Tulee nostalgiset fiilikset tuosta elokuvasta ja soundtrack on todella mahtava. Kaverini rakasti elokuvaa silloin kun se oli uusi ja itse olen oppinut arvostamaan sitä vasta ihan viime hetkillä. Kaverini oli jo silloin jonkinlainen romantikko mutta minä taas en. Uskoisin että se on nyt enemmän päinvastoin. Kaippa se oli silti romanttisinta aikaa elämässä.
Minkälaisia muistoja palstalaisilla liittyy tuohon elokuvaan ja ajankohtaan?
Titanic-muistot
31
556
Vastaukset
- Kessua tutuille
"Minkälaisia muistoja palstalaisilla liittyy tuohon elokuvaan ja ajankohtaan?"
No, ei varsinaisia muistoja, koska kyseessä on vain elokuva. Toki tämä eilen näytetty leffa on hyvä. Mutta elokuvan perusteella voisi ainakin todeta, että aina edes raha ja status ei riitä ja joskus se voi jopa menettää täysin merkityksensä. Edelleen on olemassa tilanteita, joissa ihmiset ovat tasa-arvoisia, kun viikatemies ei kysele pankkitilin saldoa eikä paljon muutakaan....
Turmasta hengissä pelastuneet ovat taatusti muistaneet tuon yön tapahtumat koko lopun elämänsä. Veikkaan kuitenkin, että todellisuus on ollut vähemmän romanttista kuin mitä elokuvissa esitetään, ja pelastumista odotellessa odottavan aika vallitsevissa olosuhteissa on ollut hyvin pitkä. - ...........
Olin silloin 12-vuotias ja vielä onnellinen kun maailma ei ollut ehtinyt murskaamaan. Kävin teatterissa katsomassa varmaan kaverini ja tämän vanhempien kanssa. Onhan siinä ihan hienot tehosteet ja näyttävä laiva. Muuten se ei sen enempää säväyttänyt tai säväytä vieläkään.
- Hämärän rajoilta
Elokuvan ilmestymisajankohtaan ei liity mitään ihmeellisiä muistoja. Se oli suosittu elokuva ilmestyessään, ja monet luokkalaiseni sen kävivät katsomassa elokuvateatterissa ja siitä puhuttiin niin kuin muistakin hype-leffoista (esim. Gladiator, Moulin Rouge). Saatoin käydä minäkin, en ihan varmaksi muista; niin monta kertaa se on jo televisiostakin tullut.
Höpötänpä hetken itse leffasta. Loppuhan on taattua kyynelkanavien aukojaa, niin laskelmoitua mutta siltikin ah niin tehokasta. Vanha Rose kuolee (uskon tähän tulkintaan, vaikka nukkumisteoriakin on suosittu) rauhallisesti unessaan kuten Jack lupasi käyvän, ja astuu kuolemanjälkeiseen seuraavaan suureen seikkailuun rakkaansa luo Titanicille kaikessa loistossaan. Niin kristillistä mutta kaunista kuitenkin, mistä näitä roskia silmiini tuleekaan.
Mutta... Jack vannoi myös, että Rose eläisi pitkän ja hienon elämän, saisi perheen ja lapsia. Käy ilmi, että sekin kävi toteen; hän avioituu myöhemmin ja elää onnellisen perhe-elämän.
Kuitenkin sillä hetkellä kun hän kuolee hän päätyy oikopäätä ensirakkautensa syleilyyn. Mihin jäi se koko 80 vuotta elämää, aviomies, osa lapsistakin jotka olivat varmaan jo manan majoilla, olihan Rose yli sata? Onko todellakin niin, että ensimmäinen rakkautemme menee kaikkein syvimmälle (pun very intended), ja kaikki sen jälkeen tapahtuva onnellisuus on vain näennäistä? Se on ainakin leffan loppukohtauksen sanoma.
James Cameron, jos sinusta kerran naisen sydän kuuluu koko hänen loppuikänsä "korkkaajalleen", olet vilpittömän tervetullut tälle palstalle!- Korkata voi yhdesti
Kukaan nainen ei ole nähnyt mitään erikoista tuossa kohtauksessa. Siispä naisetkin myöntävät sisimmässään (vaikkeivät julkisesti) sen tosiasian, että he oikeasti kuuluvat korkkaajilleen, ja korkkaajan jälkeen tulevat miehet ovat vain jälkiliukkailla.
- JarkkoN
Olin 16 vuotias kun tämä elokuva tuli ensi-iltaan ja muistan vielä kun kavereiden kesken naureskeltiin että siellä ne tytöt taas elokuvateatterissa itkee ja nenäliinoja kaivelee esiin.
Nyt on kulunut lähes saman verran vuosia lisää mittariin kun ensimmäisen kerran olen nähnyt tämän koko elokuvan alusta loppuun kun tämä alkuperäinen Titanic tuli äsken subilta.
Nyt taisi kyllä elokuva loppua niin myöhään että olin jo hieman väsynyt kun lopussa silmäkulmat nopeasti kostuivat enemmän ja enemmän. Mäkin oon aina ollut mukamas kova jätkä enkä hirveesti näytä tunteita mutta tunnustetaan että tässä äsken iso mies itki katsottuaan ensimmäisen kerran Titanicin.
Naurakaa vaan, mutta kai se mieskin saa tunteensa näyttää ja nyt oli tänään herkkä mieliala. - Ei voi uskoa
Voi elämä sentään.
Siis Titanic?
Ihan täyttä kuonaa.
Aloituksen on pakko olla sarkastinen koskien tuota soundtrackiakin.
Teillä kaikilla taitaa olla pikkuiset homopallit.- 110% hetero!!
Tosimiehen puhetta. Expendables kakkosta odotellessa.
- Hämärän rajoilta
110% hetero!! kirjoitti:
Tosimiehen puhetta. Expendables kakkosta odotellessa.
Expendables ja sen subteksti eli kökkökasaritoimintaelokuvien kaanonhan ovat absoluuttisen heteroa meininkiä. Naisrooleja vähän jos ollenkaan, paljon vähintään yläosasta alastomia, kiiltäviä lihaksikkaita miesvartaloita ja loppuhuipentumana mies ottaa toisesta miehestä mittaa fyysisessä lähikontaktissa, joka päättyy siihen, että sankari pääsee niskan päälle - useimmiten penetroitumalla vastustajaansa veitsellä, tai Commando-elokuvan tapauksessa valtavalla putkella. (Kyseinen vastustaja kuvassa vasemmalla: http://1.bp.blogspot.com/-k0dbd3DkybQ/T1Cfd0U7nTI/AAAAAAAAE5k/m2s72OKJJiM/s1600/VGWCOMMANDO-001.png)
Eli ihan 110-prosenttisen heteroa on meininki noissa pätkissä.
- En innostu
Aikuisten satuhan tuo on, kuuluu kategoriaan "romanttiset elokuvat", joita minä inhoan. Minä olen katsonut sen vain kerran, mutta sen uppoamiskohdan katsoin monta kertaa, on se sen verran näppärästi tehty.
- -
Naisasialooseri kantaseksimaanikko, mies1985 joukon romantikko.
- mustispeppers
En oo leffaa koskaan katsonut, joitakin pätkiä nähnyt telkusta. Toissailtana katsoin dokkarin Areenalta Titanicista, haastateltiin selviytyneiden sukulaisia ja joidenkin laivassa työskentelijöiden elämää, yms. Hieno dokkari, uskon että parempi kuin toi rompsu-Titanic.
- sinkku 86
Kuten aikaisemmin todettu, aikuisten leffahan se on... Titanic tuli muistaakseni Suomeen ensi-iltaan 1999, enkä silloin kyllä ollut paljoa kahtatoista vanhempi ja tuskinpa olisin siitä kauhean paljon saanut irti. Ei sinänsä, ettenkö jo nuorena olisi haaveillut parisuhteessa olemisesta.
En kuitenkaan ole moneen vuoteen tuntenut mitään voimakasta kaipuuta kehenkään tiettyyn henkilöön... viimeinen ihastus lopahti kun olin 16-17.v. Karua ehkä, mutta niin se vaan on. Näin itse elokuvan ensimmäistä kertaa joskus lukioaikana, ei tehnyt syvempää vaikutusta. Luulisin että elokuvasta nauttimisen edellytys on oikeasti joko olla parisuhteessa tai sitten haaveilla sellaisesta.- sillitrooli
Tuli se aiemmin Suomeen, sanoisin että 98 talvella. Alemmasta tekstistäni löytyy aika hyvät perusteet miksi olen varma, että tuli noihin aikoihin.
- sinkku1986
sillitrooli kirjoitti:
Tuli se aiemmin Suomeen, sanoisin että 98 talvella. Alemmasta tekstistäni löytyy aika hyvät perusteet miksi olen varma, että tuli noihin aikoihin.
Niinpä näkyy :)
- :)))
Ei mitään vaikutusta. Olen katsonut kerran telkkarista.
Loppu herätti jotain ajatuksia, kuten miksi tyttö ei ota Jackia viereensä lautalle, vaikka vieressä on tilaa, vaan miehen pitää jäädä kylmään veteen kuolemaan.
Silmille hyppäsi myös sama kohta mistä Hämsy teki havainnon. Nainen on avioliitossa koko elämänsä, saa lapsia ja lapsen lapsia, ja kaikki on pelkkää valhetta. Kun kuolo koittaa ja totuutta katsotaan silmästä silmään, naisen sielu kuuluu korkkaajalleen. Ainakin minä jäin tuossa kohtaa ajattelemaan naisen puolisoa ja lapsia, mutta eihän heillä sitten kai ole väliä. Joutuukohan mies joka ei korkkaa ketään olemaan kuolemansa jälkeen ikuisesti yksin jossakin Titanicin pannuhuoneessa, kun muut tanssivat juhlasalissa. Masentavaa.- !!!!!!!!!!
"naisen sielu kuuluu korkkaajalleen"
Siinä palstan motto! - Jack ja Rose
"Loppu herätti jotain ajatuksia, kuten miksi tyttö ei ota Jackia viereensä lautalle, vaikka vieressä on tilaa, vaan miehen pitää jäädä kylmään veteen kuolemaan."
Jack yritti nousta lautalle, mutta se ei kestänyt molempien painoa. Molemmat olisivat kuitenkin selvinneet ja voineet elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka, jos Rose olisi noussut pelastusveneeseen, jolloin lopussa ollut lautta olisi jäänyt yksin Jackin käyttöön ja Jack olisi voinut viheltää pelastusveneen apuun laivan upottua. - :)))
Jack ja Rose kirjoitti:
"Loppu herätti jotain ajatuksia, kuten miksi tyttö ei ota Jackia viereensä lautalle, vaikka vieressä on tilaa, vaan miehen pitää jäädä kylmään veteen kuolemaan."
Jack yritti nousta lautalle, mutta se ei kestänyt molempien painoa. Molemmat olisivat kuitenkin selvinneet ja voineet elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka, jos Rose olisi noussut pelastusveneeseen, jolloin lopussa ollut lautta olisi jäänyt yksin Jackin käyttöön ja Jack olisi voinut viheltää pelastusveneen apuun laivan upottua.Kiitos selvennyksestä, siitä on aikaa vuosia kun katsoin elokuvan. Muistan vain tunteen, että ihan kaikkea Rose ei tainnut tehdä Jackin hengen pelastamiseksi vaan lähinnä tappoi miehen.
Ehkäpä Jack odottikin Rosea kostaakseen oman kuolemansa. Vilkaisin tuon lopun youtubesta, ja vaikka se päättyykin suuteluun ja että naisen sielu kuuluu korkkaajalleen, ehkä se todellisuudessa olikin hyvitys siitä että Rose tappoi Jackin. Se selittäisi Rosen läheisiä ei ole vastassa. Ehkäpä seuraavaksi Jack karjaiseekin syytöksensä: "Sinä tapoit minut narttu!"
Nyt kaikki on lopultakin selvää minulle.
- oi niitä aikoja...
Silloin yläasteikäisenä jotenkin nolotti se tilanne, kun ne meni sinne autoon rakastelemaan. Nyt 28-vuotiaana huomasin ahdistuvani kyseisestä kohtauksesta. Kai se jotenkin vaikuttaa kun olen vieläkin "poika". Ei ole oikein mikään itsellä muuttunut näiden 15 vuoden aikana. Tai ehkä sellainen nuoruuden uteliaisuus ja käsitys romanttisuudesta on hieman nuupahtanut.
Sinänsä hyvä elokuva vielä tänäkin päivänä.- Mies1985
Minuakin nolotti hirveästi aina telkkarin rakastelukohtaukset jos oli muita samassa huoneessa, erityisesti vanhemmat.
- Naisasialooseri.
Mies1985 kirjoitti:
Minuakin nolotti hirveästi aina telkkarin rakastelukohtaukset jos oli muita samassa huoneessa, erityisesti vanhemmat.
Silloin ne olivat sellaisia kaukaisia aikusten juttuja.
- aikuinen mies
Naisasialooseri. kirjoitti:
Silloin ne olivat sellaisia kaukaisia aikusten juttuja.
Niinhän ne on sulle vieläkin.
- JS
Muistan elävästi ala-asteelta kun tytöt halus kattoa Titanicia videolta ja pojat halus kattoa jotain jännäriä. Sit yks jätkä sanoi, "katotaan Titanicista se yks kohtaus ja vaihdetaan sit siihen toiseen leffaan".
- Reipas Mies
Mieleeni elokuvasta jäi se korvia vihlova Dion-jollotus ja ihmisen typeryys. Tehosteet siinä oli komeat. Ihanaa laiva-ähkimistäkin tais olla :D
Vaikkapa Forrest Gump kolahti elokuvana paremmin jonka katsoin kun se heti teatteriin tuli, toki Amerikan historian naseva yhdistäminen juoneen lisäsi kiinnostustani 90% kuin mitä se olisi tuon älyisen doobien kuvauksena.- Hämärän rajoilta
Ah, Forrest Gump - se on myös minulle Titanicia rakkaampi nuoruusmuistoelokuva. Jotenkin siinä on sellainen 1990-luvun viaton ja haikea tunnelma, samaan aikaan surumielinen ja feelgood-elokuva. Ja tuolla vuosikymmenellä ajatus vähä-älyisen miehen noususta huipulle Yhdysvalloissa oli vielä inspiroivaa; 2000-luku sitten osoitti konkreettisesti, ettei tapahtuman realistinen mahdollisuus välttämättä olekaan niin hyvä juttu.
Leffassa kuullaan paljon 60- ja 70-lukujen loistomusiikkia, mutta sen lisäksi myös Alan Silvestrin original score - etenkin pääteema - on upea. http://www.youtube.com/watch?v=FcOt6mfjxeA Simppeli mutta kaunis, täydellisesti elokuvaansa sopiva siis.
- sillitrooli
Itse leffaan ei liity mitään erityisiä muistoja. En käynyt katsomassa sitä, enkä nähnyt leffaa ekan kerran kuin vuosikaudet ilmestymisen jälkeen. En nyt mitenkään kategorisesti välttele romanttisia filmejä, mutta lähinnä jaksan niistä katsoa romanttisia komedioita. Ja niistäkin mieluiten niitä, jotka eivät ole ihan stereotyyppisemmästä päästä.
Leffasta noin muuten muistan sen, että lukiossamme tytöt olivat ihan innoissaan siitä, ja muistan myös, kuinka kun menetin neitsyyteni 98 kesällä yhdellä kurssilla, niin tyttö puhui vaan jotain Titanicista ja minä en tajunnut känniltäni yhtään mitään niistä jutuista.
Yleisesti lievästi ärsyttävä leffa, kuten kaikki eri muodoissa kerrotut tarinat, jotka yllyttävät naisia kuuntelemaan pelkästään pimpin ääntä. - Hyvä ihminen
Kate Winslet oli oikein ihanassa vedossa, vihreine silmineen ja muutenkin hyvä leffa oli! Ajanhammas vain jo hieman nakertanut parasta terää pois tuosta. Jotenkin tyhjä ja haikea olo vaan jäi lopputekstejä tuijottaessa ja muistellessa ensi-ilta-aikoja.
Aikoinaan imestyessään kyllä aivan huippuluokan tehosterymistelyä, romanttisin maustein.
Mitenköhän vanha tuo Caprio tuossa muuten oli? Näytti kuin 17 vuotiaalta pojanklopilta. Jopa nuoremmaltakin. Ja uhkea Winslet oli paljon kookkaampi kuin tuo Leo. Pisti silmään vaan aikas hassusti.
Onkos 3d versio jo käyty elokuvateatterissa katsomassa ja oliko hienosti toteutettu?- ..........
Winslet oli nuorempana todella kiihottava sellaiselle lutkamaisella tavalla, vaikkei mikään huippukaunotar koskaan ollutkaan.
http://www.metacafe.com/watch/772460/kate_winslet_sex_scene_number_one/
Tuossa sitä naidaan pesukoneen päällä.
- muistan...
Tuohan se muistoja mieleen. Se oli ensimmäinen elokuva, jonka kävin elokuvateatterissa katsomassa.
Lisäksi silloin oli ystävänpäivä ja minä sain katsoa elokuvan yhdessä ensimmäisen oikean poikaystäväni kanssa.
Ja kyllä itketti. - Naisasialooseri.
Olin silloin 14 vuotias ja kävimme katsomassa Titanicin parin kaverini kanssa. Se oli sitä aikaa kun YT-miehet alkoivat ottaa kontaktia tyttöihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8517297Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2016074- 564832
- 244497
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni234413Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364220Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h574099No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol443950- 623693
- 423345