Nainen kävi asunnossani

Kunnian mies

Ihmetteli miksi asun kolmiossa yksin. Mitä ihmeteltävää siinä on. Itseäni se ei ole missään vaiheessa ihmetyttänyt. Meillä oli aika mukavaa siihen asti kunnes kerroin hänelle uskostani. Hän ei uskonasioita halunnut jutella eikä katsella tv7:aa.

Kaikesta muusta sanoi voivansa keskustella muttei uskonasioista. Totesin, että ihmiset voivat kaikenlaista paskaa puhua mutta Jeesuksesta jos haluaa kertoa niin siitä ei sitten saisi puhua. Tunnelma kiristyi ja totesin, että lähdetän kävelylle. Kävelyä kesti parkkipaikalle asti ja vein vakioveikkauksen kauppaan ja kysyin minne vien hänet. Hän siihen, että sovimme hänen olevan seurassani klo 17 asti. Totesin siihen, että suunnitelmat muuttuivat siinä vaiheessa kun hän ilmeni haluttomaksi kiinnostumaan uskonasioista edes hiukan keskustelemaan ja mitä mulla on sydämelläni kertoa uskostani.

Jos ei mun ajatukset kiinnosta niin turha verhota sitä siihen ettei uskonasiat kiinnosta. Kaikkea muuta se tykkäsi jutella ja kiinnostuneestikin, asioista jotka olivat syvällisen pinnallisia, enemmän tai vähemmän minäkeskeistä jutustelua.

Bussipysäkille vein hänet ja annoin lainakirjastonkirjan lainaksi. Kun kysyi mitä kirja suosittelen. Sai ensimmäisen sotakirjansa luettavakseen. Soittaa ja kertoo kun on lukenut mitä piti lukuelämyksestä.

Ihan mukava muuten mutta ei vaimoksi tuollaista uskonasioista keskusteluhalutonta tapausta. Sanoi ahdistuvansa uskonasioista. Päätinpä, että sitten ahdistun minäkin jumalattomista puheenaiheista, päätin että olen suorastaan allergiakohtausta läpikäymässä kun hänen valitsemaansa puheenaihetta alkaa esittämään. Osaan se minäkin repoilla.

Aluksi tutustuminen meni ihan positiivissa tunnelmissa naurusuin, hymysuin ja ilomielisesti humorisoiden mm. säätä kehuttiin aurinkoiseksi. Mutta näin tällä kertaa. Neitsyyttä en ehtinyt kysyä. Exästään ei puhunut mitään kenties siksi kun hän kysyi exästäni ja totesin ettei mulla ole huorintekokumppaneita ollut.

Tupakkaakin poltteli posket lommolla fiksu ilme silmissään parvekkeella. Ei ollut uskovainen tämä nainen. Oli perusjumalatontakin kielteisempi uskonasioihin. Selitti, että isovanhempansa ovat jehovan todistajia ja että uskonasiat ovat tuttuja. Sanoin siihen mielessäni: dorka.

30

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ratikkakuski.

      Mistä uskonasiasta juttelit hänelle?

      • Kunnian mies

        Monestakin, ehkä hänelle mieleenpainuvimmat olivat Damaskoksen tuho, sielunsa helvettiin päätyminen ja rabbi Judah Ben Samuelin profetiat, josta puhettani selkeyttämään pyysin häntä tutustumaan linkin sisältöön, ennen aiheen aloitusta.

        http://p1.foorumi.info/kultaomeniahopeamaljassa/viewtopic.php?t=26

        Lisäksi roomalaiskirjeestä ykkösestä lukuja 1-3 kävin läpi.

        Televisiota hänellä ei ole kun kysyin seuraako tv seiskaa. Näytin hänelle sitten koneelta

        tv7.fi

        ja kerroin, että siitä voi ilmaiseksi katsella ohjelmia reaaliajassa ja ohjelma-arkistoakin esittelin ja kerroin, mitä tuotteita olen ostanut tv7 kaupasta, hengellitä musiikkia ja kirjoja. Davin Pawsonin opetusdvd:t ovat aarteitani ja niitä olisimme voineet yhdessä katsoa, mutta hän osoittautui tosiaan nihkeääkin nihkeämmäksi aihealuetta kohtaan, joka itselleni on intohimo nro 1. Voi naisparkaa, toivottavasti saa vielä rauhan sydämeensä sisäisen levottomuutensa tilalle.


    • 34343434343

      Kauan se oli sun luonasi. Ehdittekö panna?

      • Kunnian mies

        9.57 - 14.22 oli tapaamisemme alkumoikkauksesta loppumoikkaukseen. Panimme yhdessä kahvia tulemaan yhteistyössä. Hän annosteli veden ja kahvijauhon. Mä laitoin suodattimen, veden ja töpselin seinään.

        Fantaa tarjosin myös.


    • sdrhsdfgadfgsdf

      Heh, hauska teksti. Kiitokset nauruista :D

      • .

        Iisebel on siis käynnyt kylässä :)


      • Muistakaa sanoa:.
        . kirjoitti:

        Iisebel on siis käynnyt kylässä :)

        .

        Muistakaa aina sanoa naiselle "PÄIVÄÄ! PÄIVÄÄ!"

        .


    • aika pihalla
      • Naikkoset ja kunnia

        .

        Kunnian miehen talossa ei käyskentele epämääräiset naikkoset

        Har!

        .


    • Juu, ei kannata ekoilla treffeillä heti sänkyyn hypätä. Kyllä tuosta uskosta kiinni pitäminen on hyvä juttu siinä mielessä. Minä olen ajatellut josko ryhtyisin tästedes odottamaan avioliittoon, kun on niin monta kertaa huijattu petiin. Pidempi tutustuminen ennen seksiä ei ole pahasta. Sisinhän se tärkein lopulta on.

      Kun uskosta puhutaan, niin sanottakoon, että harvemmin sellainen nainen, joka vain seksimielellä mieheen tutustuu, pystyy ottamaan vastuuta tekemisistään ja koskaan ei hän ilman syyllisyydentuntoa sitä tee.
      Siinä jää sitten miehen vastuuksi kokea syyllisyyttä. Seksihän on hyvä asia yleensä, mutta nainen kokee sen pahana ja haluaa miehen kokevan sen takia pahaa oloa; asettaa itsensä Jumalan paikalle määrittämään, miten asioiden kuuluu olla... kenen kuuluu tuntea mitäkin. Nautinnon nainen saa vasta siitä, kun miehellä on paha olo. Niin ei Jumala ole seksiä tarkoittanut.

      Mutta sinulle kunnian mies: eikö empaattinen toien ymmärtminen kuulu sinun uskoosi? Ymmärtämällä ja kuuntelemalla naista, voisit jopa saada hänet ymmärtämään omaa sielunmaisemaasi. Kunnioita naista niin ehkä hän kunnioittaa myös sinua.

    • minulla olisi juuri nyt valtavasti intoa keskustella uskonasioista

      • Uskonasia:.

    • :D

      Oletko puskalisko?

      • Quiterie kulta. Mitäs me tästä puhuttiin?


      • puskalisko

        olen. Buddy unohti kirjautua ulos


      • dazu kirjoitti:

        Quiterie kulta. Mitäs me tästä puhuttiin?

        Se olin minä, joka kysyin ;)


      • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Se olin minä, joka kysyin ;)

        Söpö. TODELLA SÖPÖ!


      • dazu kirjoitti:

        Söpö. TODELLA SÖPÖ!

        Miksei se sit Quiterielta olis söpö kommentti?


      • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Miksei se sit Quiterielta olis söpö kommentti?

        Koska sinun söpöytesi jättäisi sen varjoonsa... *suukottaa*


    • Kiva seurata sun tarinaa :) Ihan favouritteja täällä :)

    • jeesuksen nimeen

      Jumalan terve!

    • Martti 58

      Pian on tullut se kauan odotettu aika, jolloin Jeesus hakee hänelle lojaalit uskovaiset maan päältä pois. Uskovaiset pelastetaan ennen, kuin maapalloa kohtaavat kauheudet alkavat eli seitsemän vuoden ahdistusten ajat. Uskovia ei pelkästään pelasteta, vaan he pääsevät upeimpaan juhlaan, mitä ikinä on järjestetty eli Karitsan hääjuhlaan.

      Ukkonen jylisee koko maapallolla ja pieni osa ihmiskunnasta vain häviää maan päältä. Nämä pelastettavat ihmiset kuulevat trumpetin merkkiäänen ja vain he sen kuulevat. Enkelit nostavat heidät Jeesusta vastaan taivaiden korkeuksiin.

      Siunausta veli.

    • Martti 58

      Oikein teit kun et uskottomaan ryhtynyt. Olisinpa minäkin nuorempana oivaltanut mille pohjalle tulisi kumppaninvalinta ja avioliitto perustaa. Tiesinhän minä sen vaan en sen mukaan tehnyt vaimovalintaa ja ero tuli lopulta.

      2. Kor. 6:14-18

      Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
      Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
      Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

      Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."

      • kylä näi o

        .

        *SAASTA* käyskentelee taloissa varokaa

        .


    • Kunnian mies

      Terveisiä suihkusta ja kiitos hienosta viestistäsi, lämmittää kovasti sisikunnassa, kiitos Heraalle uskostasi, rakas veli.

      Nämä mainitsemasi Raamatun kohdat ja "kannustukset" ja suunnannäyttäjät ovat iskostuneet mieleeni ja sydämeeni syvälle paikkansa vallanneneina. Tapaamani ja ennalta tutustumani naisen kutsuin luoleni tietämättä, että hän on pimeyden lapsi. Hän vaikutti livenä täysipäiseltä, tosin pekerisuhtautujalta, vaikea oli varmasti sanoa kysymättä oliko helvethiinmenevä vai taivaaseenmenevä tapaus, suhtautumisensa uskoon täyttivät myös näiden sanojen suhtautumistavan, jonka linkkaan virkkeni loppuun ja jonka tunnistin välittömästi kun uskon asioista aloimme puhumaan ja jo ennen sitäkin olin saletti kuinka hän suhtautuu, mutta halusin varmistautua ja ottaa "kissan pöydälle":

      "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.

      Jeesuksen sanomaa, joka kirjattu Raamattuun:

      Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt."
      Joh. 15:18-21

      Hän nimittäin täyttyi vihalla ( oli sitä valmiiksi täynnä vaikkei maalliset silmäni sitä huomanneet ennen kuin oli luonani irstain ajatuksin ja sanakääntein minua syntiin houkuttelemassa ) vai tulisko sanoa, avasi syntimaljan vihan viinillä täytetyn.

      Elinpiirimme ja siitä Jeesukselle erotetut elävät toistaiseksi ( valitettavasti ) kosketuksessa toisiinsa. Maailman saatanan edustajat ja Kristuksen omat elävät rinnakkain siitä huolimatta, että heidän edustamisensa valtojen välillä vallitsee ikävän voimallinen jännite. Tosin ihmiset eivät eivät sitä aina huomaa, mutta se on aina olemassa ja tulee esiin kun Jeesuksen ottaa puheeksi tms. tilanteissa. Jännitteen läsnäolon huomaa yleensä silloin, kun esim. keskusteluissa lähestytään tiettyjä alueita pimeyden lapsen kanssa, joka haluaa synnissä elää. Tuo jännite muodostuu luonnollisesti siitä, että "maailma" ja "Kristuksen omat" ovat toistensa täydellisiä vastakohtia. Ne ovat kuin yö ja päivä - kun toinen niistä nousee näkyviin, toisen on väistyttävä.

      Odotetaan Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta. Siihen ei ole pitkä aika enää. Uni on lyhyt hetki, valveillaolo voi tuntua vartiohetkien välillä pitkiltä. Pysytään valveilla hengellisesti, Martti 58.

      Herran siunausta sinullekin ja olen kiitollinen, että minule on suotu ymmärrys vaimon valintaan liittyen. En tingi uskovaisesta vaimosta, enkä siitäkään että tuleva vaimoni on neitsyt. Valitsemalla toisn valitsisin vaikeuksia elämääni. Haluan tehdä viisaat valinnat Herran neuvoista vaarin ottaen.Omia valintojani seuraamalla päätyisin nopeasti karille.

      • Näin on

        Kyllä, ei tupakoijaa sinulle. Valitse savuton vaihtoehto.


      • kylää näi o
        Näin on kirjoitti:

        Kyllä, ei tupakoijaa sinulle. Valitse savuton vaihtoehto.

        .

        Smouk KILLS!!!!111!11!!!!!!!

        Har!

        .


    • Puskalisko oli asial

      Puskalisko nimimerkkinsä mukaisesti matki sua. Muita uhreja kuudes aisti ja yb, jonka nimissä kirjoittelee ja moni muukin.

      • Kunnian mies

        Mikäs siinä sitten. Saahan sitä ihmisellä olla ikävä toisen luo noin niinku ööh aah vertauskuvallisesti niinku ööh.


      • hihhu Weijo Lindroos

        Episodi on tyypillinen mielisairaanLeif Norrgårdin pakkokäännytysyritys ja äämän Jeesus tempaisi UuteenJerusalemiin ammekasteessa hukkumisen jälkeen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      122
      7111
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4907
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4215
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3443
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2241
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      270
      1663
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1445
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      57
      1366
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1336
    Aihe