päätin vähän piristää elämääni vierailemalla huumeet-palstalla. Alkuperäinen ideani oli esiintyä normaalijärkisenä (noh, pikkusen pöllön puoleisena) hampun puolustajana, joka vähä vähältä muuttaa juttujaan älyttömämmäksi ja älyttömämmäksi - aina vain hampun nimeen vannoen. Ilmeni, ettei kuitenkaan tarvitse olla kovin varovainen tässä tyhmenemisprosessissa.
Olin varautunut ainakin nyt siihen, että väitteideni taustalla olevia lähteitä ja tutkimuksia olisi kysytty. Ei ole kysytty. Olen väittänyt että hamppu on antioksidantti ja selittänyt, että tanskalaisen tutkimuksen mukaan kannabis vähentää liikenneonnettomuuden riskiä. Ilmeisesti olen vahingossa keksinyt jotain mikä on totta - edes hampun vastustajat eivät kysy lähdettä.
Tästä käsittämättömästä soovasta olen saanut plussaa: "Kyllähän sen kuitenkin ihan maalaisjärjellä tajuaa, että kun kannbiksessa on kaikki ihmisen tarvitsemat ravinteet ja atomit (siis alkuaineet), niin kannabiksen molekyylirakenteita muokkaamalla (hajottamalla ja yhdistelemällä) saadaan aikaan mikä tahansa lääke. Ei ole mitään järkeä maksaa isoa summaa jostain hiilivedystä. Samaa hiiltä ja vetyä minulla kasvaa ilmaiseksi. Kannabiksessa on myös epäorgaanisia aineita eli ei-hiiltä, joten kaikki molekyylirakenteet ovat mahdollisia. Kannabiksesta voi saada talliumia, titaniumia ja scandiumia - modet sairaudet ovat oikeasti puutostiloja näistä."
Miten on, jos ja kun hamppu selvästi tyhmentää, niin onko kauhean väärin ottaa siitä kaikki ilo irti?
uusi harrastus
puskalisko
2
62
Vastaukset
- laardimies
Siksikö Liskulia biokemia kiinnostaa,ettei pelkkä tenu riitä, vaan kehittelisi uusia hallusinogeenejä?
bulle-setä koekanina sienipiirakoita leipoessaan.
Suomessakin on 21 madonlakkilajia, joiden poimiminen on kiellettyä lailla.- laardimies
Lisko voisi harjoitellaC6H12O3--paraldehydinvalmistuksella
Suomessa sitä ei käytetä enää, mutta saksalaisessa sairaalassa
sitä tuputettiin----haise kotoisasti tenulta ja nnukahtaa parissa minuutissa niin autuaassa olosssa,kuin pilvellä leijuisi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501