Saa nähdä kauanko itsekuri pitää, kun työpaikkamme uusi naispuolinen työntekijä on flirttaillut kanssani alusta alkaen. Kieltämättä hän on aikamoinen pakkaus ja ihannenaistyyppiäni. Eka kohtaamisellamme jäimme tuijottamaan toisiamme typerästi hymyillen. Hän on naimisissa ja varattu olen itsekin, joten olen parin kuukauden ajan yrittänyt pitää itseni viilipyttynä ja asiallisena.
Tänäänkin hän tuli käytävällä vastaan ja käveli tahallaan eteeni viettelevästi hymyillen. Sain vaivoin hillittyä itseni, etten ottanut häntä vyötäröstä kiinni kun nauroimme jutulle. Kyllähän pieni harmiton flirtti piristää päivää, mutta tässä alkaa olla ilmassa jo liian suuria jännitteitä. Hän on jopa alkanut kehitellä aivan tyhjästä muka jotain asiaa minulle, kun oikeiden työjuttujen vuoksi emme juurikaan ole tekemisissä.
Itse olen harkinnut oman suhteeni lopettamista aivan muista syistä, mutta päätöstä en ole vielä tehnyt. Olen kuitenkin pyhästi päättänyt, että en enää koskaan sekaannu varattuihin naisiin. Nyt kuitenkin tuo kielletty hedelmä on niin houkutteleva, että olen alkanut tietoisesti välttää tilanteita, joissa olisin kahden hänen kanssaan. Onkohan tämä kuitenkin vain kevään aiheuttamaa kutinaa vai voiko toisen fyysinen olemus oikeasti aiheuttaa tämän? Tunsin näin viimeksi joskus teininä.
Kauanko kestän
12
575
Vastaukset
- vipinää vällyihin
kyllä sellaiset unohtuu.
Kraka löysälle, hengität syvään ja ajattelet katkenneita akseleita. - neuvoja.
Kyllä nyt taitaa olla niin, että teini-ikäisenä kokemasi tunne on siirtynyt tähän tilanteeseen ko. naisen kanssa. Et varmaankaan voi asialle mitään, hänen vartalonsa aiheuttaa sinussa vastustamattoman halun. Nainenkin on huomannut sen, ja jatkaa viettelevää käytöstään kunnes saa haluamansa, eli menette jonnekin varastokoppiin tutustumaan hieman lähemmin toisiinne...
- Daddy Cool
Huh, nainen uusi temppunsa ja minä hölmö lähdin taas mukaan tuohon pelleilyyn. Nyt pitää ryhdistäytyä ennenkuin olemme jossakin varastossa repimässä vaatteita toistemme yltä.
Aika ristiriitaisia tunteita tämä herättää. Toisaalta halveksin häntä ja häpeän omaa käytöstäni, mutta toisaalta haluan häntä ja hänen huomionsa hivelee itsetuntoani. - Yllytyshullu
Pane sitä. Anna mennä, anna mennä. Anna mennä.
- Daddy Cool
:D No en pane. Eiköhän noita kaatoja ole jo ihan riittävästi takana. Parempi nauttia vaan kutkuttavasta tunteesta ja saamastaan huomiosta.
- *peukkuja*
käy kiinni! ;)
- Pelimiehiäkö?
"Eiköhän noita kaatoja ole jo riittävästi takana". Oiskohan noin? Kyllähän täällä pystyy kehuskelemaan vaikka millä. Ja antaapa tosi hyvän kuvan sinusta. Saat kyllä hävetä,jätä varattu nainen rauhaan!
- Daddy Cool
No ehkä olis pitänyt sanoa, että omasta mielestäni seksikokemuksia on kertynyt jo sen verran, että en sillä saralla tarvitse yhtään kokemusta kokemuksen vuoksi. Se, mikä minulle on paljon, voi jollekin toiselle olla naurettavan vähän. Kehuskelultahan tuo eilinen kirjotukseni kieltämättä näyttää, sorry.
Pääsin eilisen orastavan hullaantumisen jäkeen takaisin ruotuun. Kyllähän flirttailu loppuu aikanaan, kun ei mitään vastakaikua tule. Hävettää, mutta niin pitääkin.
- what are u want
minkälaista vastakaikua odotat? kosketuksia vai mitä?
- DC
Taikoitin, että kun en itse anna vastakaikua, Yksipuolinen flirtti loppuu aika pian, jos toinen ei lähde mukaan.
- Dude dude kanssa
Hetken kestin, en pystynyt olemaan.
Petin vaimoani ja edelleen petän.
Silti emme ole jatkaneet työpaikkasuhdetta sen pitemmälle. Ihanaa kun vaimo ei tiedä huh.
Koita kestää dude!!- Daddy Cool
Kiitos dude :) Kyllä minä kestän, ei huolta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740