Olinko vain helppo nakki?

nainentaasbaarista

Juu, eli mitäköhän tein väärin tällä kertaa? Tapasin baarissa sattumalta miehen, jonka kanssa keskustelu alkoi sanaharkasta, kun oli vahingossa läikyttänyt juomaa päälleni ja kinastelimme siitä. Hetken kuluttua löysin kuitenkin itseni hänen kanssaan tanssilattialta aika intiimeistä tunnelmista. Päädyin lähtemään hänen luokseen yöksi ja harrastimme seksiä. Mies kehui ja halusi harrastaa seksiä vielä aamullakin. Näin teimmekin.
Tämän jälkeen juttelimme vielä niitä näitä sängyssä ja hän heitti sitten minut kotiin. Ei kuitenkaan pyytänyt numeroani vaan totesi vain, että "Ehkä me törmäillään joskus."
Hän asui siis ulkomailla ja oli vain käymässä Suomessa nyt. Seuraavan kerran tulossa Suomeen vasta kesällä. Oli juuri eronnut (samoin kuin itsekin) ja kuulemma ikävöi vielä entistä tyttöystäväänsä eikä lähtenyt baarista todellakaan hakemaan mitään juttua.
Minulla kuitenkin oli hänen numeronsa puhelimessani näköjään, mutta en ollut tallentanut sitä hänen nimellään. Laitoin viestiä ja kyselin, että kenen numero kyseessä, mutta ei tullut vastausta. Pitääkö vain hyväksyä, että hän ei halua enää nähdä minua, koska en ollut tarpeeksi hyvä tms.?

22

852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ghuilqa

      Oliko tämä taas joku provo?
      Ei kai naiset oikeasti ole niin tyhmiä että uudestaan ja uudestaan menevät saman tien miehen kanssa sänkyyn ja ihmettelevät miksei mies ota enää yhteyttä.
      Kuinka monta kertaa teille pitää opettaa ettei saman tien kuulu suostua seksiin jos etsii suhdetta tositarkoituksella!!
      Miehen kanssa pitää käydä kahvilatreffeillä ja tutustua pikku hiljaa ennen mitään intiimimpää kanssakäymistä. Vain sillä tavalla voi varmistua että mies on oikeasti kiinnostunut.

      • jvg

        "ghuilqa" ja muut miehet! Kysyn mielipidettänne, vaikka en ole ap. Kun "miesten kanssa pitää käydä kahvilatreffeillä ja tutustua pikku hiljaa ennen mitään intiimimpää kanssakäymistä", niin mitenkäs suuteleminen? Etenkin intohimoinen sellainen... Pitäisikö suutelemistakin välttää, kunnes on käyty useammilla treffeillä. Enkä puhu mistään pususta, vaan intohimoisesta suutelemisesta, joka voi olla (tai on) hyvinkin seksuaalista.

        Vaikka pidättäytyisi seksistä oikeaan seurusteluun saakka, voiko itsestään antaa liian helpon kuvan suutelemalla liian innokkaasti jo ensimmäisillä "kahvilatreffeillä". Ihan vaan siksi, että suuteleminen nyt sattuu tuntumaan todella hyvältä miehen kanssa, johon tuntee suurta vetoa.

      • ......
        jvg kirjoitti:

        No ei tarvitse välttää suutelua. Miksi pitäisi?

      • jvg
        ...... kirjoitti:

        No ei tarvitse välttää suutelua. Miksi pitäisi?

        No siksi kysyin, koska ainakin minä olen suutelijana todella seksuaalinen ja mietin että antaako se miehelle sen kuvan että olen ehkä liian innokas seksin suhteen...?

        Kun tässä nyt on miehet kertoneet, että ainakin seksiä pitää alussa välttää jos on tositarkoituksella liikenteessä. Näinpä mietin, vietkö suutelukin ajatukset liiaksi siihen seksiin?

        Tottakai kysymys kuulostaa hassulta, mutta olen suutelijana sellainen, että mies kuin mies on ollut heti kovana ja palaa halusta harrastaa seksiä kanssani...

      • dgsdfgghfg

        Jos ei harrasta seksiä, ei ole liian innokas seksin suhteen.

      • jvg
        dgsdfgghfg kirjoitti:

        Jos ei harrasta seksiä, ei ole liian innokas seksin suhteen.

        Ok. Ehkäpä se on tosiaan noinkin yksinkertaista.

      • ghuilqa
        jvg kirjoitti:

        Ok. Ehkäpä se on tosiaan noinkin yksinkertaista.

        Tuo suutelujuttu on vähän tulkinnanvarainen asia. Siinä pitää ottaa monia asioita huomioon.

        Esim. jos ensitreffeillä suutelit miestä intohimoisesti ja sitten vaikka toisilla treffeillä huomaat että mies onkin kiinnostunut vain seksistä ja päätät jättää jutun siihen, niin joku saattaa loukkaantua siitä pahasti, koska tietyt typerykset pitävät intohimoista suutelua lupauksena seksistä.

        Lisäksi kannattaa miettiä että osaatko sellaisen suutelemisen jälkeen enää itse ajatella asioita rationaalisesti. Osaatko enää sen jälkeen tulkita miehen käyttäytymistä tarpeeksi kriittisesti ja nähdä että hän haluaa pelkkää seksiä, jos olet suutelemalla päästänyt jo omat himosi valloilleen..

        Pelimiehet tietävät varsin hyvin että paras tapa saada naiselta seksiä on alkaa kyselemättä suutelemaan häntä. Tällä tavalla herätetään naisen himot. Eli tietyllä varauksella kannattaa suhteutua miehiin jotka ovat heti suutelemassa.
        Tositarkoituksella kiinnostuneet miehet pyrkivät yleensä osoittamaan kiinnostuksensa sanoin.

        Mutta joo, tärkeintä on kuitenkin se ettet heti suostu seksiin. Suutelut ja muut jutut ovat tapauskohtaisia asioita ja omaa harkintaa kannattaa aina käyttää.

      • ghuilqa
        ghuilqa kirjoitti:

        Ja pitää vielä korjata yksi väärinkäsitys mikä joillain naisilla tuntuu olevan.
        Kun jotkut miettivät sitä että olinko liian helppo, kun mies ei ota enää yhteyttä. Ei kyse ole siitä että olit liian helppo. Tuskin mies olisi sen enempää sinusta kiinnostunut jos olisit ollut vaikeampi.
        Ei nainen mitenkään hirveän paljon omalla toiminnallaan voi vaikuttaa miehen kiinnostukseen. Mutta omalla toiminnalla voi kuitenkin testata onko mies oikeasti kiinnostunut.
        Kun sanon että kannattaa tutustua ensin kahvilatreffeillä, niin se ei tarkoita sitä että mies kiinnostuisi sinusta tositarkoituksella sen vuoksi koska esität vaikeasti tavoiteltavaa. Ei. Kahvilatreffejen tarkoitus on testata onko mies alunperinkään oikeasti kiinnostunut. Treffeillä sen näkee kuinka paljon mies kyselee elämästäsi ja haluaako hän oikeasti oppia tuntemaan sinut.
        Esim. tuo AP:n tarinan mies ei todennäköisesti olisi edes suostunut kahvilatreffeille, koska hän ei ollut kiinnostunut muusta kuin seksistä.

      • dfht

        Olen mies ja samaa mieltä.

      • Slobodan M.

        Samaa mieltä miehenä. Itsensä vaikeammaksi tekeminen ei yleensä lisää miehen kiinnostusta, kiinnostus riippuu persoonasta, ulkonäöstä ja käytöksestä.

        Sillä että ei mene heti sänkyyn näkee kuitenkin jotain miehen kiinnostuksen tasosta, eli kiinnostaako miestä jatkaa, jos seksiä ei heti tule.

    • epämiellyttävä totuus

      Kyllähän tuo täysin selvä peli on. Mieshän sanoi sinulle, että ei etsinyt mitään - varmaan tarkoitti, ettei varsinkaan mitään uutta vakavampaa juttua. Eikä nähtävästi etsi edelleenkään, kun suoraan sanoi olevan ikävä eksän kainaloon, numerokin jäi pyytämättä ja viestiin vastaamatta. Lisäksi hän sai sinulta jo sen, mitä halusikin. Antaisin ennemminkin pointsit miehelle siitä, että hän teki tilanteen noinkin selväksi - kyllä aika taiteilija saa olla, jos tuosta kiinnostuksen merkkejä löytää.

      • fgjgfj

        Joo ei tässä mitään epäselvää taida olla. AP (nainen) on vaan alkanut kehittää jotain ihmeellisiä tunteita, vaikka miehen osalta niitä ei tapaukseen liittynyt.

        Mielestäni voi löytää kyllä ihan pidempiaikaistakin seuraa, vaikka menisi heti sänkyyn tai suutelisi kiihkeästi heti ensimmäisellä tapaamiskerralla. Lähinnä se on kiinni siitä mitä molemmat osapuolet etsivät ja syntyykö halua tavata uudelleen.

      • korjaus
        fgjgfj kirjoitti:

        Tai siis AP (mies)---.

        Tämä sama provo oli jo Sinkut-palstalla.

    • inkatinkami

      "Päädyin lähtemään hänen luokseen yöksi ja harrastimme seksiä. "

      Etkä sinä mitään sinne "päätynyt". Metsässä harhaillessa voi päätyä vaikka puron luokse mutta sinä ihan itse päätit harrastaa seksiä mutta kirjoitit vain noin koska jostain syystä naisille on tosi vaikea antaa itselleen lupa ihan itse haluta seksiä ja päättää että niin tulee tapahtumaan.

    • sitä saa...

      Tyypillinen rafla-ilta..unohda..Mies ottaa yhteyttä kyllä jos on oikeasti kiinnostunut:)

      • 4w6hj57

        Olihan se oikeasti kiinnostunut, muttei ylä vaan alapäästä.

        Ei tulis mieleenkään ottaa naiseen yhteyttä jos se heti on sänkyyn menossa.

    • ei aikailla

      KYLLÄ-OLIT erittäin HELPPO NAKKI!

    • Omega Constellation

      Herranjestas, olihan tuo aloitus provo?
      En kuvittelisi ikäpäivänä toimivani noin.

      Juuri eronnut ulkomainen mies, heti seksiä, mies ei halua antaa numeroaan....

      Nyt nainen, ala kunnioittaa itseäsi! Tuolla taktiikalla ei tule suhdetta eikä suhteita.
      Sinä olet hyvä, muttet voi käyttäytyä noin jos tahdot jotain vakavampaa.
      Unhoda ko. mies ja jatka elämääsi, siten, että et ole helppo ja tyrkky, vaan arvosi tunteva nainen.

    • juu juu

      Olit yhen illan pano sille ja sellaset eiole hyviä sitoutumaan suhteeseen. Turha soitella perään jos on antanut seksiä ekalla tapaamisella.

    • mietiskelijävaij

      Se ei halunnut mitään muuta kuin panon. Ja sai sen. That's it. Miksi olisit edes halunnut enää nähdä miestä?

    • 11+12

      No jos se pano oli tyydyttävä laadultaan - naisillakin ne himot hyrrää vaikka sitä ei aina suoraan motiiviksi myönnetäkkään.

      • Näkökulmia

        Naisena sanon,että seksiä haen. No panin miehen kans ja hän jopa tekstasi perään haluavansa jatkossakin tapailla. Varmaan sit tarkottaa,koska vastaa tekstareihin vielä ja asumme lähekkäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe