Naiset. Mitä mieltä olette?

Mr. E

Olen tavannut mukavan naisen suomi24 kautta. Olemme käyneet treffeillä 2 kertaa ja niiden ohella aktiivista viestittelyä puhelimitse. Toisilla treffeillä oli ilmassa pientä sähköä ja jännitystä, jonka seurauksena suutelimme pariin kertaan. Olen itse todella ihastunut kyseiseen naiseen ja haluaisin tavata häntä jatkossakin.
Ehkä tässä vaiheessa joku voisi kysyä, että miksi tänne kirjoitan.

Asia mikä minua hämmentää on seuraava.
Nyt kun olemme tavanneet muutaman kerran. Tuntuu kuin jatkoyhteydenpito olisi vain täysin minusta kiinni. Viesteihin tulee kyllä vastaus tai puhelimeen hän vastaa, mutta olen aina aloitteentekijä viestiin tai puheluun.
En ole aikaisemmin itse seurustellut, joten tämä on täysin tuntematon aluevaltaus minulle. Hänellä on ollut aikaisempia seurustelusuhteita. Pääsin siihen käsitykseen viime tapaamisella, että hän on hieman ujonpuoleinen. Toki olen minäkin. Kuitenkin minulle on edelleen epäselvää, et onko hän kiinnostunut minusta.
Viime tapaamisesta on kulunut 6 päivää ja kun viimeksi viestittelimme on siitä aikaa 3 päivää. Oikeastaan olen tuon muutaman päivänajan odottanut häneltä vastakaikua, mutta turhaa. Enkä haluaisin olla liian päällekäyvä ja siksi olen pitänyt hiljaiseloa ja miettinyt asioita itsekseni. Ehdotin varovasti uusia treffejä viimeksi puhelimessa, mutta hän vetosi työkiireisiin ja muihin sovittuihin menoihin joten jätin asian sikseen. Kieltämättä on minullakin paljon töistä ja muita menoja, mutta se ei tule minua estämään näissä asioissa. Löydän kyllä aikaa omasta kalenterista.

Voin myöntää, että omalla kohdalla ilmassa on sellaista ihanaa tunnetta, jännitystä ja kaipuuta. Jota en ole tuntenut pitkään aikaan. Olen poistanut profiilini täältä, ettei tuli päällekäistä yhteydenpitoa toisten naisten kanssa. Annoin jopa pakit toisella naisella, joka kanssa viestittelin yhtäaikaan. Olen aina pitänyt itseäni yhden naisen miehenä.

Lähinnä kiinnostaisi kuulla teiltä naisilta, et mitä mieltä olette.
Pidänkö coolia linjaa ja odotan häneltä yhteydenottoa vai laitanko rohkeasti viestiä ja kysyn kuulumisia ja sitä kautta ehdotan uusia treffejä?
Toisaalta haluisin kuulla myös hänen tunteet minua kohtaan.
Koska uskaltaisin kysyä tätä? Olen itse sanonut hänelle ihan kasvotusten, että olen ihastunut häneen ja haluan jatkossakin tavata. Hänkin osoitti kiinnostusta jatkolle, mutta silti tämä yhteydenottojen aloitteisuus hämää tulevaa.

Toivon asiallista palautetta. kiitos!

14

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohkeasti vaan

      Koska haluat uusia tapaamisia, ehdota niitä hänelle. Hän sitten reagoi tuntemuksiensa mukaan. Aika pian huomaat, haluaako hän jatkaa tapailua. Ei kannata ryhtyä aivan alussa kyselemään toisen tuntemuksia suoraan. Ei toinen sitä edes välttämättä tiedä. Tehkää yhdessä erilaisia asioita. Asiat alkavat selvetä jonkin ajan kuluttua.

    • Pelästyiköhän nainen alkuhuumaa, paha sanoa...
      Suna en odottaisi viikkoa paria pitempään, ainakaan. Älä painosta häntä, vaihtakaa kuulumisia ennenkuin ehdotat toisia treffejä. Kuulostele vähän vaikuttaako nainen kiinnostuneelta sinusta. Jos hän on kiinnostunu susta, niin hän varmaan miettii mitä tapahtuu kun alkuhuumasi katoaa, eikä sun tarvi vakuutella mitään tai olla mitään muuta kun se Hurmaava ja Rento oma ittesi, tai mikä oletkin omine pikku outouksines. Hänellä voi kuitenkin olla syvälle iskostunut käsitys siitä että miehen kuuluu tehdä aloitteet. Kysy jossain vaiheessa tästä ennenkuin asia rupeaa vaivaamaan sua liikaa, mutta älä utele tai painosta liikoja asian suhteen. Suutelu ja sitä edeltävä ilmapiiri on hyviä merkkejä, mutta anna eniten painoarvoa nykyhetkelle. Älä silti murehdi.

      • Älä utele tai painosta asian suhteen, kysy vaan jos on jotain kysyttävää. Korjaus.


    • MarilynWasThere

      Hm.m... Itse olen samantapaisessa tilanteessa. Tapasin miehen, jonka kanssa olemme nyt ehtineet tavata noin 4 kertaa. Pitkin väliajoin, johtuen erilaisista pakottavistakin syistä. Mies oli reissussa aika alussa, eikä kovinkaan aktiivisesti pitänyt sieltä yhteyttä, mistä päättelin, etten ole ainoa joka on hänen mielessään. Annoin asian olla, muutaman viestin reissunsa aikana vaihdoimme.

      Hän palasi, ja alkoi aktiivisemman viestittelyn, olin todella iloinen, mutta varautunut. Näimmekin, ja senkin jälkeen olemme puolin ja toisin viestitelleen. Mutta viimeisimmästä on jo 4 päivää, ja minä oli silloin se lähestyjä. Nyt, vaikka on viikonloppu, miehestä ei ole kuulunut mitään. Itse naisena ajattelen niin, etten tahdo häntä painostaa, ja koska pidän aloitteellisista miehistä, annan hänen tällä kertaa lähestyä silloin kun hänestä siltä tuntuu. Olen erittäin ihastunut, mutta erittäin epävarma. Johtuen juuri miehen epäsäännöllisestä yhteydenpidosta sekä siitä, ettei hän ole suoraan sanonut mitä hän tahtoo.

      Kovin on hidasta ja varovaista siis täälläkin. Ajattelen tälläkin hetkellä, että jos miestä kiinnostaisi todella, hän olisi jo hyvissä ajoin kysynyt viikonlopun suunnitelmiani. No eipä ole, joten en minäkään häntä tohdi häiritä. Luulee vielä ettei minulla ole mitään elämää. Huoh.

      • ukkomies?!

        Mietihän tätä: Ukkomies.


    • 25

      Minusta olisi hyvä jos alkuun tapaillessa olisi mahdollisuus tapailla muitakin. Tällä tavalla selviäisi haluaako oikeasti valita tuon toisen kumppanikseen.
      Liian pikainen seurustelun aloitus tai painostus siihen eivät tunnu hyvältä.
      Ja saattaisi tulla tuollainen passivoitumis reaktio.

      • Mr. E

        Kiitoksia kommenteista!
        Tuota alkuhuumajuttua mietin itsekkin. Sen takia olen nyt muutaman päivän pitänyt hiljaiseloa. Jotenkin tulee sellainen olo, että jos joka päivä viestittelen tai soittelen niin olen liian päällekäyvä.
        Ajattelen kyllä huomenna varovaisesti kysellä kuulumisia. Yritän välttää tuota seuraavaa tapaamiskysymystä. Haluaisin, että se kysymys/ehdotus tulee häneltä. Tosin niin hassulta kuin se kuulostaakin, ei voisi enempää olla aikuisella miehellä ikävä:)

        Itse en suosittele tuota monen tapaamista yhtäaikaa. Siitä tulee vain rumaa jälkeä loppujen lopuksi. Tämä vaihtoehto ei minulla käy. Haluan keskittyä vain yhteen naiseen, en moneen yhtäaikaan.
        Jouduin laittamaan toisen naisen kanssa homman poikki. Hän olisi ollut valmis tapailemaan minua usein. Mutta kun minun tutka on lukittuna toiseen naiseen, niin oli pakko pistää homma poikki. Halusin tällä välttää mahdollisen tulevan katastrofin.


      • 25
        Mr. E kirjoitti:

        Kiitoksia kommenteista!
        Tuota alkuhuumajuttua mietin itsekkin. Sen takia olen nyt muutaman päivän pitänyt hiljaiseloa. Jotenkin tulee sellainen olo, että jos joka päivä viestittelen tai soittelen niin olen liian päällekäyvä.
        Ajattelen kyllä huomenna varovaisesti kysellä kuulumisia. Yritän välttää tuota seuraavaa tapaamiskysymystä. Haluaisin, että se kysymys/ehdotus tulee häneltä. Tosin niin hassulta kuin se kuulostaakin, ei voisi enempää olla aikuisella miehellä ikävä:)

        Itse en suosittele tuota monen tapaamista yhtäaikaa. Siitä tulee vain rumaa jälkeä loppujen lopuksi. Tämä vaihtoehto ei minulla käy. Haluan keskittyä vain yhteen naiseen, en moneen yhtäaikaan.
        Jouduin laittamaan toisen naisen kanssa homman poikki. Hän olisi ollut valmis tapailemaan minua usein. Mutta kun minun tutka on lukittuna toiseen naiseen, niin oli pakko pistää homma poikki. Halusin tällä välttää mahdollisen tulevan katastrofin.

        Jos treffikumppaneiden kanssa sopii selkeästi säännöt, ei tule katastrofia.

        Aikuiset deittailijat arvostavat rehellisyyttä ja ymmärtävät kuinka tärkeä asia oman kumppanin löytäminen on.
        Nuoremmilla alle 25 vuotiailla on varmasti aikaa vielä kokeilla treffivirityksiä. Jos on tosissaan sen kumppannin löytämisen kanssa ja ei ole paljon treffaillut, niin suosittelisin näkemään useampaa ihmistä ennen yhteen kiinnittymistä. Tällä tavoin seuloontuu se sopivin kumppani itselle. Kukaan ei myöskään loukkaannu kun on pelisäännöistä yhdessä sovittu.


    • MarilynWasThere

      Kuulostat niin siltä mieheltä jonka itse tapasin :)
      Minäkin poistin profiilini hänet tavattuani, joskin miehen reissun aikana aktivoin sen v-tutuspäissäni takaisin koska ajattelin, että siinäpähän miettii -kerran ei soita, ei kirjoita ;D.

      Mielestäni on myöskin hankalaa ja itselleni epämieluista "vehdata" monen kanssa -niinpä katkaisin yhteydenpidon muutamaan, jotka olivat myös todella kiinnostuneita minusta. Toivon nyt, etten tehnyt liian hätäisiä päätöksiä :/

      Rohkaisen sinua vain puhumaan naiselle. Suut ovat sitä(kin) varten ;).
      Toivoisin niin, että tämä tapaamani hurmuri myös ilmaisisi tunteensa -onko niitä vai eikö ole, ja onko hän tosissaan.

      Itse olen aivan sukat myttyrällä. Ja mies pitää minua terveitsetunoitsena ja rohkena, mutta minä olen todella todella epävarma koko jutusta. On tämä alku aina niin hankalaa ;/...

    • aslak84

      Voin helposti samaistua aloittajan tekstiin, koska olen itse ollut täysin samassa tilanteessa ja miettinyt juurikin näitä samoja asioita.

      Omien kokemusten perusteella peli on niin sanotusti hävitty siinä vaiheessa kun nainen aloittaa passiivisen linjan. Nainen vastailee viesteihin ja saattaa jopa suostua treffeille, mutta aloitetta ei tee sitten millään. Vaihe on henkisesti aika raskas, kun tuntuu että itse joutuu ottamaan viihdyttäjän ja järjestäjän roolia ja toinen vaan katsoo mitä sinulla on tarjottavaa ja valkkaa siitä sitten parhaat palat. Viikon pari sitä jaksaa, mutta sitten olen yleensä itse vuorostani jäänyt odottamaan naisen aloitetta. Muutaman naisen kanssa olen jäänyt tätä aloitetta odottamaan ja niitä odotan vieläkin. Eli naisesta ei ole enää kuulunut mitään sen jälkeen, kun en ole itse enää ollut kyselemässä. Omien kokemusten mukaan kiinnostunut nainen laittaa viimeistäänkin pienen tauon jälkeen vähintään "moi , mitä kuuluu?"- tyyppisen tekstarin, jolloin tietää naisen olevan edes vähän kiinnostunut.

      Olen myös törmännyt useamman kerran tähän kiireeseen vetoamiseen. Ok, välillä meillä kaikilla on menoa ja kiirettä, mutta monelle se on myös helppo tapa sanoa ettei kiinnosta. Kerran epätoivoisena kyselin erään kiireisen naisen tulevien viikkojen suunnitelmia seuraavia treffejä ajatellen ja voin kertoa että oli hyvin kiusallista katsoa kun nainen keksi syitä miksei seuraavan 14 vuorokauden aikana ollut muutamaa tuntia ylimääräistä aikaa... Edelleen omiin kokemuksiin vedoten, kiinnostunut kiireinen nainen ehdottaa toista sopivampaa aikaa tai sitten sanoo ottavansa yhteyttä kun kiireet helpottavat. Itse nykyisin kuittaan nämä kiireisiin vetoamiset vain harmittelemalla ja pyytämällä naista ilmoittamaan jos sopiva aika joskus löytyy. Joskus löytyy, joskus ei.

      Aloittajalle neuvoisin, että jos et ole valmis luovuttamaan, niin ehdota vielä kerran jollekin tietylle päivälle treffejä. Jos ei naista kiinnosta, niin lopeta ajoissa ja siirry eteenpäin.

      • NikoS

        Jos nainen on passiivinen, annan ihan suosiolla olla.


    • vali vali

      Älä valita vaan soita sille vaan ole tyytyväinen et olet päässyt edes treffeille.

    • mies3212

      Onko naisen profiilini vielä aktiivinen? Jos on, niin silloin hän luultavasti viestittelee ja tapailee muita miehiä samaanaikaan. Ei kukaan voi olla niin kiireinen, ettei ehtisi parin tunnin treffeille.

    • jehnas sentäs

      Tai sitten nainen on saanut selville jotain, jonka takia ei halua tavata tuota miestä. Löytänyt ehkä sopivamman ja luotettavamman tai sitten siirtynyt livehakuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18234
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5122
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4767
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4680
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4490
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4397
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3963
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3605
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2894
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2599
    Aihe