Au-pair+koira? Eläinystävälliset perheet, lukekaa edes :)

ennum-

Eli siis tiedustellen, tosissaan kuitenkin. Juuri lukiosta valmistumassa oleva, 19-vuotias nuori nainen on haaveillut vuodesta ulkomailla ja muutama kuukausi sitten tajusi sopivan hetken olevan käsillä. Tein kuitenkin kaksi vuotta sitten monivuotisen kumppanuussopimuksen hankkimalla koiran, enkä pysty (tai halua) sitä jättää hoitoon moneksi kuukaudeksi, tai jopa vuodeksi. Niinpä tulin kokeilemaan kepillä jäätä :)

Lastenhoitokokemusta minulle on kertynyt kymmenvuotiaasta asti. Olen toiminut lähipiirissäni luottolastenhoitajana kokemusta on sylivauvoista aina yhdeksänvuotiaan hoitoon asti. Olen myös hoitanut yhtä erityislasta, joten sellainenkaan ei mahdollisessa au-pair perheessä olisi mahdoton asia. Kaikki (viisi) "hoitolapseni" ovat minulle kuin pikkusisaruksia, niinpä ajatus au-pairiksi lähtemisestä, eli perheessä asumisesta ja perheen lapsen/lapsien hoitamisesta kuulostaa juuri minulle sopivalta vaihtoehdolta tutustua uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin. Luonteeltani olen ehdottoman luotettava ja ystävällinen, osaan kuitenkin olla jämpti ja seistä mielipiteideni takana.

Koirani (narttu) on iloinen ja sydämellinen tapaus joka rakastaa kaikkia (erityisesti lapsia). Se on onnellinen kunhan on menossa mukana, niinpä se on mukanani esimerkiksi lastenhoitoreissuilla, sillä tiedän sen olevan ns. "lapsivarma". Lyhyiden reissujeni ajan se on usein hoidossa juuri erään hoitolapseni perheen luona ja tämä kyseinen viisi-vuotias neiti toimii tomerana ja erityisen innokkaana hoitajana. Olen huolehtinut koirastani nämä vuodet yksin ja vastuu sen hoidosta au-pair perheessäkin olisi ehdottomasti minulla. Tiedän kuitenkin että kahden iloisen tassuparin ilmestymistä ei voi olla huomaamatta :)

Olisimme täydellinen vaihtoehto eläinrakkaalle perheelle, joka etsii sydämellistä ja luotettavaa au-pairia. Esimerkiksi perhe, joka tarvitsee au-pairia ja on haaveillut koirasta mutta ei ole uskaltanut (tai voinut) sitoutua, tai perheelle jossa ennestään on koira ja tarvetta ylimääräiselle lenkittävälle jalkaparille (koirani tulee toimeen niin narttujen kuin urostenkin kanssa).

Voisitteko ajatella aupparia koiran kera, ja jos ei niin miksi? Ja olisin hyvin iloinen jos jollain on kertoa kokemuksia au-pairvuodesta koiran kanssa? Ja jos joku sattumalta kiinnostui meistä, niin lisätietoa saa laittamalla viestiä :) Itse olen erityisen kiinnostunut britanniasta (englanti sujuu ihan hyvin), mutta onko haaveiluni ihan turhaa? Älkää nyt kuitenkaan ihan lytätkö..

2

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm

      Meillä on auppari koiran kera. Hyvä tapa saada koira ilman sitoutumista ja vastuuta

    • marii--

      Vastaus tulee nyt vuoden myöhässä, mutta itsekin olen hakeutumassa au pairiksi koirani kanssa, mielellään britanniaan. Olen pyöritellyt päässäni samoja kysymyksiä kuin sinä.

      Oma koirani tuli minulle aikuisena, viime elokuussa. Se on kuitenkin erittäin ihmisystävällinen ja rakastettava tapaus, siihen ovat rakastuneet kaikki. Ja se on ollut edellisen omistajansa mukana töissä hoitoalalla.

      Koiraystävälliseen perheeseen olisi ihan upea päästä. Ilman koiraa en ole valmis lähtemään, mutta suuri halu matkustella ja nähdä maailmaa on kuitenkin. Aluksi pohdin muuten vain Englantiin muuttamista, mutta totesin että parempi olisi lähteä au pairiksi ja palata sitten kouluttautumaan Suomeen ja sitten hakea työtä ja asettua aloilleen, Suomeen tai todennäköisesti ulkomaille.

      Minuakin kiinnostaisi kuitenkin lukea lisää kokemuksia koirallisilta au paireilta tai koirallisen au pairin ottaneilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe