Onko tällä palstalla muita joiden miehet ovat jo armeijassa tai menevät maanantaina? Jos jollain on myös kokemuksia armeijasuhteen toimivuudesta niin tahtoisin kuulla kokemuksista. Olen ollut kihlattuni kanssa jo yli 3½vuotta. Olen melkein 18-vuotias ja kihlattuni on 20-vuotias. Olisin iloinen jos vaikka saisin mailikaverin jostain kenen poikaystävä lähtee armeijaan maanantaina. Kertokaa kokemuksianne ja tuntemuksianne.
"sota/armeijaleski"
tyttö
223513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
muija jätti 2kk ennen inttiin lähtöä. GTj 89
Minä olin itse vuoden Kosovossa rauhanturvajoukoissa ja mieheni jäi Suomeen. Seurustelua oli takana 6v ja armeija käytiin samassa varuskunnassa samaan aikaan. Hyvää se ero vain tekee, tosin pistää psyykkeen ja uskon toiseen koetukselle...tsemiä koitokseen! ;)
Juu...Niin se lähtee munki mies maanantaina inttiin. Just tässä tunti sitten piti hyvästit sanoa ja paha mieli on. Ahdistaa vielä enemmän ku tietää ettei sitä mun jätkää nää pitkään aikaan, ainakaan näin alussa. Keväämmälle mentäessä onneksi lomat tihenee ja vuoden päästä vapaus :)
Meinaako miehesi mennä AUK:iin jos meinaa vuoden olla vai? Munkin kihlattu on siitä puhunut, mutta itse en ole kovin ajatuksesta innostunut. Jep ainakin ensimmäiset pari-kolme viikkoa kiinni kokoajan. Mahtaiskohan susta saada mailikaveria? Kuinkas kauan olette olleet yhdessä? Kuinka vanha olet?
Älä yritä vaikuttaa miehesi päätökseen AUK:ista, vain koska et halua olla miehestäsi erossa. Sinun innostuksesi tai innostumattomuutesi ei pitäisi vaikuttaa miehesi päätökseen millään lailla. Vuosi on kuitenkin lyhyt aika koko elämään nähden, ja armeijankin aikana pääsette toisianne näkemään.
äijäs hajoo viel monta kertaa ja kellistää iltalomilla niin paljon naisia et suvikumit tulee kyl tarpeeseen!! nii paljo muijia et senku turpeet kalsareista lentelee!
iltalomilla muhinoimassa paikallisten eukkojen kanssa.Kiva kuulla jälkeenpäin.Pistin välit poikki.
Mä haluaisin alkaa mailailemaan jonkun kohtalontoverin kanssa. Kävin viemässä avomieheni bussille reilu tunti sitten. Nyt vaan itkeskelen kotona, asunto on niin hemmetin tyhjä ja hiljainen ilman rakastani. En oikein tiedä, mitä alkaisin nyt tekemään. Kavereissani ei ole kohtalontovereita, ja mä oon melko "vanha" sotaleski, 23 v. Mieheni luultavasti vuoden armeijassa, aikoo ainakin pyrkiä kuljetukseen. Ajatus tuntuu minusta hurjalta, mutta olen sanonut miehelleni, että hyväksyn hänen päätöksensä, on se mikä tahansa. Alku kai tässä on vaikeinta. Mekin olemme tottuneet olemaan paljon yhdessä. Puolitoista vuotta tuli täyteen melko vasta, ja lähes koko sen ajan olemme asuneet saman katon alla. Laitatko sähköpostiosoitteesi, niin voidaan kirjoitella ja selviytyä näistä vaikeista alkuviikoista. Toki haluan pitää yhteyttä pitempäänkin. Mutta ainakin tällä hetkellä tarvisin kovasti tukea. Yksinäisyys saa itkemään entistä enemmän. Terveisin itkuinen sotaleski
Omakin mieheni lähti jo kahdentoista aikoihin kohti armeijaa. Nyyh. Mun mailiosoite on
[email protected]
Mihis sinun miehesi menee armeijaan?
Mutta kirjoittele.
minunkin mieheni kävi muhinoimassa iltalomilla paikallisten naisten kanssa, oltiin asuttu ennen inttiaikaa kaksi vuotta yhdessä yms. että sillee.
mulla on ihan sama homma, tosi pahalta tuntuu tulla kotiin ku kämppä on tyhjä ja tietää ettei kulta oo tulossa vielä vähään aikaan. eilinen meni itkiessä, tänää vaa syvä masennus. ollaan oltu yhessä kohta 2 vuotta, tunnettu sitäkin kauemmin. ahistaa ja ei pääse mihinkään karkuun sitä. joka ikinen solu oottaa et kulta tulis kotiin ja rutistais syliin ja sais mut lakkaan itkemästä. oon kans kaks kymppinen, et kavereissa ei oo kohtalon tovereita,tai ainakaa et oisivat eläneet tämmösessä etäsuhteessa. yöt ja illat on pahimpia,sillon iskee uskomaton ikävä... ;(
Ootte aika säälittäviä ihmisraukkoja. On syytäkin itkeä, jos on tuollainen.
No, toivottavasti miehenne pääsevät palaamaan terveinä rintamalta.
Mun jätkäkaveri lähti eilen inttiin. Ollaan oltu yli 2 vuotta yhes ja vuosi siitä kihlois... Oon pian 17 ja jätkä 20... Kauheinta on kun ei oo ollu toisesta ollenkaan erossa koko suhteen aikana ja nyt sitten pitäs olla vaikka kuinka kauan yksin! Ja illat on ehdottomasti pahimpia. Mä en varmaan kestä, yks päiväki tuntuu vuodelta.
Missä sun jätkä käy intin? Mun kultani Porin prikaatis Säkylässä....
Mun kulta on kanssa säkylässä. Ja illat on todellakin pahimpia. Jätkä just soitteli ja sano et sil on käyny jo muutaman kerran mieles lopettaminen. Oli ihan hirveetä kun se soitti. Yritin vaan olla urhea enkä viitsinyt itkeä, sanoin vaan et pärjään ihan hyvin jne. ettei sille tulis enää pahempi mieli.
juttunne ei tuu kestämään, koska jos ei voi toisesta olla hetkeäkään erossa niin ei onnistu. Elämässä tulee väkisinkin tilanteita jossa toista ei aina näe, thats life. Elämä opettaa ja armeija tekee naisistakin miehiä.
armeija aika on hyvä koetus suhteelle. jos jaksaa myös sen erossa olon ja molemmat senkin jälkeen haluaa todella jatkaa, on hyvä mahdollisuus onnistua. mun jätkä oli vuoden intissä, intti aika meni hyvin, mutta sen jälkeen erottiin yhteisellä päätöksellä. välillä on hirmu ikävä, mutta samalla oon saanut niin paljon kaikkea muuta mitä olin unohtanut.
mun jätkä oli erikoisjoukoissa ja välillä poissa kolmeviikkoa ja joskus oli kuukausikin ettei nähty tai voitu edes jutella puhelimessa. joku sanoi, että eihän armeija mitään muuta ja jos suhde on hyvä, sehän vaan vahvistuu siitä. mutta kyllä se muuttaa. ei ole helppoa elää ja suunnitella kaikkea sen toisen harvojen vapaapäivien mukaan, varsinkaan kun itse aloittaa samalla opiskelun uudessa kaupungisssa ja yrittää asettua sinna ja luoda sosiaalisia kontakteja. kaikki on niin vaikeaa ja uutta ilman sitä raapaisevaa ikävääkin. on vaikea, kun toinen on niin tärkeä osa elämää, mutta silti sitä näkee niin vähän eikä se ole koskaan paikalla, kun eniten tarvitsisi.
niille joiden rakas on intissä, muistakaa elää myös omaa elämäänne, älkääkä eläkö vaan sen jätkän ehdoilla. mä tein sen virheen ja luulen, että osaltaan se et unohdettiin liikaa mikä itselle on tärkeää, johti meidän eroon. tiedän, että rakastuneena se ikävä on raapaisevaa ja ne puhelinsoitot tai kirjeet on päivän kohokohtia, mutta ei kannata unohtaa muuta elämää. vaikka olisi suhteessa ja kuinka rakastunut, älkää unohtanu itsenäisyyttänne! erossa olo tekee ihan hyvää suhteelle (vaikka se nyt ei tuntuisikaan siltä, mä tiedän-itsekin itkin välillä) mutta ei aina voi olla yhdessä. jätkä voi olla todella tärkeä, mutta ei koko elämä.
luin noita teijän juttuja ja huomasin, että kaikki ootte seurustellu jo kauan. mutta olen ollut poikaystäväni kanssa 4kk yhdessä ja se lähti kans kahdestoista päivä Niinisaloon. Ikävä on suuri koska ei olla oltu erossa ollenkaan seurustelun aikana ja ollaan tultu jo niin läheisiks toisillemme. Vaikka seurustelu aika onkin lyhyt, olemme rakastuneet jo aikalailla toisiimme. Ensimmäinen viikko meni pelkästään itkiessä ja painokin tippui aika reilusti, kun ei saanu syötyä kunnolla. Nyt on alkanu helpottaan jo vähän, varsinkin ku se oli viikonloppuna ekoilla lomilla. Se ainakin haluis olla vaan puoli vuotta siellä, mutta eihän se sitä itse saa päättää. on vaan ikävää jos mulla on illalla töitä, niin ei voida soitella, mut onneks aina voi viestin tai vaikka kirjeen lähettää.
Mulle voi lähettää sähköpostia omista ajatuksistaan, ja osotehan on [email protected]
Sinä ketä kirjotit jätkäsi olleen erikoisjoukoissa, joista ei voinu ees soittaa: sua on vedetty nenästä! Kyllä sieltä intistä saa kotiin soittaa vaikka joka ilta vaikka olisi "erikoisjoukoissa" (joita muuten ei ole olemassakaan). Joissain paikoissa ei leireille saa ottaa puhelinta, mutta käytännössä kaikki ottaa kumminkin. Ja noita kolmen viikon leirejä ei edes oo kaikissa paikoissa.
Mun poikaystävä astu palvelukseen tammikuussa, ja sillon tuntu et maailma romahtaa. Ja niin hetkeks kävikin. Pari viikkoo kuljin itku kurkussa, mutta sitten se alko pikku hiljaa helpottamaan, ja itketti vaan loman loputtua. Ihan tosi, siihen voi tottua :) ! Ollaan oltu yhdessä 3,5 vuotta, eikä intti ainakaan meidän väliin tule. Se päätettiin jo ihan alussa.
Tärkeää molemminpuoliselle kestämiselle on mielestäni puhuminen - ja kuunteleminen. Ei ole helppoa istua yksin kotona kultaa odottamassa, mutta on sentään katto pään päällä. Vielä vähemmän helppoa on olla metsässä säiden ja kouluttajien armoilla, varsinkin alussa. Kun ukkonne soittaa sieltä kiireen keskeltä, kuunneelkaa niitä inttijuttuja (ne voi oikeesti olla mielenkiintosiakin) Ei pidä loukkaantua, jos sieltä ei ehdi joka päivä soitella, tai puhelimessa ei muuta juuri puhuta kun inttijuttui, kulumisiasi voit kirjottaa kirjeisiin. On kuulemma mukava saada postia siellä :)
Lomilla on hyvä antaa poitsun tehdä välillä kavereittensaki kans jotain...
Näillä eväillä on viimenen puol vuotta edetty. Perjantaina mietin, että jos hän ois ollu vaan puol vuotta, ois päässy jo(!) pois. Oon kuitenki asennoitunu siihen että vuos mennään näin, eikä tunnu yhtään pahalta, vaikka puol vuotta onki jäljellä. Aika menee loppujen lopuks niin nopeesti, vaik se ei aluks siltä tuntunukaa..
Ja siitä AUKista vielä.. Mä en ois halunnu kultaani sinne, mutta koska hänellä meni tosi hyvin, ja ite halus, niin tuin häntä päätösessä. Ja kun aukkia oli hetken käyny, MINÄ ehdotin hänelle RUK:ta! Sehän on Haminassa, 200km täältä. Ja sinne hän pääsi. Sieltä ei pääse joka vkl lomille, eikä aina edes joka toinen. Muutamaan kertaan on ollu 3viikon ginesejä, mutta kyllä siitäkin on selvitty. Viime viikonloppuna olin ikimuistoisissa kurssijuhlissa :)
-ylpeä&rakastunut upseerioppilaan tytsi-
poikaystäväni (nykyinen mieheni) kävi vuosi sitten armeijan, ja tuntui kamalalta, kun ei nähnytkään niin usein mitä nöki tavallisessa arkielämässä.Alku oli kummallekin todella "rankka" mutta loppua kohden kaikki meni hyvin...
Heippa,
munkin poikaystävä lähti samoihin aikoihin inttiin. yllättävän vaikeeta on tämä ero. onneksi iltaisin voi puhua puhelimessa ja lomia on yllättävän paljon. itselle tämä on kesäloman aikaan haikeaa kun ei ole oikein tekemistä. öisinkään en oikein saa unta. viikonloput on onneksi odotettuja ja mikä sen ihanampaa kuin halata omaa kultaa, antaa suukko ja kuulla sekä sanoa: "rakastan sinu". :)