Miksi artikkeleissa ja tutkijoidenkin sanoissa sekoitetaan asioita, kuten esim. 'rasva ja kolesteroli aiheuttavat ...(milloin mitäkin)...', kun rasvalla ja kolesterolilla ole yhtään yhteistä ainesosaa, eikä kukaan ole voinut selittää, miten rasvasta muodoituisi kolesterolia? (Sen sijaan proteiinista voi muodostaa kolesterolia.) Tulee sellainen vaikutelma, että ns. tyhmää lukijaa (esitelmäthän piti aina kirjoittaa ajatellen "tyhmää lukijaa") johdetaan harhaan.
Entä taas väite, että rasva tukkii solut....kaikki syöty muutetaan rasvaksi, jotta se voitaisiin varastoida. Miksi perunasta muodostettu rasvasolu olisi vähemmän haitallinen kuin vaikkapa voista muodostettu rasvasolu?
Pahoittelut, jos kysyn tyhmiä, mutta jonkunhan niitäkin on kysyttävä, etteivät kaikki piilottaisi tietämättömyyttään hienojen termien taakse.
Yksi kysymys
12
81
Vastaukset
- Pure tämä
Palstan karppaajat johtavat kaikkia harhaan. He voivat vastata kysymykseesi tänään tämmöstä ja huomenna aivan päinvastaista.
Kolesteroli ei ole rasvaa vaan aine joka kuljettaa sitä. Ja kun sitä huonoa kolesterolia (LDL) on liikaa se kuljettaa liikaa rasvaa suoniin ja sinne se rasva kolesterolin kanssa takertuu. Jos taas on paljon hyvää kolesterolia (HDL) se irrottaa LDL-kolesterolia suonista ja puhdistaa näitä.
Näiden kahden tasapainosta on paljon kiinni. HDL-kolesterolin ylimäärä on suotavaa koska se suojaa suonia LDL-kolesterolilta. Liikunta lisää HDL-kolesterolia, ravitsemuksella siihen on minimaalinen vaikutus jos lainkaan.
Sillä mistä rasva tulee ei ole mitään merkitystä. Rasvan laadulla sen sijaan lienee merkitystä eli sillä miten se muodostaa triglyseridejä ja mitä enemmän triglyseridejä on veressä sitä enemmän LDL-kolesteroli niitä suoniin tumppaa.
Tässä pähkinänkuoressa kysymäsi asia. Tämän täsmällisempää siitä ei saa kun sen pakkaa näin pieneen pakettiin.Miksi sinä karppaajia syytät. Heikkilä on punut juuri samaa asiaa, mitä selität.
Korkeaan trigyseriini arvoon ei ole olemassa lääkitystä. Yleensä tuputetaan statiineja, joilla asiaan ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan oikea ruokavalio saa triglseriinit asialliselle tasolle.- Pure tämä
peltokenkku kirjoitti:
Miksi sinä karppaajia syytät. Heikkilä on punut juuri samaa asiaa, mitä selität.
Korkeaan trigyseriini arvoon ei ole olemassa lääkitystä. Yleensä tuputetaan statiineja, joilla asiaan ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan oikea ruokavalio saa triglseriinit asialliselle tasolle."Korkeaan trigyseriini arvoon ei ole olemassa lääkitystä. Yleensä tuputetaan statiineja, joilla asiaan ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan oikea ruokavalio saa triglseriinit asialliselle tasolle. "
Ihan silkkaa paskaa. Statiinit tehoavat joihinkin oikein hyvin. Oikealla ruokavaliolla on suuri merkitys mutta se ei ole VHH. Liikunta jos joku auttaa pitämään triglyarvot kurissa jos niiden kanssa on ongelmia.
Ja mitä tulee VHH:laisiin, Heikkilä on vain yksi sellainen ja sen sortin soopaa löytyy hänen sepustuksistaan ettei uskoisi että äijä on lukenut itsensä joskus lääkäriksi. No niinpä, ei siinä sitten oikein pärjännyt muutenkaan niin alkoi kirjailijaksi ja keksikin kirjoittaa juuri sitä mitä lihavat haluavat kuulla. Ajoittain totuutta raiskaten. - Statiini soopaa
Pure tämä kirjoitti:
"Korkeaan trigyseriini arvoon ei ole olemassa lääkitystä. Yleensä tuputetaan statiineja, joilla asiaan ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan oikea ruokavalio saa triglseriinit asialliselle tasolle. "
Ihan silkkaa paskaa. Statiinit tehoavat joihinkin oikein hyvin. Oikealla ruokavaliolla on suuri merkitys mutta se ei ole VHH. Liikunta jos joku auttaa pitämään triglyarvot kurissa jos niiden kanssa on ongelmia.
Ja mitä tulee VHH:laisiin, Heikkilä on vain yksi sellainen ja sen sortin soopaa löytyy hänen sepustuksistaan ettei uskoisi että äijä on lukenut itsensä joskus lääkäriksi. No niinpä, ei siinä sitten oikein pärjännyt muutenkaan niin alkoi kirjailijaksi ja keksikin kirjoittaa juuri sitä mitä lihavat haluavat kuulla. Ajoittain totuutta raiskaten.http://wainanjutut.blogspot.com/2012/04/statiinit-tiettavasti-parantaa.html
- Mie
nimenomaan, ettei ravitsemustiede sinänsä ole mitään salatiedettä. "Ravitsemus*tieteessä* ei ole tosiaan mitään salatiedettä. Mutta *retoriikka* tuhansista tutkimuksista joita ei voi ymmärtää kuin kourallinen valaistuneita on tätä salatieteeseen verhoamista"
- karppiatri
"Liikunta jos joku auttaa pitämään triglyarvot kurissa jos niiden kanssa on ongelmia."
Liikunta on lääke kaikkeen, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Kole-arvoihin vaikuttaa ehkä eniten perimä, toki mitä syö ja miten elää vaikuttaa jonkin verran.
Otan lähipiiristäni esimerkin. Olen viimeisen 20 - vuotta ollut 100% henkisentyöntekijä, muutenkin lähes paikallaan oleva läskiperse. Minulla on karppaajana loistavat triglyarvot (0.42).
Lankoni on saman ikäinen, ikänsä liikkunut aktiivinen veteraaniurheilija hän kamppailee huonojen kole-arvojen kanssa. Siskoni syöttää vielä miestä terveellisesti, silti LDL ja triglyt ovat koholla - sukuvika sanoo siskoni, näin asia onkin.- on se hyvä lääke
Ensimmäinen kerta tällä palstalla, minun muistaakseni, jossa karppaaja tunnustaa että perimälläkin on merkitystä.
Kaikesta huolimatta, liikunta on hyvä yleislääke, ehkei ihan kaikkeen mutta kokonaisuuteen kyllä joka tapauksessa. - cvfggtrr
on se hyvä lääke kirjoitti:
Ensimmäinen kerta tällä palstalla, minun muistaakseni, jossa karppaaja tunnustaa että perimälläkin on merkitystä.
Kaikesta huolimatta, liikunta on hyvä yleislääke, ehkei ihan kaikkeen mutta kokonaisuuteen kyllä joka tapauksessa."Liikunta lisää HDL-kolesterolia, ravitsemuksella siihen on minimaalinen vaikutus jos lainkaan."
Miksi sitten siitä ravitsemuskesta täytyy niin paljon kiistellä, jos sillä ei ole vaikutusta?
"Ensimmäinen kerta tällä palstalla, minun muistaakseni, jossa karppaaja tunnustaa että perimälläkin on merkitystä."
Minulta ei sitten ole kysytty! Olen saanut sen vaikutelman, että ruokavaliolla on kokonaisuudessa paljon, paljon pienempi vaikutus ihmisen ikään kuin perimällä. Kyse on vain siitä, että aktivoimmeko jonkun geenin toiminnan omilla elintavoillamme vai emmekö.
On myös tunnustettu, että aivan kaikille ei välttämättä karppaus sovi. Mutta aina voi kokeilla ensin ja sitten vasta ulista. Lisäksi hyväkarppaus ei välttämättä eroa lautasmallista enää kovinkaan paljon, ketokarppaus taas on toisessa ääripäässä. Aina pitäsi mainita mistä puhuu. VHH ei tarkoita sitä, että ruoakvaliot olisivat keskenään samanlaisia, ei ollenkaan!
Itselleni sokerien poisjättö on äärimmäisen tärkeää, samoin lisäaineet saavat vatsani sekaisin. Viljoja siedän vähän, maitoakin vähän. Mutta pitkään jatkuva viljojen käyttö saa aikaan tilan, jolle ei ole muuta nimeä kuin ärtynyt suoli. Mitä se sitten onkin kullakin, ehkä vuotava suoli? En usko, että GI:llä on valtavaa vaikutusta, lähinnä nauttimani ruoka-aineen määrällä. Voin syödä pienen määrän vaikka valkoista sokeria, mutta suuri määrä ei käy. Sitä paremmin kestän korkeaa GI:tä mitä kauemmin olen ollut ilman viljoja...
- on se hyvä lääke
"Miksi sitten siitä ravitsemuskesta täytyy niin paljon kiistellä, jos sillä ei ole vaikutusta?"
Ensinnäkin siksi, että ravitsemuksella voidaan vaikuttaa muihin rasva-arvoihin kuin HDL:ään.
Toiseksi, kaikki eivät halua tai pysty liikkumaan, itse asiassa enin osa ei harrasta säännöllistä liikuntaa.
Kolmanneksi, on ravitsemususkontoja jotka kiistavät mm. liikunnan hyödyt tai ainakin nostavat ravitsemuksen korkeaakin korkammalle jalustalle (he eivät itse harrasta liikuntaa) ja he synnyttävät kiistan ihan vaan siksi kun heidän mielestään kaikki pitäisi pakottaa heidän ruokavalioonsa.
Ehkä sinulta ei ole kysytty etkä liene myöskään kertonut näkemystäsi geneettisestä puolesta. Tai sitten en vaan ole huomannut kirjoitustasi.- nbhggttr
Oikeasti HDL:ään voidaan vaikuttaa. Eri asia on se, mikä vaikutus näillä oikeasti on, sitä ei tiedä kukaan...
HDL nousee VHH-ruokavaliolla, kyllä se on ihan veriarvoista katsottavissa. - on se hyvä lääke
nbhggttr kirjoitti:
Oikeasti HDL:ään voidaan vaikuttaa. Eri asia on se, mikä vaikutus näillä oikeasti on, sitä ei tiedä kukaan...
HDL nousee VHH-ruokavaliolla, kyllä se on ihan veriarvoista katsottavissa.Ei, HDL voi (siis ei välttämättä) nousta laihtumisen seurauksena, laihtui sitten miten tahansa Tätä taustaa vasten tietysti voi sanoa että ravitsemuksella on siihen vaikutus mutta sitä ei voi suoraan liittää mihinkään elintarvikkeeseen vaan pelkästäänlaihtumisen. Sen sijan LDL:ään voi vaikuttaa ihan ruoka-aineita valitsemalla ja HDL:n nousua tärkeämpänä tulisi pitää HDL/LDL-suhdetta. Toisin sanoen tavoite tulisi olla se että HDL:ää on riittävästi LDL:ään nähden.
On vain muutama ruoka-aines jolla on todettu olevan suoraa vaikutusta HDL:ään eivätkä ne olleet sellaisia jotka yleensä kuuluvat suomalaiseen ruokapöytään oli kuuri sitten mikä tahansa. Tosin tämä vaikutusasia on hieman kiistanalainen, on myös tahoja jotka vakuuttavat että HDL:ään voi ravitsemuksella vaikuttaa enemmänkin. Kovin suureksi sitä vaikutusta ei kuitenkaan sitä kukaan väitä.
Itse olen kuitenkin valinnut varman tavan, liikunnan. Tosin veriarvoni eivät kiinnostaneet pätkän vertaa silloin kun aloitin mutta ajan ja kiinnostuksen myötä tietoa kerääntyy lisää. Jos vuosikausia liikkuu ja tempoa tulee aina vaan lisää ja lisää niin jossain vaiheessa ravitsemus alkaa kiinnostamaan. Jaksminen on paljon siitä kiinni. - nbhggttr
on se hyvä lääke kirjoitti:
Ei, HDL voi (siis ei välttämättä) nousta laihtumisen seurauksena, laihtui sitten miten tahansa Tätä taustaa vasten tietysti voi sanoa että ravitsemuksella on siihen vaikutus mutta sitä ei voi suoraan liittää mihinkään elintarvikkeeseen vaan pelkästäänlaihtumisen. Sen sijan LDL:ään voi vaikuttaa ihan ruoka-aineita valitsemalla ja HDL:n nousua tärkeämpänä tulisi pitää HDL/LDL-suhdetta. Toisin sanoen tavoite tulisi olla se että HDL:ää on riittävästi LDL:ään nähden.
On vain muutama ruoka-aines jolla on todettu olevan suoraa vaikutusta HDL:ään eivätkä ne olleet sellaisia jotka yleensä kuuluvat suomalaiseen ruokapöytään oli kuuri sitten mikä tahansa. Tosin tämä vaikutusasia on hieman kiistanalainen, on myös tahoja jotka vakuuttavat että HDL:ään voi ravitsemuksella vaikuttaa enemmänkin. Kovin suureksi sitä vaikutusta ei kuitenkaan sitä kukaan väitä.
Itse olen kuitenkin valinnut varman tavan, liikunnan. Tosin veriarvoni eivät kiinnostaneet pätkän vertaa silloin kun aloitin mutta ajan ja kiinnostuksen myötä tietoa kerääntyy lisää. Jos vuosikausia liikkuu ja tempoa tulee aina vaan lisää ja lisää niin jossain vaiheessa ravitsemus alkaa kiinnostamaan. Jaksminen on paljon siitä kiinni.Liikkuahan jaksaa myös paremmin, kun saa painoa alas ja olon muutenkin energisemmäksi. Siitä tulee sitten itseään ruokkiva hyvä olo, samoin kuin lihavuudesta usein tulee itseään ruokkiva paha olo.
On totta, että pelkästään HDL:ään ei voi vaikuttaa. Ei ole täsmälääkettä. Suhteeseen vain ruokavlaio voi vaikuttaa. Siinäkään ei tarkkaan tiedetä mikä vaikuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949