tilava omakotitalo.