Tilanne on sellainen että olen rakastunut erääseen naiseen. Muutamia kertoja ollaan oltu ulkona kahdestaan ja juteltu ja sun muuta. Naisesta olen päätellyt että haluaa olla vain ystävä. Haluaisin kertoa että tykkään hänestä paljon mutta en uskalla.. pelottaa että hän ei halua olla edes ystävä sen jälkeen. Tuntuu pahalta. Mitä teen?
Miten uskallan kertoa..?
9
222
Vastaukset
- n
Sinuna varmaan ottaisin riskin ja ainakin kysyisin, että olisiko hän kiinnostunut enemmästä.
Etukäteen ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta se ei pelaa joka pelkää. - niin vaan kävi
Itselleni kävi samoin. Kerroin tunteistani ja nainen veti herneen nenään puoleksi vuodeksi. Ei puhunut minulle enää mitään.
Sitten kaikki palautui takaisin ennalleen ja nykyisin ollaan taas kavereita. - agfdgfgdfgafdgdfgafd
Kerro ja ole valmis kärsimään rukkaset ja mahdollinen etääntyminen. Ihastumisen aiheuttama hormonimyrsky laantuu äkkiä, ettehän ole käyneet kuin vasta kaksilla treffeillä. Se on vasta tutustumista, josko molemminpuolista kiinnostusta löytyy tai ei.
Jos taas jäät kärvistelemään ja tuleen makaamaan, saat niellä mustasukkaisuutesi kun nainen tapaa sen miehen, johon oikeasti rakastuu. Se voi olla paljon katkerampi kalkki, jos kiintymyksesi kaverina on vain syventynyt. - Kaverikorttia piisaa
Naisille ei koskaan kannata tunnustaa rakkauttaan ellei ole jo päässyt sängyn puolelle. Hyvin todennäköisesti ottaa sinuun vain lisää etäisyyttä jos menet jotain tunnustuksia tekemään. Itse tein nuorempana tämän virheen parikin kertaa ennen kuin opin. Teot puhuu puolestaan ja mitään sanallisia tunnustuksia ei tehdä kuin vasta sitten on ollaan jo suhteessa.
- 21
tiedustele hänen parisuhdekuviota ja siihen liittyviä asioita.
jos alkaa tuomaan esiin ettei halua suhdetta jätä asia sikseen. - rakastunut mies
olen puhunut naisen kanssa kaikista parisuhdejutuista yleisellä tasolla ja sain tietää että hän tykkää eräästä toisesta, mutta se toinen ei sitten ole kiinnostunut tästä naisesta. tämä nainen haluaisi että mies tekisi aloitteen. mutta tosiaan ollaan käyty ulkona muutamia kertoja niinkuin sanoin mutta treffejä ne eivät olleet, ihan ystävinä vain oltiin.
- .....
unohda se. tuosta ei seuraa muuta kuin pettymyksiä ja sydänsuruja. et tietysti usko tätä ja haluat polttaa näppisi jotta saat varmuuden.
- rakastunut mies
olisiko kellään mitään hyvää vinkkiä miten voisi kysyä asiasta niin ettei hän tajuaisi että olen rakastunut häneen vaan antaisi rehellisen vastauksen asiaan ilman että "jäisin kiinni"..?
- Kysy näin
"Onko nyt 10 metrin säteellä ketään jolle olisit valmis antamaan pillua?"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760