Aistitko ystävän kateuden?

Mullakin "oli" tuollainen ystävä. Selvästi narsisti toi sunkin frendisi. Negetiivisuuden voi melkein haistaa ja olo on jotenkin tukala hänen läsnäolessaan. Parempi jättää vaikka vanhakin tuttu (on meinaan kokemusta), ennen kuin itse hajoaa.

Se ei pidä sinusta, mutta sietää jonkin asian vuoksi. Ehkä tuntee sääliä sua kohtaan eikä sen vuoksi kehtaa osoittaa vihaansa näkyvästi...

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa, kyllä sellaisen kateuden nostattaman huonon ilmapiirin vaistoaa. Myös tuo, mitä mainitsit yhteydenottojen vähentymisestä, pitää paikkansa, joskin se on toivottavaakin. Ei sitä halua pitää yhteyksiä ihmiseen, jonka kanssa tulee paha olla ja saa ilon katoamaan.

Idealistina toivoisin, että ystävät voisivat olla keskenään ystäviä ja antaa toistensa olla sellaisia kuin ovat. Mutta jostain se hiipii, vertailua ja alemmuudentunnetta, joka tosin näyttäytyy kasvotusten ylemmyyden tunteena.

Olen itse kokenut kateuden niin, että kyseinen henkilö alkaa kovasti tuomaan omia saavutuksiaan, taloudellista asemaansa ja ulkonäköään esille. Aikansa sitä mielenkiinnolla kuuntelee, mutta kun useimmat aiheet tuntuvat alleviivaavan puhujan erinomaisuutta ja tietämystä kaikilla aloilla, niin alkaahan siinä keskustelunaiheet tyrehtymään.

Olen välillä kokenut sitäkin, että ns. ystävä on näennäisestä ystävällisyydestään huolimatta melkoisen epä-empaattinen. Dominoivia ja päällepäsmäröiviä naisia on. Ja sitten kun tapaaminen on ohi, niin itsellä on paha olla, ja sitä ihmettelee, miksei halua enää viettää vapaa-aikaa tuon ystäväksi luulemansa henkilön kanssa. Kunnes tajuaa, mistä kenkä puristaa.

Joskus olen miettinyt, josko näille henkilöille pitäisi sanoa, miten he käyttäytyvät. Sitten taas muistuu mieleen, että ei ole minun asiani opettaa heitä käyttäytymään miten minä haluan. Oikeastaan ainoa keino on osoittaa omat henkilökohtaiset rajansa ja suojella niitä.