Varoituksen sanana muille tyttösille. Tutustuin lokakuussa fiksun oloiseen mieheen Päijät-Hämeestä 24-treffeillä,, jonka kanssa synkkasi hienosti... Aloitimme tapailun...suhteen, joka jatkui huhtikuulle asti...Jossain vaiheessa kuitenkin paljastui, ettei profiilissaan ollut ikä 54 vuotta pitänytkään paikkaansa.. Oikea ikä onkin 59 vuotta. Nyt kun suhde päättyi, huomasin miehen pitäneen suhteemme aikana toistakin profiila täällä auki, oli vain laittanut sijainnikseen Uusimaa. Ja tässäkin väärä ikä 56 vuotta.
Olin suhteemme aikana ihmetellyt muutamia asioita, jotka nyt selvisivät...hänhän kävi koko ajan treffeillä muidenkin kanssa, olihan hänellä profiili täällä. Tulin siis melkoisen kusetetuksi. Tosin enpä kai voi syyttää kuin itseäni, että olin hyuväuskoinen.
Kaikenlisäksi koko talven urheasti kuuntelin miehen marinoita vaimostaan, josta oli tekemässä eroa... Ja sitä marinaa riitti, mutta koska pidin hänestä yritin tietysti jaksaa kuunnella ja auttaa.. Nyt ymmärrän, että olinkin vain terapeutti. Onhan miehen profiilissa siviilisäätynä "asumuserossa", joten olisi pitänyt siitä ymmärtää, että katkera kalkki virtaa "ex-" vaimoa kohtaan ja vuolaana....
Kannattaa varoa, ettei tule höynäytetyksi
7
399
Vastaukset
- haiskahtaa
Ei kai tää vaan ollu Lahdesta?
- pelimies erimies
Kunnon pelimiehen vaimo ei tiedä tuon taivaallista siipan seikkailuista toisten
naisten kanssa. Ja niitä kierroksessa olevia naisia on pelimiehellä aina
useampia, ehkä eri paikkakunnilla. - 1+2
Et ole ainut jota on höynäytetty.... moni pitää useaa profiilia !! joko leikkivät naisten kanssa tai ovat niin naisen tuskassa, kaikki mahdolliset keinot käyttöön...
- Ihan tavallista
Et ole ensimmäinen etkä viimeinen joka joutuu huijarin kysiin. Tämäkin mies varmaan jatkaa seikkailuaan minkä kerkeää. Itse tutustuin, rakstuin, tunsin vihdoin kohdanneeni jotakin oikeaa. Mielestäni meillä suhde eteni hienosti, Mieskin uskotteli minulle olevansa onnellinen. Kuinka ollakaan, päivänä eräänä ystäväni totesi, että miehesi on jotenkin tutun näköinen. Olipa sitten käynyt hänen siskonsa saman miehen,, siis minun miesystäväni kanssa treffeillä. Siis silloin kun me jo surustelimme. Selvisi sitten, että mihellä oli edelleen profiili täällä treffipalstalla. Oli vaan tehnyt uuden profiilin . Olen pettynyt, loukattu, ymmälläni. Miksi loukata toista tieten tahtoen. Mistä näitä miehiä aina löytyy. Tosin olen näin jälkeen kuullut, etteivä tmiehet ole ainoita,myös naiset harrstamme montaa profiilia ja sitä, ettei tuo juuri läytynyt kumppani ole kuitenkaan sen arvoinen, etteikö voisi kurkkia aidan toiselle puolelle.
- voimme valita toisin
Nyt likat teidän on aika kuulla totuus:jotkut miehet vaan ovat halpoja ja nimike alkaa H.... kirjaimella, juuri sillä joita naisia on aiemmin nimitelty.
Itse annan miinus arvion jokaiselle varatulle joka tulee nuokkumaan profiiliini. Ja yllätys oli ekan kerran sen annettuani, niin miehellä oli niitä annettu jo liki 30 Ihme sissejä. Tuikkaavat sähköpostiossujaan ja sitten sulkevat profiilin heti sen jälkeen.
Kai välttyäkseen niiltä arvosteluilta.
Ei tollaisia kehäraakkeja jaksa kenkään viihdytellä, eivät olisi pettämässä kumppaneitaan jos kykenisivät terveeseen parisuhteeseen. Jonkun pitäisi "auttaa" mutta mitään eivät itse tarjoa tai oikeasti edes yritä. Vanhoja koiria jotka eivät kykene oppimaan edes virheistään. siirtyvät kenties seuraavaan koirankoppiin jos joku jaksaa hoivata ja palvella.
Kuulkaas likat nyt otamma syyniin nämä "peräkammarin pojat" monella heillä on sydän kohillaan ja pitäisivät naista kuin kukkaa kämmenellään. Turhaa kuluttaa elämäänsä hukkaan hutsuja viihdyttämällä. Ne kun vaan eivät ole vielä oppineet mitä oikea romantiikka ja rakkaus pitää sisällään, eivätkä sitä tule löytämäänkään.Ykstotiset Itsensäviihdyttäjät. Antaa niiden sitten vaan viettää yksinäistä vanhuutta, vanhoina papparaisinakin vielä yrittelevät kierrosta numero 99, sitten iskevät niille kaikki maniat päälle koko ikänsä käsittelemättömistä/kohtaanmattomista asioista. - mimminen2
heh...
- kallen kusettama
'Kaikenlisäksi koko talven urheasti kuuntelin miehen marinoita ex-vaimostaan, ... Ja sitä marinaa riitti, mutta koska pidin hänestä yritin tietysti jaksaa kuunnella ja auttaa.. Nyt ymmärrän, että olinkin vain terapeutti.'
'Olin suhteemme aikana ihmetellyt muutamia asioita, jotka nyt selvisivät...hänhän kävi koko ajan treffeillä muidenkin kanssa.... Tulin siis melkoisen kusetetuksi. Tosin enpä kai voi syyttää kuin itseäni, että olin hyuväuskoinen. '
Lähes SAMA tarina, mutta eri mies! E-kontakti, vm. 63 Vantaalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka662382- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww651115EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41077- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82650- 43648
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27571