Sairastuin 2008 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja sitä kautta tuli kaikki mahdolliset ongelmat ja ikävä kyllä se että maanisuudessani "rakastuin" toiheen mieheen ja halusin erota miehestäni, jonka kanssa olimme olleet 13 vuotta naimisissa. Huitelin sitten puoli vuotta maanisena maailmalla, kun ketään ei tiennyt mikä minulla oli. En kuitenkaan ollut sen miehen kanssa johon muka rakastuin vaan ihan yksin. Sitten yritin itsemurhaa ja jouduin psykiatriselle, jossa lopulta selvisi, että sairastan kaksisuuntaista. Lopulta heräsin ja tajusin mitä olin saanut aikaan. Aloimme exmieheni kanssa rakentamaan uutta suhdetta ja lopulta muutin joulukuussa 2008 takaisin kotiini. Meillä on nämä vuodet mennyt ihan hyvin, olemme edelleen rakastuneita ja sairauteni on lääkkeiden ansiosta kurissa. Minä haluaisin uudelleen naimisiin, koska rakastan miestäni ja avioliitto antaisi minulle valtavan turvallisuuden tunteen, jota tunnen kaipaavani. Olen sanonut, että jos mies pelkää omaisuutensa puolesta (omistaa nyt meidän talon yksin), niin avioehto tottakai tehdään. Pelkään että hän ei rakasta minua tarpeeksi, koska ei tahdo naimisiin. Kuulostaa varmaan itsekkäälle, mutta olen todellakin muuttunut ja rakkaus ja sitoumus on syy että minä tahdon naimisiin. Olenko itsekäs, kun pyydän että mieheni edes kertoisi syyn kieltäytymiseen?
Toista kertaa naimisiin
1
112
Vastaukset
- p.p-37v
Ei .. et lainkaan ole itsekäs, sinulla on oikeus saada tietää syyn, Itselläni kävi niin että mun nykynen miesystävä oli ollut aikaisemmin naimisissa, eros 2 vuotta ennen kuin tapasin hänt, Kun tuli naimisiin meno kyseen niin sanoi kylmästi että se ei koskaan tule tapahtumaan että me mennän naimissin. En silloin kysynyt sen enempää syytä, ajattelin että kyllä se varmaan kerrtoo jos haluaa, no niin ei käynyt vaan kysyi varovasti että miksi hän erosi vaimosta ja sitten hän selitti samalla että miksi hän ei halua toista kerrttaa naimisiin, Prtyin tietysti kun sain vastauksen,mutta rakastan häntä todella syväst ja olen hyväkynyt hänen päätöksensä vaikka haluaisin yli kaiken mennä naimissin hänen kanssa.. Rakkaus voitta kaiken ja pääasia on että saan elä hänen kannssa loppu elämän vaikka en pääsekään naimisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2442165- 1891644
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461302Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501005- 41816
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25746Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647