En osaa olla enää edes ystävä

Fossiili

Olen 50 nainen ja erosin pari vuotta sitten, poika muutti kanssani.

Nyt huomannut sen että eihän mulla ole enää ainuttakaan kaveria,
alkaa korostumaan kun poika alkaa olemaan niin iso ettei paljoa kotona ole, opiskelee lukiossa ja pari vuotta on vielä edessä ja sitten lähteekin inttiin ja opiskelemaan.

Yritin netistäkin etsiä ystäväpalvelua ja googlella tänne löysin.

Onko muita samassa tilanteessa? Miten olette päässeet yli, saaneet ystäviä?

3

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kevättähti

      Olen myös eronnut 50 nainen, jolla samanlaiset kokemukset; eron jälkeen ei ole paljon kavereita.
      Olen etsinyt netistä meilikavereita ja saanutkin muutamia. Yleensä nämä kaveruudet eivät ole kestäneet kauan, mutta on sentään joku jäänytkin. Kannattaa ainakin kokeilla.
      Harrastuspiireissä olen käynyt myös, mutta tuntuu siltä, että ihmiset menevät harrastuspiireihin harrastaakseen jotakin, eivät tutustuakseen ihmisiin. Sieltä ei siis ole löytynyt ystäviä, mutta mukavaa ajanvietettä kyllä.
      Jos sinulla on työpaikka, pidä yllä suhteita työkavereihin. Työkaverit ovat tärkeitä viimeistään sitten, kun poikasi lähtee kotoa.

    • Jutta

      Fossiili, nainen 50 ja risat minäkin ja yllätys, kaverit kateissa. Jos ilmoittelet sähköpostisi, voidaan tutkiskella tarkemmin tilanteitamme.

    • ei me fosiileja

      Tässä toinen50 . Olin parisuhteessa kauan mutta ei ole lapsia. Myös suku on pieni. Asun pinenellä paikkakunnalla.
      Käyn paljon seurakuntatilaisuukissa ja teen vapaaetoistyötä. Minulla on myös tullut pikkuhiljaa kyläpikkoja ja käyn säännöllisesti tapailemassa yksinäsiä ystäviäni. Myös seurakunnan kirpparilla kokoontuu; nyt olen työtön, tietty poppoo keksipäivän aikaan.
      Neuvon sinua lähtemään vian ihmisten pariin. itse tiedät mmikä voisi kiinnosttaa ja on se sinun juttusi. Ei nykyään kukaan tule soittelemaan ovikelloa ja tarjoa seuraansa. Ja perempi pitää ovi kiinni, jos sattuu soimaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe