Moi!
Olen lukiota käyvä tyttö, jolla on oikeasti vain kaksi kaveria. Tiedän, surullista. Toisen olen tuntenut yläasteen alusta lähtien, ja olemme todella läheisiä. Toiseen tutustuin lukion alussa, vajaa vuosi sitten. Näiden ihanien lisäksi... ei ole ketään. Tai no, yksi perhetutun tytär, muutaman vuoden itseäni vanhempi. Näemme harvemmin kuin kerran kuussa, mutta ihana ystävä hänkin.
Ongelmana on, etteivät koulukaverini (ne kaksi em.) ole mitenkään hirvittävän innostuneita lähtemään mihinkään. Olen itsekin ujo, mutta he ovat vielä hiljaisempia. Vappukin taitaa mennä vanhempieni kanssa, säälittävää minun ikäiselleni. Itse asiassa, ihan kiva niiden kanssa on olla, mutta ajattelen mitä muut ajattelevat. "Mitä teit vappuna?" "Kävin iskän ja äidin kanssa lounaalla ja kaupungilla." "Aha..."
Olen huono lähtemään mihinkään uuteen mukaan, enkä osaa tutustua ihmisiin luontevasti. Ajattelen, etteivät ihmiset halua olla kanssani. Ei sillä että kukaan ikinä olisi niin sanonut.. ajattelen vaan. Olen täysin normaali, meko hyvä koulussa, mukiin menevän näköinen, mutta rohkeus puuttuu.
Mitä teen? En harrasta mitään, missä tapaisi ihmisiä. Miten tutustuisin luokkalaisiini? Tai no, kehenkään?
Olen lukiota käyvä tyttö, jolla on oikeasti vain kaksi kaveria. Tiedän, surullista. Toisen olen tuntenut yläasteen alusta lähtien, ja olemme todella läheisiä. Toiseen tutustuin lukion alussa, vajaa vuosi sitten. Näiden ihanien lisäksi... ei ole ketään. Tai no, yksi perhetutun tytär, muutaman vuoden itseäni vanhempi. Näemme harvemmin kuin kerran kuussa, mutta ihana ystävä hänkin.
Ongelmana on, etteivät koulukaverini (ne kaksi em.) ole mitenkään hirvittävän innostuneita lähtemään mihinkään. Olen itsekin ujo, mutta he ovat vielä hiljaisempia. Vappukin taitaa mennä vanhempieni kanssa, säälittävää minun ikäiselleni. Itse asiassa, ihan kiva niiden kanssa on olla, mutta ajattelen mitä muut ajattelevat. "Mitä teit vappuna?" "Kävin iskän ja äidin kanssa lounaalla ja kaupungilla." "Aha..."
Olen huono lähtemään mihinkään uuteen mukaan, enkä osaa tutustua ihmisiin luontevasti. Ajattelen, etteivät ihmiset halua olla kanssani. Ei sillä että kukaan ikinä olisi niin sanonut.. ajattelen vaan. Olen täysin normaali, meko hyvä koulussa, mukiin menevän näköinen, mutta rohkeus puuttuu.
Mitä teen? En harrasta mitään, missä tapaisi ihmisiä. Miten tutustuisin luokkalaisiini? Tai no, kehenkään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla ratkaisu noihin sun kysymyksiin oli se, että lakkasin murehtimasta. Opin olemaan kiitollisempi asioista ja asettamaan itelleni tavotteita, kun pääsin pois armeijasta.
Sulla on kavereita ja perhe ja se on hieno asia. Jos haluat välillä jotain oma ohjelmaa ni mee vaik leffateatteriin tai punttisalille ja voit pyytä kavereita mukaan. Eikä oo mitenkään outoo vaik kävisit yksinäs.
Teet siis vaan asioita, jotka koet kivoiksi/hyödyllisiksi ja jaat niitä kavereides ja perhees kanssa. :)