Hei olen ollut sinkkuna jo jonkin aikaa. Ja olen huomannut kuinka vaikeaa on löytää itselleen kumppania varsinkin kun asuu pienessä paikkakunnassa.
Jossa tuntuu että jokainen tuntee toisensa (tai ainakin luulee tuntevansa)
Ja vielä vaikeemmaksi asiaa tekee se että on vkl töissä.
Eikä sitä helpota se että on Baareissa tössä jossa näkee suurimmaksi osaksi ihmisten typeryyden.
Pienet paikkakunnat
4
163
Vastaukset
- Orpo piru
Miksi haluat typeryksen? Mikset vain nauttisi omasta hyvästä seurastasi?
- Sinkkuudenuhri
Harmin paikka. Voi olla, että kasvat elämään sinkkuelämää, jos ei onni pian potkaise.
Ohje: Jos edes hiemankaan viehättävä nainen tekee aloitteen, tartu tilaisuuteen. Toista ei ehkä koskaan tule. Kokemus puhuu puolestaan ja nyt kaduttaa olla sinkku jo yli 30 vuotta. - 209385¤¤¤
Itse olen huomannut, että pienillä paikkakunnilla joutuu panostamaan enemmän siihen, että sitä kumppania etsitään naapuripaikkakunnilta. Jos olet viikonloput töissä, niin kannattaa yrittää seurata paikallistapahtumia sillä tavoin, että jos esimerkiksi viereisessä kunnassa esiintyy arki-iltana joku sen tyyppinen bändi, josta pidät, niin mene katsomaan, niin saatat nähdä keskellä viikkoakin naisia.
Nettitreffailua ei kannata unohtaa ja toki loma-aikana sinulla on niitä viikonloppuvapaitakin.
Toisaalta pienillä paikkakunnilla on yleensä jopa laajemmat tuttavapiirit kuin kaupungeissa, koska pienillä paikkakunnilla tunnetaan usein myös kaverin sisarukset, vanhemmat jne. Sitä kautta voi tutustua paremmin esim. kaverin pikkusiskoon, serkkuihin tms. puolituttuihin, kun kaverit tietävät, että on haku päällä. - fdsvcxvxcvxc
Minusta taas pieneltä paikkakunnalta on aika helppo saada seuraa. Jos olet uusi paikkakunnalla niin ihmiset kiinnostuvat sinusta, koska harvoin siellä näkyy uusia naamoja. Jos taas olet kotoisin paikkakunnalta niin naisille jutteleminen on helppoa, koska tunnet heidät vähintään yhteisen tutun kautta.
Ongelmaksi muodostuu ainoastaan se, että haluatko seurustella naisen kanssa, jonka olet osittain tuntenut jo pitkään. Itse en ainakaan haluaisi. Toinen ongelma pienillä paikkakunnilla on naisten kierrättäminen, joka ainakin itseäni häiritsisi. Ei olisi mukava nähdä joka viikko naisystävän entisiä panoja tai olla jopa heidän kaveri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770